Sakralisoinnin tekniikkaa

Kirjauskontojen piirissä on kautta aikain vallinnut eliitin pyrkimys pitää kirjoitukset itsellään. Siihen on tarjonnut hyvät mahdollisuudet lukutaidon harvinaisuus, ja lukutaidon leviämistä kansan keskuuteen on myös yritetty rajoittaa.
Myös Raamatun pitäminen pitkään latinankielisenä oli tehokas ase tähän.
Pelättiin, että kasa ei ymmärrä lukemaansa ”oikein”. Pelko olikin varmasti täysin aiheellinen, niin paljon ristiriitaista aineistoa sisältää esmes Raamattu.
Ei tarvitse kuin kuunnella pastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen-ohjelmia Radio Deistä kun tuota pikaa huomaa mitä tarkoitan.
Mutta samalla huomaa erään toisenkin seikan. Raamatun muusta kirjallisuudesta poikkeava rakenne mahdollistaa sen tekstien silppuamisen niin että se estää kunnon lukemisen melkein yhtä tehokkaasti kuin lukutaidon puuttuminen: se on jaettu pääasiassa yhden virkkeen mittaisiin jakeisiin. Näitä jakeita sitten tarjoillaan yksi kerrallaan hirmuisten selitysten kera. Jokaisessa yksittäisessä lauseessa, jopa sanassakin, nähdään syvällisiä merkityksiä. Näillä myös pyritään osoittamaan, että tuossa vuosisatojen kuluessa syntyneessä kokoomateoksessa olisi muka joku alusta saakka nähtävissä oleva yhtenäinen juoni. Tässä tarkoituksessa rivien väliin on siroteltu viittauksia aivan toisessa päässä kirjaa oleviin kohtiin, joitka muka kertovat samasta asiasta. Tätä hypähtelyä , jota nimitetään, ironista kyllä, ”kannesta kanteen lukemiseksi”, mm. Norvanto harrastaa antaumuksella.

Eräs ahkerimmin lainatuista raamatunjakeista

 Tosiasia on, että nuo ”Jumalan sanan” täydennykset on jumalaa viisaammat lisänneet määrätyllä historiallisella ajalla.

Olen näkevinäni syvällisen merkityksen siinä, että vuosiluvut viittaavat juuri samoihin aikoihin kun lukutaito karkasi luostareista kansalle ja tekstejä alettiin kääntää kansojen luettaviksi.
”Ennen Nikean kirkolliskokousta vuonna 352 Uusi testamentti oli jaettu osiin, jotka olivat erilaisia kuin nykyinen jaottelu. Arkkipiispa Stephen Langton ja kardinaali Hugo de Sancto Caro määrittivät erilaisia tapoja jakaa latinankielinen Raamattu Vulgata systemaattisesti vuosien 1722ja 248välillä. Langtonin menetelmästä tuli perusta nykyiselle lukujaolle. Luvut lisättiin myös kreikankielisiin alkuteksteihin 1400-luvulla.
Uudessa testamentissa jaon numeroituihin jakeisiin lisäsi ensimmäisenä Robert Estienne vuoden 1551 versiossaan kreikankielisestä Uudesta testamentista.”
Näin kertoo Wikipedia asiasta.

Tällä tavalla siis vakiinnutettiin tapa lukea Raamattua jakeiden toisteluksi.

Väitän, että jokaisen kristillisen kirkon jäsenistöstä valtaisa enemmistö ei ole ikinä lukenut kunnioittamaansa kirjaa läpi, vaan käyttää sitä enemmän tai vähemmän talismaanina.

Koraani

Koraani toimii hieman toisin.

Koraani on kirjoitettu riimillisellä arabialla. Se tekee sen hyvin vaikeaksi kääntää toisille kielille.

Tämä on ollut omiaan säilyttämään sen alkuperäisasun poikkeuksellisen tärkeänä. Samalla se on tietysti ollut omiaan pitämään sen lukemisen ja selittämisen harvoissa käsissä. Sama seikka joka siis on krist. Kirkoissa hoidettu hieman toisella tavalla.

Kun vielä sattuu, että tuo riimillinen arabia on hyvin kaunista kieltä kuunnella, niin sen teho mielenrauhaa etsivien keskuudessa on hyvin ymmärrettävä.

Youtubesta ja muualtakin internetistä löytyy luullakseni suurin osa Koraanin sisällöstä resitoituna.

(Googlatessa on ehkä paras kokeilla kirjoitusasua Quran.)

Myös kaukoidän uskontojen pyhien kirjojen jakeet on kaikki tyynni numeroitu samaan tapaan. Tuntemistani kirjoista vain Tao Te King muodostaa poikkeuksen. Mutta se onkin itse asiassa tunnetun kirjoittajan Lao Tse'n kirjoittama filosofisten lauseiden kokoelma, ei niinkään minkään uskonnon ”pyhä” kirjoitus, vaikka sisältääkin enemmän viisautta kuin monet niistä.

Sensijaan  buddhalaisten Dhammapada on numeroitu säe säkeeltä, ja siinä, samoin kuin Raamatun monissa kirjoissa, esmes evankeliumeissa, tehdään tällä selvää väkivaltaa itse teksteille katkaisemalla ajatusten kulkuja mielivaltaisista kohdista.

Jonkinlainen huipentuma alallaan on krishnalaisten Bhagavad-Gita. Sen 18 lukua koostuu 700:sta jakeesta, ja ainoassa laitoksessa minkä minä olen nähnyt, nämä esitellään jae jakeelta niin että alkuperäinen sanskritinkielinen teksti on ensin, sitten sen translitterointi englanniksi, sitten sanantarkka (?) suomennos, ja lopuksi Swami Prabhupadan selitys suomennettuna.

Minä en tiedä kaikkien näiden numerointien historioita, mutta luulisin, että ainakin joissain tapauksissa asiaan on vaikuttanut se, että lähetyssaarnaajilla on osuutensa monien niistä saattamisessa länsimaiseen asuun, ja heillä taas on yksinkertaisesti sellainen tapa. 

Ja kun tietää mikä valtava teho toistolla on propagandassa yleensäkin, on tuota jakeiden numeroimistapaa pidettävä tyylikeinona, jolla on tarkoitus ilmaista, että kyseinen teksti on erityisen pyhää, ja näin johdattaa lukijan tajuntaa määrätylle uralle.  

"Hengelliset" harjoitukset

Uskonnollisiin harjoituksiin katsotaan kuuluvan joukko toimenpiteitä, esineitä ja asioita, joista tässä muutamia:

1 Liturgiat.  Kyse on kaavamaisista, usein toistuvasta oratorioista. Niiden toistelu on kautta aikojen ollut tunnustomaista kaikille uskonnoille. Vaikutus perustuu punnittuun asiasisältöön sekä toistuvuuteen joka luo turvallisuuden tunnetta.

2 Kirkkorakennukset, temppelit. Ne ovat ilmaantuneet kulttipaikkojen jatkeiksi. Kulttipaikan merkitys on myös pysyvyydessä ja että se on pyhitetty siihen tarkoitukseen. Rakennustidon kehittyessä oli luontaista pikkuhiljaa merkitä kulttipaikat myös pompööseillä maamerkeillä joista komeat temppelit, katedraalit, synagogat, moskeijat ja pagodit ovat huipenhtuma.

Taustalla on pyrkimys ”lujittaa” uskontoa, mikä ei tarkoita mitään muuta kuin että sisään oli kasvamassa ja lujittumassa kuppikunta jolle tuli yhä tärkeämmäksi hallita yhteisöä.

joitakin "pyhiä" rakennuksia

3 Musiikki. Sehän syntyi alkujaan ihmisen liikkumisesta aivan arkipäiväisissä toimissa. Rytmi löytyy tarpeesta jäsentää toiminta, sävel tulee mukaan luontaisesti hengityksen tahdissa, Shamaani löysi musiiikin puuduttavan vaikutuksen soveltaen sitä omaan hartauteensa ja laajentaen sen vähitellen vallankäytöksi seurakuntaa kohtaan: yhteislaulu on hyvinkin samaa kuin sulkeinen atrmeijassa, totutetaan astumaan yhtä jalkaa..

Mandala. Tämä edustakoon usk. taidetta

4 Ikonitaide. Se on yhtä vääjäämättömästi kuin em:kin monumentalisoitunut, jähmettynyt siten että tunusomaisin piirre on vierautuneisuus arkipäivän elämästä. On se sitten musulmaanien ornamentteja, ortodoksikrisittyjen ikoneita, tai luterilaista kirkkotaidetta. Tai vaikkapa hindujen ja buddhalaisten mandala.

5 Uskontojen symbolit. Ei tarvinne edes perustella väitettä, että niissä kiteytyy koko asian ydin; käyttö on juurikin niin kuin henkilökohtaisen taikakalun käyttöä, suoraa perua muinaisuuden hämäristä jossa tuollaiset asiat olivat henki ja elämä.

 
Tässä kuvassahan ne ovat melkein kaikki mitä ajatella saattaa.

6 Pyhät kirjat. Niissä kulminoituu myös taikakaluominaisuus, mutta sen lisäksi osa kunkin uskonnon eliitti lukee niitä, ja niiden sisältämillä teksteillä käyttää omaa valtaansa.

Kolme otosta edustaen pyhiä kirjoja

Niissä kiteytyy se mitä uskonnot ytimeltään ovat: Esmes krist. kirkoissa koko populaatio jakaa yhteisen uskon siihen että ne ovat jumalan sanaa (ainakaan raamatussa tätä ei edes väitetä). Sen lisäksi uskovat seurakuntien suuret enemmistöt siihen, että tarvitaan erityinen papisto joka on perehtynyt tähän '”sanaan” ja joka kykenee sitä selittämään muille. Aikaisemmin kirjoitukset pidettiinkin vieraskielisinä jotta olisi estetty kansaojen pääsy niihin suoraa käsiksi. Uskonpuhdistukset luulivat korjaavansa tämän tilanteen, mutta eivät korjanneetkaan, vaan sama asetelma jäi voimaan.

7 Rukoukset, Niitäkin pidetään uskontojen ytimiin kuuluvina. Puhutaan usein ”hengellisistä harjoituksista”. Esmes katolisessa kirkossa pappi tms. rippi-isä määräsi ja määrää lukemaan määrätyn määrän Pater noster – rukousta soviteukseksi tunnustetusta synnistä. Kuva jonkin krist. lahkon tilausuudesta. Merkillepantavaa on "yhteisöllisyys" jota tehostetaan paitsi puheella, myös eleillä ja käyttäytymisellä. Sopii kysyä, jättääkö tämä edes mahdollisuutta yhdellekään osallistujalle henkilökohtaiseen hiljentymiseen.

Muslimit kääntyvät rukoilemaan määräkerrat päivittäin, ja näihin kuuluu paitsi sanat, siis litania, myös asennot ja liikehdintä määrätyllä tavalla.

Minun on sanottava, että ymmärrän hyvin, miksi kaikkia näitä halutaan noudattaa. Esmes liturgia on todella rauhoittavaa, olen kuunnellut sitä ilolla kummankin katolisen kirkon messuissa.

Ja katedraali sinänsä keskellä suurkaupungin hektistä elämää, kun sinne astuu sisään, olipa messu menossa tai ei, tarjoaa todella rauhoittavan elämyksen ja kuuluu siksi lempitoimiini ulkomaanmatkoilla.

Kirjoista on sanottava, että sen jälkeen kun aloin itse niitä lukea, ovat ne olleet minulle kirjoja kirjojen joukossa, ei enempää. Mutta lapsena sisältyi perheraamatun ottamiseen kirjahyllystä jokin erityinen lataus, jota itse pidin silloin pyhyyden kokemuksena. Uskonmiehet ovat yksi toisensa jälkeen, milloin olen asiasta kertonut, selittäneetkin sen juuri samalla tavalla: lapsen aistit olivat niin herkät, että ne niillä ymmärsi heti mitstä on kysye. Itse olen nyttemmin vakuuttunut siitä, että minut oli yksinkertaisest äidin ja koulun opettajien toimesta suggeroitu niin uskomaan.

Rukouksiinkin olen tutustunut.

Mainittu "isämeidän" on lukemattomia kerttoja tuonut lohtua ja rauhaa levottomuuteen. Kas näin se toimii: ensimmäisellä kerralla kun sen latelee läpi, on melkein mahdoton päästä loppuun ilman että ajatukset eksyvät muualle. Kun tästä rankaisee itseään ja aloittaa uudelleen alusta, niin katso, se sujuu kerta kerralta yhä paremmin, ja miksei sujuisi, kun liturginen rytmi alkaa vaikuttaa.

Myöskään polvirukous ei ole jäänyt minulta kokeilematta. Senkin vaikutuksen huomasin ja tunnustan myönteiseksi, on kuin säätäisi oman sisäisen antenninsa niille aalloille joilla yhteys muodostuu. Keskittyminen paranee!

Kirkkotaide, musiikki, virret...

Kyllä, kaikki ne vaikuttavat myönteisesti yksinäänkin, miksei siis myös kaikki yhdessä.

Muttta kaikille näille on yhteistä se, että yksikään niistä ei ole hengellinen harjoitus, vaan kaikki tapahtuvat ja vaikuttavat sielullisella tasolla.
Toisin sanoen, niiden funktio ei ole vahvistaa hengellisyyttä, vaan piilottaa se kaikenlaisen näennäiskaman sekaan.

Kaksinapa-ajatttelu, dualismi, jota myös dialektiikaksi kutsutaan, ei ole millään tavalla väärä menetelmä. Se perustuu todellisuuteen, sillä vastakohdat ovat aina olemassa, ne itse asiassa edellyttävät toisiaan. Mikään musta ei ole ymmärrettävissä jos sitä ei vertaa valkoiseen, ei ole pitkää ilman lyhyttä, ei ole maata ilman taivasta, ei avaruutta ilman kiinteitä kappaleita jne.

Mutta edellisestä jo ilmenee, että on tiettyä löysyyttä noissa vastakohtapareissa; ei ole ottaa mikään pakko pitää jäätä sulan veden vastakohtana, yhtä hyvin se voisi olla höyry. Dialektiikan vastakohtaparit ovatkin valinnaisia, samoin kuin kaikkien teorioitten käsitteet tapaavat olla, ja riippuu tehtävästä mitä ollaan ratkomassa, mitkä kulloinkin valitaan vastakohdiksi.

Luonnossa vallitsevat määrätyt asiantilat havaitsijasta riippumatta...

Toivoa vain sopii, että vastakohdat ovat oikein valitut kuhunkin tehtävään sopiviksi.

Ja näin juuri ei ole kiristinuskon ja muiden uskontojen dualismissa.

Siitä piittaamatta, mitä rabbit, gurut, imaamit ja papit sanovat ihmisen olevan hakemassa, jokainen synagogaan, pagodiin, moskeijaan tai kirkkoon saapunut yksilö on nimittäin etsimässä itselleen mielen rauhaa. Rauhaa omaan mieleensä.

Ja sellaisen löytyminen tehdään näissä paikoissa edellä mainittujen viranomaisten toimesta mahdottomaksi juuri dualismilla: kaksinapa-ajattelu pakottaa etsimään rauhaa oman itsensä ulkopuolelta. Sen sijaan, että se auttaisi mieltä avartumaan tilaan, jossa olisi mahdollista nähdä omien ahdistustensa syyt (olemus), se ohjaa mieltä kieltämään itsensä.

Kolminapa-ajattelu, trialismi, sensijaan kuvaa mielen kolmen muuttujan kohtaamispaikkana, jolloin itse tästä asetelmasta jo näkee, mitä on tehtävä.

Kuvaan asetelmaa kolmiona. Sille nyt ei voi mitään, että luonnon lakien mukaan kolmion pinta-ala on suurimmillaan tasasivuisessa kolmiossa, ts. kun sivut ovat keskenään ”tasa-arvoisia”. Siinä ei silloin kielletä ”lihaa”, niinkuin Paavali teki, ei sielua, niinkuin Paavali myöskin tekin runttaamalla lihat ja luonnot ja sielut samaan karsinaan ”hengen” vastakohdaksi, jonka keskeinen ominaisus oli, settä se oli ihmisen ulkopuolinen.

Siinä ei myöskään kielletä henkeä, hengellisyyttä ihmisen olemukseen kuuluvana, niinkuin teki marxilaisuus, ja sen tökeröäkin tökerömpi soveltaja venäläinen neuvostojärjestelmä.

Trialismi antaa käytönnössä ratkaistavana olevaan yhtälöön vaadittavan kolmannen muuttujan, joka on itse asiassa kaiken aikaa ollut näkyvissä, mutta jota ei ole hyväksytty yhtälöön, joka siksi on jäänyt ratkaisematta. 

 Kolmion piiri on laajin tasasivuisessa kolmiossa. 

Jos ajatellaan, että tämän kolmion sivujen mitta on  6 cm, sen pinta-ala on silloin noin 15,6 mm2

Jos mittasuhteita ryhdytään muuttelemaan , tapahtuu, että piiri pitenee, ja kapenee, mutta piteneminen ei riitä korvaamaan kapenemista, vaan pinta ala pienenee toisen kuvan mukaisesti, jossa on yhtä pitkästi viivaa, mutta pinta-ala on pienentynyt toisen kuvan mukaiseksi.

Se on enää vain 4,25 neliösenttimetriä. Ja alimmasta kuvasta ehkä ilmenee, että supistuminen nopeutuu mitä enemmän  sivut lähestyvät toisiaan tavalla tai toisella. Se on siis logaritmista!

 J

 Voidaan sanoa, että pinta ahdistuu sivujen puristuksessa.

Jotain tämän tapaista näyttäisi myös ihmismielessä tapahtuvan, ja ahdistukseen juuri etsitäänkin lievennystä aina kun mennään synagogaan, moskeijaan, pagodiin tai kirkkoon. 

Mutta läheskään aina ei niistä ratkaisua löydy.

Onko mieli elin?

Mielen toiminnan ymmärtää parhaiten jos ajattelee sen olevan elin, joka realisoi eri elementtien (fyysinen, psyykkinen, spirituaalinen)   saavuttamat kokemukset.

Mieleen tulee, juolahtaa, kaikenlaisia asioita. Riippuu sitten mielen rakenteesta, millä tavalla se niitä työstää.

Mieli ei ole käsitettävissä ajatteluelimeksi, sillä siinä esiintyy erilaisia vaikutteita jotka eivät ole missään tekemisissä ajattelun kanssa, kuten äkillisiä kipuaistimuksia ja äkillisiä oivalluksia.

Kaikkein parhaiten mielen toiminnan ymmärtää kun tunnistaa ne lähteet mistä sen vaikutelmat ovat peräisin, ja nehän ovat keho, psyyke ja henki.

Olemuksemme kaikki elementit edellyttävät toisiaan, mikään niistä ei voi esiintyä muista riippumatta. Siksi mielen toiminta näyttäytyy juuri eri elementtien välisenä vuorovaikutuksena.

Psyyken käsittelemä tieto kuvattavissa rationaaliseksi, kun taas hengellinen aineisto on irrationaalista.

Tarjosin edellä mahdollisuutta, että se laaja eritaajuisten värähtelyjen skaala mille altistumme aistiemme ulottumattomissa, olisi hengen puolelle kuuluvaa.

Se on yksi tapa lähestyä asiaa, ei muuta. Samanlaisen päätelmän voisi johtaa vaikka planeettojen painovoimien keskinäisistä vaikutuksista.

Mutta se johdattaa ajatukset siihen, että paitsi rationaaliset aistihavainnot, myös irrationaaliset, hengenelämän kuuluvat havainnot ovat yhtä kaikki fyysisiä tapahtumia. 

Siinä taas ei ole mitään merkillistä, sillä, kuten kaikissa kolmiossa, myös mielen kolmiossa jokaisella sivulla on rajapinta kulmiensa kautta toisiin sivuihin.

Tai jokaisella kulmalla sivujen kautta toisiin kulmiin.

Se on luonnon harmoniaa. Merkillepantavaa on, että kaikista mahdollista kuvioista tämä toteutuu vain kolmioissa.

Tässä on kaavamainen esitys siitä miten mieli yhdistää eri elementtejä:

 Toimintamme on parhaimmillaan silloin kun tämä harmonia toteutuu.

”Parhaimmillaan” ei tarkoita että se olisi tehokkainta liikevoittojen maksimoimiseen tai vaikkapa urheilulliseen huippusuoritukseen. Onhan nähty, että sellaiset tulokset tuottavat vain hyvin lyhytaikaisen tyydytyksen.

”Parhaimmillaan” tarkoittaa paremminkin, että sen vaikutukset ovat eniten meitä itseämme ja ympäristöämme onnellistuttavia.

+

Jokainen kappale voidaan saattaa värähtelemään omalla ominaistaajuuudellaan.

Että pianon kieli alkaa soida kun vasara iskee siihen, on tuttu asia. Mutta myöskin vieressä olevan pianon vastaava kieli alkaa tällöin soida ilman että sitä koskettaa muu kuin toisen pianon sointi.

Ja lisäksi kummankin pianon oktaavit...

Tämä koskee myös muita kappaleita kuin pianon kieliä, niinpä radiolähetys perustuu juuri siihen että ääni saatetaan erinäisin järjestelyin värähtelemään  radioaaltona, joka erinäisin toisin järjestelyin muutetaan vastaanottimessa takaisin ääneksi.

Kuulomme perustuu siihen että ulkoapäin kantautuvat ääniaallot saattavat kuuloluumme värähtelemään.

Myös jokainen ontelo on herkkä värähtelemään ominaistaajuudellaan, siten, että mitä suurempi ontelo, sen matalampi taajuus.

Meitä ei ole suunniteltu kuulemaan esmes nenäonteloillamme, eikä normaalisti aistimamme ääniala (50-20000 Hz) niihin vaikutakaan, mutta jos altistumme infra-äänelle, tunnemme totisesti päämme sisällä sen vaikutukset. Ehkä se on nenäonteloiden, ehkä koko pääkopan värähtelyä. Pääsääntöisesti se on epämiellyttävä tuntemus.

Samaa tapahtuu myös asteikon toisessa päässä. Kun lähestytään ultraääniä, esmes erilaista kirkunaa ja vinkumista ja kirskumista yms, alkaa kuuloaistimus myös tuntua epämiellyttävältä.

Poskionteloiden lisäksi meissä on lukuisia erisuuruisia nesteen täyttämiä onteloita eri puolilla kehoa. Koostumme myriaadeista soluista, joista jokainen on oma pieni ontelonsa sisältäen nesteitä niin, että kuivattuina painomme laskisi muutamaan kiloon.

Lisäksi sisältöömme kuuluu mirobikanta joka on levittäytynyt totaalisesti kehomme kaikkiin osiin. Kyse ei ole, ainakaan pelkästään, vieraista tunkeilijoista, vaan osaltaan tätä kantaa on pidettävä kehoome elintoimintoja ylläpitävänä elementtinä. Se on siis osa meitä itseämme. Populääritieteellinen Uusi tieteen kuvalehti nr 4/2013 kertoo, että aikuisen ihmisen normaali bakteerimäärä on jopa 2,5 kg!

Kun niiden koko on sitä luokkaa että vaaditaan tehokas mikroskooppi jotta päästään yhtäkään näkemään, ei tee mieli edes yrittää laskea montako kappaletta niitä saattaisi sisältyä tuohon kilomäärään.

Ja jokainen niistä on yksilö juuri samassa merkityksessä kuin me olemme yksilöitä.

Niillä ei tosin ole tumaonteloa, mutta sensijaan kiinteä muoto, sanoisinko corpus, erotukseksi tyhjästä tilasta, joka on avaruus. Nekin voivat siis värähdellä.

Seuraavaksi ajattelemme miten paljon värähtelyä käynnistävää aaltoliikettä ympärillämme saattaa olla.

Kun veivaa tavallisen FM (ula) radion asteikon päästä päähän, tavoittaa useita kymmeniä eri lähetyksiä, jokainen omalla jaksoluvullaan.

Kun etsi takavuosina suositusta ”maailmanradiosta”, joka on ns. lyhytaaltovastaanotin, lähetyksiä, sai valittavakseen 8-10 saman pituista asteikkoa joissa kustakin löytyi kymmeniä ohjelmia eri puolilta maailmaa.

 

 

Maailmanradio

Kun ottaa ns. SSB-vstaanottimen, törmää hankaluuteen siirtää valitsinta tarpeeksi lyhyttä matkaa, sillä jo 1 millimetrin matkalla saattaa olla 10 eri lähetystä, jokainen ilmaistavissa sieltä erikseen.

Tämän lisäksi meillä on matkapuhelimet, jotka myöskin toimivat radioaalloilla, jokainen puhelin sen verran yksilöllisellä taajuudella että kymmeniä henkilöitä voi samanaikaisestti puhua omaa yksilöllistä puheluaan ilman häiriöitä. Se että puheensorina saattaa häiritä on toinen juttu.

Kaikki edellä mainittu tarkoittaa meidän kannaltamme sitä, että nuo eri aaltopituudet ovat kaiken aikaa tässä ympärillämme, mitään muuta ei tarvita kuin kullekin sopiva ilmaisin niin siinä se sitten ilmenee.

Entäs sitten se vaikutus.

Kun tiedämme, että infraääni (sen voi kokea vaikkapa tuulivoimalaitoksen läheisyydessä) saa pääontelomme väreilemään, eikö tunnu luonnolliselta, että mikä hyvänsä värähtely joka kohtaa kappaleen joka on sille taajuudelle herkkä, saa sen väreilemään.

Elikkä kun ilmaistavissa olevienn radiotaajuksien lisäksi tiedämme olevamme jatkuvasti alttiina taajuuksille jotka ovat pienempiä kuin mihin ilmaisukeinomme riittävät, eikö olisi luontevaa olettaa että ilmaisimet, jotka ovatt tarpeeksi pieniä, kykenisivät siihen. Meidän omat solumme ja meissä olevat mikrobit ovat riittävän pieniä.

Se merkitsisi sitä, että osa kommunikoinnistamme ympärisön kanssa tapahtuisi ”oman” kontrollimme ulkopuolella.

Tämä ei varmastikaan askarruta sellaisia ihmisiä jokta eivät tunnista eivätkä varsinkaan tunnusta itsessään olevan mitään muuta kuin se mikä on fyysisin aistein todettavissa ja sielullisin kyvyin käsiteltävissä. Mutta entäs me muut, jotka koemme myös toisenlaista, transsendenttiä, todellisuutta...

Kun eritaajuista säteilyä on ympärillämme niin runsaasti kuin on, ei ole mitään syytä olettaa etteikö se vaikuttaisi kehomme vastaanottimiin, joita ovat erilaiset nesteen täyttämät ontelot.

Kuulo- ja näköaisti ovat kehittyneet herkistymällä niille ominaisille taajuusalueille.

Mutta kun nykyfysiikankin valossa näyttää siltä, että myös kiinteät kappaleet, siis myös kehomme, on viimekädessä määrätyn taajuista värähtelyä, tulee etsimättä mieleen, että entäs kaksi muuta sivuamme joita aikaisemmin on sivuttu? Eikö olisi luontev aa ajatella, että kukin puolemme edustaa sille ominaista värähtelyä, ja on myös omiaan vastaamaan ymäristöstä tulevaa värähtelyä.

Avaruussäteily tulee kaukaa. Auringon valo tulee meille 8 valominuutin päästä, seuraavaksi lähin tähti onkin sitten 4.5 valovuoden päässä.Kaukaisin silmille näkyvä tähti Rho Cassiopee on n 10000 valovuoden päässä.

Välimatkat ovat käsittämättömiä. En suoraa santtuna pysty hahmottamaan edes kahdeksaa valominuuttia, valovuosista puhumattakaan.

Ja me aistimme siis noilta etäisyyksiltä tulevan valon. Aistiminen on silmiemme sauvasolujen värähtelyä sen valon taajuudella.
Ei pitäisi siksi olla ollenkaan käsittämätön ajatus, että mikä muu hyvänsä kaukaa tuleva säteily saa aikaan vastaavaa värähtelyä kohteissa jotka vastaavat sen jaksolukuun, siis aallon pituuteen. Ja lähes ainoa mikä säteilystä varsinaisesti tiedetään, on, että sitä on paljon!

Koodista on kysymys

Juuri nyt menee televisiossa (Yle Teema) huippumielenkiintoinen sarja Koodien maailma. Sen ensimmäinen osa on jo Areenalla. Itse katsoin sen moneen kertaan, sillä siinä on niin paljon pureskeltavaa, että minun koulutuspohjallani ei auennut hetkessä.
Siinä tunnettu brittiläinen matematiikan kansantajuistaja professori Marcus du Sautoy tutkailee maailman eri ilmiöiden välillä vallitsevia suhteita.
Minä kiinnitin huomiota erityisesti siihen kun hän osoitti piin (siis tarkoitetaan sitä matemaattista vakiota jonka symbolina käytetään kreikkalaista pii-kirjainta ja joka on lukuarvoltaan 3,14 jne...) köyttökelpoiseksi muuallakin kuin geometriassa.
Kyseinen vakiohan tulee lyhyesti sanottuna siitä, että se ilmaisee ympyrän halkaisijan ja kehän suhteen. Siis jos halkaisija on 1 m, on kehä vääjäämättä 3,14.. m.
Ja tästä yleistäen, kehä on kaikissa ympyröissä kyseisen ympyrän halkaisija kertaa 3,14.
Ja siinä, katsojien silmien edessä, hän suoritti laskutoimituksen tavoitteena laskea erään kalastajan saaman suurimman merianturan paino, ja onnistui ihan mukiinmenevästi.
Hän käytti siinä tätenkutsuttua "normaalijakauman yhtälöä", ja hän kehoitti huomaamaan, että siinä on kyseinen pii eräänä tekijänä.
Ja tietysti hän kysyi, että miten on mahdollista että ympyrän halkaisijan ja kehän suhdetta kuvaavalla luvulla voi olla mitään tekemistä kalastajan eläissään saaman suurimman kalan tai minkään muunkaan kalan painon kanssa.

Kaukana siitä että ymmärtäisin perimmiltään tätä "taikatemppua" olen kuitenkin taipuvainen uskomaan professoria, sillä minun päässäni tämä herätti vähän toisenlaisen kysymyksen:  mitä tekemistä piillä on niiden kolmioiden kanssa joita itse ihmettelen tässä blogissa.
Ja siihen minä taas tiedän tarkan vastauksen.  Kulmien asteita ei ole mahdollista edes kuvitella ilman että siinä samalla vedetään esiin ympyrän kehä.
Tunnetuin arkipäivän asia missä tämä tulee esiin on ehkä kompassi.
 
Täydet 360 astetta on ympyrän kehä, siinähän se näkyy havainnollisesti. Ja kulma taas näkyy vapaana luonnossa joka kerta kun suunnistat johonkin kompassin kanssa.

Sitten on myös vaihtoehtoinen tapa esittää kulmia: radiaani.
 
On selvää, että kun kulma ympyrän keskipisteestä projisoidaan kehälle, se on tietyssä suhteessa tuon kehän pätkän pituuteen. 1 radiaani onkin juuri kulma silloin kun kehän osa on yhtä pitkä kuin ympyrän säde!
 
Ja kun tietää, että kolmioissa ovat muuttujina paitsi kulmat, myöskin sivut ja niiden suhteet, on ilmeistä että kehon, sielun ja hengen "trialektiikassa" esitetään vielä yhtälöitä joissa pii esiintyy.

Kyllä, koodista on kysymys, koodi sisältyy näköjään vääjäämättä kaikkiin tapahtumiin auringon alla. Sen perusteella käy ymmärrettäväksi myöskin hermeettinen laki: niin kuin on ylhäällä, on myös alhaalla.

Israelin eepos

”Elämässä on niin vähän kaavoja, että tunnistan sellaisen heti kun vain kulmakin jossain vilahtaa”.

Suunnilleen näin pani Agatha Christie erään vanhan rouvan sanomaan viimeiseksi jääneessä romaanissaan.

Toden totta, tämä toteamus tunnetaan myöskin muodossa ”historia toistaa itseään”. Ja tunnetaan se myöskin muodossa ”niinkuin on ylhäällä, niin on myös alhaalla” (Hermes Trismegistos).

Asian ydin on siinä, että kaava toistuu. Ja mitä tulee kaavan tunnistamiseen kahdessa tai useammassa tapahtumassa, ei ole merkitystä sillä, mikä niistä on tapahtunut ensimmäisenä (tod. näk. Sellaista ei olekaan).

Onhan esmes tietokone kaikkine hardeineen ja softineen osoittautunut erinomaiseksi ihmisen sielullisten toimintojen havainnollistajaksi. Kenelläkään ei ole epäselvyyttä siitä kumpi on ollut ennen toista.

Niin tärkeä kuin Kalevalan funktio suomalaisille saattaakin olla, ei sillä ole suurta maailmanhistoriallista merkitystä.

Samaa ei voi sanoa eräästä toisesta kansalliseepoksesta.

Kristinuskon taustalta löytyy lähes 1:1 samanlainen kuvio mikä liittyy Suomen itsenäisyyteen ja Kalevalaan.

Näin sen esittää janalla tohtori Outi Lehtipuu eräässä yliopistollisessa tutkimuksessa:

Tässä tulee esiin dualistisen tarkastelutavan puute: prosessi saadaan näyttämään saumattomalta jatkumolta. Tästä on hyvä Jukka Norvannon jatkaa selittelyään Raamattu kannesta kanteen – ohjelmassa Radio Deissä toteamalla, miten rikasta onkaan Raamatun kieli kun se näin kahdella, jopa kolmella tavalla kertoo asiat, jotta ihmisen olisi helpompi ymmärtää.

Tosiasiassa kyse ei ole saumattomasta jatkumosta, vaan jatkumosta, jossa on selvääkin selvempi sauma, tarkemmin sanottuna kulma. Tämä kolmio kuvaa paremmin asiaa sellaisena kuin se todellisuudessa on:

Seurakunta näkee edessään (ja huomatkaa kenen kautta!) lähes taivaallisia, jokatapauksessa myyttisiä tilanteita ja tapahtumia, joista kerrotaan Raamatussa.

Mutta mutta.. 

Tosiasia on, että kaikki sellaiset jäljet joita voidaan pitää tiedon jatkumon kannalta luotettavina, päätyvät tuohon ns. pakkosiirtolaisuuden aikaan, joka Lehtipuun janalla on vain piste muiden joukossa. Siitä ajallisesti taaksepäin mentäessä onkin historia saman tapaista kuin Kalevalan historia. Tässä kuva:

 Olen sijoittanut aktivistiryhmän tilalle seurakunnan, Lönrotin tilalle Babylonian tuon aikaisen kartan sekä Esran kirjaa sivuavan kuvan.

Raamatun vanhan testamentin kertomuksia voidaan jollain tavalla dokumentoida tuohon pakkosiirtolaisuuteen, eksiiliin, saakka, mutta materiaali, mitä on käytetty sitä vanhempien kertomusten sepittelyssä, on suurimmaksi osaksi muistitietoa, suullista perimää, sekä pieneltä osin joitakin dokumenttien katkelmia. Tämähän selviää tri Lehtipuun janastakin, mutta siinä se näyttää vain pisteeltä pisteiden joukossa. Itse asia on kuitenkin niin tähdellinen, että sitä pitää alleviivata.

 Se mitä kirjoittaja ei ole itse nähnyt on sepitettä ja sillä siisti. Vain Jehovan todistajat pitävät enää kiinni siitä että Mooseksen kirja olisi Mooseksen kirjoittama, sama koskee muita ennen pre-eksiilisestä ajasta kertovia kirjoja joilla on henkilöön viittaavat nimet.

Kuten Kalevalan synnyssä, on tässäkin oleellisin seikka se, mihin tarpeeseen tuo Babyloniassa tapahtunut toimitustyö vastasi.

 Ja olothan olivat tällaiset:

Osa israelilaisista oli siirretty väkisin Babylonian ydinosaan. Tämä osa oli nimenomaan sivistyneistö. Se merkitsi, että se oli luku- ja kirjoitustaitoista. Lisäksi sillä oli eräs ominaisuus, joka oli myös myöhäsyntyisillä suomalaisilla aktivisteilla: sillä oli voimakas tarve  ”leimautua pois” valtakulttuurista,  joka oli babylonialainen.

Suomessahan tuon homman hoiti, niinikään sivistynyt, ruotsinkielinen vähemmistö, joka tunsi tarvetta leimautua pois venäläisistä...

”Tavallinen” kansa yleensä viis veisaa tuollaisista seikoista vaan yrittää parhaansa mukaan sulautua ympäristöön, kuten historia on osoittanut, ja kuten parasta onkin!

Tässä tapauksessa tavallinen kansa jatkoi asumistaan ja askaroimistaan omilla asuinsijoillaan ja palveli, kuten oli kautta aikain tehnyt, niitä jumalia joita ympäristöllä oli tarjota...

Vasta myöhemmin saapuivat Esra ja Nehemia kertomaan heille, miten pitää uskoa ja minkä takia.

Hyvin kansa sitten näiden opetukset omaksuikin.

Seurakuntamme kannalta tässä on surkuhupaisaa, että kaikki ne perusasiat, joihinka ”uskon” on määrä perustua, näyttää sepitetyn vasta pakkosiirtolaisuudessa.

Siis: Ei ole ollut mitään maailman luomista, ei ole ollut mitään syntiinlankeemusta, nooan arkkia, eikä maan uudelleenasuttamista.

Aabraham (tai joku muu) on varmasti tullut nykyisen Palestiinan seudulle, mutta niinhän vaeltavilla beduiineilla oli tuohon aikaan tapana.Arkeologia osoittaa, että siellä on palvottu milloin mitäkin jumaluutta, ja aivan normaalissa sovussa ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, Jahve-uskonnon olematta millään tavalla poikkeuksellinen.

Egyptissäkin on varmasti joku poppoo käynyt ja sieltä karannut ja vaeltanut vuosikausia erämaassa, sellainenkin saattoi olla tuohon aikaan yleistä, koska orjuuttaminen oli yleisin tapa organisoida työntekoa. 

Ihmeillä on kuitenkin aina se ominaisuus, että ne kaikki ovat tapahtuneet joko kulman takana tai kaukana menneisyydessä.

Jopa ”kuningas” Davidin hist. eksistenssi on niin hatarissa kantimissa arkeologian kannalta, että minä pitäisin sitäkin enemmän sepitteenä kuin totena.

Sanalla sanoen, ennen pakkosiirtolaisuutta ei ole yhtä ainutta sitovasti todistettua tapahtumaa.

Sepitteellisiin kirjoituksiin siis nojataan tämän päivän kirkoissa.

Sepitteellisiin kirjoituksiin nojasi Paavali vääntäessään rautalangasta kuvaa Mooseksesta nostamassa käärmettä erämaassa.

Ja sepitteisiin nojasi itse Jeesus joka kerta perustellessaan tapahtumia sillä että "kirjoitettu on"...