Israelin eepos

”Elämässä on niin vähän kaavoja, että tunnistan sellaisen heti kun vain kulmakin jossain vilahtaa”.

Suunnilleen näin pani Agatha Christie erään vanhan rouvan sanomaan viimeiseksi jääneessä romaanissaan.

Toden totta, tämä toteamus tunnetaan myöskin muodossa ”historia toistaa itseään”. Ja tunnetaan se myöskin muodossa ”niinkuin on ylhäällä, niin on myös alhaalla” (Hermes Trismegistos).

Asian ydin on siinä, että kaava toistuu. Ja mitä tulee kaavan tunnistamiseen kahdessa tai useammassa tapahtumassa, ei ole merkitystä sillä, mikä niistä on tapahtunut ensimmäisenä (tod. näk. Sellaista ei olekaan).

Onhan esmes tietokone kaikkine hardeineen ja softineen osoittautunut erinomaiseksi ihmisen sielullisten toimintojen havainnollistajaksi. Kenelläkään ei ole epäselvyyttä siitä kumpi on ollut ennen toista.

Niin tärkeä kuin Kalevalan funktio suomalaisille saattaakin olla, ei sillä ole suurta maailmanhistoriallista merkitystä.

Samaa ei voi sanoa eräästä toisesta kansalliseepoksesta.

Kristinuskon taustalta löytyy lähes 1:1 samanlainen kuvio mikä liittyy Suomen itsenäisyyteen ja Kalevalaan.

Näin sen esittää janalla tohtori Outi Lehtipuu eräässä yliopistollisessa tutkimuksessa:

Tässä tulee esiin dualistisen tarkastelutavan puute: prosessi saadaan näyttämään saumattomalta jatkumolta. Tästä on hyvä Jukka Norvannon jatkaa selittelyään Raamattu kannesta kanteen – ohjelmassa Radio Deissä toteamalla, miten rikasta onkaan Raamatun kieli kun se näin kahdella, jopa kolmella tavalla kertoo asiat, jotta ihmisen olisi helpompi ymmärtää.

Tosiasiassa kyse ei ole saumattomasta jatkumosta, vaan jatkumosta, jossa on selvääkin selvempi sauma, tarkemmin sanottuna kulma. Tämä kolmio kuvaa paremmin asiaa sellaisena kuin se todellisuudessa on:

Seurakunta näkee edessään (ja huomatkaa kenen kautta!) lähes taivaallisia, jokatapauksessa myyttisiä tilanteita ja tapahtumia, joista kerrotaan Raamatussa.

Mutta mutta.. 

Tosiasia on, että kaikki sellaiset jäljet joita voidaan pitää tiedon jatkumon kannalta luotettavina, päätyvät tuohon ns. pakkosiirtolaisuuden aikaan, joka Lehtipuun janalla on vain piste muiden joukossa. Siitä ajallisesti taaksepäin mentäessä onkin historia saman tapaista kuin Kalevalan historia. Tässä kuva:

 Olen sijoittanut aktivistiryhmän tilalle seurakunnan, Lönrotin tilalle Babylonian tuon aikaisen kartan sekä Esran kirjaa sivuavan kuvan.

Raamatun vanhan testamentin kertomuksia voidaan jollain tavalla dokumentoida tuohon pakkosiirtolaisuuteen, eksiiliin, saakka, mutta materiaali, mitä on käytetty sitä vanhempien kertomusten sepittelyssä, on suurimmaksi osaksi muistitietoa, suullista perimää, sekä pieneltä osin joitakin dokumenttien katkelmia. Tämähän selviää tri Lehtipuun janastakin, mutta siinä se näyttää vain pisteeltä pisteiden joukossa. Itse asia on kuitenkin niin tähdellinen, että sitä pitää alleviivata.

 Se mitä kirjoittaja ei ole itse nähnyt on sepitettä ja sillä siisti. Vain Jehovan todistajat pitävät enää kiinni siitä että Mooseksen kirja olisi Mooseksen kirjoittama, sama koskee muita ennen pre-eksiilisestä ajasta kertovia kirjoja joilla on henkilöön viittaavat nimet.

Kuten Kalevalan synnyssä, on tässäkin oleellisin seikka se, mihin tarpeeseen tuo Babyloniassa tapahtunut toimitustyö vastasi.

 Ja olothan olivat tällaiset:

Osa israelilaisista oli siirretty väkisin Babylonian ydinosaan. Tämä osa oli nimenomaan sivistyneistö. Se merkitsi, että se oli luku- ja kirjoitustaitoista. Lisäksi sillä oli eräs ominaisuus, joka oli myös myöhäsyntyisillä suomalaisilla aktivisteilla: sillä oli voimakas tarve  ”leimautua pois” valtakulttuurista,  joka oli babylonialainen.

Suomessahan tuon homman hoiti, niinikään sivistynyt, ruotsinkielinen vähemmistö, joka tunsi tarvetta leimautua pois venäläisistä...

”Tavallinen” kansa yleensä viis veisaa tuollaisista seikoista vaan yrittää parhaansa mukaan sulautua ympäristöön, kuten historia on osoittanut, ja kuten parasta onkin!

Tässä tapauksessa tavallinen kansa jatkoi asumistaan ja askaroimistaan omilla asuinsijoillaan ja palveli, kuten oli kautta aikain tehnyt, niitä jumalia joita ympäristöllä oli tarjota...

Vasta myöhemmin saapuivat Esra ja Nehemia kertomaan heille, miten pitää uskoa ja minkä takia.

Hyvin kansa sitten näiden opetukset omaksuikin.

Seurakuntamme kannalta tässä on surkuhupaisaa, että kaikki ne perusasiat, joihinka ”uskon” on määrä perustua, näyttää sepitetyn vasta pakkosiirtolaisuudessa.

Siis: Ei ole ollut mitään maailman luomista, ei ole ollut mitään syntiinlankeemusta, nooan arkkia, eikä maan uudelleenasuttamista.

Aabraham (tai joku muu) on varmasti tullut nykyisen Palestiinan seudulle, mutta niinhän vaeltavilla beduiineilla oli tuohon aikaan tapana.Arkeologia osoittaa, että siellä on palvottu milloin mitäkin jumaluutta, ja aivan normaalissa sovussa ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, Jahve-uskonnon olematta millään tavalla poikkeuksellinen.

Egyptissäkin on varmasti joku poppoo käynyt ja sieltä karannut ja vaeltanut vuosikausia erämaassa, sellainenkin saattoi olla tuohon aikaan yleistä, koska orjuuttaminen oli yleisin tapa organisoida työntekoa. 

Ihmeillä on kuitenkin aina se ominaisuus, että ne kaikki ovat tapahtuneet joko kulman takana tai kaukana menneisyydessä.

Jopa ”kuningas” Davidin hist. eksistenssi on niin hatarissa kantimissa arkeologian kannalta, että minä pitäisin sitäkin enemmän sepitteenä kuin totena.

Sanalla sanoen, ennen pakkosiirtolaisuutta ei ole yhtä ainutta sitovasti todistettua tapahtumaa.

Sepitteellisiin kirjoituksiin siis nojataan tämän päivän kirkoissa.

Sepitteellisiin kirjoituksiin nojasi Paavali vääntäessään rautalangasta kuvaa Mooseksesta nostamassa käärmettä erämaassa.

Ja sepitteisiin nojasi itse Jeesus joka kerta perustellessaan tapahtumia sillä että "kirjoitettu on"...