Uskonnon puutteet

Uskonto on luonnollinen osan päivittäistä elämänmenoa. 

Luonnollisuus tulee siitä että sillä on samanlainen biologinen perusta kuin kaikille kehollisille ja sielullisille toiminnoillemme. 
Tarkemmin ajatellen koko elämä on näiden kolmen elementtimme toteutumista: fyysisen, psyykkisen ja hengellisen.

Kun sanon elämä, tarkoitan kaikkea elämää, en yksinomaan inhimillistä elämää.
Sillä jos meissä kerran on hengellinen puolemme, se ei voi olla mitään matkan varrella hankittua, vaan yksi peruselementeistä. 


Uskonnot ovat johtaneet siihen, että hengellisyys on eristetty, määrättyihin kaavoihin, kaavoihin, jotka ovat erilaisia eri ns. uskonyhteisöissä, mutta joiden leimallinen piirre on juuri kaavamaisuus. 
Kaikki ne kiistävät yksilön oikeuden omaan hengellisyyteensä, ja kaikkialle onkin syntynyt erityisiä papistoja valvomaan hengellisyyttä yhteiskunnan  mittakaavassa.
Jos uskonnon harjoittamiselle onkin siis luonnollinen, biologinen perustansa, niin se kykenee vain vajavaisesti täyttämään ihmisen hengellisen perustarpeen. 

Kristityn kulttuurin piirissä kasvaneilla on taipumus pitää kristillistä uskoa jotenkin erityisenä kaikkiin muihin verrattuna. 
Ei siinä mitään kummallista ole. Sama taipumus löytyy ja toteutuu jokaisen muunkin uskonnon kulttuuripiirin sisällä. Kaikki eivät vain ole latautuneet samanlaisella aggressiivisuudella
Jokapäiväisessä kielenkäytössä sana "pakana" lipsahtaa usein kuin mikäkin luonnollinen ominaisuus puhuttaessa vieraista kulttuureista. 
Yhtä helposti kuin vakaumuksellisille kristityille tämä tapahtuu myös kristillisen piirin ateisteille. 



Vieraassa kulttuurissa nähdään ensimmäisenä vieraat tavat, joita sitten arvioidaan uskonnollisin kriteerein.
Mikä on uskonnollinen kriteeri?
Yksinkertaisesti se näkökanta, että meidän jumalamme on antanut meille normit omiin tapoihimme, joten niiden täytyy siis olla oikeita. Koska meidän jumalamme on ainoa oikea, niin täytyy meidän tapojemmekin olla ainoita oikeita. 
Muut ovat pakanoita.
Minoon meiltä ja muut on meirän krannista.



 Kun Jeesus perustelee sanomisiaan että "kirjoitettu on", hän vetoaa argumentteihin jotka ovat syntyneet poliittisiin tarpeisiin, ja jotka perustuvat juuri tuohon kaikkialla vallitsevaan omahyväiseen katsantoon että "meidän on parasta".

Kirjoituksen voima

"Kirjoitettuun" vetoaminen, tarkoittaa sitä, että kirjoituksella nähtiin olevan erityinen voima. Tätä asiaa ei ole pahemmin analysoitu, vaan se otetaan annettuna.

Analyysiin olisi kuitenkin syytä, sillä se tuo kirjoitukset objektina epäilyttävän lähelle niitä puisia ja kivisiä patsaita ym. jumalan kuvia, joissa uskottiin olevan erityisiä voimia, ja joita kirjoitukset itse ankarasti kieltävät palvomasta.

 Kristityt pitävät itsestään selvänä että Raamattu on jumalan sana.
Raamattu ei kuitenkaan anna tukea tälle näkemykselle; se nyt ei kertakaikkiaan yhdessäkään kohdassa väitä että näin olisi.
Kuten muutkin kirjat, se kertoo asioista, ja yksi näistä asioista on jumalan sana.
Kertoa jumalan sanasta ei kuitenkaan ole sama asia kuin olla itse jumalan sana. 
Eihän Berliini- niminen matkaopas muutu itse Berliiniksi, miten paljon se kohteestaan puhuukin!

Yksi sana kertoo enemmän kuin 1000 kuvaa; kunhan se on kirjoitettu.

 Puhuva jumala

Yksi ero patsaiden ja kirjojen välillä on: kun kuva- ja patsasjumalien aikana vain uskontojen papit ja heidän perässään koko kannattajakunnat saattoivat riidellä keskenään jumaliensa paremmuudesta, niin nyt kirja tekee jotain mihin yksikään patsas ei kuunaan kyennyt: se kielsi itse muiden jumalien palvelemisen. Se osasi itse puhua.

Jumalan sanastahan esmes kristityt puhuu tämän tuosta, mutta se on peiteilmaisu kristillisyyden (kuin myös juutalaisuuden, muslimien, sanalla sanoen kaikkien kirjauskontojen ytimelle; kirjotus on jumala. 
Aikaisemmin patsas oli jumala. Nyt kirjoitus on jumala.

Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta. 
Jokainen patsas joka on jonkin verran taiteellinen, on sitä juuri siksi ja niissä puitteissa, että se puhuttelee katsojaansa. Olkoonkin kuvakieltä mutta kieltä kuitenkin.
Kuten jokainen patsas on veistäjänsä hengentuote, on jokainen kirjoitus kirjoittajansa hengentuote.

Mutta kuvaamataiteelliseen hengentuotteeseen verrattuna kirjallisella hengentuotteella on se etu, että sen sanoma on monin verroin pysyvämpää, siten, että se lukutaidon myötä pystyy toistumaan ennen näkemättömällä tavalla lukemattomia kertoja.
kun jumalankuvat aikaisemmin puhuttelivat ihmisiä mykällä tavalla, antaen jokaisen uuden näkijän muodostaa oman näkemyksensä, tämä uusi jumala toistaakin samat sanat jokaiselle joka osaa lukea tai vaikkapa vain kuunnella kun luetaan.

Laadullinen hyppäys -- eikä muuta

Eikö jo käy selväksi, että kirjauskonnon ilmaantuminen on eräs laadullinen hyppäys uskontojen kehityksen ketjussa, jota voidaan tarkastella aina kivikaudelta saakka erilaisten luolamaalausten ja fetissilöydösten valossa.

Sellaisuuden kolminaisuus

Sellaisuus on kolminaista

 "Tapahtumien kolminaisluonnon puuttuminen merkitsee epätodellista: joku ulottuvuuksista on poissa..." J. G . Bennet

Mutta miten totta tuo onkaan vaikka sitä sovelletaan sellaisenaan mihin hyvänsä luonnon ilmiöön. 
Kuten elektroniikkaa ei voi ymmärtää soveltamatta Ohmin lain kolmea muuttujaa, ei mitään muutakaan luonnonilmiötä voi ymmärtää, jos ei näe, että kolmas muuttuja on kaikkialla aina tarjolla, ja vaatii vain havaitsemistaan, jolloin kokonaisuus tulee näkyviin muuttuen ymmärrettäväksi.

Luonnossa vallitsee sellaisuus, eli kaikki mikä on, on sitä todella. 
Dualistinen tarkastelukulma panee meidät näkemään kaiken joko-tai kysymyksen valossa. Vastauksemme ovat sitten sen mukaisia.

Sellaisuus merkitsee, että aina kun olemme vastaamassa johonkin kysymykseen "kyllä" tai "ei", niin kolmas vaihtoehto on aina läsnä valmiina tunkemaan mukaan. Dualistinen kysymyksenasettelu ei kuitenkaan salli mitään kolmansia vaihtoehtoja.
"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan", kuuluu eräs useimmin käytettyjä dualistisia pelkistyksiä, joka johtaa (tai jonka seurausta on) oman itsemme näkemiseen juurikin kaksinapaisena, dualistisena.
 Dualismi pakottaa ajattelumme etenemään sykäyksittäin kuten digitaalinen kello, mutta luonnossa kaikki liike tapahtuu "portaattomalla säädöllä"!


 Siten muutoksen ymmärtäminen on täysin mahdotonta ilman, että tarkastelemme sitä vähintään kolmen muuttujan valossa.

On ehdotettu (taisi olla itse Gurdjieff), että kyllä- ja ei-sanojen lisäksi otettaisiin kielenkäyttöön sana "po", joka edustaisi tätä kolmatta vaihtoehtoa. Että näin ei ole tapahtunut, osoittaa vain, miten lujassa dualistinen malli eli paradigma pitää otteensa.

Kolmio on yleispätevä

Näin mikä hyvänsä ilmiö on kuvattavissa kolmiona,  ja muutokset siinä kolmion sivujen ja kulmien eksakteina muutoksina. Tosin tätä eksaktiutta emme aina pääse todentamaan johtuen mittalaitteidemme puutteista, mutta kun osaamme verrata sitä vaikkapa juuri Ohmin lakiin, niin yhtäläisyys ei voi jäädä pimentoon.

Historiaa onkin syytä arvioida (pitäähän sitä arvioida jos kerran yrittää ottaa opikseen!) paradigmojen valossa.  
Ja kun trialismista pääsee jyvälle, ei voi olla näkemättä,  miten dualismi, tuo uskonnon rintaperillinen, on leimannut lähes kaikkea.
Lähes kaikki hist. virtaukset perustuvat erilaisiin vastakkainasetteluihin.  

Tiedän historiasta vain yhden toimijan, jonka tietoisena päämääränä on ollut yhteinen hyvä; hän on tarunhohtoinen kuningas Ashoka, ( joka vaikutti Intiassa v.-v. 268 eaa. vuoteen 232 eaa.). Hänenkin hohdokkuuttaan lienee aika kasvattanut melkoisesti!

Miten dualismi etenee aattesta aatteeseen näkyy hyvin esmes Karl Marxin dialektinen materialismi-nimellä tunnetussa filosofiassa.
"Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea", julisti V. I. Lenin (muistinvarainen lainaus kirjasta "Materialismi ja empiriokritisismi".
Mitä tämä on muuta kuin toisinto tuosta Jeesuksen sodanjulistuksesta, joka kuului: "Joka ei ole minun puolellani, se on minua vastaan". 
Kumpikin näistä sitoutuu viemään aatteiden taistelun hamaan loppuun saakka joka merkitsee "vastapuolen" täydellistä hävittämistä. Ja onhan tämän seurauksia nähty!

Marxilaisuuden tähänastisissa sovelluksissa ilmeneekin kohtalokkaalla tavalla dualismin kaikkein pahin ilmenemismuoto: Dualistinen ihmiskäsitys on siinä niin pelkistettyä, että valtiovalta ottaa hoteisiinsa ihmisen kaikki ulottuvuudet. Kun kristillisissä ym. uskonnollisissa yhteiskunnissa on onnistuttu (enemmän tai vähemmän) sysäämään hengellinen elämä kirkon ym. uskonnollisten laitosten hoteisiin, niin nyt onkin tämäkin elämänalue otettu valtion valvontaan.
 Neuvostoliiton lähihistoria sekä Kiinan ja pohjoiskorean nykytodellisuus osoittavat vastaansanomattomasti, että juuri hengenelämä on valtion mustasukkaisimmin varjelema elämänalue.

Kun katselee, miten kybernekniikan kehitys mahdollistaa yhä uusia ja tehokkaampia ihmisen toisen ihmisen kyttäämiseen soveltuvia välineitä, ei pidä epäillä, etteikö se yhdessä täällä tapahtuvan maallistumiskehityksen kanssa johda juurikin samanlaiseen jopa pahempaan tilanteeseen.
Mutta minä näen tässä myöskin uuden alun, dualismi on tullut tiensä päähän, trialistinen paradigma on valmis astumaan johtavaan rooliin.

Trialismi ja enneagrammi

Trialismi ja enneagrammi 

Trialismi

Arvoituksellinen armenialainen George Gurdjieff lanseerasi kulttuuriimme paljonkin ajattelemisen aiheita, jotka hänen kuolemansa jälkeen unohtuivat korkeintaan teosofien vaalimaksi perinteeksi, mutta jotka ovat internetin aikakaudella putkahtaneet eri teitä uudelleen julkisuuteen.

Eräs niistä on enneagrammi-nimellä tunnettu systeemi, jolla hänen ja seuraajiensa mukaan voidaan todenmukaisesti kuvata ihmisten sisäistä maailmaa ja ihmisyhteisön toimintamekanismeja, ja niin edesauttaa niiden harmoonisuutta.

Nimi Gurdjieff kirjoitetaan todellakin yleisesti näin, translitteroituna meikäläisille aakkosille lähinnä englanninkielen kautta. Koska suomalaisilla on taipumus ääntää j niinkuin se suomeksi luetaan, vaikka se englannissa useimmiten ei niin menekään, haluan kertoa, että siinä tavoitellaan englannin soinnillista suhuäännettä. Saman tapaista mikä venäjässä kuvataan sillä x:n muotoisella krjaimella jossa on tolppa keskellä. Venäläinen kirjoitusasu onkin: Гюрджи́ев . Yrittäkää ymmärtää :)

Pitemmittä selityksittä piirrän siitä tähän kuvan: 

Tämän itämaisesta perinteestä lähtöisin olevan systeemin käyttö voi olla vaikkapa sellaista, että kullekin sakaralle annetaan oletusarvoksi joukko luonteenpiirteitä, joista sitten kunkin tulee valita itseensä sopivan kohdan, ja siitä sitten noita janoja pitkin päästään seuraavaan, jne, ja tuloksena on joukko tietoa siitä, miten pitäisi tai voisi tai ei saisi menetellä suhteessa siihen, jota tuo toinen sakara edustaa. 
Tämä on äärimmäisen pelkistetty, ja luultavasti täysin väärä, kuvaus enneagrammin funktiosta. Mutta ei tarkoitukseni olekaan ryhtyä siitä opettamaan. Asiasta kiinnostunut löytää netistä tuolla hakusanalla aineistoa vaikka millä mitalla.

Sensijaan haluan kiinnittää huomiota siihen, että tuossa kuviossahan näkyy keskellä ihan ilmiselvä tasasivuinen kolmio. 
Se paneekin kysymään, että onko minun missioni, trialistinen paradigma, jo valmiiksi keksitty!
Itse asiassa onkin, en ole edes kuvitellut muuta. Mutta olihan trigonometriset funktiotkin keksitty jo antiikin aikana ja silti Ohm kehitti niiden perusteella Ohmin lain.
Minulla taas on trialismista sanottavana jotakin mitä ei ennen ole sanotu!

Katsotaanpa, mitä enneagrammi kertoo trialismista.
Minulla on tässä J. G. Bennett'in asiaa käsittelevä kirja, josta luen mm.: 

"Ihmisellä on kolme toisiaan täydentävää luontoa: kehon luonto tahto eli yliaistinen (spirituaalinen) luonto sekä olenta eli sieluluonto. Sanotaan aivan oikein, vaikka asia ymmärretään puutteellisesti, että ihmisessä on kolme osaa: keho, sielu ja yliaistinen henki. Todellisuudessa ihmisessä keho, sielu ja henki ovat läsnä yhdessä kuten kolme osaa aterian valmistamisessa. Keho on verrattavissa keittiöön, sielu ateriaan ja henki (spirit) ja henki eli tahto tahto pääkokin johdolla ruokaa valmistaviin ihmisiin..." 


No niin, tuostahan selviää, että samoista asioista puhutaan. Ihmisen kolminaisuus on aivan selvästi esitetty. Mutta onhan se Raamatussakin, Paavali kokonaista yhdessä (yhdessä) kymmenistä kohdista tuli maininneeksi tuon saman asian. Se ei kuitenkaan estänyt kristinuskoa siirtymästä väärille raiteille!*
Miksi? Siksi koska uskonnon intressissä on projisoida tuo henki, spirit, itsemme ulkopuolelle, jumalaan. Siksi ihminen ei saa tuntea itseään eheäksi, ts. kolminaiseksi tekemättä sitä uskonnon ehdoilla (ja niitähän on melkoinen kirjo, kuppikunnasta riippuen)
Gurdjeffin ja Bennettin käsityksistä sensijaan en voi sanoa mitään tuomitsevaa tässä suhteessa. Sensijaan näkemykseni on, että enneagrammissa sekoitetaan se yksinkertainen kolminaisuuden kokemus liian monilla huomioon otettavilla seikoilla. Tuollaista kokonaisuutta ei yksinkertaisesti pysty hallitsemaan! 
Ehkä juuri sen vuoksi koko aate on hautautunut teosofien kammioissaan harrastamaksi salatieteeksi. 

Enneagrammia tutkineet, ja sitä työssään soveltavat väittävän sen paljastavan kaikkinaisessa toiminnassa kolminaisuuden, siis tavallaan juuri tuon saman suhteellisuuden joka tulee esiin Ohmin laissa. Mutta sen lisäksi kuvion toisiaan leikkaavat viivat tuovat esiin erinäisiä tendenssejä jotka pyrkivät muuttamaan kolmion funktioiden toteutumista, ja aiheuttavat siis missä hyvänsä toiminnassa mitä erilaisimpia lopputuloksia! 
Ja se, että toiminta on yleensäkin kuvattavissa kuviolla, merkitsee ilman muuta, että toiminnossa on muuntuneenakin tiettyä toistuvuutta, säännönmukaisuutta. 
J. G. Bennet kirjoittaakin:
Ensimmäinen asia enneagrammin ymmärtämiseksi on tapahtumien universaalisen samankaltaisuuden havaitseminen. Tapahtumien kolminaisluonnon puuttuminen merkitsee epätodellista: joku ulottuvuuksista on poissa..." 

Niinpä niin.
Epäilemättä ihminenkin on nimenomaan tapahtuma. 
Trialistinen paradigma, jota olen tässä yrittämässä saattaa ymmärrettävään muotoon, vaatii kuitenkin ensimmäiseksi sen varsinaisen kolminaisuuden löytämistä, ja se ei niinkään näyttäisi vaativan järjellä ymmärtämistä, vaan kokemista hiljaisena totuutena sisimmässään. Kokemusta, jossa keho, sielu ja henki ovat yhtaikaa mielen havaitsemina. Siitä havaitsemisesta käsin tunnistaakin sitten helposti kaikenlaisia väliin tulevia muuttujia, joita voi sitten kuvata vaikkapa juuri enneagrammilla.

Niinpä jatkossa kunnioitamme Gurdjieffin elämäntyötä sekä pidämme enneagrammia varteenotettavana teoriana, mutta tarkastelemme tuota (väreillä piirtämääni) kolmiota yksinomaan omaan kuvauksena oman olemuksemme kolminaisuudesta.

*Jokainen Paavalin kirjeitä lukeva voi  itse todeta, miten huolimattomasti Paavali kuvaa "syntistä" ihmistä eri yhteyksissä. Hän on milloin sielullinen, milloin lihallinen, milloin ruumiillinen, milloin luonnollinen (kaiken huippu!) jne.
Hengellisyys häilyy kuvauksissa potentiaalisena, jumalasta lähtöisin olevana ominaisuutena, ei missään tapauksessa inhimillisenä. Eräässä kohtaa puhutaan jopa sielullisesta ruumiista ja hengellisestä ruumiista.
Kuitenkin teologeilla on otsaa väittää, että kyllä Raamattu selvästi osoittaa ihmisen olevan kolminainen.
Ja miten se sen "osoittaa"?
Todellakin, tikulla kaivelemalla löytyy 1 kohta jossa tätä luonnehdintaa sivutaan ikäänkuin oletusarvona.
Se on 1. Tessalonikalaiskirjeen 5. luvun 23. jakeessa oleva tervehdyksen kaltainen virke:

"Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."

Kun sitä vertaa kaikkiin muihin ilmaisuihin, näyttää siltä että kyse on onnellisesta sattumasta kaiken dualistisen sekoilun lomassa :)

Kolminaisuus

Kolminaisuus

Kolmen muuttujan systeemit

Ohmin laki kuvaa sähkön käyttäytymistä virtapiirissä sen eri ominaisuuksien mukaan.
Se puetaan muotoon U=I/R, kuvaten U jännitettä, I virtaa ja R vastusta.
Kuten yhtälössä yleensäkin, tekijöiden paikkaa voidaan vaihdella mielin määrin, riippuen siitä mihin kysymykseen haetaan vastausta.
Kaava  voidaan esittää myöskin kolmion muotoisena, jolloin paljastuu, että muuttujat muodostavat trigonometrisen funktion kaltaisen keskinäisen riippuvaisuussuhteen.

Yhtälöissä on monesti niissä enemmän kuin kolme muuttujaa.
Mielenkiintomme kohdistuu nyt kuitenkin juuri tuollaisiin ohmin lain kaltaisiin, missä kolme tekijää toteutuu toistensa funktioina. Siis kun yhden arvo muuttuu, se vaikuttaa heti muiden arvoon ennalta määrätysti.


Tuollaiselle kolmen muuttujan yhtälöllä ilmaistavia järjestelmiä suorastaan vilisee ympärillämme.
Haihtuminen riippuu lämpötilasta ja ilmanpaineesta. Ilman kosteus on siis lämpötilan ja paineen funktio.
Se, ehdimmekö kohteeseen a ajoissa, riippuu toisaalta nopeudesta jolla sitä kohti liikumme, toisaalta ajasta jonka matkaan käytämme. Kun toinen lisääntyy, voidaan toista vähentää. Jos ei ajan ja nopeuden suhteen säätö onnistu, saavumme joko ennen aikaisesti tai sitten myöhästymme pahan kerran.
 Tässä muuttujina ovat matka, nopeus ja aika. Yhtälö on identtinen Ohmin lain kanssa, sillä siinäkin minkä hyvänsä arvon muuttuminen vaikuttaa muihin, tai jos vain toiseen niistä, niin sitä enemmän.

Kolmio on maailman yksinkertaisin rakenne.

Jotta rakenteesta ylipäätään voidaan puhua, se vaatii vähintään kolme sivua.
Jos ei tämä vähimmäismäärä täyty, kyse ei ole rakenteesta vaan elementistä, rakenneosasta.

Kolme kulmaa taas on kolmen sivun vääjäämätön seuraus.

Kolmio on myös tukevin kaikista tunnetuista rakenteista, koska siinä rajataan ulkopuolisten voimien torjunta vähimpään mahdolliseen koska kukin sivuista tukeutuu kahteen muuhun sivuun kulmiensa kautta.
Jana, joka muodostaa sivun, ei ole rakenne.
Rakenteesta voidaan puhua vasta kun janojen muodostama kolmio on havaittavissa.

 Luonnossa molekyylit etsiytyvät kolmion muotoon. Niin tapahtuu vetelän muuttuminen kiinteäksi
Sama tapahtuu, kun kirvesmies alkaa rakennella lautakasan laudoista erilaisia kolmioita, ja pian onkin rakennelma pystyssä. Sen ominaisuus lautakasaan verrattuna on tukevuus. Ja että se vaatii nimenomaan kolmion soveltamista, selviää, kun yrittää jotakin muuta muotoa.  Neliö on sinänsä hutera, mutta tukevoituu heti, kun sen kaksi vastakkaista kulmaa yhdistetään laudalla.Mutta silloin siinä onkin kaksi kolmiota.
Maailman yksinkertaisin rakenne on myös maailman tukevin rakenne.

 Kiteytymä

 Luonto etsii siis kolmiorakennetta pyrkiessään kiinteytymään.
Monimutkaisempi muoto kolmion soveltamista on kiteytyminen.
Luonto on kolmiulotteinen, ja siksi kasautuvien kolmioiden sivut ulottuvat eri tahoille. Näin muodostuu kiteitä, joista jokaisesta löytyy rajaton määrä kolmioita.
Puhutaan kiteytymisestä kun tarkoitetaan minkä hyvänsä kiinteän muodostumista. Miten sitä analysoikaan, löytää lopulta kolmioita, joiden olemus on se, että kukin sivu tavoittaa päissään molemmat muut sivut.

Kide eli kristalli on siis kolmioista rakentunut muodostelma, missä kolmiot ovat havaittavissa eri suuntaisista janoista, joita on periaatteessa ääretön määrä.  Mutta, samoin kuin laudoista rakennetuissa kolmioissa, siinäkin toteutuu se, että tukevuutta haetaan siten että jokainen sivu tukeutuu päistään kahteen muuhun sivuun. 

Uskontunnustus

 Minun uskontunnustus.

Minä en ole kristitty.

Siltikin omaan erään yhteisen kosketuskohdan sen liikkeen kanssa. Tarkoitan ns.  "Isä meidän - rukousta".

Siinähän puhutellaan vastaansanomattomalla tavalla korkeampaa voimaa kutsuen tätä Taivaan Isäksi.

 Lähetyssaarnaajat ovat monta kertaa olleet helisemässä kohdattuaan "lähetyskentillään" valmiin uskon tähän Taivaanisään, ja heidän tehtävänsä onkin ollut lähinnä vääntää se uuteen muotoon ja istuttaa Jeesus välimieheksi.
Siis paavalilaista hapatusta.
Baltiassa, ainakin Liettuassa tuo taivaan isä oli nimeltään Perkunas. Jotenkin siitä oli Suomeen päästyä onnistuttu vääntämään meidän kuuluisa Perkele, joka nyt sitten muka onkin itse pää paholainen.

Mutta alun perin Perkunas oli ukkosen jumala joka asui Taivaassa, missäs muualla, kun toisinaan tulenlieskojakin näkyi ja sitäpaitsi kuului kovaa ääntä.

Ihan samoinhan käyttäytyy meidän ikioma taivaan isämme, Ukko, jonka nimen voin aivan hyvin asettaa mainittuun rukoukseenkin sen siitä mitenkään kärsimättä!
Voinpa siis sanoa että minä uskon Taivaan Isään :)

Mutta kun kuulen muslimin huutavan "Allahu akbar", en myöskään voi sanoa että tuota minä en usko. 
Tottahan Allahu akbar; tottahan Jumala on suuri!

Niin, ja sitten vielä... Lao-Tse pani Hyveen tien kirjansa, joka tunnetaan nimeltä Tao-te-king, alkamaan näin:

Se Tao jota voidaan määritellä, ei ole ikuinen Tao.
Se nimi joka voidaan mainita ei ole Taon todellinen nimi.
Se Tao joka oli ennen taivasta ja maata, on nimetön, ei-olevainen. Nimellinen olevainen on kaikkien olioiden Äiti. Pekka Ervastin suomennoksesta. 

Siinäpä jotakin johon myönnän uskovani.
Tämä on siis minun uskontunnustus. 

Selkeämmille vesille

Miksi tämä blogi on...

Pidettyäni juuri pidemmän tauon kirjoittamisessa, huomaan, että teeman kehittely vastaa aika hyvin tavoitettani.
Pitämäni pitkä tauko johtuu siitä, että huomattuani herättämäni kiinnostuksen melko vaisuksi (ei toki sentään aivan olemattomaksi, kiitos teille!) tulin ajatelleeksi, että ehkä kannattaisi kirjoittaa jollakin laajemmin käytetyllä kielellä kuin suomeksi.
Kokeilinkin aluksi Esperantoksi.
Sain havaita, että vaikka tämä "kieliryhmä" kattaa käytännöllisesti katsoen koko maapallon, sen osaajat taitavat kuitenkin olla niin "lingvistisesti" suuntautuneita, että he keskustelevat mieluummin kielistä kuin mistään muusta.

Niinpä sitten siirryin kirjoittamaan englanniksi.

Koska en näitä kieliä hallitse läheskään täydellisesti, vaatii niillä kirjoittaminen niin suuria ponnisteluja että en enää kertakaikkiaan jaksa harrastaa mitään muuta.
Olen kuitenkin huomannut, että näillä oudoilla kielillä kirjoittaessa tulee tiivistäneeksi asian paremmin kuin äidinkielellään, lopputulos taitaa tyyliltään lähennellä peräti minimalismia.
Ja siitä olen pelkästään iloinen, sanoisin sanottavani suomeksikin mieluimmin lyhyesti, mutta rönsyily on helmasyntini.

On siis ilmeistä, että myös suomenkielinen blogini muuttuu selkeämmäksi
Kirjoitan nyt kuitenkin jonkin aikaa niitä vieraskielisiä, ja kun saan jonkinlaisen kokonaisuuden aikaiseksi, käännän omat tekstini sitten suomeksi (toivottavasti ymmärrän silloin vielä mitä oikein tuli kirjoitettua! :)

Teemani

Siltä varalta, että ette ole havainneet mitään johtoajatusta kirjoituksissani, kerron, että hamasta ensimmäisestä sepitelmästä asti on tähtäimessäni ollut selvä päämäärä.

En edes yritä pohjustaa tätä sillä klassis-sävyisellä väittämällä että "tässä ei ole tarkoitus parantaa maailmaa". Nimittäin sitä tarkoitukseni juuri onkin tehdä.

Olen noussut kapinaan sitä dualismia vastaan, mikä vallitsee ihmisten aatemaailmassa.
Tämä dualismi, niin ajattelen, juontuu uskonno(i)sta (en todellakaan tiedä pitäisikö tässä käyttää yksikköä vai monikkoa, ehkä yksikkö kuitenkin kuvaa parhaiten sitä asiantilaa, että kaikki tuntemani uskonnot näkevät maailman kaksijakoisena.
En tarkoita tässä jakoa aineelliseen ja henkiseen  vaan maalliseen ja hengelliseen. "Tämänpuoleiseen" ja "tuonpuoleiseen".)
 Uskonnon mukaan elämme "tämänpuoleisessa" mutta olemme menossa "tuonpuoleiseen" jota hallitsevat jumalat.

Kristinskon rooli

Kristinuskolla on johtava rooli uskontojen joukossa.
Tämä ilmenee siinä, että juuri sen  kulttuuripiirissä on kehittynyt erilaisia ateistisia ajattelutapoja, suuntauksia. Tieteen kehittyessä on jouduttu luopumaan niin monesta uskonnollisesta selityksestä tapahtumille, että nyt on tullut kasvava paine luopua viimeisistä rippeistäkin, nimittäin jumalista.

Tämä murros on aiheuttanut eräänlaisen vamman ihmisen itsetuntoon; ihmisen tapa hahmoittaa oma itsensä on tullut katkolle.
En olekaan enää jumalan luomus, mikä siis olen...

Hengellinen substanssi

Hengellisen substanssin (en ole varma onko tämä oikea ilmaus mutta parempaakaan en keksi) katsotaan olevan uskonnollista alkuperää. Siten se kuuluu uskonnon piiriin. En ole ainakaan kuullut että olisi esmes hengellistä musiikkia olisi luotu jossakin uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella.

 Mutta jospa asia ei olekaan niin...

Mutta entä jos näin  ei olekaan?
Jospa hengellisyys oli meissä jo ennen uskonnon ilmaantumista?
Jospa ihminen koki hengellisen olentonsa yhtä luontevana osana kuin fyysisen ja sielullisenin, jotka nykykäsityksissä mielletään - yksinomaan- arkitajuntamme osiksi. Tähän kontekstiin ilmaantui sitten uskonto laitoksineen, ja omi yhden osan olemuksesta "omaan käyttöönsä".
Juuri tämä onkin oikeastaan pääväittämäni.
Kehitys on ollut hienovaraista, mutta tapahtumien järjestys on jotakuinkin mainitun lainen.
Sitä,että kuvaukseni vastaa todellisuutta osoittaa se valtava kipuilu mitä uskonnosta luopuva ihmisyhteisö joutuu kokemaan; se on kuin orpo tai alaston, ja etsii kaikenlaisia uskonnon korvikkeita monilta tahoilta.
Korvikkeita ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse etsiä.
Uskonto on korvike jollekin, jonka se sananmukaisesti korvasi!

On vain pystyttävä tiedostamaan  oman olemuksensa kokonaisuus.
Se on löydettävissä uskonnon jättämän dualistisen paradigman takaa, siitä tosiasiasta, että emme ole dulistinen ruumis-sielu-kokonaisuus, jota jumala etsii, vaan trialistinen ruumis-sielu-henki-kokonaisuus, joka toimii vain kun kaikkia kokonaisuuden osia huolletaan tasapuolisesti.

Uskonto oli vaatinut hartaudenharjoituksia. Hartautta harjoitettiin kyselemättä miksi.
Nyt pitäisi viimeistään kysyä, sillä on käymässä ja jo käynyt niin, että tämä puoli jää tykkänään hoitamatta.
Miten harjoitetaan hartautta kun ei pystytä rukoilemaan.

Ajattelu ja hahmottaminen. Paradigma.

Juuri eilen kuuntelin kahden lahkolaispapin keskustelua Radio Deissä.
"Se perustuu vain toistoon" sanoi toinen heistä ruotiessaan kirkon omaksumia uusia, heidän omistaan poikkeavia näkökulmia.
"Tarvitsee vain kirjoittaa lehdissä tarpeeksi monta kertaa jostakin asiasta, niin lopulta se omaksutaan annettuna totuutena..."
Juuri niin asia onkin.
Mutta pappi parka ei nähnyt sitä, että koko hänen oma aatemaailmansa perustuu nimenomaan juuri toistoon.  Siinä on paradigma.

Inhimillinen "ajattelu" tapahtuu paradigmoittain. "Ajattelu" sitaateissa sen takia, että se mitä sanalla arkikielessä tarkoitetaan on useimmiten melko kaukana varsinaisesta ajattelusta; kyse on paremminkin tavasta hahmottaa.
Niinpä, kun sanotaan että "ihminen on ymmärtänyt maailmankaikkeuden synnyn", niin mitä siinä on silloin tapahtunut? 
Yksi prosentin murto-osa tiedemiehistä hallitsee alaa niin että pystyy siitä saamaan haaviinsa jotakin mistä voi alkaa vääntämään lisää tarinaa, mutta mitä näidenkään ajattelu pohjimmiltaan on!

Ei mitään muuta kuin uuden paradigman ottamisesta vanhentuneen tilalle, esim. suhteellisuusteorian mekaanise teorian  tilalle...
Samoin evoluutioteoria on vallannut kreationismin paikan.
Kummassakaan tapauksessa ei ole kysymys ajattelusta, vaan hahmottamisesta, siis paradigmasta johon sitoudutaan..
Kun nämä teoriat omaksunut kadunmies siis joutuu väittelyyn asiasta fundamentalistisen teologin kanssa, jolla on valmis konsepti todistaa luomisteoria todeksi, saa hän pian havaita, että ei kyse ollutkaan asioiden tietämisestä, vaan asioiden hahmottamisesta yleisellä tasolla, vailla yksityiskohtia.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kadunmies poistuu paikalta häntä koipien välissä.

Akamme tunnetuin avaruusfyysikko Stephen Hawking valaisi paradigman merkitystä loistavasti kertomalla, että ei hän pysty hahmottamaan muuta kuin kolmiulotteisen avaruuden, neliulotteinen menee hahmottamiskyvyn ulkopuolelle.
Miten sitten on mahdollista kehittää teoriaa jonka hahmottaminen ei kaikilta osin onnistu?
Kyllä sen ymmärtää kun näkee, että ei aikaisempikaan hahmotus ollut muuta kuin opittu tapa!

Sellaisuus

Niinpä niin, kaikkein alkuperäisin paradigma on, että jumala on luonut sekä maailmankaikkeuden että elolliset olennot.
Mitä mitä, sanoinko alkuperäinen! Ei herra paratkoon se ole alkuperäinen, alkuperäinen on se, kun ilmaannuimme tänne keskelle tapahtumia ilman mitään käsitystä asioiden luonteesta, ainoana hahmotuksena se että "vai niin, vai tällaista täällä on".
Tämä asiantila kuvataan idän filosofioissa nimellä tathata (sanskritin kieltä), ja paras kuulemani käännös suomeksi on sellaisuus. Sitä sanaa olenkin jo käyttänyt, ja käytän jatkossakin.

Sellaisuus on siis ne vallitsevat olot joiden keskelle olemme kaikki syntyneet.
Se on olotila jossa olemme vapaita kaikesta kulttuurista, mutta se ei kestä kauan.
Paitsi, että jokainen ihminen syntyy sellaisuuteen, on näin tapahtunut koko ihmiskunnalle.
Yhtä varmaa kuin se, että jokainen vauva alkaa taipaleensa avoimin mielin, ts. mieli tyhjänä, on se, että ihmiskunta on kokenut ensimmäiset tajunnan häivähdyksensä avoimin mielin.

Uskonto on muodostanut ensimmäisen paradigmamme. Se oli hyvä niin kauan kuin se toimi. Kivikirveskin oli hyvä niin kauan kuin vaihtoehtona ei ollut kuin paljaat kädet, korkeintaan ulottuvilla ollut keppi tai irtokivi...

Hartaus on biologista

Olemme nähneet silloin tällöin kuinka silmäätekevinä ateisteina tunnettu henkilö vanhoilla päivillään lähenee uskontoa, tekee mahdollisesti sovinnon kirkon kanssa, ja joissakin tapauksissa jopa "tule uskoon".

Kerrotan itsensa Charles Darwinin näin pehmenneen.

Pastori Matti Vuolanne, "Matti-pappi"  Radio Deissä väitti taannoin Väinö Voipion katuneen esiintymisiään ateistina.

Sosiologi Antti Eskola on suorittanut "kääntymyksen" ihan julkisesti. Viimeisin korviini kantautunut tapaus on Pentti Linkola.

Meillä on tarve hartauselämään.  Se ei kuitenkaan onnistu, koska uskonnon dualismi on ajanut meidän hengellisyytemme oman itsemme ulkopuolelle.

Todellisuudessa se kuuluu meidän kokonaisuuteemme, siihen mitä olemme.

Koska olemme biologisia olentoja, on siis hyväksyttävä hengellisyys biologian piiriin kuuluvaksi.
Siitä taas seuraa, että muukin biologian piiriin kuuluva, ts. koko luonto, on hengellinen.

Mainitsemani ikämiehet, ja monet muut, ovat vain heränneet siihen totuuteen, että heillä on henkilökohtainen tarve hengellisyyteen, mutta ei minkäänlaista käsitystä siitä,  miten pitäisi menetellä jotta siitä saisi otteen.
Ja miksi ei ole?
Siksi ei ole, koska uskontolaitos on ominut hengellisyyden ja asettanut sen kokemisen ehdoksi uskomisen milloin mihinkin "menninkäiseen" (kuulin Pentti Linkolan kerran käyttävän tätä sanaa alleviivatessaan omaa rationalismiaan!)
Mutta päästäkseen hartauselämän alkuun ei vanhan ole tarvis tehdä ideologista linnarauhaa uskontolaitoksen kanssa.
  Riitää kun arvioi uudelleen sen dualistisen paradigman jonka läpi on maailmaa siihen asti katsellut ja vaihtaa uuteen heti kun huomaa, mistä se lopulta kiikastaa.

Trialistinen paradigma on se mitä tässä tarvitaan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että  meidän persoonallisuutemme on nähtävä kolminaisena, kolmitahoisena: meissä on ruumis, sielu ja henki.
Hengellisyys on uskonnon toimesta ajettu itsemme ulkopuolelle. ja siitä johtuu pitkälti tämän maailman kurjuus.


Tällä tavalla asioita kehitellen joutuu haastamaan niin Buddhan, Mohamedin kuin Jeesuksenkin.
Mutta mitäs siitä, se on jokamiehen oikeus,  minun mielestäni jopa velvollisuus.

Toinen pääteesini on, että kolmio on kaikkein tukevin rakennelma mitä tämän maailmankaikkeuden rakennelmien joukosta löytyy, siksi on suorastaan pakko löytää kolmiorakenne myös ihmisen olemassaolon ymmärtämiseksi.
Siitä trialistinen paradigma ja siitä tämä blogin nimi.

Dualismin varjo

Dualismin varjo
Dualistinen perusmalli aiheuttaa sen, että meille tulee alituinen tarve selittää käyttäytymistämme tavalla joka ei ole selitettävissä, siitä yksinkertaisesta syystä että selittäminen on eri kategorian kysymys kuin se missä käyttäytyminen todella tapahtuu.

Hengellinen minämme osallistuu niiden päätösten tekoon jotka koemme psyyken piirissä tapahtuneiksi. Meille on käynyt kuten tri Murkelle Böllin kertomuksessa ”Tohtori Murken kootut tauot”, hän uskoi jumalaan mutta ei voinut siihen uskoa kun järki pani vastaan ja yhtenä ratkaisuna esitti käsitettä ”tuo korkeampi voima jota me kunnioitamme”.
Immanuel Kant pani saman ilmiön nimeksi ”kategorinen imperatiivi”

Fysiikkakin tuo eteemme käsitteitä joita on vaikeata hahmottaa. Stephen Hawking , joka luo maailmoja syleilevän teorian toisensa jälkeen, on tunnustanut, että neljäs ulottuvuus menee hänen hahmottamiskykynsä ulkopuolelle, koska se ei mahdu omaan kokemuspiiriin samalla tavalla kuin kolme muuta, pituus korkeus ja leveys.

Onko mikään ihme, että suhteellisuusteoreettista ajattelutapaa ei ole voitu eikä voida ottaa menetelmäksi esmes talouspolitiikassa, koska edes eturivin nerot eivät osaa hahmottaa miltä se edes käytännössä näyttää.
Niin tämä ”kaikkien todeksi tietämä” malli ihmiskunnan pöytälaatikossa ja odottaa edelleen keksijäänsä.
Matematiikan piirissä on paljonkin käsitteitä joita on vaikea ymmärtää.
Esmes ”ääretön” on niillä rajoilla. Ja jopa ”piste” ja ”viiva”!
Niinpä pisteellä ei ole ulottuvuutta, vaan niitä sisältyy ihan yhtä ääretön määrä niin neliösenttimetriin kuin neliökilometriinkin.
Viivalla taas ei oe muuta ulottuvuutta kuin pituus…
Sitä on kuitenkin mahdoonta havainnollistaa muuten kuin piirtämällä, jolloin vääjäämättä syntyy jonkinlainen leveyskin .
Lisäksi viivan ei tarvitse olla suora, vaan se voidaan taittaa vaikka miten monelle mutkalle, mistä seuraa, että äärettömän pitkiä rullalle kerittyjä viivoja menee ääretön määrä neliökilometriin, mutta sama määrä mene neliösenttiinkin!
Nämä tällaiset sukkeluudet on pakko pistää käsitteen ”maailman sellaisuus” alle.
Vai voimmeko sanoa ymmärtävämme jotakin jota emme pysty hahmottamaan.

Ymmärtäminen on käsittämisen alalaji

Tosiasiassa se mitä mielessämme tapahtuu on paljon muutakin kuin ymmärtämistä. Ymmärtämisenhän ajatellaan tapahtuvan ajatelun avulla (kummallinen verbaalinen asetelma, eikö vain!) mutta nyt tulemmekin siihen mikä mielessä todella tapahtuu.
Fyysisestä ja psyykkisestä sivustoista tulevien hahmottamismallien lisäkshän on se kolmas sivu, se hengellinen, joka myös osallistuu prosessiin nimelta ”mielen toiminta”.
Nyt viimeistään käy ilmeieksi, että ei käy samaistaminen ymmärtämistä ja hahmottamista, vaan hahmottaminen vaatii todellisuudessa jotakin enemmän kuin ymmärtäminen.
Ja toimeenpano sitäkin enemmän, uskoa siihen mitä panee toimeen.