Miksi tämä blogi on...
Pidettyäni juuri pidemmän tauon kirjoittamisessa, huomaan, että teeman kehittely vastaa aika hyvin tavoitettani.
Pitämäni pitkä tauko johtuu siitä, että huomattuani herättämäni kiinnostuksen melko vaisuksi (ei toki sentään aivan olemattomaksi, kiitos teille!) tulin ajatelleeksi, että ehkä kannattaisi kirjoittaa jollakin laajemmin käytetyllä kielellä kuin suomeksi.
Kokeilinkin aluksi Esperantoksi.
Sain havaita, että vaikka tämä "kieliryhmä" kattaa käytännöllisesti katsoen koko maapallon, sen osaajat taitavat kuitenkin olla niin "lingvistisesti" suuntautuneita, että he keskustelevat mieluummin kielistä kuin mistään muusta.
Niinpä sitten siirryin kirjoittamaan englanniksi.
Koska en näitä kieliä hallitse läheskään täydellisesti, vaatii niillä kirjoittaminen niin suuria ponnisteluja että en enää kertakaikkiaan jaksa harrastaa mitään muuta.
Olen kuitenkin huomannut, että näillä oudoilla kielillä kirjoittaessa tulee tiivistäneeksi asian paremmin kuin äidinkielellään, lopputulos taitaa tyyliltään lähennellä peräti minimalismia.
Ja siitä olen pelkästään iloinen, sanoisin sanottavani suomeksikin mieluimmin lyhyesti, mutta rönsyily on helmasyntini.
On siis ilmeistä, että myös suomenkielinen blogini muuttuu selkeämmäksi
Kirjoitan nyt kuitenkin jonkin aikaa niitä vieraskielisiä, ja kun saan jonkinlaisen kokonaisuuden aikaiseksi, käännän omat tekstini sitten suomeksi (toivottavasti ymmärrän silloin vielä mitä oikein tuli kirjoitettua! :)
Teemani
Siltä varalta, että ette ole havainneet mitään johtoajatusta kirjoituksissani, kerron, että hamasta ensimmäisestä sepitelmästä asti on tähtäimessäni ollut selvä päämäärä.En edes yritä pohjustaa tätä sillä klassis-sävyisellä väittämällä että "tässä ei ole tarkoitus parantaa maailmaa". Nimittäin sitä tarkoitukseni juuri onkin tehdä.
Olen noussut kapinaan sitä dualismia vastaan, mikä vallitsee ihmisten aatemaailmassa.
Tämä dualismi, niin ajattelen, juontuu uskonno(i)sta (en todellakaan tiedä pitäisikö tässä käyttää yksikköä vai monikkoa, ehkä yksikkö kuitenkin kuvaa parhaiten sitä asiantilaa, että kaikki tuntemani uskonnot näkevät maailman kaksijakoisena.
En tarkoita tässä jakoa aineelliseen ja henkiseen vaan maalliseen ja hengelliseen. "Tämänpuoleiseen" ja "tuonpuoleiseen".)
Uskonnon mukaan elämme "tämänpuoleisessa" mutta olemme menossa "tuonpuoleiseen" jota hallitsevat jumalat.
Kristinskon rooli
Kristinuskolla on johtava rooli uskontojen joukossa.
Tämä ilmenee siinä, että juuri sen kulttuuripiirissä on kehittynyt erilaisia ateistisia ajattelutapoja, suuntauksia. Tieteen kehittyessä on jouduttu luopumaan niin monesta uskonnollisesta selityksestä tapahtumille, että nyt on tullut kasvava paine luopua viimeisistä rippeistäkin, nimittäin jumalista.
Tämä murros on aiheuttanut eräänlaisen vamman ihmisen itsetuntoon; ihmisen tapa hahmoittaa oma itsensä on tullut katkolle.
En olekaan enää jumalan luomus, mikä siis olen...
Hengellinen substanssi
Hengellisen substanssin (en ole varma onko tämä oikea ilmaus mutta parempaakaan en keksi) katsotaan olevan uskonnollista alkuperää. Siten se kuuluu uskonnon piiriin. En ole ainakaan kuullut että olisi esmes hengellistä musiikkia olisi luotu jossakin uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella.Mutta jospa asia ei olekaan niin...
Mutta entä jos näin ei olekaan?
Jospa hengellisyys oli meissä jo ennen uskonnon ilmaantumista?
Jospa ihminen koki hengellisen olentonsa yhtä luontevana osana kuin fyysisen ja sielullisenin, jotka nykykäsityksissä mielletään - yksinomaan- arkitajuntamme osiksi. Tähän kontekstiin ilmaantui sitten uskonto laitoksineen, ja omi yhden osan olemuksesta "omaan käyttöönsä".
Juuri tämä onkin oikeastaan pääväittämäni.
Kehitys on ollut hienovaraista, mutta tapahtumien järjestys on jotakuinkin mainitun lainen.
Sitä,että kuvaukseni vastaa todellisuutta osoittaa se valtava kipuilu mitä uskonnosta luopuva ihmisyhteisö joutuu kokemaan; se on kuin orpo tai alaston, ja etsii kaikenlaisia uskonnon korvikkeita monilta tahoilta.
Korvikkeita ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse etsiä.
Uskonto on korvike jollekin, jonka se sananmukaisesti korvasi!
On vain pystyttävä tiedostamaan oman olemuksensa kokonaisuus.
Se on löydettävissä uskonnon jättämän dualistisen paradigman takaa, siitä tosiasiasta, että emme ole dulistinen ruumis-sielu-kokonaisuus, jota jumala etsii, vaan trialistinen ruumis-sielu-henki-kokonaisuus, joka toimii vain kun kaikkia kokonaisuuden osia huolletaan tasapuolisesti.
Uskonto oli vaatinut hartaudenharjoituksia. Hartautta harjoitettiin kyselemättä miksi.
Nyt pitäisi viimeistään kysyä, sillä on käymässä ja jo käynyt niin, että tämä puoli jää tykkänään hoitamatta.
Miten harjoitetaan hartautta kun ei pystytä rukoilemaan.
Ajattelu ja hahmottaminen. Paradigma.
Juuri eilen kuuntelin kahden lahkolaispapin keskustelua Radio Deissä."Se perustuu vain toistoon" sanoi toinen heistä ruotiessaan kirkon omaksumia uusia, heidän omistaan poikkeavia näkökulmia.
"Tarvitsee vain kirjoittaa lehdissä tarpeeksi monta kertaa jostakin asiasta, niin lopulta se omaksutaan annettuna totuutena..."
Juuri niin asia onkin.
Mutta pappi parka ei nähnyt sitä, että koko hänen oma aatemaailmansa perustuu nimenomaan juuri toistoon. Siinä on paradigma.
Inhimillinen "ajattelu" tapahtuu paradigmoittain. "Ajattelu" sitaateissa sen takia, että se mitä sanalla arkikielessä tarkoitetaan on useimmiten melko kaukana varsinaisesta ajattelusta; kyse on paremminkin tavasta hahmottaa.
Niinpä, kun sanotaan että "ihminen on ymmärtänyt maailmankaikkeuden synnyn", niin mitä siinä on silloin tapahtunut?
Yksi prosentin murto-osa tiedemiehistä hallitsee alaa niin että pystyy siitä saamaan haaviinsa jotakin mistä voi alkaa vääntämään lisää tarinaa, mutta mitä näidenkään ajattelu pohjimmiltaan on!
Ei mitään muuta kuin uuden paradigman ottamisesta vanhentuneen tilalle, esim. suhteellisuusteorian mekaanise teorian tilalle...
Samoin evoluutioteoria on vallannut kreationismin paikan.
Kummassakaan tapauksessa ei ole kysymys ajattelusta, vaan hahmottamisesta, siis paradigmasta johon sitoudutaan..
Kun nämä teoriat omaksunut kadunmies siis joutuu väittelyyn asiasta fundamentalistisen teologin kanssa, jolla on valmis konsepti todistaa luomisteoria todeksi, saa hän pian havaita, että ei kyse ollutkaan asioiden tietämisestä, vaan asioiden hahmottamisesta yleisellä tasolla, vailla yksityiskohtia.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kadunmies poistuu paikalta häntä koipien välissä.
Akamme tunnetuin avaruusfyysikko Stephen Hawking valaisi paradigman merkitystä loistavasti kertomalla, että ei hän pysty hahmottamaan muuta kuin kolmiulotteisen avaruuden, neliulotteinen menee hahmottamiskyvyn ulkopuolelle.
Miten sitten on mahdollista kehittää teoriaa jonka hahmottaminen ei kaikilta osin onnistu?
Kyllä sen ymmärtää kun näkee, että ei aikaisempikaan hahmotus ollut muuta kuin opittu tapa!
Sellaisuus
Niinpä niin, kaikkein alkuperäisin paradigma on, että jumala on luonut sekä maailmankaikkeuden että elolliset olennot.
Mitä mitä, sanoinko alkuperäinen! Ei herra paratkoon se ole alkuperäinen, alkuperäinen on se, kun ilmaannuimme tänne keskelle tapahtumia ilman mitään käsitystä asioiden luonteesta, ainoana hahmotuksena se että "vai niin, vai tällaista täällä on".
Tämä asiantila kuvataan idän filosofioissa nimellä tathata (sanskritin kieltä), ja paras kuulemani käännös suomeksi on sellaisuus. Sitä sanaa olenkin jo käyttänyt, ja käytän jatkossakin.
Sellaisuus on siis ne vallitsevat olot joiden keskelle olemme kaikki syntyneet.
Se on olotila jossa olemme vapaita kaikesta kulttuurista, mutta se ei kestä kauan.
Paitsi, että jokainen ihminen syntyy sellaisuuteen, on näin tapahtunut koko ihmiskunnalle.
Yhtä varmaa kuin se, että jokainen vauva alkaa taipaleensa avoimin mielin, ts. mieli tyhjänä, on se, että ihmiskunta on kokenut ensimmäiset tajunnan häivähdyksensä avoimin mielin.
Uskonto on muodostanut ensimmäisen paradigmamme. Se oli hyvä niin kauan kuin se toimi. Kivikirveskin oli hyvä niin kauan kuin vaihtoehtona ei ollut kuin paljaat kädet, korkeintaan ulottuvilla ollut keppi tai irtokivi...
Hartaus on biologista
Olemme nähneet silloin tällöin kuinka silmäätekevinä ateisteina tunnettu henkilö vanhoilla päivillään lähenee uskontoa, tekee mahdollisesti sovinnon kirkon kanssa, ja joissakin tapauksissa jopa "tule uskoon".
Kerrotan itsensa Charles Darwinin näin pehmenneen.
Pastori Matti Vuolanne, "Matti-pappi" Radio Deissä väitti taannoin Väinö Voipion katuneen esiintymisiään ateistina.
Sosiologi Antti Eskola on suorittanut "kääntymyksen" ihan julkisesti. Viimeisin korviini kantautunut tapaus on Pentti Linkola.
Meillä on tarve hartauselämään. Se ei kuitenkaan onnistu, koska uskonnon dualismi on ajanut meidän hengellisyytemme oman itsemme ulkopuolelle.
Todellisuudessa se kuuluu meidän kokonaisuuteemme, siihen mitä olemme.
Koska olemme biologisia olentoja, on siis hyväksyttävä hengellisyys biologian piiriin kuuluvaksi.Siitä taas seuraa, että muukin biologian piiriin kuuluva, ts. koko luonto, on hengellinen.
Mainitsemani ikämiehet, ja monet muut, ovat vain heränneet siihen totuuteen, että heillä on henkilökohtainen tarve hengellisyyteen, mutta ei minkäänlaista käsitystä siitä, miten pitäisi menetellä jotta siitä saisi otteen.
Ja miksi ei ole?
Siksi ei ole, koska uskontolaitos on ominut hengellisyyden ja asettanut sen kokemisen ehdoksi uskomisen milloin mihinkin "menninkäiseen" (kuulin Pentti Linkolan kerran käyttävän tätä sanaa alleviivatessaan omaa rationalismiaan!)
Mutta päästäkseen hartauselämän alkuun ei vanhan ole tarvis tehdä ideologista linnarauhaa uskontolaitoksen kanssa.
Riitää kun arvioi uudelleen sen dualistisen paradigman jonka läpi on maailmaa siihen asti katsellut ja vaihtaa uuteen heti kun huomaa, mistä se lopulta kiikastaa.
Trialistinen paradigma on se mitä tässä tarvitaan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että meidän persoonallisuutemme on nähtävä kolminaisena, kolmitahoisena: meissä on ruumis, sielu ja henki.
Hengellisyys on uskonnon toimesta ajettu itsemme ulkopuolelle. ja siitä johtuu pitkälti tämän maailman kurjuus.
Tällä tavalla asioita kehitellen joutuu haastamaan niin Buddhan, Mohamedin kuin Jeesuksenkin.
Mutta mitäs siitä, se on jokamiehen oikeus, minun mielestäni jopa velvollisuus.
Toinen pääteesini on, että kolmio on kaikkein tukevin rakennelma mitä tämän maailmankaikkeuden rakennelmien joukosta löytyy, siksi on suorastaan pakko löytää kolmiorakenne myös ihmisen olemassaolon ymmärtämiseksi.
Siitä trialistinen paradigma ja siitä tämä blogin nimi.
