Dualismi ja myönteinen ajattelu

Uskonnollinen yhteisö uudistuu alituiseen protestiliikkeidensä kautta, jotka taas johtuvat siitä että valtakirkon oppien havaitaan yhä udelleen menneen pieleen ratkaisevissa kysymyksissä.
Nämä arvostelevat valtakirkkoa sekä toinen toisiaan, ja jakautuvat kukin yhä uusiin haaroihin, ja niin keskinäisen arvostelun ketju senkun jatkuu.
Ei olisi syytä, vaikka aiheita onkin. Sillä jokainen uusi suunta on määrätty fiksoitumaan aivan edeltäjänsä tavoin, eikä kenelläkään ole mitään perusteita olettaa olevansa sen oikeammassa kuin edeltäjänsäkään.  Joissakin kysymyksissä, ehkä, mutta nekin ovat suhteellisuuksia.

Tieteellinen maailmankatsomus synnyttää lisäksi suuntia jotka eivät halua olla missään tekemisissä koko uskonnon kanssa. Ne puuhastelevat kyllä samojen teemojen ympärillä kuin uskonyhteisöt, mutta haluavat sanoutua irti näiden perusteluista.
Ne näkevät ihmisillä olevan tarpeen hengelliseen elämään, hartauselämään,mutta täysin pragmaattisesti;  se onyksinkertaisesti käytännön tarve jota ei ole syytä perustella uskonnollin argumentein  .
Itse asiassa, niin minäkin näen.

Suunnilleen tällaiställaisista lähtökohdista  on syntynyt erilaisia  positiivisen ajattelun koulukuntia, joille yhteistä on usko ihmisen omaan mahdollisuuteen vaikuttaa olemiseensa.

Joseph Murphyn myönteinen ajattelu

Hyvästä esimerkistä käy tohtori (?) Joseph Murphyn perustama New Thought.
Hän on myös kirjoittanut aiheesta kirjoja, joista yksi on suomennettu nimellä "Alitajuntasi voima"
Kirjaan tutustuin erittäin mielelläni, sillä se käsittelee samaa aihepiiriä kuin minäkin.

No mitäs muuta tässä tapaammekaan kuin sen saman jota minä olen nimittänyt hengen rajapinnaksi. On nimittäin aivan ilmiselvää, että jos henki on kosketuksissa ulkomaailmaan, se on samalla kosketuksissa kaikkiin henkiin jotka ovat kosketuksissa samaan ulkomaailmana. Toisin sanoen, kuse on koko elollisen luomakunnan yhteydestä. Se on vain minun tavallani esitettynä paljon helpommin tajuttavissa kuin lähteä soveltamaan dualismin käsitteistöä.
Joka pitää kiinni dualismista, on dualismin vanki, sillä siisti.

Joseph Murphy ja kirjansa kansi

Murphy lanseeraa "rukousterapiaksi" kutsumansa menetelmän, joka hänen mukaansa on pohjimmiltaan alitajunnan työtä. Näin se toimii:

"Mielen toimintaperiaatteen mukaan ei olemassa aikaa eikä paikkaa.... Todellisuudessa ei ole olemassa sen paremmin paikan päällä kuin kaukana tapahtuvaakaan hoitoa, sillä yleismaailmallinen mieli on läsnä kaikkialla. Et yritä lähettää ajatusta tai pitää sitä itselläsi. Hoitosi on ajatuksen tietoista liikettä, ja kun tulet tietoiseksi terveyden, hyvinvoinnin ja rentoutuksen ominaisuuksista, nämä kokemukset ilmenevät...sen jälkeisissä seurauksissa."

Mitäs muuta tässä tapaammekaan kuin saman jota minä olen nimittänyt hengen rajapinnaksi. On nimittäin aivan ilmiselvää, että jos henki on kosketuksissa ulkomaailmaan, se on kosketuksissa myös kaikkiin muihin henkiin, jotka ovat kosketuksissa tuohon ulkomaailmana. Toisin sanoen, kyse on koko elollisen luomakunnan yhteydestä. Se on vain trialismin keinoin ja käsittein  esitettynä paljon helpommin tajuttavissa kuin dualismin käsitteistöllä.
Joka pitää kiinni dualismista, on dualismin vanki, sillä siisti.

Trialismin kannalta ei ole mitään ongelmaa siinä että ulkomaailmassa oleva henki on yhteydessä kunkin yksilön henkeen.
Dualistisesta lähtökohdista se on esitettävä niinkuin henki ei olisikaan mikään olemassaoleva realiteetti,  ja niin se lähettääkin  mielen seikkailemaan ulkomaailmaan joka sen mukaan onkin yksi iso mieli, josta kaikki ovat osallisia.
Syynä tähän dualistiseen harhaan minä en voi nähdä mitään muuta kuin roikkumisen kiinni uskonnollisissa käsityksissä, jonka mukaan henki on yliluonnollinen, sen voi "saavuttaa" vain armosta yms. jne.

"Usko on eräällä tavalla sitä, että hyväksyt todeksi sen, minkä aistisi kieltävät, eli suljet pois pienen, järkeilevän, analyyttisen ja tietoisen mielesi, ja hyväksyt asenteen, joka täydellisesti luottaa alitajuntasi sisäiseen voimaan..."

Juuri niin. Tarvitseeko sanoa, että tässä selitetään dualismin käsittein erästä perustotuutta, jota näköjään ei sinänsä voi sivuuttaa, vaikka käsitteet olisivat vähän hukassakin.
Meidän trialistien ei ollenkaan tarvitse sulkea ulos mitään "tietoista mieltä", vaan meidän tarvitsee vain hiljentää yksi ainoa olemassa oleva mielemme jolloin olemuksemme kaikki sivut, myös hengellinen, pääsevät tasapuolisesti tietoisuuteemme, s.o. mieleemme.

"Uskon laki.
Kaikki maailman uskonnot edustavat erilaisia uskomisen muotoja ja näitä uskomuksia selitetään monilla tavoilla- Miten sinä uskot, kun ajattelet itseäsi, elämää, maailmankaikkeutta? Sinulle tapahtuu uskosi mukaan
Usko on mielesi ajatus, joka saa aikaan sen, että että alitajuntasi voima vaikuttaa kaikkiin elämäsi vaiheisiin sen mukaan, mitä päässäsi ajattelet. Tämä on ymmärrettävä siten, että Raamattu ei puhu sellaisesta uskosta, joka kohdistuu joihinkin tiettyihin menoihin, seremonioihin, muotoon, rakennelmiin, tiettyyn ihmiseen tai kaavaan. Raamattu puhuu uskosta sellaisenaan. Mielesi on yksinkertaisesti se, mitä mielesi ajattelee. 'Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Mark 9:23."


Suorastaan herkullinen on oivallus, että "Raamattu   puhuu uskosta sellaisenaan".  Tämähän on nimittäin aivan totta, kun ajatellaan vaikkapa mitä Jeesuksen puheissa mainittiin uskon tunnusmerkeiksi.
Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä kun siirrytään Paavalin teksteihin niin saadaan tietää jotain aivan muuta. Hänhän se vasta vetää tunnetut "katseen keskittämiset vain ristiinnaulittuun kristukseen" ym, mitä kirkkokunnat yksimielisesti pitävät peräti pääasiana.
Mutta mitäs siitä, tärkeintä on että oivallamme, ja huomaamme myös Murphyn oivaltaneen, mikä oli uskon sisältö Jeesuksella.
Sillä Henki lähestyy asioita uskon asein, ihan samoin kuin psyyke lähestyy niitä logiikan asein.
Mutta mikä valtaisa selitysten sekamelska tuosta näennäisestä ristiriidasta tulee kun sitä aletaan selittää dualismin käsitteistöllä.
Trialistille ei siinä ole mitään ristiriitaa; niin logiikka kuin uskokin joutuu tunnustamaan tosiasioiden edessä että vai niin, maailma on siis tällainen.  Se on itseasiassa kummankin lähtökohta, ja muuta lähtökohtaa ei voi ollakaan.


Kun ne ovat toteamuksensa tehneet, niin kumpikin antaa tapahtumista oman kuvauksensa ja kumpikaan niistä ei ole toinen toistaan parempi.

"Myönteinen ajattelu" on harhapolku jolle ajaudutaan vääjäämättä niin kauan kuin dualismista ei osata luopua.