Meditaatio ilman huuhaata

”Huuhaa” ei tässä ole mikään kiukkua ilmentävä haukkumasana, vaan sillä on täsmällinen merkitys. Tämä tulee esiin useinkin juuri yhteyksissä, joissa sivutaan  hengellisiä asioita, tavalla tai toisella.
 Lääkintähenkilöstä käyttää sanaa huuhaa mielellään puhuessaan ns, vaihtoehtoisista hoitomuodoista, tarkoittaen sellaisia, joiden vaikutus on tavalla tai toisella jäänyt selvittämättä. Ei tunneta jonkin lääkkeen vaikutusmekanismia, tai sitten sen käytöstä ei ole lainkaan, tai ei riittävästi, virallisesti tilastoituja  kokemuksia, mitä tuo ”virallisuus” sitten tarkoittaneekin.
 Kysymys näytöstä ei kuitenkaan voi olla lopullinen kriteeri sille, onko kyse huuhaasta vai ei. Tietysti voidaan viitata esmes syöpähoitoihin, joissa henkiparantaja näköjään paljain käsin ko. kohtaa manipuloimalla näytti poistavat kasvaimen, tuosta vain, ihon läpi.  Kun sitten paljastuikin, että kyse oli samasta sorminäppäryydestä, jolla sirkuksen taikurit erinäistä rekvisiittaa käyttäen saavat näyttämään siltä, että tapahtuu yliluonnollisia asioita, korvasta tulee lantti, hatusta kaniini, esine katoaa tuntemattomalla tavalla tyhjiin putkahtaakseen taas esiin jostakin yllättävästä paikasta; tällaista ei ole vaikeaa osoittaa huuhaaksi.
 Mutta otetaanpa käsittelyyn esmes magneettirannekkeen parantava vaikutus.  ”Ei ole näyttöä”, sanovat lääkärit. Entäpä sitten kun siitä huolimatta kokeilet, ja huomaat, että kyseinen ”taikakalu” poistaa lyhyessä ajassa sinua öisin vaivanneen kolotuksen raajoissa ja saat taas nukuttua minkään häiritsemättä uniasi?  Plaseboako?.
 Kehottaisin suhtautumaan varauksella niin tämän tapaisiin hoitoihin kuin niiden kritiikkiinkin; veressähän tiedetään olevan aineita joihin magneetti vaikuttaa suoraa ikäänkuin paperin alle sijoitettu magneetti tuota pikaa järjestää paperille sirotellun rautajauhon omien napojensa mukaiseen kuvioon. Mikä ettei veressä oleville magnetisoituville partikkeleille voisi käydä samoin, ja mikä ettei tämä voisi vaikuttaa suoraa, joskin tuntemattomalla mekanismilla, kipua aiheuttaviin tekijöihin. Mahdollisuuksia siis jää, vaikka näyttöä ei ole, ja kullekin ”potilaalle” oma kokemus on paras näyttö. Onhan tunnettua, että mikään hoitomuoto ei vaikuta kaikkiin kohteisiinsa aivan samalla tavalla.
 
Me tarkoitamme tässä huuhaalla sellaisia perusteluja, joista perustellusti voidaan olettaa, että esittäjällä ei ole kompetenssia niiden esittämiseen. Sellaisia ovat meditaatiosta puheenollen esmes puheet mantran värähtelyvaikutuksesta, ”henkisestä yhteydestä tuonpuoleiseen” henkioppaineen ynnä muine sellaisineen, ja niin edelleen. Ylipäänsä kaikkia sellaisia perusteluja, joiden tarkoitus menee oman itsen ulkopuolelle, ja jotka mystifioivat itse toimitusta. Huuhaavapaaksi hyväksymme itse asiassa ainoastaan sen perustelun, että me itse tarvitsemme meditaatiota.
 Tässä on syytä esittää sama varaus kuin vaihtoehtohoidoista puhuttaessa; tärkeätä olisi vain, että kun meditaatiota lähestyy, tekee sen omilla ehdoillaan, antamatta muiden esittämien teorioiden vaikuttaa, sillä ne johtavat vain oppeihin ja koulukuntiin, joita maailmassa kyllä on riittävästi ilman että yhtään uutta tarvitaan sen lisäksi, että minä tarvitsen meditaatioita syistä jotka ovat tässä ja nyt vallitsevaa todellisuutta.

Kun sijoittaa meditaation ihmisen kokonaiskuvaan, havaitsee, että kyse ei ole mistään harrastuksesta, joka voidaan ”valita itselleen sopivana” monien muiden joukosta, kuten jalkapallo tai jääkiekko, tai viulunsoitto, tai purjehdus.
 Meditaatio on paremminkin elintoiminto, samoin kuin verenkierto ja hengitys; sitä vain tulee tehneeksi. Kyse on vain siitä, miten vapaasti tämä voi tapahtua. Kun ajattelee, miten sanaa meditaatio, sekä meditaatioksi miellettäviä menetelmiä, käytetään, kiintyy huomio siihen, että aina on jokin ulkoinen auktoriteetti määrittelemässä tehtävää, joka meditaatiolla hänen käsityksensä mukaan on.
 Alkuperäinen meditaatio ei tällaista ollenkaan sisältänyt. Kun nimittäin seuraamme sitä tarpeeksi kauas taaksepäin, tulemme vaiheeseen, missä tehtävänanto ei ollut edes mahdollista, kun ei ollut välttämätöntä välinettä siihen, puhetaitoa. Vasta puhetaidon ilmaantuminen mahdollisti tehtävänannon.
 Miten tämä voidaan todistaa? Hyvin yksinkertaisesti: samoin kuin voidaan päätellä, että ihmisellä oli nykyisen kaltainen keho ennen kuin varsinaisesta Sapiensista voitiin puhua, kantoi tämä keho mukanaan jotakin mielen tapaista. Mitä tämä keho teki muuta kuin lepäsi, milloin ei ollut aktiivisessa toiminnassa, ja mitä teki mieli muuta kuin meditoi samassa tilanteessa. Tämän kummempaa todistusta ei tarvita; mikään mitä meissä nykyisin ilmenee, ei ole tullut tyhjästä, vaan noudattaen pitkällistä kausaliteettien ketjua selvästi tunnistettavine vaiheineen (toki sillä varauksella, että ”vaiheet” ovat älymme kehittämiä apuneuvoja kehityksen kulun merkitsemiseksi. Itse kehitys tapahtuu portaattomasti).
Tältä kannalta meditaatio on tunnistettavissa kautta koko elollisen luonnon, kaikki eläimet meditoivat, samoin puut ja muut, se on välttämätön vastapaino toiminnasta aiheutuvalle stressille.
 Tätä meditaatiota ryhtyi sitten uskonto ottamaan hallintaansa, ja kuten on todettu, uskonto on älyllistä toimintaa. Se on siinä mielessä meditaation vastaista, että ulkoinen suggestio tekee meditoinnista lopun ja muuttaa sen rukoukseksi, kuvitteelliseksi keskusteluksi jumalten kanssa kuviteltuine ”rukousvastauksineen”.
 Kun uskonto näin alkoi manipuloida ihmistä, syntyi tietysti skismaa älyllisen minän ja hengellisen minän välillä, ja henki koki pitää puoliaan pitäytymällä meditaatiossa. Nähtävissä on, että tämä ei ole onnistunut missään vaiheessa, ja sekin on älyllisen kehityksen seurausta; jumalat merkitsivät hengen älyllistämistä, mutta aivan samoin vaati nyt niiden vastustaminen älyllisiä perusteluja. ”Sinun tulee meditoida siitä ja siitä syystä”!
  Alkuperäinen meditaatio ei tarvinnut perusteluja, perustella sitä olisi ollut samaa kuin perustella, että pitää hengittää, veren pitää kiertää suonissa jne, jotta voisit elää, kun kaikki se tapahtui ja tapahtuu ilman perusteluja, vieläpä paremmin ja tehokkaammin.
 Näin tuli meditaatioon mukaan tehtävänanto, ulkopuolinen suggestio. Se toi mukanaan erilaiset kuppikunnat, koulukunniksi niitä nykyisin nimitetään. Tämä on luonteeltaan leimautumisoppimista sanan nykyaikaisessa mielessä.  
 Sana ”nykyaikainen” vaatii selityksen. Leimautuminen on juuri alkuperäistä oppimista, kaikkien eläinten poikaset leimautuvat vanhempiinsa, laumanjohtajiin leimautuminen on myös yleistä kaikilla laumaeläimillä jne.
 Mutta guruihin leimautuminen on jotakin toisenlaista, siinä tulee mukaan lisäksi vannoutuminen. Meditaatiokoulukunnille onkin tyypillistä painottaa guru – bhiksu – suhteen merkitystä, aivan samoin kuin uskonnollisissa liikkeissä ilmenee tietoista pyrkimystä lujittaa yhteisöä mestarin palvonnalla. Mestarit itse pyrkivät juuri tähän kuka tietoisesti, kuka itse sitä tajuamatta.
 Kaikissa edellä kuvatuissa meditaatiojärjestelmissä ja meditaatiota sivuavissa menetelmissä on nähtävissä näitä piirteitä. Paradoksaalisesti edellä kuvaamistani koulukunnista ”Tietämättömyyden pilven” opettajan menetelmä on lähes keikkein ”puhtain” meditaatiomenetelmä, mikä johtuu ehkä siitä, että kuvatessaan meditaatiota sellaisena kuin sen itse koki, tuntematon kirjoittajamme joutui ottamaan kantaa tunnustamaansa uskontoon, tehdäkseen selväksi, että meditaatio on täysin eri asia kuin uskonto (ei edes Jumalan hyvyyttä pidä ajatella!).
 Gurujen merkityksen painottaminen on sitten vaikuttanut monin tavoin oppien sisältöihin.
 Intialaiset menetelmät, joita kaikkeen ”tuonpuoleiseen” sitoutunut teosofiliike on mielellään esitellyt, sisältävät kaikenlaisia ”henkioppaita” jotka meditaation edetessä tulevat antamaan uutta opetusta, kunhan alkeistaso on ensin opiskeltu. Näiden väitetään tulevan ilmestyksenomaisesti samoin kuin Raamatun Johanneksen ilmestyskirjassa kuvataan.  Monet liikkeen jäsenet kuvaavatkin sitten omia henkioppaitaan uskottavan (=rationaalisen) tuntuisesti. Uskokoon ken tahtoo, minä en jaksa moisiin uskoa siitä syystä, että jokainen näistä meditaatiomenetelmistä sisältää lähtökohtanaan ulkoisen tehtävänannon, suggestion.
 Tässä samassa hengessä on myös lanseerattu pienen kirjaston verran erilaisia mantroja.
 Mantra on sanskritinkielinen sana, ja sillä on täsmällinen merkitys: mielen instrumentti.  Tämä onkin hyvä pitää mielessä, kun alkaa sulkea pois kaikkia muita merkityksiä, mitä sille on annettu. Itse sana ja käsite on tullut tietoisuutemme, kuten moni muukin meditaatioon liittyvä, lähetyssaarnaajien tuomana, ja heillä tunnetusti on lähtökohtainen tendenssi nähdä mystisiä merkityksiä sielläkin, missä niitä ei ole. Mutta eivät he yksin ole syyllisiä tähän turhaan mystifiointiin. Myös kaikissa intialaisissa kulttuureissa, missä mantra on tunnettu, sille on ladattu jos jonkinlaisia ”henkisiä” sisältöjä.  Yksinpä Patanjali, tuo muuten niin selkeäsanaisen meditaatio-oppaan laatija, kuvaa suosittelemaansa OM- mantraa epiteetillä ”pyhä tavu”.
Eräs toinen meditaatio-opas kuva tätä om-tavua kuin se olisi elävä olio: ”Hänen nimensä on Om”.
 OM ei kuitenkaan ole läheskään ainoa mantra, vaan niitä on lukemattomia, ja niihin liitetään sellaisia ominaisuuksia kuin ”värähtely”, mikä antaa niille mahdin vaikuttaa suoraa mieleemme värähtelemällä otollisella jaksoluvulla, mistä muodostuu sopusointu. Musiikkiin perehtynyt oivaltaa heti, millaisesta ilmiöstä on kyse. Toimiihan se musiikissakin, miksei siis tässä!
 Lisää pyhyyttä mantralle annetaan vielä leimaamalla se sillä tavalla henkilökohtaiseksi, että vain guru voi antaa sen sinulle, ja vain gurulta saatuna se on käyttökelpoinen; ilman tätä se on vain sana sanojen joukossa omaamatta minkäänlaista tehoa.
Gurun lisäksi mantran voi saada myös ”henkioppaalta”, mikä se sitten onkin. Minun käsitykseni on, että henkiopas on samanlainen henki, joita minkä hyvänsä uskonnon edustaja kertoo kohdanneensa ”näyssä” tai ”ilmestyksessä”.  Tällaisista on Raamattu täynnänsä esimerkkejä, kaikki ”profeetat” olivat sellaisia, tunnetuimpina Daniel ja Johanneksen ilmestyskirjan kirjoittaja.
 Modernilta ajaltammekaan näitä hengen elävöittämiä ei puutu, niitä on esiintynyt Suomenkin aivan lähihistoriassa.
 En voi, enkä haluakaan, horjuttaa niiden uskoa, jotka ovat saaneet tällaisen käsityksen mantrasta. Tavallisen ihmisen, joka etsii lähestymistapaa mantran ymmärtämiseen, on kuitenkin hyvä pitää mielessä sen alkuperäinen sanskritin kielellä ilmaistu merkitys, mielen instrumentti.  Tämä merkitys löytyykin parhaiten, kun jättää tulkinnat sikseen ja lähtee mantran käyttöä koskevista kuvauksista.
Ja ennen kaikkea soveltaa sitä itse käytäntöön.
Niinpä Patanjalin Jogasutrista on luettavissa, että OM mantra otetaan esille nimenomaan meditaation ensi askeleissa. Kun ensin on kuvattu sitä myllerrystä, mikä mielessä vallitsee, aletaan etsiä keinoja sen vaimentamiseen. Tällöin OM mantra esitetään yhtenä keinona, ja se toimii siten, että mieli keskitetään tähän yhteen merkityksettömään tavuun, jolloin sen funktiona on nimenomaan estää kaikkinainen ajattelu mielen piiristä. Ajatteluhan on merkitysten vatvomista, ja keskittymällä merkityksettömään vähenee juuri tämä minimiin.
 Ajattelu on sidoksissa kieleen, mutta kielestä otetaan sen pienin yksikkö, mihinkään liittymätön tavu. Jopa järjellä voi ymmärtää, miten tämä toimii enemmän ajattelun vaimentajana.
 Toinen loistava kuvaus mantran käytöstä sisältyy ”Tietämättömyyden pilvessä” annettuihin ohjeisiin: jotta häiritsevistä ajatuksista olisi mahdollista päästä eroon, on hyvä valita jokin itselleen mieluisa yksitavuinen sana, johon keskittyä.  Pilvimies suosittaa sellaisia sanoja kuin God, Peace ym, onhan hän englanninkielinen. Tässä hän ei kuitenkaan näe tavun merkityksettömyyden merkitystä, mutta silti hän on ehdottomasti oikeilla jäljillä; asian voi nähdä niinkin, että tuo merkitys onkin se varsinainen mantra. On syytä muistaa, että sama opas mainitsee toisaalla, että ”ei edes jumalan hyvyyttä saa ajatella”. Niin siis God-sanan hokeminen ei ole jumalan ajattelemista!
 Niin tai näin, jotakin oikeaa on tässä hänenkin määritelmässään, kun vertaa niitä sitten kaikkiin niihin lauseisiin, jopa virkkeisiin, joita mantran nimikkeellä on esitelty: ”Om mani padme hum”, ”Ta tvam asi” ”Baba nam, kevalam” jne.
  Jotain mantramaista sisältyy myös katolisen kirkon rituaalirukouksiin kun niitä toistetaan kerran toisensa jälkeen, esmes ”Enkelin tervehdykseen”  
”AveMaría, grátia plena;
Dóminus tecum.
Benedícta tu in muliéribus,
et benedíctus fructus ventris tui, Iesus.
Sancta María, Mater Dei,
ora pro nobis peccatóribus,
nunc et in hora mortis nostrae.
Amen.”

Toimii parheiten juuri ulkolukuna vieraalla kielellä; on siltikin malliesimerkki huuhaasta, miten se pilaa mantran. 
 Arkikielessä mantra-sana on ehdottomasti väärässä käytössä yhteyksissä, joissa jokin koulukunta (minkä hyvänsä alan) haluaa halventaa toisen koulukunnan oppeja.  
 Tunnettu esimerkki Suomen lähihistoriasta on Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin sanonta ”missä euro, siellä ongelma”. Häntä syytettiin siitä, että hän hoki tuota lausetta ”kuin mitäkin mantraa”. Mutta kyse ei tietenkään ollut mantrasta, vaan ”sloganista”, iskulauseesta, jonka tarkoituksena onkin tukea jonkin aatteen iskostamista yleiseen tietoisuuteen. Niitä on nähty paljon: ”vapaus, veljeys, tasa-arvo”, ”koti, uskonto, isänmaa”, ”rötösherrat kuriin”. Nämä tällaiset eivät kertakaikkiaan ole mantroja, vaan sloganeita.
 Kaikkein tehokkain tapa hyödyntää mantraa onkin valita se itse, ja valita todellakin täysin merkityksetön, ja valita todellakin vain yksi tavu. Itselleni kelpaa hyvin Patanjalin OM, koska se, samoin kuin TA-tavu, on niitä äänteitä, jotka tulevat todistettavasti suuhun aivan spontaanisti, kuuleehan niitä usein vastasyntyneen ensimmäisinä äännähdyksinä, jokelteluna. 

Joogasutran esittely

Patanjalin Joogasutra.

Jooga on yhteisnimitys suurelle kirjolle erilaisia menetelmiä ja myös erinäisille kulteille.
Patanjalin Joogasutrat sivuavat niitä vain kapealta osin.
Vaikka sanaa "meditaatio" ei siinä käytetä, on se kuitenkin nimenomaan sen kuvaamista.
Tämä myöskin rajajogana (j-kirjain äännetään englantilkaisen translitteroinnin mukaan dzh) tunnnettu joogan laji  onkin meillä tavallaan sivuraiteella, koska jooga mielletään etupäässä fyysiseksi harjoitukseksi erilaisine asentoineen joita kutsutaan nimiellä ”asana”. Niitä on useita kymmeniä, niin että varmasti jokainen kehon lihas tulee huomioitua.
Ne eivät ole tarpeettomia.
Huomionarvoista on, että kaikki hatha-joogan asanat ovat tavalla tai toisella lihaksia ja jänteitä venyttäviä.  Siitä on pääteltävissä, että ne onkin kehitetty muun ruumiillisen rasituksen täydentämiseksi, ilman muuta myös kompensoimaan sen yksipuolisuutta.
Trialismin kannalta ajatellen merkityksellistä on se, että tässä fyysisessä osuudessa käydään läpi olemuksemme yksi komponentti, keho.
Kun meditaatio on mielen kokonaisuuden hallinnointia, siitä on luontevaa aloittaa; siinä varmistetaan, että se tulee mukaan meditaation kokonaistapahtumaan (eikä sitä suinkaan pyritä unohtamaan, kuten myös on virheellisesti tulkittu!).
Se ”luetaan” kaiken aluksi, ikäänkuin tietokone aina käynnistettäessä lukee itsensä alkaen hardwaren pienimmistä sokkeloista.
Jonkinlainen voimistelu-, tai vähintäänkin venyttely kannattaa aina suorittaa ennen meditaatiota.
Patanjali kuitenkin puhuu asanasta vain vakaana mutta rentona asentona meditaation aikana. Asana mainitaan Joogasutran toisen kirjan 29. sutrassa yhtenä kahdeksasta joogan edellytyksestä. Lähemmin se mainitaan saman kirjan 46. sutrassa suunnilleen näin:
"Joogin asennon tulee olla vakaa ja miellyttävä". Siihenpä sen asian käsittely sitten jääkin.
 Patanjali on  kirjoittanut sutransa opaskirjaksi. Rakenteeltaan se on kuin muistio, missä on luetteloitu mahdollisimman kattavasti kaikki meditoinnissa eteen tulevat asiat.

Suomennoksista

Kun vertailee eri suomennoksia (mikä on syytä tehdä) huomaa piankin, että sen tiivistetyn alkuperäiskielen kääntäminen on johtanut eri kääntäjät hyvinkin  erilaisiin sananvalintoihin.

Minulla on käytettävissäni 3 eri suomennosta,  joiden perusteella näkemykseni on muotoutunut:
 RuusuRistin kirjallisuusseuran julkaisema, Uuno Poreen suomentama, Suomen Joogaliiton julkaisema, jonka on suomentanut Arvo Tavi, sekä netistä nappaamani sutran 1. kirjan suomennos, jonka tekijää en tullut panneeksi merkille.

Patanjali näyttää  pitävän keskittymistä tärkeänä, siitä päätellen, että sekä Poreen, että Tavin suomennoksessa sana on valittu kuvaamaan tehtävän asettelua.
”Seuraavassa on tarkoitus todellakin selittää, mitä on jooga eli keskittyminen”, on Pore muotoillut ensimmäisen virkkeen.
Kolmas käytettävissäni oleva (netistä löytämäni) suomennos tokaisee  ensimmäisen sutran vain näin: ”Jooga selitettynä”.
Siinä ei ole lähdetty ollenkaan arvelemaan mitä sanskritin hienoudet ovat mahtaneet tarkoitta.   Pidän sitä osuvimpana siksi, että se ei ainakaan johda harhaan, kuten em. Poreen, sekä Arvo Tavin suomennokset.
Jos ja kun ollaan etsimässä meditaatiota, ei nimittäin voida ollenkaan puhua keskittymisestä.  Se ei ole jutun juoni.
Keskittyminen ei ole se mitä haetaan, vaan se, miten voisi vapautua kaikista paineista, mm. keskittymisen paineesta.
Tämä on hyvin pitkälle samaa kuin hartauselämä.

Sutran sisällöstä

Sutran ensimmäinen kirja lähtee sellaiseta kaikille tutusta asiantilasta, että mieli on mieli on lähtökohtaisesti sekavassa tilassa, ja siitä vapautuakseen on vapauduttava kaikesta siitä mikä sekavuuden aiheutta.
On päästävä tilaan missä itse voi tarkkailla itseään, jolloin huomaa koko sekavuuden olemuksen, ja että siitä pääsee tässä tilassa pois sen havainnon avulla, että ”minä” ei olekaan se vellova mieli, vaan ”minä” onkin se,  joka tarkkailee tuota vellovaa mieltä.
Kysymys on siitä, mihin samaistuu, samaistuuko kaikkeen mielessä vellovaan, vai samaistuuko omaan itseensä, jossa ei vello mikään.
 Mieleen tulee virikkeitä kolmelta taholta, ja se vellova ”melusaaste” on puhtaasti sielullista ja kehollista alkuperää, jotka taistelevat tilasta mielessä. Kun tämä hiljenee, astuu henkikin kuvaan mukaan, ja seurauksena on syvä mielenrauha.

Pois turha pyhyys

Keskittyminenkin kuuluu kyllä meditatioon. Jostakin on nimittäin aloitettava, ja monet gurut niin myös Patanjali, suosittelevat mantran käyttöä.
Tälle sanalle on myös annettu, ja syntynyt käännösten myötä, sekä maagisia että mystisiä merkityksiä, siinä toimii värähtely, se on henkilökohtainen, sitä ei saa paljastaa toisille, sen voi saada vain gurulta jne.
Kaikki tämä kuuluu huuhaan puolelelle.
Patanjali antaa mantralle selkeän merkityksen: mielen selkeyteen päästään, kun kiinnitetään huomio ”pyhään tavuun” joka on OM.
 Tässä astuu kuvaan Patanjalin edustama dualismi.”Isvara, joka on kaikkitietävä henki, ja hänen nimensä on AUM" Näin lanseeraa Patanjali tämän yksitavuisen sanan käytön mantrana. (Poreen suomennos)

Joka tapauksessa hän esittää, että meditaatiossa tulee vaihe , jossa mantra jätetään ja ollaan vain hiljaa ja katsotaan.

Termien kirjavuus

Vaikeuksia selostaa Joogasutraa tulee siitä kun eri suomentajat käyttävät niin erilaisia sanoja. En ole kuitenkaan havainnut, että itse ajatus olisi paljoa muuttunut. Minä en halua ryhtyä selittämään, mitä  Patanjali on "todella tarkoittanut".

Voin vain puhua meditaatiosta sellaisena kuin sen itse käsitän.
Uskoakseni vain omasta kokemuksesta lähtien se on ylipäätään mahdollista, sillä kaikki muu merkitsee ulkopuolisen suggestion astumista mieleen yhtenä faktorina, ja ollaan takaisin huuhaassa.

Sutran rakenne

Patanjali antaa selkeän kuvan sekä päämäärästä että menettelytavoista.
Joogasutra koostuu neljästä ”kirjasta”, joista kaksi jälkimmäistä sisältää filosofointia joogan merkityksestä eri jälleensyntymissä.
Kirja-sana sitaateissa siksi, että koko neljän kirjan kokonaisuus on tuskin kouluvihkoa suurempi.

Joogasutran ensimmäinen kirja koostuu 51stä  "ajatelmasta" eli sutrasta.
Sanskritin kielinen sana "sutra" kuvaa jonkin muotoista kirjoitusta ellei peräti kirjallisuudenlajia, ja sen merkitys on meille vähän häilyvä. Esmes Pore pitää sitä "ajatelman" synonyyminä, ja hänen kirjansa nimi onkin "Patandshalin jooga-ajatelmat.  

Suomeksi sanottuna on kyse 51:stä virkkeestä, joista kukin kertoo erittäin tiiviissä muodossa jotakin käsiteltävästä aiheesta.
Joku on nämä virkkeet todellakin numeroinut; itse tekstihän on niin vanha että ei ole ollenkaan varmaa ettei se ole  myöhempää lisäystä kuten Raamatun jakeiden numerointi.
Parasta siis on lukea se kuin numeroita ei olisikaan, niin ainakin yhdeltä osin turha pyhyys kaikkoaa.
”Turhaa pyhyyttä” pakkaa olemaan kaikissa vanhoissa kirjoituksissa yksinomaan siksi, että kieli on uudistuessaan sysännyt käytöstä vanhoja sanoja ja sanontoja, ja käännöskielen kohdalla (kaikki suomennokset ovat tehdyt ainakin englannin, mahdollisesti muidenkin kielien, kautta) tämä efekti vain voimistuu. Kun emme ymmärrä jonkin sanonnan tarkkaa mertkitystä, alamme kunnioittaa sitä pyhänä vaikka se ei sitä olisi.
Olen esmes kuullut senkin seitsemän luentoa, missä mainitaan Patanjalin mantraksi tarjoama tavu, jonka luennoitsija kertoo olevan OOM tai AUM. Mistä tämä OOMTAIAUM tulee? Siitä, kun englantilainen kääntäjä on yrittänyt translitteroida omalle kielelleen sanskritinkielistä ääntämystä, mahdollisesi sekoittan siihen palinkielisen ääntämyksen. Näin tämä oom-tai-aum siirtyy painolastina suomalaisiin käännöksiin joita sitten luennoitsijat toistelevat varmoina siitä, että kyseessä on mitä tärkein asia.
Tosiasiassa tärkeys on samaa luokkaa kuin Volkswagenin televisiomainoksessa saksamannin ääntämä ”das Auto”. Suomalaisen kitalaki ei yksinkertaisesti taivu saksan eikä muunkaan vieran kielen täydelliseen ääntämiseen. Mutta estääkö se Volkswagenilla ajamisen!
Mantra meditaatiossa ylipäätään ei ole mikään pyhä sana, vaan se on yksinkertainen sana, johon mieli kiinnitetään aluksi, jotta voidaan katkaista mielteiden mieleen tunkeva virtaus.
Kun lukee eteenpäin Joogasutraa, huomaa, että Patanjali pian kehottaa jättämään mantran (meditaation siemenen) ja havainnoimaan vain omaa tyyntä mieltänsä. Tietysti vasta sitten, kun tyyneys on ensin saavutettu mantran avulla.  Lisäksi Patanjali ei oikeastaan pidä koko mantraa edes välttämättömänä, itse asiassa hän mainitsee sen eräänä apukeinona mielen vakauden saavuttamiseksi.

Joogasutra ei sisällä ainuttakaan imperatiivissa olevaa verbiä. Ensimmäisestä virkkeestä lähtien tyyli on kuvaavaa.
Patanjali luottaa siihen, että se joka hänen oppaansa ottaa käteensä, kokee itse sen, mitä hän kirjassa kuvaa.  Kuvattu on testattavissa heti;  ei muuta kuin istahtaa, sulkee silmänsä, ja toteaa, mikä on mielen tila. Vallitseeko tyyni, onnellinen rauha, vai ajelevatko mielteet toisiaan takaa aiheuttaen erilaisten tunteiden ailahduksia, pahimmassa tapauksessa ahdistuksia...
Säännön mukaisestihan tuollainen vellonta häiritsee mihin hyvänsä tehtävään ryhtymistä.

Hermeneuttinen kehä

Testaamaan voi siis alkaa heti, ei ole tarpeen lukea koko kirjaa läpi.
Kun lukee vähän lisää, pääsee hajulle, että Patanjali kuvaa koko ajan laajenevaa kehää kulkien miten mielentilat vaihtelevat, mitä eri lajeja niitä on, välillä hän sivuaa sitä, miten mieli on mahdollista vakauttaa.
Esmes 12. sutra eli  kertoo, että "Jo mainittujen järkitajunnan muunnelmien estäminen saadaan aikaan harjoittelulla ja himottomuudella". (Pore)
Ja 13. sutra jatkaa heti: "Harjoittelu on jatkuva tai toistuva yritys saada järkitajunta pysymään liikkumattomassa tilassaan". (Pore)
Tuollaiset sanat kuin "harjoittelulla" ja "himottomuudella" saattavat johtaa ajatukset joihinkin velvoittaviin moraalisäännöksiin, jotka vaativuudessaan saavat tuntemaan itsensä kykenemättömäksi.
Ne edustavat taas sitä turhaa pyhyyttä.
Mutta jos pystyy näkemään, että "himottomuus" tässä ei tarkoitakaan mitään muuta kuin tätä nimenomaista meditaatiosessiota jota olen juuri tekemässä, niin moraalisille vaatimuksille voi antaa palttua. Kyse on siitä, että kun harjoittelee, ei ole syytä himoita harjoittelun tulosta; ts ei ole olemassa mitään ennakkoedellytystä, riittää kun harjoittelee. "Jatkuva tai toistuva" taas tarkoittaa, että jos väsähtää, voi vain keskeyttää, ja aloittaa uudelleen sitten kun taas tulee sille tuulelle.
Moraaliset seuraukset tulevat sitten aikanaan.
Joogasutra etenee virke virkkeeltä hermeneuttisen kehän tavoin huomioiden kaikkea, mikä tulee  vastaan meditoidessa.
Siinä huomaa pian selviä useammasta virkkeestä muodostuvia kokonaisuuksia, jotka myös etenevät laajeten hermeneuttisen kehän tavoin.

Joogaliiton suomennoksen tekijä onkin ryhmitellyt niitä 4-6 virkkeen sarjoiksi.
Lisäksi ne esitetään myös kukin ”kirja” yhtenä kokonaisuutena, ilman selityksiä, mikä auttaa hahmottamaan alkuperäisen tekstin henkeä.
Hermeneuttista kehää etenevät myös Joogasutran  neljä ”kirjaa”.  Kaksi ensimmäistä ovat enempi käytännön oppaita, jälkimmäiset taas saavuttavat tasoja kuten jälleensyntymä, levitaatio, yms, hindulaisuuteen kuuluvia asioita, joista minulla ei ole mitään omakohtaista  kokemusta, eikä siis myöskään sanottavaa.

Vedän myös vähän takaisin sitä mitä olen maininnut  huuhaasta. Patanjali ei ole yksin syypää syypää sen mukanaoloon. 
Tarkasti ottaen dualistinen paradigma sitoo (etten sanoisi saastuttaa) meitä itse kutakin;  mikään ei kuitenkaan pakota tulkitsemaan Sutraa deistiseltä kannalta.
 Tarvitsee vain muistuttaa itselleen, että kyllä se henkikin on läsnä yhtä todellisena kuin keho ja sielukin...

Meditaatio-oppaita on paljon muitakin.
Ne eivät tarjoa menetelmiään Patanjalin tavoin joogan nimellä, mutta asiallisesti ottaen ne käsittelevät samaa aihepiiriä.
Niitä on Oshon, Suzukin, ym. kirjoittamia, ja nykyisin kiitettävästi saatavissa.
Myös Maharishi Mahesh Yogin  TM eli transsendenttinen meditaatio kuuluu samaan joukkoon, ja sen tuloksia onkin paljon dokumentoitu.

Seuraavassa blogissa käsittelen länsimaista meditaatiota, jolla on myös pitkät perinteet.

Meditaatio.

 Meditaatio

Kristillinen ja hindulainen näkemys

 Tarkastelen kristillistä ja hidulaista näkemystä meditaatiosta, koska vain niihin kahteen olen ollut tilaisuudessa tutustua.

Väitin tuntemalleni Jehovan todistajalle, että meditaatio on mekanismeiltaan rukoukseen verrattava toiminto. 
Hän intoutui kyselemään minulta yksityiskohtia meditoinnin tekniikasta.  Kerroin lyhyesti, että siinä mieli pyritään tyhjentämään perusteellisesti kaikista ajatuksista, niin arkisista kuin "pyhistäkin".
"Eikö ole vaara",  kysyi hän silloin, "että demoni tulee sisään saatuaan näin esteettömän kulun"  
 
Meditaation olemuksesta on kuultu monenlaisia selityksiä.Selittäjät ovat yleensä tavoittaneetkin jotakin tästä olemuksesta, lukuun ottamatta "tieteellisiä" selittäjiä, jotka yleensä jättävät hengellisen ulottuvuuden tykkänään huomiotta.
Kukin lähestyy asiaa oman kokemuspiirinsä kautta, käyttäen kokemuspiiriinsä läheisesti liittyvää käsitteistöä.
Kristilliset ja kristillisperäiset selittäjät pitävät lähtökohtana rukousta, usein niin, että meditoinnin katsotaan olevan jotakin perin juurin tästä poikkeavaa.
Heillä ääritapauksissa rukous on IN, meditaatio  OUT, sillä vain rukous on tosijumalanpalvontaa, meditaatio sensijaan epäjumalanpalvontaa, mikä on useimmille samaa kuin paholaisenpalvonta.
Sen siitä tekee synneistä pahimmaksi julistettu "omavoimaisuus" mikä meditatioon liittyy, onhan meditaatio jotakin joka silminnähtävästi "tehdään" itse.
Kistillisissä piirissä tunnetaan kuitenkin myös kristillinen meditaatio, joka mielellään sysätään fakkiin "kristillinen mystiikka".

Muut, ennen kaikkea hindulaisperäiset, selittäjät eivät pidä rukousta lähtökohtana.
Patanjalin Joga-sutrat esmes alkaa näin: Seuraavassa on todellakin tarkoitus selittää, mitä on jooga eli keskittyminen. Tällä maininnalla se sitten aloittaa selkeän ja seikkaperäisen selostuksensa mainitsematta kertaakaan sanoja "rukous" tai "meditaatio".
Se puhuu asiasta nimikkeellä "järkitajunnan muunnelmien estäminen"
Samasta asiasta siis kuitenkin puhutaan, sen huomaa kun vertaa sitä kristillisten mystikoiden kuvauksiin siitä, mitä tapahtuu tuon prosessin kuluessa.

 Kristillinen ja hindulainen dualismi

Eräs yhteinen piirre kristillisillä ja hindulaisperäisillä selityksillä on, nimittäin dualismi. 

Hindulla ei liene periaatesyytä pitää kiinni ihmisen kaksijakoisesta rakenteesta, mutta jotenkin se vain tulee sen tehneeksi, mikä ilmenee siinä, että selkeää pesäeroa dualismiin ei saada tehdyksi. Tämä puolestaan johtaa siihen (ja ilmenee siinä), että henkimaailman apuun turvaudutaan siinä missä pitäisi nojata ihmisen itsensä hengellisyyteen.
Henkimaailma tulee heillä useimmiten esiin re-inkarnaatio-käsityksessä, joka manataan esiin viimeistään kun aletaan perustella sitä, miksi yleensä pitäisi meditoida.
Patanjalin sutrien ensimmäinen luku onkin selkeätä tekstiä, mutta loput kolme perustelevat laajasti ja hämärästi juurikin reinkarnaatiota. 

Buddhalainen meditaatio

En välittäisi kovin alleviivata buddhalaisen käsityksen eroja hindulaiseen verraten.
Käsite "sellaisuus", "tathata" taitaa olla itsensä Gautama buddhan keksimä, ja minä pidän sitä tämän maailman ymmärtämisen peruskäsitteenä. Toisaalta samainen buddha kuitenkin eli elämänsä re-inkarnaatio-oivalluksen vallassa joka oli ilmeisen hindulaisperäinen, ja siis hänen kulttuuripiirinsä yleinen näkemys. Tämä oli omiaan siirtämään näkökulman tykkänään muualle kuin dualismi-trialismi asetelmaan. 
Näkökulma siirtyi, mutta dualismi jäi: mitä muuta on buddhalaiseen perinteeseen kuuluva munkkilaisuus, luostarielämä, kuin sen ilmentämistä, että "tässä minä nyt jätän 'maallisen' elämän ja siirryn 'hengelliseen', siis munkiksi". 
Kolminaisuutensa oivaltanut ihminen, trialisti, elää kolmea todellisuuttaan siinä ja silloin, missä ja milloin sattuu olemaan, tarvitsematta siihen mitään ylimääräisiä instituutioita!

Kristillisen suhtautumisen olemus

Jehovan todistajien suhteen ei ole vaikeata ymmärtää, mihin heidän vieroksuntansa meditaatiota kohtaan perustuu.  Vartiotorni-liikehän on mitä suurimmassa määrin järkeen, siis sielullisiin ominaisuuksiin, vetoava liike. Se ei yritäkään suoltaa mitään mystillisiä selityksiä yhtään millekään, vaan nimenomaan korostaa sitä, että asiat pitää voida järjellä ymmärtää, jotta niitä voidaan pitää tosina. Se on heidän lähestymistapansa uskontoon; siitä käsin on luontevaa pelätä juurikin demonien entreetä jos valvetajunnan kontrolli hetkeksikään herpoaa, saati että tuohon herpoamiseen systemaattisesti pyritään.

Luterilainen pappi kunnioittaa meditaatiota hiukkasen enemmän. 
Hänen kannaltaan on kysymys hiljentymisestä, jota ei pidä sinänsä kielteisenä asiana.
Hän puhuukin mielellään "retriitistä", vetäytymisestä, jonka päämääränä on "vaientaa maailman hälinä", jotta hartauselämä jumalan kanssa voisi toteutua.
Mutta mitä on maailman hälinä?
Tietystikin kaikki informaatio, mikä tulee jostakin muualta kuin hänen omasta suustaan, jonka hän mielellään naamioi Raamatun kautta jumalan sanaksi. 

Syntyy todellinen dilemma, kun melu pitäisi vaimentaa, mutta vaimentaja itse meluaa niin, että retriitin osanottajan todellinen vetäytyminen tuleekin mitä tehokkaimmalla tavalla estetyksi.

Retriittiin osallistuneet lausuvat yleensä kokemastaan ylistäviä sanoja, joita en halua kiistää.
Tosiasia on kuitenkin, että retriitti ei ole todellinen niin kauan kuin pappi tai saarnamies valvoo mustasukkaisesti että vain yhdenlaista informaatiota sallitaan olevan tarjolla, hänen omaansa.
Hän on siinä toteuttamassa sitä paavalilaista teoriaa että usko tulee kuulemisesta.
Retriitti onkin tässä suhteessa kaukana todellisesta meditoinnista, joka merkitsee vapautumista kaikesta ulkopuolisesta informaatiosta niin pitkälle kuin suinkin.
Miksi? 
Siksi, koska kaikenlainen informaatio on samaa kuin suggestio.  

Meditoija pesee kaiken aikaa suggestioita pois mielestään, se onkin juuri meditaation pääfunktio.



Tässäpä tulikin esiin syyt sille, miksi meditaatioon uskoknnollisissa piireissä suhtaudutaan niin epäluuloisesti. 
Syy on sama kuin Kiinan johdon suhtautuminen Falun Gong liikkeeseen; se kokee, että ote massoista kirpoaa kun suggeroinnin mahdollisuus näin katkeaa.