Näytetään tekstit, joissa on tunniste dualismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dualismi. Näytä kaikki tekstit

26.4.2018

Julistukseni hartauselämästä

Julistukseni hartauselämästä.

Kolmio on tukevin tunnetuista rakenteista. Dualismi pakottaa etsimään kahden pisteensä tueksi kolmannen. Dualismi merkitsee sitä, että nimetään omaan itseen kuuluva itsen ulkopuoliseksi.

 Riippumatta siitä, mitä mieltä on jumalan olemasaolosta, ei sillä voi perustella hartauselämän tarvetta. Meditaatio on tarpeellista ihmisen kannalta, oli jumalaa tai ei. Sillä siisti.
Mutta, kuten meemit yleensä, on uskonnon meemikin elänyt omaa elämäänsä, ja kaiken hyödyllisen tuomansa rinnalla se on tuonut tarpeen perustella meditaatiota, hartauselämää, pyhillä kirjoituksilla.

Jotenkin on käynyt niin, että uskonto dualismeineen on sitonutt hartauselämän erilaisin uskomuksiin, joista vapauduttua näyttää siltä kuin myös hartauselämästä olisi vapauduttava.
Jotenkin on on kuitenkin käynyt myös niin, että kun meditaatio on lähtenyt käyntiin, ei jumalkysymys enää tunnu kuuluvan koko sen asian yhteyteen.
 

Musertavan todistuksen tästä onkin antanut eräs kristillisenä pidetty mystikko: "Niinpä sanonkin, jos voin tehdä sen loukkaamatta, että tässä työssä hyödyttää vain vähän, jos ollenkaan, ajatella Jumalan hyvyyttä tai suuruutta. Ei liioin hyödytä ajatella Pyhää Neitsyttä tai pyhiä taivaan enkeleitä, eikä liioin taivaan iloa, mikäli olet aikonut tällaisella tarkastelulla vahvistaa kestävyttäsi..." (Tietämättömyyden pilvi, tuntematon tekijä, Englanti, 1300-luvulla)

 
Itseasiassa, (kuten Dawkins'n agnostisismi-mittari tälle itselleenkin osoitti[ks. Wikipedia, Dawkins]), on jumalkysymys toisarvoinen. Hän nim. joutui  sijoittaman itsensäkin 7-portaisella asteikolla lopulta kategoriaan 6, joka ei siis vielä merkitse täyttä ateismia.
Kun sellaiseen maailmaan syntyy, se tulee ottaa sellaisenaan. Kaikki muu on järkeilyä, vaikka toisilla on vaikeuksia muistaa tätä alkuasetelmaa.


Maailmankatsomuksella on merkityksensä, mutta se piilee siinä, miten hyvin se auttaa löytämään oikeanlaiset menettelytavat elämän monipuolisisista vaatimuksista selviämiseen. 

Oma todistukseni

Jos siis jumala on, niin sitten on, sekin kuuluu sellaisuuteen! Ei se ole uskon asia enempää kuin se, että tämä läppäri on tässä, ja sänkyni ympärillä näkyi olevan kummallisia pinnoja kun ekakertaa heräsin, ja äiti kävi siinä yllä joskus hymyilemässä, sekä joitakin vieraita naaamoja joskus virnuilemassa, ja kaikki oli sekä ihmeellistä että luonnollista. Kaikki oli sellaista. Kyllä siinä jumalakin menee yhtenä elementtinä! 
Uskovaisinkin meistä on syntynyt  sellaiseen maailmaan.

Uskon asia tuli sitten myöhemmin. Eikä se koskenut jumalaa, vaan kaikkea sitä oheismateriaalia, millä "jumalan olemassaoloa yritettiin perustella.
Siihen alkoi kuulumaan ennen kaikkea "pyhä kirja".  Ne taas ovat eri kansoille moninaisen erilaisia koraaneineen dhammapadoineen raamatuineen biblioineen yms. Mutta todistusvoimaa niillä ei ole mihinkään muuhun kuin siihen, että mihin hyvänsä "uskoon voi tulla".

Uskonnot ynnä niitä kantavat kulttuurit syytävät mieliimme erilaista tarve-aineistoa, kuten tapoja, käyttäytymismalleja, yhteisiä uskontunnustuksia, käsityskantoja joitten suhteen olisi hyvinkin ollut mahdollista tullut toisenlaisiin tuloksiin jos olisi päässyt itsenäisesti pohtimaan.
Paitsi, että täysin itsenäistä pohtimista ei ole olemassakaan. Siis, joutunut pohtimaan toisen kulttuurin piirissä, joiden vastaavia nyt kuitenkin alkoi  pitämään kummallisina.
 

Luterilaiseen käytäntöön kuuluu rippikoulu.
Siellä on nuoren määrä "tulla uskoon".
No, minä en tullut, vaikka harrastin asiaa aktiivisesti. Olin korkeintaan taipuvainen tulemaan, mutta niitä kysymyksiä, joilla pappi opetti asiaa lähestymään, en tuntenut ollenkaan omikseni.
Hän esmes pohti sitä, että minkä takia Jumala sallii kärisimystä. (Tuolloin oli Suomen "oma" sota melko tuoreessa muistissa ja Unkarin kriisi oli menossa.)
Siinä kävi niin, että minä en syttynyt ollenkaan koko kysymykselle, ja muistankin vastanneeni papin sitä sivuavaan kysymykseensä nenäkkäästi, että "Raamatussahan on kerrottu että jumala kostaa isien pahat teot kolmanteen ja  neljänteen polveen, kuten juuri olimme lukeneet Lutherin Vähäkatekismuksesta". 


 Kysymys oli siis minulle ihan selvä sellaisuuden kysymys, vaikken sitä silloin osannut siksi mieltää; ts. vastauksena oli sellaisuus: tämä otetaan annettuna, ei minun sitä tarvitse pohtia. 

Papin mielestä olisi tarvinnut. 
Ja myöhemmin, kuunneltuani lukemattomia saarnoja, iltahartauksia yms. olenkin vakuuttunut, että kysymys ei olekaan uskomisesta jumalaan, joka on sellainen, vaan nimenomaan juuri kaiken kirjoitetun ja muulla tavalla ilmoitetun (ihmisten ilmoittaman!) omaksumisesta, joka kuulemma on välttämätöntä, monimutkaisista syistä, joista perimmäisin taitaa olla se, että kirkko seurakuntineen koostuu juuri siitä.

Kaikki tuo oheisaineisto minun olisi siis pitänyt omaksua saadakseni oikeuden harjoittaa hartautta.
Tehdä niitä toimenpiteitä, joita ovat ehtoollisviinin juominen,  öylätin syöminen, uskontunnustus, kaikki tämä yhteisöllisesti tehtynä.
Tarvetta tunsin kyllä, sillä mitään muuta menetelmää hartauden harjoittamiseen ei ollut minulle opetettu. 

Ei oltu edes sanottu, että minä tarvitsen hartautta, vaan oli kaikin keinoin todisteltu, että minä tarvitsen jumalaa, joka antaa mielenrauhan niiden menetelmien seurauksena joita tuohon oheismateriaaliin kuuluu.
 

Minuun oli iskostettu käsitys, että minä olen syntinen. Sanaa "lihallinen" käytettiin paljon, ja jumalan vanhurskaus pelastaa tästä synnistä. 
Nimenomaan rippikouluikäiselle ei tarvitse paljoa todistella himojen "lihallisuutta", kun heräävä seksuaalisuus panee kirkon penkissäkin ajattelemaan pano-ajatuksia, joita sitten on kaduttava. Siellä sitten kävi selväksi, mikä ristiriita vallitsee lihan ja hengen välillä, kun oli kertakaikkisen mahdotonta syventyä hartaisiin mietteisiin.
Näin siinä sitten koki itsensä yhdeksi sekavaksi vyyhdeksi, ja hengellisyys, vanhurskaus, jumala, oli jossakin kaukana ulkopuolella, yläpuolella, tavoittamattomissa.
 Läsnä oli kaikki kolminaisuuden ainekset,  mutta sitä ei annettu kokea sellaisena vaan pakotettiin dualismin psykofyysiseen muottiin, johon oli välttämätöntä liittää toinen dualismi:  liha ja henki, s.o. minä ja jumala.

Näin siis dualismi teki tuhojaan mielessäni, estäen eheytymisen, s.o. menetetyn tasapainon palauttamisen.
Pohjalta löytyi kyllä kolminaisuus, mutta vääristynyt, sillä minun ei haluttu näkevän itseäni kolminaisena, vaan pakotettiin katsomaan hengellisyyttä peilistä, mistä tuli vääristymä, että se onkin jossakin minun ulkopuolella. Kaikin  keinoin estettiin sen näkeminen, että se kuului minun omaan olemukseeni. 

Menettelytapa löytyy kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin: meditaatio. Trialistinen maailmankatsomus, ts trialistinen paradigma, tasoittaa tien hedelmälliseen hartauselämään.
Senkun pistät toimeksi!


26.8.2017

Meditaatio.

 Meditaatio

Kristillinen ja hindulainen näkemys

 Tarkastelen kristillistä ja hidulaista näkemystä meditaatiosta, koska vain niihin kahteen olen ollut tilaisuudessa tutustua.

Väitin tuntemalleni Jehovan todistajalle, että meditaatio on mekanismeiltaan rukoukseen verrattava toiminto. 
Hän intoutui kyselemään minulta yksityiskohtia meditoinnin tekniikasta.  Kerroin lyhyesti, että siinä mieli pyritään tyhjentämään perusteellisesti kaikista ajatuksista, niin arkisista kuin "pyhistäkin".
"Eikö ole vaara",  kysyi hän silloin, "että demoni tulee sisään saatuaan näin esteettömän kulun"  
 
Meditaation olemuksesta on kuultu monenlaisia selityksiä.Selittäjät ovat yleensä tavoittaneetkin jotakin tästä olemuksesta, lukuun ottamatta "tieteellisiä" selittäjiä, jotka yleensä jättävät hengellisen ulottuvuuden tykkänään huomiotta.
Kukin lähestyy asiaa oman kokemuspiirinsä kautta, käyttäen kokemuspiiriinsä läheisesti liittyvää käsitteistöä.
Kristilliset ja kristillisperäiset selittäjät pitävät lähtökohtana rukousta, usein niin, että meditoinnin katsotaan olevan jotakin perin juurin tästä poikkeavaa.
Heillä ääritapauksissa rukous on IN, meditaatio  OUT, sillä vain rukous on tosijumalanpalvontaa, meditaatio sensijaan epäjumalanpalvontaa, mikä on useimmille samaa kuin paholaisenpalvonta.
Sen siitä tekee synneistä pahimmaksi julistettu "omavoimaisuus" mikä meditatioon liittyy, onhan meditaatio jotakin joka silminnähtävästi "tehdään" itse.
Kistillisissä piirissä tunnetaan kuitenkin myös kristillinen meditaatio, joka mielellään sysätään fakkiin "kristillinen mystiikka".

Muut, ennen kaikkea hindulaisperäiset, selittäjät eivät pidä rukousta lähtökohtana.
Patanjalin Joga-sutrat esmes alkaa näin: Seuraavassa on todellakin tarkoitus selittää, mitä on jooga eli keskittyminen. Tällä maininnalla se sitten aloittaa selkeän ja seikkaperäisen selostuksensa mainitsematta kertaakaan sanoja "rukous" tai "meditaatio".
Se puhuu asiasta nimikkeellä "järkitajunnan muunnelmien estäminen"
Samasta asiasta siis kuitenkin puhutaan, sen huomaa kun vertaa sitä kristillisten mystikoiden kuvauksiin siitä, mitä tapahtuu tuon prosessin kuluessa.


 Kristillinen ja hindulainen dualismi

Eräs yhteinen piirre kristillisillä ja hindulaisperäisillä selityksillä on, nimittäin dualismi. 

Hindulla ei liene periaatesyytä pitää kiinni ihmisen kaksijakoisesta rakenteesta, mutta jotenkin se vain tulee sen tehneeksi, mikä ilmenee siinä, että selkeää pesäeroa dualismiin ei saada tehdyksi. Tämä puolestaan johtaa siihen (ja ilmenee siinä), että henkimaailman apuun turvaudutaan siinä missä pitäisi nojata ihmisen itsensä hengellisyyteen.
Henkimaailma tulee heillä useimmiten esiin re-inkarnaatio-käsityksessä, joka manataan esiin viimeistään kun aletaan perustella sitä, miksi yleensä pitäisi meditoida.
Patanjalin sutrien ensimmäinen luku onkin selkeätä tekstiä, mutta loput kolme perustelevat laajasti ja hämärästi juurikin reinkarnaatiota. 

Buddhalainen meditaatio

En välittäisi kovin alleviivata buddhalaisen käsityksen eroja hindulaiseen verraten.
Käsite "sellaisuus", "tathata" taitaa olla itsensä Gautama buddhan keksimä, ja minä pidän sitä tämän maailman ymmärtämisen peruskäsitteenä. Toisaalta samainen buddha kuitenkin eli elämänsä re-inkarnaatio-oivalluksen vallassa joka oli ilmeisen hindulaisperäinen, ja siis hänen kulttuuripiirinsä yleinen näkemys. Tämä oli omiaan siirtämään näkökulman tykkänään muualle kuin dualismi-trialismi asetelmaan. 
Näkökulma siirtyi, mutta dualismi jäi: mitä muuta on buddhalaiseen perinteeseen kuuluva munkkilaisuus, luostarielämä, kuin sen ilmentämistä, että "tässä minä nyt jätän 'maallisen' elämän ja siirryn 'hengelliseen', siis munkiksi". 
Kolminaisuutensa oivaltanut ihminen, trialisti, elää kolmea todellisuuttaan siinä ja silloin, missä ja milloin sattuu olemaan, tarvitsematta siihen mitään ylimääräisiä instituutioita!

Kristillisen suhtautumisen olemus

Jehovan todistajien suhteen ei ole vaikeata ymmärtää, mihin heidän vieroksuntansa meditaatiota kohtaan perustuu.  Vartiotorni-liikehän on mitä suurimmassa määrin järkeen, siis sielullisiin ominaisuuksiin, vetoava liike. Se ei yritäkään suoltaa mitään mystillisiä selityksiä yhtään millekään, vaan nimenomaan korostaa sitä, että asiat pitää voida järjellä ymmärtää, jotta niitä voidaan pitää tosina. Se on heidän lähestymistapansa uskontoon; siitä käsin on luontevaa pelätä juurikin demonien entreetä jos valvetajunnan kontrolli hetkeksikään herpoaa, saati että tuohon herpoamiseen systemaattisesti pyritään.

Luterilainen pappi kunnioittaa meditaatiota hiukkasen enemmän. 
Hänen kannaltaan on kysymys hiljentymisestä, jota ei pidä sinänsä kielteisenä asiana.
Hän puhuukin mielellään "retriitistä", vetäytymisestä, jonka päämääränä on "vaientaa maailman hälinä", jotta hartauselämä jumalan kanssa voisi toteutua.
Mutta mitä on maailman hälinä?
Tietystikin kaikki informaatio, mikä tulee jostakin muualta kuin hänen omasta suustaan, jonka hän mielellään naamioi Raamatun kautta jumalan sanaksi. 

Syntyy todellinen dilemma, kun melu pitäisi vaimentaa, mutta vaimentaja itse meluaa niin, että retriitin osanottajan todellinen vetäytyminen tuleekin mitä tehokkaimmalla tavalla estetyksi.

Retriittiin osallistuneet lausuvat yleensä kokemastaan ylistäviä sanoja, joita en halua kiistää.
Tosiasia on kuitenkin, että retriitti ei ole todellinen niin kauan kuin pappi tai saarnamies valvoo mustasukkaisesti että vain yhdenlaista informaatiota sallitaan olevan tarjolla, hänen omaansa.
Hän on siinä toteuttamassa sitä paavalilaista teoriaa että usko tulee kuulemisesta.
Retriitti onkin tässä suhteessa kaukana todellisesta meditoinnista, joka merkitsee vapautumista kaikesta ulkopuolisesta informaatiosta niin pitkälle kuin suinkin.
Miksi? 
Siksi, koska kaikenlainen informaatio on samaa kuin suggestio.  

Meditoija pesee kaiken aikaa suggestioita pois mielestään, se onkin juuri meditaation pääfunktio.



Tässäpä tulikin esiin syyt sille, miksi meditaatioon uskoknnollisissa piireissä suhtaudutaan niin epäluuloisesti. 
Syy on sama kuin Kiinan johdon suhtautuminen Falun Gong liikkeeseen; se kokee, että ote massoista kirpoaa kun suggeroinnin mahdollisuus näin katkeaa.