Sakralisoinnin tekniikkaa

Kirjauskontojen piirissä on kautta aikain vallinnut eliitin pyrkimys pitää kirjoitukset itsellään. Siihen on tarjonnut hyvät mahdollisuudet lukutaidon harvinaisuus, ja lukutaidon leviämistä kansan keskuuteen on myös yritetty rajoittaa.
Myös Raamatun pitäminen pitkään latinankielisenä oli tehokas ase tähän.
Pelättiin, että kasa ei ymmärrä lukemaansa ”oikein”. Pelko olikin varmasti täysin aiheellinen, niin paljon ristiriitaista aineistoa sisältää esmes Raamattu.
Ei tarvitse kuin kuunnella pastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen-ohjelmia Radio Deistä kun tuota pikaa huomaa mitä tarkoitan.
Mutta samalla huomaa erään toisenkin seikan. Raamatun muusta kirjallisuudesta poikkeava rakenne mahdollistaa sen tekstien silppuamisen niin että se estää kunnon lukemisen melkein yhtä tehokkaasti kuin lukutaidon puuttuminen: se on jaettu pääasiassa yhden virkkeen mittaisiin jakeisiin. Näitä jakeita sitten tarjoillaan yksi kerrallaan hirmuisten selitysten kera. Jokaisessa yksittäisessä lauseessa, jopa sanassakin, nähdään syvällisiä merkityksiä. Näillä myös pyritään osoittamaan, että tuossa vuosisatojen kuluessa syntyneessä kokoomateoksessa olisi muka joku alusta saakka nähtävissä oleva yhtenäinen juoni. Tässä tarkoituksessa rivien väliin on siroteltu viittauksia aivan toisessa päässä kirjaa oleviin kohtiin, joitka muka kertovat samasta asiasta. Tätä hypähtelyä , jota nimitetään, ironista kyllä, ”kannesta kanteen lukemiseksi”, mm. Norvanto harrastaa antaumuksella.

Eräs ahkerimmin lainatuista raamatunjakeista

 Tosiasia on, että nuo ”Jumalan sanan” täydennykset on jumalaa viisaammat lisänneet määrätyllä historiallisella ajalla.

Olen näkevinäni syvällisen merkityksen siinä, että vuosiluvut viittaavat juuri samoihin aikoihin kun lukutaito karkasi luostareista kansalle ja tekstejä alettiin kääntää kansojen luettaviksi.
”Ennen Nikean kirkolliskokousta vuonna 352 Uusi testamentti oli jaettu osiin, jotka olivat erilaisia kuin nykyinen jaottelu. Arkkipiispa Stephen Langton ja kardinaali Hugo de Sancto Caro määrittivät erilaisia tapoja jakaa latinankielinen Raamattu Vulgata systemaattisesti vuosien 1722ja 248välillä. Langtonin menetelmästä tuli perusta nykyiselle lukujaolle. Luvut lisättiin myös kreikankielisiin alkuteksteihin 1400-luvulla.
Uudessa testamentissa jaon numeroituihin jakeisiin lisäsi ensimmäisenä Robert Estienne vuoden 1551 versiossaan kreikankielisestä Uudesta testamentista.”
Näin kertoo Wikipedia asiasta.

Tällä tavalla siis vakiinnutettiin tapa lukea Raamattua jakeiden toisteluksi.

Väitän, että jokaisen kristillisen kirkon jäsenistöstä valtaisa enemmistö ei ole ikinä lukenut kunnioittamaansa kirjaa läpi, vaan käyttää sitä enemmän tai vähemmän talismaanina.

Koraani

Koraani toimii hieman toisin.

Koraani on kirjoitettu riimillisellä arabialla. Se tekee sen hyvin vaikeaksi kääntää toisille kielille.

Tämä on ollut omiaan säilyttämään sen alkuperäisasun poikkeuksellisen tärkeänä. Samalla se on tietysti ollut omiaan pitämään sen lukemisen ja selittämisen harvoissa käsissä. Sama seikka joka siis on krist. Kirkoissa hoidettu hieman toisella tavalla.

Kun vielä sattuu, että tuo riimillinen arabia on hyvin kaunista kieltä kuunnella, niin sen teho mielenrauhaa etsivien keskuudessa on hyvin ymmärrettävä.

Youtubesta ja muualtakin internetistä löytyy luullakseni suurin osa Koraanin sisällöstä resitoituna.

(Googlatessa on ehkä paras kokeilla kirjoitusasua Quran.)

Myös kaukoidän uskontojen pyhien kirjojen jakeet on kaikki tyynni numeroitu samaan tapaan. Tuntemistani kirjoista vain Tao Te King muodostaa poikkeuksen. Mutta se onkin itse asiassa tunnetun kirjoittajan Lao Tse'n kirjoittama filosofisten lauseiden kokoelma, ei niinkään minkään uskonnon ”pyhä” kirjoitus, vaikka sisältääkin enemmän viisautta kuin monet niistä.

Sensijaan  buddhalaisten Dhammapada on numeroitu säe säkeeltä, ja siinä, samoin kuin Raamatun monissa kirjoissa, esmes evankeliumeissa, tehdään tällä selvää väkivaltaa itse teksteille katkaisemalla ajatusten kulkuja mielivaltaisista kohdista.

Jonkinlainen huipentuma alallaan on krishnalaisten Bhagavad-Gita. Sen 18 lukua koostuu 700:sta jakeesta, ja ainoassa laitoksessa minkä minä olen nähnyt, nämä esitellään jae jakeelta niin että alkuperäinen sanskritinkielinen teksti on ensin, sitten sen translitterointi englanniksi, sitten sanantarkka (?) suomennos, ja lopuksi Swami Prabhupadan selitys suomennettuna.

Minä en tiedä kaikkien näiden numerointien historioita, mutta luulisin, että ainakin joissain tapauksissa asiaan on vaikuttanut se, että lähetyssaarnaajilla on osuutensa monien niistä saattamisessa länsimaiseen asuun, ja heillä taas on yksinkertaisesti sellainen tapa. 

Ja kun tietää mikä valtava teho toistolla on propagandassa yleensäkin, on tuota jakeiden numeroimistapaa pidettävä tyylikeinona, jolla on tarkoitus ilmaista, että kyseinen teksti on erityisen pyhää, ja näin johdattaa lukijan tajuntaa määrätylle uralle.