Meditaatio ilman huuhaata

”Huuhaa” ei tässä ole mikään kiukkua ilmentävä haukkumasana, vaan sillä on täsmällinen merkitys. Tämä tulee esiin useinkin juuri yhteyksissä, joissa sivutaan  hengellisiä asioita, tavalla tai toisella.
 Lääkintähenkilöstä käyttää sanaa huuhaa mielellään puhuessaan ns, vaihtoehtoisista hoitomuodoista, tarkoittaen sellaisia, joiden vaikutus on tavalla tai toisella jäänyt selvittämättä. Ei tunneta jonkin lääkkeen vaikutusmekanismia, tai sitten sen käytöstä ei ole lainkaan, tai ei riittävästi, virallisesti tilastoituja  kokemuksia, mitä tuo ”virallisuus” sitten tarkoittaneekin.
 Kysymys näytöstä ei kuitenkaan voi olla lopullinen kriteeri sille, onko kyse huuhaasta vai ei. Tietysti voidaan viitata esmes syöpähoitoihin, joissa henkiparantaja näköjään paljain käsin ko. kohtaa manipuloimalla näytti poistavat kasvaimen, tuosta vain, ihon läpi.  Kun sitten paljastuikin, että kyse oli samasta sorminäppäryydestä, jolla sirkuksen taikurit erinäistä rekvisiittaa käyttäen saavat näyttämään siltä, että tapahtuu yliluonnollisia asioita, korvasta tulee lantti, hatusta kaniini, esine katoaa tuntemattomalla tavalla tyhjiin putkahtaakseen taas esiin jostakin yllättävästä paikasta; tällaista ei ole vaikeaa osoittaa huuhaaksi.
 Mutta otetaanpa käsittelyyn esmes magneettirannekkeen parantava vaikutus.  ”Ei ole näyttöä”, sanovat lääkärit. Entäpä sitten kun siitä huolimatta kokeilet, ja huomaat, että kyseinen ”taikakalu” poistaa lyhyessä ajassa sinua öisin vaivanneen kolotuksen raajoissa ja saat taas nukuttua minkään häiritsemättä uniasi?  Plaseboako?.
 Kehottaisin suhtautumaan varauksella niin tämän tapaisiin hoitoihin kuin niiden kritiikkiinkin; veressähän tiedetään olevan aineita joihin magneetti vaikuttaa suoraa ikäänkuin paperin alle sijoitettu magneetti tuota pikaa järjestää paperille sirotellun rautajauhon omien napojensa mukaiseen kuvioon. Mikä ettei veressä oleville magnetisoituville partikkeleille voisi käydä samoin, ja mikä ettei tämä voisi vaikuttaa suoraa, joskin tuntemattomalla mekanismilla, kipua aiheuttaviin tekijöihin. Mahdollisuuksia siis jää, vaikka näyttöä ei ole, ja kullekin ”potilaalle” oma kokemus on paras näyttö. Onhan tunnettua, että mikään hoitomuoto ei vaikuta kaikkiin kohteisiinsa aivan samalla tavalla.
 
Me tarkoitamme tässä huuhaalla sellaisia perusteluja, joista perustellusti voidaan olettaa, että esittäjällä ei ole kompetenssia niiden esittämiseen. Sellaisia ovat meditaatiosta puheenollen esmes puheet mantran värähtelyvaikutuksesta, ”henkisestä yhteydestä tuonpuoleiseen” henkioppaineen ynnä muine sellaisineen, ja niin edelleen. Ylipäänsä kaikkia sellaisia perusteluja, joiden tarkoitus menee oman itsen ulkopuolelle, ja jotka mystifioivat itse toimitusta. Huuhaavapaaksi hyväksymme itse asiassa ainoastaan sen perustelun, että me itse tarvitsemme meditaatiota.
 Tässä on syytä esittää sama varaus kuin vaihtoehtohoidoista puhuttaessa; tärkeätä olisi vain, että kun meditaatiota lähestyy, tekee sen omilla ehdoillaan, antamatta muiden esittämien teorioiden vaikuttaa, sillä ne johtavat vain oppeihin ja koulukuntiin, joita maailmassa kyllä on riittävästi ilman että yhtään uutta tarvitaan sen lisäksi, että minä tarvitsen meditaatioita syistä jotka ovat tässä ja nyt vallitsevaa todellisuutta.

Kun sijoittaa meditaation ihmisen kokonaiskuvaan, havaitsee, että kyse ei ole mistään harrastuksesta, joka voidaan ”valita itselleen sopivana” monien muiden joukosta, kuten jalkapallo tai jääkiekko, tai viulunsoitto, tai purjehdus.
 Meditaatio on paremminkin elintoiminto, samoin kuin verenkierto ja hengitys; sitä vain tulee tehneeksi. Kyse on vain siitä, miten vapaasti tämä voi tapahtua. Kun ajattelee, miten sanaa meditaatio, sekä meditaatioksi miellettäviä menetelmiä, käytetään, kiintyy huomio siihen, että aina on jokin ulkoinen auktoriteetti määrittelemässä tehtävää, joka meditaatiolla hänen käsityksensä mukaan on.
 Alkuperäinen meditaatio ei tällaista ollenkaan sisältänyt. Kun nimittäin seuraamme sitä tarpeeksi kauas taaksepäin, tulemme vaiheeseen, missä tehtävänanto ei ollut edes mahdollista, kun ei ollut välttämätöntä välinettä siihen, puhetaitoa. Vasta puhetaidon ilmaantuminen mahdollisti tehtävänannon.
 Miten tämä voidaan todistaa? Hyvin yksinkertaisesti: samoin kuin voidaan päätellä, että ihmisellä oli nykyisen kaltainen keho ennen kuin varsinaisesta Sapiensista voitiin puhua, kantoi tämä keho mukanaan jotakin mielen tapaista. Mitä tämä keho teki muuta kuin lepäsi, milloin ei ollut aktiivisessa toiminnassa, ja mitä teki mieli muuta kuin meditoi samassa tilanteessa. Tämän kummempaa todistusta ei tarvita; mikään mitä meissä nykyisin ilmenee, ei ole tullut tyhjästä, vaan noudattaen pitkällistä kausaliteettien ketjua selvästi tunnistettavine vaiheineen (toki sillä varauksella, että ”vaiheet” ovat älymme kehittämiä apuneuvoja kehityksen kulun merkitsemiseksi. Itse kehitys tapahtuu portaattomasti).
Tältä kannalta meditaatio on tunnistettavissa kautta koko elollisen luonnon, kaikki eläimet meditoivat, samoin puut ja muut, se on välttämätön vastapaino toiminnasta aiheutuvalle stressille.
 Tätä meditaatiota ryhtyi sitten uskonto ottamaan hallintaansa, ja kuten on todettu, uskonto on älyllistä toimintaa. Se on siinä mielessä meditaation vastaista, että ulkoinen suggestio tekee meditoinnista lopun ja muuttaa sen rukoukseksi, kuvitteelliseksi keskusteluksi jumalten kanssa kuviteltuine ”rukousvastauksineen”.
 Kun uskonto näin alkoi manipuloida ihmistä, syntyi tietysti skismaa älyllisen minän ja hengellisen minän välillä, ja henki koki pitää puoliaan pitäytymällä meditaatiossa. Nähtävissä on, että tämä ei ole onnistunut missään vaiheessa, ja sekin on älyllisen kehityksen seurausta; jumalat merkitsivät hengen älyllistämistä, mutta aivan samoin vaati nyt niiden vastustaminen älyllisiä perusteluja. ”Sinun tulee meditoida siitä ja siitä syystä”!
  Alkuperäinen meditaatio ei tarvinnut perusteluja, perustella sitä olisi ollut samaa kuin perustella, että pitää hengittää, veren pitää kiertää suonissa jne, jotta voisit elää, kun kaikki se tapahtui ja tapahtuu ilman perusteluja, vieläpä paremmin ja tehokkaammin.
 Näin tuli meditaatioon mukaan tehtävänanto, ulkopuolinen suggestio. Se toi mukanaan erilaiset kuppikunnat, koulukunniksi niitä nykyisin nimitetään. Tämä on luonteeltaan leimautumisoppimista sanan nykyaikaisessa mielessä.  
 Sana ”nykyaikainen” vaatii selityksen. Leimautuminen on juuri alkuperäistä oppimista, kaikkien eläinten poikaset leimautuvat vanhempiinsa, laumanjohtajiin leimautuminen on myös yleistä kaikilla laumaeläimillä jne.
 Mutta guruihin leimautuminen on jotakin toisenlaista, siinä tulee mukaan lisäksi vannoutuminen. Meditaatiokoulukunnille onkin tyypillistä painottaa guru – bhiksu – suhteen merkitystä, aivan samoin kuin uskonnollisissa liikkeissä ilmenee tietoista pyrkimystä lujittaa yhteisöä mestarin palvonnalla. Mestarit itse pyrkivät juuri tähän kuka tietoisesti, kuka itse sitä tajuamatta.
 Kaikissa edellä kuvatuissa meditaatiojärjestelmissä ja meditaatiota sivuavissa menetelmissä on nähtävissä näitä piirteitä. Paradoksaalisesti edellä kuvaamistani koulukunnista ”Tietämättömyyden pilven” opettajan menetelmä on lähes keikkein ”puhtain” meditaatiomenetelmä, mikä johtuu ehkä siitä, että kuvatessaan meditaatiota sellaisena kuin sen itse koki, tuntematon kirjoittajamme joutui ottamaan kantaa tunnustamaansa uskontoon, tehdäkseen selväksi, että meditaatio on täysin eri asia kuin uskonto (ei edes Jumalan hyvyyttä pidä ajatella!).
 Gurujen merkityksen painottaminen on sitten vaikuttanut monin tavoin oppien sisältöihin.
 Intialaiset menetelmät, joita kaikkeen ”tuonpuoleiseen” sitoutunut teosofiliike on mielellään esitellyt, sisältävät kaikenlaisia ”henkioppaita” jotka meditaation edetessä tulevat antamaan uutta opetusta, kunhan alkeistaso on ensin opiskeltu. Näiden väitetään tulevan ilmestyksenomaisesti samoin kuin Raamatun Johanneksen ilmestyskirjassa kuvataan.  Monet liikkeen jäsenet kuvaavatkin sitten omia henkioppaitaan uskottavan (=rationaalisen) tuntuisesti. Uskokoon ken tahtoo, minä en jaksa moisiin uskoa siitä syystä, että jokainen näistä meditaatiomenetelmistä sisältää lähtökohtanaan ulkoisen tehtävänannon, suggestion.
 Tässä samassa hengessä on myös lanseerattu pienen kirjaston verran erilaisia mantroja.
 Mantra on sanskritinkielinen sana, ja sillä on täsmällinen merkitys: mielen instrumentti.  Tämä onkin hyvä pitää mielessä, kun alkaa sulkea pois kaikkia muita merkityksiä, mitä sille on annettu. Itse sana ja käsite on tullut tietoisuutemme, kuten moni muukin meditaatioon liittyvä, lähetyssaarnaajien tuomana, ja heillä tunnetusti on lähtökohtainen tendenssi nähdä mystisiä merkityksiä sielläkin, missä niitä ei ole. Mutta eivät he yksin ole syyllisiä tähän turhaan mystifiointiin. Myös kaikissa intialaisissa kulttuureissa, missä mantra on tunnettu, sille on ladattu jos jonkinlaisia ”henkisiä” sisältöjä.  Yksinpä Patanjali, tuo muuten niin selkeäsanaisen meditaatio-oppaan laatija, kuvaa suosittelemaansa OM- mantraa epiteetillä ”pyhä tavu”.
Eräs toinen meditaatio-opas kuva tätä om-tavua kuin se olisi elävä olio: ”Hänen nimensä on Om”.
 OM ei kuitenkaan ole läheskään ainoa mantra, vaan niitä on lukemattomia, ja niihin liitetään sellaisia ominaisuuksia kuin ”värähtely”, mikä antaa niille mahdin vaikuttaa suoraa mieleemme värähtelemällä otollisella jaksoluvulla, mistä muodostuu sopusointu. Musiikkiin perehtynyt oivaltaa heti, millaisesta ilmiöstä on kyse. Toimiihan se musiikissakin, miksei siis tässä!
 Lisää pyhyyttä mantralle annetaan vielä leimaamalla se sillä tavalla henkilökohtaiseksi, että vain guru voi antaa sen sinulle, ja vain gurulta saatuna se on käyttökelpoinen; ilman tätä se on vain sana sanojen joukossa omaamatta minkäänlaista tehoa.
Gurun lisäksi mantran voi saada myös ”henkioppaalta”, mikä se sitten onkin. Minun käsitykseni on, että henkiopas on samanlainen henki, joita minkä hyvänsä uskonnon edustaja kertoo kohdanneensa ”näyssä” tai ”ilmestyksessä”.  Tällaisista on Raamattu täynnänsä esimerkkejä, kaikki ”profeetat” olivat sellaisia, tunnetuimpina Daniel ja Johanneksen ilmestyskirjan kirjoittaja.
 Modernilta ajaltammekaan näitä hengen elävöittämiä ei puutu, niitä on esiintynyt Suomenkin aivan lähihistoriassa.
 En voi, enkä haluakaan, horjuttaa niiden uskoa, jotka ovat saaneet tällaisen käsityksen mantrasta. Tavallisen ihmisen, joka etsii lähestymistapaa mantran ymmärtämiseen, on kuitenkin hyvä pitää mielessä sen alkuperäinen sanskritin kielellä ilmaistu merkitys, mielen instrumentti.  Tämä merkitys löytyykin parhaiten, kun jättää tulkinnat sikseen ja lähtee mantran käyttöä koskevista kuvauksista.
Ja ennen kaikkea soveltaa sitä itse käytäntöön.
Niinpä Patanjalin Jogasutrista on luettavissa, että OM mantra otetaan esille nimenomaan meditaation ensi askeleissa. Kun ensin on kuvattu sitä myllerrystä, mikä mielessä vallitsee, aletaan etsiä keinoja sen vaimentamiseen. Tällöin OM mantra esitetään yhtenä keinona, ja se toimii siten, että mieli keskitetään tähän yhteen merkityksettömään tavuun, jolloin sen funktiona on nimenomaan estää kaikkinainen ajattelu mielen piiristä. Ajatteluhan on merkitysten vatvomista, ja keskittymällä merkityksettömään vähenee juuri tämä minimiin.
 Ajattelu on sidoksissa kieleen, mutta kielestä otetaan sen pienin yksikkö, mihinkään liittymätön tavu. Jopa järjellä voi ymmärtää, miten tämä toimii enemmän ajattelun vaimentajana.
 Toinen loistava kuvaus mantran käytöstä sisältyy ”Tietämättömyyden pilvessä” annettuihin ohjeisiin: jotta häiritsevistä ajatuksista olisi mahdollista päästä eroon, on hyvä valita jokin itselleen mieluisa yksitavuinen sana, johon keskittyä.  Pilvimies suosittaa sellaisia sanoja kuin God, Peace ym, onhan hän englanninkielinen. Tässä hän ei kuitenkaan näe tavun merkityksettömyyden merkitystä, mutta silti hän on ehdottomasti oikeilla jäljillä; asian voi nähdä niinkin, että tuo merkitys onkin se varsinainen mantra. On syytä muistaa, että sama opas mainitsee toisaalla, että ”ei edes jumalan hyvyyttä saa ajatella”. Niin siis God-sanan hokeminen ei ole jumalan ajattelemista!
 Niin tai näin, jotakin oikeaa on tässä hänenkin määritelmässään, kun vertaa niitä sitten kaikkiin niihin lauseisiin, jopa virkkeisiin, joita mantran nimikkeellä on esitelty: ”Om mani padme hum”, ”Ta tvam asi” ”Baba nam, kevalam” jne.
  Jotain mantramaista sisältyy myös katolisen kirkon rituaalirukouksiin kun niitä toistetaan kerran toisensa jälkeen, esmes ”Enkelin tervehdykseen”  
”AveMaría, grátia plena;
Dóminus tecum.
Benedícta tu in muliéribus,
et benedíctus fructus ventris tui, Iesus.
Sancta María, Mater Dei,
ora pro nobis peccatóribus,
nunc et in hora mortis nostrae.
Amen.”

Toimii parheiten juuri ulkolukuna vieraalla kielellä; on siltikin malliesimerkki huuhaasta, miten se pilaa mantran. 
 Arkikielessä mantra-sana on ehdottomasti väärässä käytössä yhteyksissä, joissa jokin koulukunta (minkä hyvänsä alan) haluaa halventaa toisen koulukunnan oppeja.  
 Tunnettu esimerkki Suomen lähihistoriasta on Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin sanonta ”missä euro, siellä ongelma”. Häntä syytettiin siitä, että hän hoki tuota lausetta ”kuin mitäkin mantraa”. Mutta kyse ei tietenkään ollut mantrasta, vaan ”sloganista”, iskulauseesta, jonka tarkoituksena onkin tukea jonkin aatteen iskostamista yleiseen tietoisuuteen. Niitä on nähty paljon: ”vapaus, veljeys, tasa-arvo”, ”koti, uskonto, isänmaa”, ”rötösherrat kuriin”. Nämä tällaiset eivät kertakaikkiaan ole mantroja, vaan sloganeita.
 Kaikkein tehokkain tapa hyödyntää mantraa onkin valita se itse, ja valita todellakin täysin merkityksetön, ja valita todellakin vain yksi tavu. Itselleni kelpaa hyvin Patanjalin OM, koska se, samoin kuin TA-tavu, on niitä äänteitä, jotka tulevat todistettavasti suuhun aivan spontaanisti, kuuleehan niitä usein vastasyntyneen ensimmäisinä äännähdyksinä, jokelteluna. 

Tietämättömyyden pilvi.

Kristillinen meditaatio

Mystiikka ja meditatio

Länsimainen  meditaatio on käsitteenä onnistuneesti piilotettu nimikkeen ”kristillinen mystiikka” alle.
Kirkon helmoissa on alusta saakka ollut joukko extremistejä asian harrastajia, jotka ovat tehneet omin päin sitä, mitä kirkko pitää omana monopolinaan; solmineet henkilökohtaisia suhteita jumalaan.  Selvää on, että kirkko ei ole tätä aina hyvällä katsellut, ja ilmeistä onkin, että  paljon näitä extreemistejä on matkan varrella tuhottu noitavainoissa . Silti on historiaan jäänyt joukko mystikon nimikkeellä tunnettuja vaikuttajia, sellaisia kuin mestari Eckard, Fransiscus Assisilainen, Avilan Teresa, Juan de la Cruz, Ingnazius Loyola jne.
Vaikka sitä ei sillä nimellä tunnettu, he harjoittivat paljon meditaatiota. Ne heisttä, jotka onnistuivat pitämään matalaa profiilia, saavuttivat erilaisten näkyjen ja ilmestysten kautta  todella sellaisia tuloksia, jotka kirkon oli pakko hyväksyä. Faktisesti he siis pystyivät kilpailemaan kirkon kanssa, joka käänsi tilanteet voitokseen ja julisti monia heistä kuoltuaan pyhimyksiksi.
Heidän vaikutuspiirissään oli tietenkin aina oppilaita, joille he siirsivät saavuttamiaan näkemyksiä ja kokemuksia, mutta tämä toiminta ei päässyt leviämään luostareiden ulkopuolelle.  Siitä piti huolen itse luostarilaitos, jonka päätunnusmerkkejä oli juuri keskinäinen vannottaminen; vihkimismenot ja siitä seuraava hierarkia olivat olennainen osa sitä.
Patanjali kertoi sutrassaan, että toisilla ihmisillä on myötäsyntyinen taipumus meditointiin, ja heidän ei siksi tarvitse tehdä juuri mitään sen oppimiseksi.
Tämä pitänee paikkansa, ja siitä näyttääkin kumpuavankristillinen ”mystikkoliike”. Mystikot olivat (ja ovat) näitä hengellisesti lahjakkaita, jotka eivät tunne vetoa niinkään teologian opiskeluun, vaan itse hengellisyyden harjoittamiseen!

Tietämättömyyden pilvi

Tämän lajin edustajaksi olen valinnut teoksen, jonka tunemattomaksi jäänyt kirjoittaja on vaikuttanut 1300- luvulla.
Sen alkuperäinen nimi on
Sisäisen katselun opaskirja nimeltä Tietämättömyyden pilvi, jossa sielu yhdistyy jumalan kanssa.
Tässä on heti yhtymäkohta Patanjalin kirjaan: kumpikin lanseerataan oppaina, siis käytännön käsikirjana, joissa annetaan kuvataan menettelytapoja.
Ei siis mitään filosofisia jaaritteluja, vaan käytännön asiaa. Oletusarvona täytyykin silloin olla, että tarve kuvattavalle toiminnalle on valmiiksi olemassa.
Tarve on olemukseltaan mielen tarve tunnistaa oma itsensä sellaisena kuin se on. Viimekädessä on siis kyse itsetuntemuksesta.

Idän ja lännen kanssakäyminen

Meditointi on samaistettu meillä  hindulaisperäisen mystiikan kanssa, mikä johtuu siitä, että viime aikoina tänne on levinnyt intialaisperäisiä  menettelytapoja. Niitä ovat usein esitelleetkin intialaiset gurut, sellaiset kuin Maharishi Mahesh Yogi, jonka TM-liike oli takavuosina suoranainen muoti-ilmiö, Ramana Maharshi jne.

Myös idässä vierailleet lähetyssaarnaajat ovat aikojen kuluessa levittäneet idän meditaatiokulttuuria.  Erityisesti jesuiitat ovat tässä kunnostautuneet. Kuten arvata saattaa, nämä uskonnolliset välittäjät pyrkivät, tietoisesti ja tiedostamattaankin, näkemään asiat uskonnon valossa, ja se antaa levinneille käsityksille meditaatioista oman värinsä.

Kristillisestä meditaatiosta ei siis paljoa puhuta, vaan se  on verhottu mystiikan nimellä tunnettuun elämäntapaan, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys jumalaan, perimmäinen todellisuus, joka on käsitettävissä vain intuitiivisesti.
Kirkko on aina pyrkinyt Jahven mustasukkaisuudella varjelemaan, että ei vain rivijäsen menisi kokeilemaan tätä harvoille ”tarkoitettua” taitoa.

 Tietämättömyyden pilvessäkin tämä tulee esiin kohta esipuheessa, jossa kirjoittaja isän pojan ja pyhän hengen nimeen vannottaa oppilastaan, että tämä ei sallisi kirjan joutua ymmärtämättömien käsiin, ja että mahdollisuuksien mukaan pitää pyrkiä etukäteen arvioimaan jokainen jolle se annetaan.
Toinen implisiittinen viittaus kristilliseen dualismiin tulee heti kirjan ensimmäisessä luvussa, missä hän alustaa ”hengelliselle ystävälleen herrassa” seuraavasti:
”Yksinkertaisessa ymmärryksessäni olen havainnut neljä kristillisen elämän astetta tai muotoa, jotka ovat nämä: tavallinen, erityinen, yksinäinen (singular), ja täydellinen. Kolme näistä saatetaan aloittaa ja lopettaa tässä elämässä. Neljäs voidaan Jumalan armon avulla aloittaa täällä, mutta se jatkuu iankaikkisesti taivaan ilossa”.
Tällainen katsomus merkitsee tietysti hengellisen kastin eristymistä, joka tietysti tapahtuu luonnon pakosta, mutta kun se näin systematisoidaan, se merkitsee samaa kuin fysisten harjoitusten puolella esmes koripalloilun kieltäminen kaikilta alle 195 cm pituisilta.
Tietysti lajin piiriin etsiytyy luonnostaan pitkiä, mutta ei sitä kieltää voida pätkiltäkään!

Mystikot ovat nauttineet kunnioitusta tavallisen kansan keskuudesta, koska he useimmiten ovat olleet vähemmän dogmaattisia uskossaan kuin eri sääntökuntia (lahkoja!) edustavat luostari- ym. yhteisöt.
Tämä kaikki on hiipinyt eurooppalaiseen kulttuuriin samoja teitä kuin luostarilaitoskin, ja kummankaan alkuperää siis ei voida pitää kristillisenä.
Niinpä käsillä olevan kirjan tekijä piti parhaimpana esikuvanaan syyrialaissyntyistä Ateenassa vaikuttanutta Dionysos Areopagitaa, johon hän viittaakin sanomalla (70. luku), että tämän kirjoista voi saada vahvistuksen kaikelle, mitä hän itse kirjoittaa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että ei yleensä viittaile mihinkään aikaisempiin kirjoituksiin, koska pitää sitä keikarointina, jolla ei ole mitään merkitystä asian kannalta. ”Sinä et sellaista tarvitse” hän toteaa oppilaalleen jolle kirja on osoitettu, ”..jolla on korvat, se kuulkoon, ja joka tuntee sydämessään kehotuksen uskoa, se uskokoon, muuta mahdollisuutta ei ole.”
 Kirjoittaja puhuu meditaatiosta nimellä ”sisäinen katselu”, josta josta hän vielä käyttää työnimeä ”tämä työ”

On selvää, että jotta keskiajan Euroopassa saattoi askarrella kirkon omimien hengellisten asioiden parissa, piti olla sen oppien kannalla, tai ainakin teeskennellä olevansa.
Niinpä Pilven kirjoittaja perustelee sekä mystistä kokemusta, että menetelmää, jolla siihen päästään, jumalalla.
Mutta korostaakseen sitä, että tässä ollaan nimenomaan menettelytapaa etsimässä ja esittelemässä, hän joutuu teroittamaan sitä, että menettelytapa on pidettävä erillään sisällöstä.   Sisältöhän on uskonnossa keskeistä, sitähä  saarnoissa käsitellään. Liturgia on sitten se osa missä mystiikka kohdataan. Ja  korostaessaan  mitä ”tämä työ” merkitsee, hän  tuon tuostakin teroittaa sen erityispiirrettä verrattuna tavanomaiseen rukoukseen.
Kaikkein musertavimmin tämä ilmenee luvussa 5:
 ”Niinpä sanonkin, jos voin tehdä sen loukkaamatta, että tässä työssä hyödyttää vain vähän, jos ollenkaan, ajatella Jumalan hyvyyttä tai suuruutta.”
Sama teema jatkuu luvussa 7: kun hän ensin on teroittanut, että jumalaa ei voi ajatuksin käsittää, hän selventää:
”Kenties ajatuksesi toisi mieleesi monia kauniita ja ihmeellisiä asioita Jumalan hyvyydestä ja kertoisi, miten rakastava, suopea ja armollinen hän  on. Jos jäät sitä kuulemaan, se ei parempaa pyydä, vaan lörpöttelee yhä enemmän saaden sinut muistamaan  Kristuksen kärsimystä. Tässä se osoittaa sinulle Jumalan ihmeellisen hyvyyden, ja jos jäät yhä kuulemaan sitä, se riemuissaan johtaa mieleesi taas vanhan elämäntapasi” .
Tuosta voi jo helposti tunnistaa sen Patanjalin, ja kenen hyvänsä meditaation opettajan, toteaman seikan, että mieli on kuriton, ja se lähtee omille teilleen heti jos sille antaa siihen mahdollisuuden.

Mantra

Samoin kuin Patanjali tarjosi AUM- tavua keskittymisen kohteeksi, suosittaa myös Pilven kirjoittaja samaa menetelmää:
”..Jos tahdot kuitenkin liittää tämän pyrkimyksesi ("tämä pyrkimys" on siis pyrkimys jumalaa kohti hänen itsensä takia. minun huomautus.) voidaksesi paremmin pitää siitä kiinni, ota vain yksi lyhyt yksitavuinen sana. Mitä lyhyempi valitsemasi sana on, sitä paremmin se sopii yhteen Hengen työn kanssa. Tällaiseksi sanaksi sopii God (Jumala) tai Love (rakkaus), Valitse niistä jompikumpi tai mikä tahansa muu sana joka sinua miellyttää (lihavointi minun). Pidä vain huoli siitä, että se on yksitavuinen. Kiinnitä sana sydämeesi äläkä luovu siitä mistään hinnasta.  Tämä sana on sinulle keihäs ja kilpi, vallitsipa ympärilläsi sota tai rauha. Tällä sanalla voit hyökätä ympärilläsi olevaan pilveen ja pimeyteen. Tällä sanalla voit pakottaa kaikki ajatuksesi unohduksen pilven alle. Niinpä jos joku ajatus käy kimppuusi tiukaten sinulta, mitä etsit, älä uhraa sille enempää sanoja kuin vain tämä yksi. Ja jos ajatuksesi tarjoutuu suuressa oppineisuudessaan tulkitsemaan sinulle tätä sanaa ja selittämään sen kaikki merkitykset, kerro, että haluat säilyttää sen kokonaisena, et pienittynä tai pilkottuna. Jos näin pysyt lujana, jättää ajatuksesikin sinut rauhaan. Tämä johtuu siitä, ettet salli sen ravita itseään niillä hyvänmakuisilla mietiskelyillä, joista äsken oli puhe."

Tämä katkelma pitää sisällään hyvin paljon koko ”tämän työn” ideaa: sanan lyhyys on tähdellisempi seikka kuin sen merkitys!
Tämä johtuu itse ”työn” merkityksestä; kun ajattelusta pyritään eroon, mantran kannattaa olla sellainen joka itsessään aiheuttaa mahdollisimman vähän tarvetta ajatella!
Pilven, kuten kaikkien muidenkin meditaatio-oppaiden esitystapaan kuuluu, että asiat esitetään holoarkkisesti, ts. sisäkkäin, eikä niinkään päällekkäin eli hierarkkisesti.
Katkelmasta ilmenee, että pyrkimyksenä on tosin lähestyä jumalaa, mutta, menetelmää kun ollaan kuvaamassa, toteutetaan pyrkimys menetelmän ehdoilla.
Tehtävän asettelu sisältää sinänsä annoksen huuhaata, joka ei millään tavalla poikkea siitä, kun meditaation päämääräksi asetetaan parempi tulos korkeushypyssä tai aitajuoksussa, mutta pisteitä on tekijälle annettava siitä, että hän ei kehota roikkumaan kristuksen armossa, eikä pitäytymään jumalan sanassa, mitä se sitten merkinneekään, vaan mantrassa, jonka on itse valinnut.  Ja tämä on seikka, jonka jokainen meditaatiota harjoittanut, uskonnosta riippumatta, tunnistaa välittömästi omakseen.
Kyse siinä on mielleryöpystä vapautumisesta keskittymällä yhteen mahdollisimman pieneen mielteeseen, juuri siihen mantraan. Juuri mielen rauhoittaminen on sen tavoite, ja se on tavoite sinänsä, mitään muuta tavoitetta ei ole.
Se on ihmisen perustarve, yksi niistä.
Sen hän jättää sanomatta, että mantrastakin on syytä irrottautua, mutta kyllä sekin implisiittisesti ilmenee sanamuodosta ”jos näin pysyt lujana, jättää ajatuksesikin sinut rauhaan”.

Lisäksi tässä on selostettu pähkinänkuoressa meditaation mekanismi, vaikka sanaa itseään ei mainitakaan.
Vielä kiinnittyy huomio siihen, että sanalle ”mietiskely” on annettu se sisältö, jonka minäkin soisin sille annettavan; sehän ei missään tapauksessa ole meditaation synonyymi, vaan pikemminkin sen antonyymi.  Meditaatio ei ole miettimisen nimellä tunnettua aivotoimintaa, vaan sen lakkaamista!

Tietämättömyyden pilvi on mielestäni hyvin edustava kuvaamaan kristillistä meditaatiota.  Kertoohan sen suomentaja, joka on teologisen koulutuksen läpikäynyt, että "se noudattaa hyvin kirkon asettamia puitteita, myöskin teologisesti".
Samalla se, ja juuri samasta syystä, todistaa itseään vastaan: tällaista ei meditaatio nimenomaan saa olla. Nimittäin, vaikka se pyrkii osoittamaan, miten vahingollista kaikkinainen ajattelu, jopa jumalan hyvyyden ajattelu, on meditaatiolle, se edellyttää, että Raamattu kuitenkin pidetään kaiken perustana, ja marssittaa niin isän, pojan kuin pyhän hengenkin vallitsemaan ajatuksia kaikkina muina aikoina paitsi itse meditaatiossa.
Sijaa ei anneta sille, että jumala, joka nyt on löydetty omasta sisimmästä, esittäisi sieltä käsin mitään ”omia mielipiteitä”, vaan kirkon dogmit on pidettävä vallitsevina.

Kiinteä piste

Kuten tiedetään, meditaatio perinne ei ole päässyt mitenkään leimaa-antavaksi valtavirraksi kirkon historian missään vaiheessa. Ja kuten jo Pilven esipuheestakin selviää, tämä on nimenomaisesti varmistettu sillä että se on alistettu mestari-oppilas laitoksen alaisuuteen, initiaatioinen ja hierarkioineen.  Tähän on hyvin ymmärrettävä syy, sillä jokainen meditaatiota todella harrastanut tietää, että se on omiaan terästämään itsenäistä ajattelua juurikin niin, meditaatiossa saavutettava sisäinen tasapiano poistaa tehokkaasti  mielestä kaikkea sellaista mikä ei kuulu mielen kolminaisuuteen, vaan on ns. väliintulevaa suggestiota.
Ja mitä muuta kuin väliintulevaa suggestiota on kirkon oppi. Meditaation kannalta se turmelee koko hyvän työn. Olet lähtenyt etsimään uskoa, mutta koko homma onkin nyt alistettu uskonnolle, ts. taikauskolle ja uskomuksille turhille traditioille, jotka ovat kaikkien uskontojen tunnusmerkkejä.
Kaikki tämä sen väärän toteamuksen perusteella, että ”muuten ei ole kiintopistettä”.
Mutta sellaisuudesta lähtevä meditaatio on kiintopiste sinänsä. Moni on huomannut, että kun meditoi, tuntuu kuin olisi aina jonkin ympäröimä. Se on hyvin valloittava tunne siksikin, että ei siinä tunne edes tarvetta elämöidä eikä vannoa minkään nimeen. Riittää kun kokee oman olemassaolonsa.

Ympäristön sellaisuutta havainnoimalla Piagetin vauvakin alkaa rakentaa maailmaansa, ja todella rakentuu, eikä siihen tarvita mitään kirjoituksia. Eikö siinä ole kiintopistettä tarpeeksi.
Vauvat muuttuvat lapsiksi, lapset nuorisoksi, nuoriso aikuistuu, ja jossain vaiheessa heille on iskostettu, että tarvitaan kiinteä piste.
Niitä "kiinteitä pisteitä" on sitten kaikki joiden puolesta tässä maailmassa soditaan.
Näin siis sekä itämainen että länsimainen meditaatio osoittautuvat todellisen meditoinnin väliasteiksi, ja se todellinen saavutetaan vain ottamalla lähtökohdaksi trialistinen paradigma. Se tunnustaa todellisen lähtötilanteen, joka mielessä vallitsee, ja todellisuudelle perustaminen ei ole milloinkaan vienyt kehitystä taaksepäin.

Joogasutran esittely

Patanjalin Joogasutra.

Jooga on yhteisnimitys suurelle kirjolle erilaisia menetelmiä ja myös erinäisille kulteille.
Patanjalin Joogasutrat sivuavat niitä vain kapealta osin.
Vaikka sanaa "meditaatio" ei siinä käytetä, on se kuitenkin nimenomaan sen kuvaamista.
Tämä myöskin rajajogana (j-kirjain äännetään englantilkaisen translitteroinnin mukaan dzh) tunnnettu joogan laji  onkin meillä tavallaan sivuraiteella, koska jooga mielletään etupäässä fyysiseksi harjoitukseksi erilaisine asentoineen joita kutsutaan nimiellä ”asana”. Niitä on useita kymmeniä, niin että varmasti jokainen kehon lihas tulee huomioitua.
Ne eivät ole tarpeettomia.
Huomionarvoista on, että kaikki hatha-joogan asanat ovat tavalla tai toisella lihaksia ja jänteitä venyttäviä.  Siitä on pääteltävissä, että ne onkin kehitetty muun ruumiillisen rasituksen täydentämiseksi, ilman muuta myös kompensoimaan sen yksipuolisuutta.
Trialismin kannalta ajatellen merkityksellistä on se, että tässä fyysisessä osuudessa käydään läpi olemuksemme yksi komponentti, keho.
Kun meditaatio on mielen kokonaisuuden hallinnointia, siitä on luontevaa aloittaa; siinä varmistetaan, että se tulee mukaan meditaation kokonaistapahtumaan (eikä sitä suinkaan pyritä unohtamaan, kuten myös on virheellisesti tulkittu!).
Se ”luetaan” kaiken aluksi, ikäänkuin tietokone aina käynnistettäessä lukee itsensä alkaen hardwaren pienimmistä sokkeloista.
Jonkinlainen voimistelu-, tai vähintäänkin venyttely kannattaa aina suorittaa ennen meditaatiota.
Patanjali kuitenkin puhuu asanasta vain vakaana mutta rentona asentona meditaation aikana. Asana mainitaan Joogasutran toisen kirjan 29. sutrassa yhtenä kahdeksasta joogan edellytyksestä. Lähemmin se mainitaan saman kirjan 46. sutrassa suunnilleen näin:
"Joogin asennon tulee olla vakaa ja miellyttävä". Siihenpä sen asian käsittely sitten jääkin.
 Patanjali on  kirjoittanut sutransa opaskirjaksi. Rakenteeltaan se on kuin muistio, missä on luetteloitu mahdollisimman kattavasti kaikki meditoinnissa eteen tulevat asiat.

Suomennoksista

Kun vertailee eri suomennoksia (mikä on syytä tehdä) huomaa piankin, että sen tiivistetyn alkuperäiskielen kääntäminen on johtanut eri kääntäjät hyvinkin  erilaisiin sananvalintoihin.

Minulla on käytettävissäni 3 eri suomennosta,  joiden perusteella näkemykseni on muotoutunut:
 RuusuRistin kirjallisuusseuran julkaisema, Uuno Poreen suomentama, Suomen Joogaliiton julkaisema, jonka on suomentanut Arvo Tavi, sekä netistä nappaamani sutran 1. kirjan suomennos, jonka tekijää en tullut panneeksi merkille.

Patanjali näyttää  pitävän keskittymistä tärkeänä, siitä päätellen, että sekä Poreen, että Tavin suomennoksessa sana on valittu kuvaamaan tehtävän asettelua.
”Seuraavassa on tarkoitus todellakin selittää, mitä on jooga eli keskittyminen”, on Pore muotoillut ensimmäisen virkkeen.
Kolmas käytettävissäni oleva (netistä löytämäni) suomennos tokaisee  ensimmäisen sutran vain näin: ”Jooga selitettynä”.
Siinä ei ole lähdetty ollenkaan arvelemaan mitä sanskritin hienoudet ovat mahtaneet tarkoitta.   Pidän sitä osuvimpana siksi, että se ei ainakaan johda harhaan, kuten em. Poreen, sekä Arvo Tavin suomennokset.
Jos ja kun ollaan etsimässä meditaatiota, ei nimittäin voida ollenkaan puhua keskittymisestä.  Se ei ole jutun juoni.
Keskittyminen ei ole se mitä haetaan, vaan se, miten voisi vapautua kaikista paineista, mm. keskittymisen paineesta.
Tämä on hyvin pitkälle samaa kuin hartauselämä.

Sutran sisällöstä

Sutran ensimmäinen kirja lähtee sellaiseta kaikille tutusta asiantilasta, että mieli on mieli on lähtökohtaisesti sekavassa tilassa, ja siitä vapautuakseen on vapauduttava kaikesta siitä mikä sekavuuden aiheutta.
On päästävä tilaan missä itse voi tarkkailla itseään, jolloin huomaa koko sekavuuden olemuksen, ja että siitä pääsee tässä tilassa pois sen havainnon avulla, että ”minä” ei olekaan se vellova mieli, vaan ”minä” onkin se,  joka tarkkailee tuota vellovaa mieltä.
Kysymys on siitä, mihin samaistuu, samaistuuko kaikkeen mielessä vellovaan, vai samaistuuko omaan itseensä, jossa ei vello mikään.
 Mieleen tulee virikkeitä kolmelta taholta, ja se vellova ”melusaaste” on puhtaasti sielullista ja kehollista alkuperää, jotka taistelevat tilasta mielessä. Kun tämä hiljenee, astuu henkikin kuvaan mukaan, ja seurauksena on syvä mielenrauha.

Pois turha pyhyys

Keskittyminenkin kuuluu kyllä meditatioon. Jostakin on nimittäin aloitettava, ja monet gurut niin myös Patanjali, suosittelevat mantran käyttöä.
Tälle sanalle on myös annettu, ja syntynyt käännösten myötä, sekä maagisia että mystisiä merkityksiä, siinä toimii värähtely, se on henkilökohtainen, sitä ei saa paljastaa toisille, sen voi saada vain gurulta jne.
Kaikki tämä kuuluu huuhaan puolelelle.
Patanjali antaa mantralle selkeän merkityksen: mielen selkeyteen päästään, kun kiinnitetään huomio ”pyhään tavuun” joka on OM.
 Tässä astuu kuvaan Patanjalin edustama dualismi.”Isvara, joka on kaikkitietävä henki, ja hänen nimensä on AUM" Näin lanseeraa Patanjali tämän yksitavuisen sanan käytön mantrana. (Poreen suomennos)

Joka tapauksessa hän esittää, että meditaatiossa tulee vaihe , jossa mantra jätetään ja ollaan vain hiljaa ja katsotaan.

Termien kirjavuus

Vaikeuksia selostaa Joogasutraa tulee siitä kun eri suomentajat käyttävät niin erilaisia sanoja. En ole kuitenkaan havainnut, että itse ajatus olisi paljoa muuttunut. Minä en halua ryhtyä selittämään, mitä  Patanjali on "todella tarkoittanut".

Voin vain puhua meditaatiosta sellaisena kuin sen itse käsitän.
Uskoakseni vain omasta kokemuksesta lähtien se on ylipäätään mahdollista, sillä kaikki muu merkitsee ulkopuolisen suggestion astumista mieleen yhtenä faktorina, ja ollaan takaisin huuhaassa.

Sutran rakenne

Patanjali antaa selkeän kuvan sekä päämäärästä että menettelytavoista.
Joogasutra koostuu neljästä ”kirjasta”, joista kaksi jälkimmäistä sisältää filosofointia joogan merkityksestä eri jälleensyntymissä.
Kirja-sana sitaateissa siksi, että koko neljän kirjan kokonaisuus on tuskin kouluvihkoa suurempi.

Joogasutran ensimmäinen kirja koostuu 51stä  "ajatelmasta" eli sutrasta.
Sanskritin kielinen sana "sutra" kuvaa jonkin muotoista kirjoitusta ellei peräti kirjallisuudenlajia, ja sen merkitys on meille vähän häilyvä. Esmes Pore pitää sitä "ajatelman" synonyyminä, ja hänen kirjansa nimi onkin "Patandshalin jooga-ajatelmat.  

Suomeksi sanottuna on kyse 51:stä virkkeestä, joista kukin kertoo erittäin tiiviissä muodossa jotakin käsiteltävästä aiheesta.
Joku on nämä virkkeet todellakin numeroinut; itse tekstihän on niin vanha että ei ole ollenkaan varmaa ettei se ole  myöhempää lisäystä kuten Raamatun jakeiden numerointi.
Parasta siis on lukea se kuin numeroita ei olisikaan, niin ainakin yhdeltä osin turha pyhyys kaikkoaa.
”Turhaa pyhyyttä” pakkaa olemaan kaikissa vanhoissa kirjoituksissa yksinomaan siksi, että kieli on uudistuessaan sysännyt käytöstä vanhoja sanoja ja sanontoja, ja käännöskielen kohdalla (kaikki suomennokset ovat tehdyt ainakin englannin, mahdollisesti muidenkin kielien, kautta) tämä efekti vain voimistuu. Kun emme ymmärrä jonkin sanonnan tarkkaa mertkitystä, alamme kunnioittaa sitä pyhänä vaikka se ei sitä olisi.
Olen esmes kuullut senkin seitsemän luentoa, missä mainitaan Patanjalin mantraksi tarjoama tavu, jonka luennoitsija kertoo olevan OOM tai AUM. Mistä tämä OOMTAIAUM tulee? Siitä, kun englantilainen kääntäjä on yrittänyt translitteroida omalle kielelleen sanskritinkielistä ääntämystä, mahdollisesi sekoittan siihen palinkielisen ääntämyksen. Näin tämä oom-tai-aum siirtyy painolastina suomalaisiin käännöksiin joita sitten luennoitsijat toistelevat varmoina siitä, että kyseessä on mitä tärkein asia.
Tosiasiassa tärkeys on samaa luokkaa kuin Volkswagenin televisiomainoksessa saksamannin ääntämä ”das Auto”. Suomalaisen kitalaki ei yksinkertaisesti taivu saksan eikä muunkaan vieran kielen täydelliseen ääntämiseen. Mutta estääkö se Volkswagenilla ajamisen!
Mantra meditaatiossa ylipäätään ei ole mikään pyhä sana, vaan se on yksinkertainen sana, johon mieli kiinnitetään aluksi, jotta voidaan katkaista mielteiden mieleen tunkeva virtaus.
Kun lukee eteenpäin Joogasutraa, huomaa, että Patanjali pian kehottaa jättämään mantran (meditaation siemenen) ja havainnoimaan vain omaa tyyntä mieltänsä. Tietysti vasta sitten, kun tyyneys on ensin saavutettu mantran avulla.  Lisäksi Patanjali ei oikeastaan pidä koko mantraa edes välttämättömänä, itse asiassa hän mainitsee sen eräänä apukeinona mielen vakauden saavuttamiseksi.

Joogasutra ei sisällä ainuttakaan imperatiivissa olevaa verbiä. Ensimmäisestä virkkeestä lähtien tyyli on kuvaavaa.
Patanjali luottaa siihen, että se joka hänen oppaansa ottaa käteensä, kokee itse sen, mitä hän kirjassa kuvaa.  Kuvattu on testattavissa heti;  ei muuta kuin istahtaa, sulkee silmänsä, ja toteaa, mikä on mielen tila. Vallitseeko tyyni, onnellinen rauha, vai ajelevatko mielteet toisiaan takaa aiheuttaen erilaisten tunteiden ailahduksia, pahimmassa tapauksessa ahdistuksia...
Säännön mukaisestihan tuollainen vellonta häiritsee mihin hyvänsä tehtävään ryhtymistä.

Hermeneuttinen kehä

Testaamaan voi siis alkaa heti, ei ole tarpeen lukea koko kirjaa läpi.
Kun lukee vähän lisää, pääsee hajulle, että Patanjali kuvaa koko ajan laajenevaa kehää kulkien miten mielentilat vaihtelevat, mitä eri lajeja niitä on, välillä hän sivuaa sitä, miten mieli on mahdollista vakauttaa.
Esmes 12. sutra eli  kertoo, että "Jo mainittujen järkitajunnan muunnelmien estäminen saadaan aikaan harjoittelulla ja himottomuudella". (Pore)
Ja 13. sutra jatkaa heti: "Harjoittelu on jatkuva tai toistuva yritys saada järkitajunta pysymään liikkumattomassa tilassaan". (Pore)
Tuollaiset sanat kuin "harjoittelulla" ja "himottomuudella" saattavat johtaa ajatukset joihinkin velvoittaviin moraalisäännöksiin, jotka vaativuudessaan saavat tuntemaan itsensä kykenemättömäksi.
Ne edustavat taas sitä turhaa pyhyyttä.
Mutta jos pystyy näkemään, että "himottomuus" tässä ei tarkoitakaan mitään muuta kuin tätä nimenomaista meditaatiosessiota jota olen juuri tekemässä, niin moraalisille vaatimuksille voi antaa palttua. Kyse on siitä, että kun harjoittelee, ei ole syytä himoita harjoittelun tulosta; ts ei ole olemassa mitään ennakkoedellytystä, riittää kun harjoittelee. "Jatkuva tai toistuva" taas tarkoittaa, että jos väsähtää, voi vain keskeyttää, ja aloittaa uudelleen sitten kun taas tulee sille tuulelle.
Moraaliset seuraukset tulevat sitten aikanaan.
Joogasutra etenee virke virkkeeltä hermeneuttisen kehän tavoin huomioiden kaikkea, mikä tulee  vastaan meditoidessa.
Siinä huomaa pian selviä useammasta virkkeestä muodostuvia kokonaisuuksia, jotka myös etenevät laajeten hermeneuttisen kehän tavoin.

Joogaliiton suomennoksen tekijä onkin ryhmitellyt niitä 4-6 virkkeen sarjoiksi.
Lisäksi ne esitetään myös kukin ”kirja” yhtenä kokonaisuutena, ilman selityksiä, mikä auttaa hahmottamaan alkuperäisen tekstin henkeä.
Hermeneuttista kehää etenevät myös Joogasutran  neljä ”kirjaa”.  Kaksi ensimmäistä ovat enempi käytännön oppaita, jälkimmäiset taas saavuttavat tasoja kuten jälleensyntymä, levitaatio, yms, hindulaisuuteen kuuluvia asioita, joista minulla ei ole mitään omakohtaista  kokemusta, eikä siis myöskään sanottavaa.

Vedän myös vähän takaisin sitä mitä olen maininnut  huuhaasta. Patanjali ei ole yksin syypää syypää sen mukanaoloon. 
Tarkasti ottaen dualistinen paradigma sitoo (etten sanoisi saastuttaa) meitä itse kutakin;  mikään ei kuitenkaan pakota tulkitsemaan Sutraa deistiseltä kannalta.
 Tarvitsee vain muistuttaa itselleen, että kyllä se henkikin on läsnä yhtä todellisena kuin keho ja sielukin...

Meditaatio-oppaita on paljon muitakin.
Ne eivät tarjoa menetelmiään Patanjalin tavoin joogan nimellä, mutta asiallisesti ottaen ne käsittelevät samaa aihepiiriä.
Niitä on Oshon, Suzukin, ym. kirjoittamia, ja nykyisin kiitettävästi saatavissa.
Myös Maharishi Mahesh Yogin  TM eli transsendenttinen meditaatio kuuluu samaan joukkoon, ja sen tuloksia onkin paljon dokumentoitu.

Seuraavassa blogissa käsittelen länsimaista meditaatiota, jolla on myös pitkät perinteet.

Meditaation ulottuvuudet

Mitä kaikkea meditaatio paljastaa...

Mieli ja mielteet

Mieli operoi mielteillä. Usein tätä pidetään ajattelemisena, mikä on kuitenkin vain yksi tapa mieltää, ei sen enempää.

Muita ovat esmes mielikuvat, ideat, mielipiteet, käsitykset, tuntemukset jne. Kaikki tämä muodostaa siis mieltämisen kategorian, johon ajattelukin kuuluu. Mutta siihen kuuluu myös ulkopuolinen suggestio, joka valitettavasti on usein jopa vallitsevana.

Mieltäminen on yhdeltä kannalta katsottuna näistä eri lähteistä tulvien mielteiden järjestelyä. Voidaan sanoa, että mieli seuloo mielteitä pyrkien järjestykseen, mutta samalla se sekoittaa niitä, ja järjestys tuleekin ikään kuin ulkopuoleltamme.

Meditaatiossa kohtaavat...

-Ruumis, sielu ja henki.
-Koko biologinen historiamme, aina ensimmäisestä yksisoluisesta alkaen.
-Sisäinen ja ulkoinen.

Meditoinnin tarve itse asiassa syntyy jännityksen tunteesta mielessä, joka on joutunut hämmennyksen tilaan monien eri suuntaan vetävien suggestioiden johdosta.
Minkä hyvänsä kappaleen muoto määräytyy sitä koossa pitävien ja sitä hajottavien voimien jännitteestä. Tasapaino niiden välillä määrää muodon.
 Keho, sielu ja henki ovat niitä voimia joista muodostuu mieli-niminen esine. Kuten kaikki luonnonvoimat, ne hakevat keskinäistä tasapainoa.
Mielen tasapaino on luonnollinen olotila. 
Meditaatio on sen saavuttamisen menetelmä.


 

Meditaatio on itsen sisäisten elementtien saattamista harmoniaan.

Meditaatiossa kohtaa paleontologinen menneisyys nykypäivän   

 Vielä kolmaskin jännite löytyy. Historiamme koostuu monista kehitysvaiheista, ja ne kaikki ovat läsnä nykyisyydessämme.

Jokainen niistä vaatii oman huomionsa.
Voimme ottaa apu simulaattoriksi esmes jonkin paleontologien piirtämän animaation evoluution kehityskulusta. Niissä voi seurata, miten enemmän tai vähemmän kastematoa muistuttavalle eliölle on alkanut ilmaantua erikoistuneita elimiä, aluksi suu ja peräaukko, sitten kidukset, liikuntavälineet, kuten evät, raajat aluksi voimakas pyrstö, joka on sittemmin kutistunut hännäksi, joka sitten vuorostaan on hävinnyt, jne.
Kun tarkastelemme omaa kehoamme, voimme jossain määrin jäljittää näitä kehitysvaiheita. Esmes ihmisen sikiölläkin on jossakin vaiheessa kidukset. Kahdesta alkiosta on ensimmäisissä vaiheissaan  vaikea sanoa kummasta tulee kala, kummasta ihminen :)
Häntäluu meillä on yhäti, samoin umpisuoli. Selkäydinkin on tavallaan yksi rudimenteista, jos ajattelemme aivoja sen jatkeena!

Kun asetumme meditoimaan ja kiinnitämme huomiomme ns. cakroihin, aloittaen useinkin alimmasta, joka sijaitsee jossakin peräaukon tienoilla. 
 
Lähdemme alimmasta ja etenemme kohti ylintä. Samalla tulemme käsitelleeksi biologisen kehityksemme vaiheet, joista jokaiseen kuuluu sekä fyysinen että psyykkinen taso.  

Alkeellisimmat elämänmuodot muistuttavat enemmän matoa kuin ihmistä, niissä toinen pää toteuttaa yhteyttämisen, toinen eriyttämisen (assimilaatio ja dissimilaatio, karkeasti sanoen syöminen ja paskantaminen. Esmes liskoilla vartalo jatkuu vielä takaraajoista taaksepäin vahvana pyrstönä, joka sitten selkärankaisilla on kutistunut vähemmän vahvaksi hännäksi, josta ihmisellä on enää häntäluu muistona. 
Mikään ei estä sijoittamasta alinta cakraa sinne pyrstön päähän, jolloin mukaan tulee vielä pitempi pätkä historiaa.
 
Käsittelyssä on siis kuitenkin koko historiamme, joka on niin pitkä, että se jää tosiasiassa kaiken hahmottamiskykymme ulkopuolelle. Kaikki vaiheet  ovat missä kaiken aikaa läsnä, mutta vain meditaatiossa ne tulevat tietoisuutemme piiriin..

Jos meditaatio on menetelmä, mantra on instrumentti sen menetelmän soveltamiseksi.

OM

Mantrojen sanotaan värähtelevän.
Se puhe ei olekaan tuulesta temmattua.
Monien gurujen suosima "pyhä tavu" OM on jokaisen milloin hyvänsä testattavissa.  
Tavun edetessä tunnemme rinnan kajetossa selvää värinää. Koko ihmiskeho kaikkine onteloineen värähtelee, poskionteloissa, pääkopassa, vatsassa.....
Tässä paljastuukin ensimmäinen suuri meditaation luoma yhteys: Sielullinen ja fyysinen (värähtely on fysiikan piiriin kuuluva tapahtuma!) siinä löytävät toisensa.

Ulkoinen suggestio

  Mutta lisäksi on tarjolla ulkopuolista suggestiota, ja kuten on nähty, ne aikaansaavat lisää epäjärjestystä.
Sitä ovat mm ja nimenomaan kaikki uskonnolliset opit, jotka edellyttävät minkä hyvänsä asian käsittämistä määrätyllä tavalla, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi.
Hämmentävää on, että myös jokainen oppi, jota tyrkytetään perustaksi meditaatiolle, kuuluu tähän kategoriaan. Gurun ja alempien ohjaajien vaikutus on ihan suoranaista suggestiota ohjeineen joita kuiskitaan oppilaan korviin itse aktin aikana. Kyseessä on niin voimakas vaikuttaminen ulkoapäin, että, se estää itsen löytämisen, mikä taas on meditaation päämäärä. 
Tässä tavallaan yksilön ja yhteisön intressit joutuvat ristiriitaan ja mieli joutuu umpikujaan. 
Tästä umpikujasta meditaatio johtaa ulos, koska se kutsuu mukaan hengellisen. Kaiken elollisen yhteys on hengellistä, joten myöskin yhteiskunnallisuus toteutuu tätä kautta.
 Voidaan sanoa, että meditaatiossa se tapahtuu altrtuismin kautta, eikä autoritäärisen manipuloinnin kautta jota kaikkinainen ulkoinen suggestio yksilölle merkitsee.

Nämä näkökulmat auttavat ymmärtämään, mitä meditaatiossa oikein tapahtuu.