Lapsen usko ja aikuisen usko
Maailmassa ei ole
teologia enempää kuin tiedemiestäkään joka ei olisi aloittanut
uraansa katselemalla maailmaa pyörein silmin todeten, että
"tällainen tämä on". Korostan että se ei ole kysymys
vaan toteamus. Ja kuvaan kuuluu, että tehtyä havaintoa ei epäillä,
ihmetellään vain.
Lapsen usko on siis
kaiken lähtökohta.
Kaikki
maailmankatsomukset ovat lähtöisin lapsenuskosta. Siksi ne ovat
ymmärrettävissä vain lapsenuskosta käsin. Se tarkoittaa että
miten tosina asianomainen itse näkemyksiään pitääkin, niissä on
annos tuota alkuperäistä. Ei tietoa eikä uskoa voi säilöä
tyhjiöön, sitä voi vain lisätä jo olemassa olevaan. Ja kun
olemassa ei alunperin ollut muuta kuin lapsenusko, niin johtopäätös
on vääjäämätön.
Millainen sisältö
sitten on, se riippuu monenlaisista ulkoisista seikoista, jotka
puolestaan ovat alituisessa muutoksen tilassa.
Johtuen
alkuasetelmasta jokainen oppi tuomittu menemään pieleen. Yksi
yhdellä, toinen toisella tavalla. Mutta kaikki jollain tavalla !
Yhtä selvää kuin
pieleen meneminen on se, että ulospääsyä etsitään -- se on
käsky koodissa. Niinhän puutkin kasvavat: eteenpäin ja ylöspäin
...
Marssijärjestys on
siis se, että lapsenusko kerää ympärilleen aikuisen uskoa, ja
yrittää muodostaa siitä tietoa. Tämä tapahtuu tietysti sekä
yksilö- että varsinkin sosiaalisella tasolla. Todellisuudessa
tuloksena onkin sitten myyttejä enemmän kuin tietoa. Ei ole väliä
sillä, ovatko ne perustuneet jossakin jonkinlaiseen todellisuuteen;
kulloisessakin nykyhetkessä ne ovat säännönmukaisesti
todellisuudesta irrallaan koska niiden alkulähteitä ei muisteta
eikä varsinkaan ymmärretä.
Ihmisikä määrää
sen, että muistamisen ketju katkeilee.
Ilmiö on saman
tapainen kuin pitkässä köydessä. Itse köysi voi olla
periaatteessa vaikka loputtoman pitkä, mutta se voi koostua vain
niin pitkistä kuiduista kuin on saatavissa, ja sen taas määrää
raaka-aineena käytetyn kasvin fyysiset. (Itse asiassa köydestä
löytyvät kuidut koostuvat sitten vielä lyhyemmistä kuiduista,
sellaisista kuin nyt selluloosa koostuu!)
Lapsenusko ja
aikuisen usko muodostavat yhdessä mekanismin joka mahdollistaa
myyttien vuosisataisen ja -tuhantisen ylläpitämisen.
Todellisuudessa sukupolvet muokkaavat niitä omien tarkoitusperiensä
mukaisiksi; tässä vaikuttaa sama ihmisiän rajoite joka estää
todellisen tiedon siirtymisen. Nyt se vain vaikuttaa siihen suuntaan
että se pyrkii antamaan myytille nykyaikaan muka perustuvan
sisällön.
Lapsenusko ja
aikuisenusko ovat mahdollistaneet uskontojen säilymisen kaikkine
myönteisine ja kielteisine seurauksineen.
Kielteisillä en
tarkoita edes inkvisitiota, ristiretkiä ja uskonsotia.
Pahinta on että
uskonto ei pelkästään ole antamatta ihmisille välineitä
mielenrauhan saavuttamiseen. Se myöskin pyrkii estämään
mielenrauhan saavuttamisen niillä keinoilla joilla se olisi
mahdollista.
Dualismi, johon se
on fiksoitunut, on sen paras ase tässä myyräntyössä
Tieto eriytyy
haastamaan uskon, ja haluaa syrjäyttää sen.
Uskonto on luonut
dualismin, josta se elää ( se asettamus, että minä ja jumala
ollaan eri persoona on uskonnolle täysin välttämätön, ja juuri
se on myös dualismin ydin )
Kun nyt tieto
haastaa uskoa, se joutuu tämän dualismin kanssa tekemisiin, mutta
näyttää olevan täysin voimaton, koska se on itse dualismin
pauloissa.
Niinkuin Paavali
lihalliseen ja hengelliseen, jakaa tiedekin tajunnan valveminään,
yliminään ja alitajuntaan ja näitä erittelemällä luulee
löytävänsä ratkaisun olemisen ongelmaan mutta ei löydäkään,
koska paradigma on väärä.
Mutta niin kauan
kuin tiede on on tämän dualistisen harhan vallassa, se on aseeton.
Trialismi on
ratkaisu.
Aivan samoin kuin
sähkötekniikan suuri harppaus sovellusten tekemiseen vaati Ohmin
oivalluksen koskien virran jännitteen ja vastuksen vuorovaikutusta,
vaatii ihmisen olemuksen selvittäminen fyysisen, psyykkisen ja
spirituaalisen minän vuorovaikutuksen selvittämistä
Sellaisuus
Monet eri
kuppikunnat selittävät tämän maailman olemusta, väittäen, että
"se on tällainen", mutta ei olekaan.
Ainoa, mitä voimme
tästä maailmasta varmasti tietää ja sanoa, on, että se on
sellainen.
Kun näin on, on
syytä järjestää omat lähestymistapansa maailman eri ilmiöitä
kohtaan tämän tosiseikan pohjalta.
Maailman
sellaisuudesta tekee tosiseikan se, että se ei kertakaikkiaan ole
kenenkään eteen ilmaantunut muta kuin sellaisena.
Matematiikan
tunnilla käytetään termiä "annettu".
Annettu on se,
mitä opettaja tai kouluhallitus kulloinkin on katsonut sopivaksi
pistää laskutoimituksen edellytyksiksi, ja tästä annetusta sitten
johdetaan kunkin toimituksen mukainen lopputulos, olkoon summa,
jäännös, osamäärä tai tulo.
Juuri niin, tämä
maailma on annettu. Siksi kaikki mitä siitä voidaan sanoa, on
että se on sellainen.
Kaikki mitä siihen
lisätään, on sitten laskutoimituksesta (tai muusta prosessista)
riippuen tuloa, osamäärää, jäänöstä jne... Tai sitten
uskomusta.