Jumalan näkökulma 3

Niissä epäjohdonmukaisuuksissa, joita esiintyy uskonnon opinkappaleiden perusteluissa, ei ole mitään minun keksimääni, vaan kaikki olen bongannut raamatuntutkijoiden, enimmäkseen kristittyjen teologien omista tutkimuksista.

Minun motivaationi takertua tutkimustuloksista juuri näihin epäjohdonmukaisuuksiin pohjautuu sellaiseen oletusarvoon, että meillä on sisäsyntyinen tarve hengelliseen elämään. Tästä tarpeesta on saatavissa tietoa itsekohtaisen kokemuksen kautta, ihan samalla tavalla kuin kehonkaava ja sielullinen identiteettikin ovat itse ilmoittautuneet.
Itse asiassa ne juuri ovat omaa kokemusta sanan varsinaisessa merkityksessä.
 Minun lisäkseni aivan riittävän moni ihminen on  kokenut elämänsä vajavaiseksi ennen kuin on tuota puolta itsestään tunnistanut.


Lähes ainoa ulkopuolinen taho, joka tarjoaa välineitä tämän hengellisen tarpeen tyydyttämiseen, on kuitenkin uskontolaitos eri muodoissaan.  
Siinähän ei olisi mitään väärää sinänsä, mutta niiden vika ja virhe on juuri ne väärät perustelut toiminnan moottorina.
Ei ihminen sellaisia perusteluita tarvitse.
Ei hartautta tarvitse sen takia harjoittaa että jumalat sitä vaatisivat.
Puhumattakaan sen takia, että jossain vanhoissa kirjoituksissa niin sanotaan.  
Hartautta on syytä harjoittaa sen takia että me itse tarvitsemme sitä.
Me itse kolmitahoisena kokonaisuutena tarvitsemme sitä


Eteemme paljastuu siis tämän tapainen maisema:

Fyskulttuurin harjoittamiseen on tarjolla urheiluseurat opastusta ja toimeenpanoa varten, kaupat joista saa välineitä, kansalliset ja kansainväliset lajiliitot ja olympiakomiteat, tästä paljoudesta voimme jokainen valita mitä harrastaa, ja vaikeus on lähinnä vaihtoehtojen runsaudessa.

Psyykkisten tarpeidemme tyydyttämiseen on tarjolla vaikka mitä; skviljoonia niteitä käsittävien kirjastojen lisäksi eri aloille erikoistuneita laitoksia kuten kouluja, opistoja, akatemioita, konservatorioita ja ateneumeita jne.

Hengellisen minämme kehittyminen on monopolisoitunut uskontolaitoksen hoteisiin. Niillä on muka tarjota vaihtoehtojakin, mutta kun ei olekaan; kaikki ne nimittäin edellyttävät, että on lausuttava jonkin muotoinen uskontunnustus missä sitoudutaan niiden edustamaan sisältöön.
Tämä on siis todellakin vaadittava hinta ikäänkuin sisäänpääsymaksu sille, että pääsee harjoittamaan hartautta, vaalimaan omaa sisäistä tasapainoaan.



Olemukseemme kuuluu siis keho, sielu ja hengellisyys.

Monet ovat menneisyydessä kierrelleet ja kaarrelleet tätä ilmeistä faktaa. Tässä esimerkki L. L. Laestadiuksen pohdiskelusta kirjassa "Hulluinhuonelainen" (numeroinnit ovat kirjan omaa jäsennystä):

*E. Sivistymättömien kansojen käsitys sielusta
57. Tunteettomat filosofit sanovat sielusta, mitä he ajattelevat, mutta
eivät pääse oikein yksimielisyyteen sielun ominaisuuksista. Lääkärit
sanovat, mitä he näkevät ihmisruumiissa, mutta eivät kuitenkaan pääse
yksimielisyyteen sielun oikeasta laadusta.
58. Mutta yksinkertainen sanoo
sielusta sen, mitä hän tuntee. Eikö tunne
olisi yhtä varma tiedon lähde kuin ymmärrys ja järki, varsinkin
sellaisessa asioissa, mitä ei voida käsittää ymmärryksellä eikä järjellä.
Sitä, mitä ihminen tuntee itsessään, ei ymmärrys eikä järki voi jäävätä
eikä tehdä valheeksi.*

Ei tässä mitään muuta vikaa ole, mutta siinä toteutuu taas dualistisen ajattelutavan umpikuja; kun hengellisyyttä ei tunnusteta samanlaiseksi realiteetiksi kuin fyysisyyttä ja psyykkisyyttä, se pakottaa vetämään mukaan tunne elämät ja alitajunnat yms ja jatkamaan vanhaa keitosta jossa mikään käsite ei omaa täsmällistä merkitystä.


Voidaan tietysti sanoa, että ainakin meillä vallitsevan uskonnonvapauden vallitessa jokaisella on vapautensa sanoutua irti tästä hengellisestä monopolista.

Näin voidaan kuitenkin vain sanoa, todellisuudessa asia ei ole ollenkaan niin.  Olemme vääjäämättömästi ahdetut oman hartauselämämme kanssa niihin uomiin joiden muotoutumisessa uskonnollinen perinne on ollut ratkaisevassa osassa. 
Siitä seuraa vääjäämättä taistelu vanhan ja uuden välillä. Kuten jokaisessa vallankumouksessa, uusi pääsee esiin vain syrjäyttämällä vanhan. Nyt käynnissä oleva prosessi merkitsee vääjäämättä kirjauskontojen syrjäytymistä.
Toistaiseksi elämme siinä vaihetta jossa vanhan kahleet ovat hyvin pitkälle murtuneet -- sitähän ns. maallistuminen merkitsee, mutta vielä ei olla tiedostettu sitä, että jotakin on asetettava sen tilalle mikä on syrjäytetty. Nykyinen olotila merkitsee anarkiaa, ja sen seurauksena kaaosta..

Trialistista tarkastelukulmaa tarvitaan, koska  vain sen valossa paljastuu parhaillaan käynnissä olevan prosessin todellinen luonne. 

Se paljastaa meille jumalan näkökulman...