Jumala muuttuu

 Jumala muuttuu

Rippikoulussa, kun me oppilaat hyväksyimme edistyksellisen papin mielestä liian kiltisti Lutherin katekismuksen opinkappaleet (olimme oivaltaneet, että "ulkoläksyistähän" tässä on kysekin!), tämä ryhtyi itse problematisoimaan asiaa. Hän kysyi meiltä, olemmeko koskaan ajatelleet, miksi jumala sallii kaiken pahuuden maailmassa.
Minua tuo provosointi ei saanut syttymään. En todellakaan ollut ajatellut, tai paremminkin en ottanut asiaa siltä kannalta. 
Maailma nyt vain oli sellainen, ja sen olin nähnyt.
Tuo jumalan sallimiskysymys ei ole kertaakaan sen jälkeenkään juolahtanut mieleeni.
Uskovainen olin silloin, ja olen vieläkin; minä uskon sellaisuuteen.



Sen sijaan olen palon miettinyt sallimusta hieman toiselta kannalta.
Esmes jumalan katsotaan kieltävän tappamasta. Sanotaanhan näin Mooseksen laissa.
Tappamista on kuitenkin myös eläinten tappaminen, mikä ei tunnu häiritsevän ollenkaan, vaatiihan sama jumala "uhraamaan" itselleen eläimiä. 
Tuo sama piirre löytyy kaikista uskonnoista,  sitä voimakkaampana mitä primitiivisempi on kyseessä.

Ihmisuhrit

Selviönä pidetään, että jumala ei salli, saati vaadi ihmisuhreja.
Se on kuitenkin korostus, jonka ihmisen kehittyvä moraali on aikojen kuluessa aikaansaanut. 
Kieltäähän samainen tappamisen kieltävä laki tekemästä kuvia.  Silti niitä tehdään puhtain omintunnoin (muslimit ovat tämän lainkohdan sisäistäneet perusteellisemmin, ja koristelevat seinänsä pelkästään ornamentein).
Näyttöä on siitä, että kyllä ihmisuhrit hänelle ne kelpasivat.
Esmes kun käsky kävi Abrahamille uhrata Isak, niin hänellä näyttää olleen valmius sisäistää käsky oitis!
Jefta tuli luvanneeksi uhrata Hralle, ja kuinka ollakaan,  joutuikin sitten uhraamaan oman tyttärensä (Tuomarien kirja 11:30). Tämän tapahtuman kuvaus kertoo, että koko tointa pidettiin täysin luonnollisena, joskin harmillisena. Joka tapauksessa ajatukseen oltiin jo valmiiksi totuttu, ja missäs muualla voi tottua kuin käytännön elämässä.
Mooseksen laissa on myös säännös esikoisen "erottamisesta" Herralle.
Eläinesikoisten suhteen ei ole epäilty etteikö kyse olisi suoranaisesta lihoiksi pistämisestä. Ihmisesikoisten suhteen on selitelty, että esikoisten tuli mennä Herran palvelukseen.
Edellisen kuvauksen valossa ei ole kaukana ajatus että kyse oli suoranainen kehotus uhrata ihmisiä.
Sitäpaitsi Herra oli aikaisemmin määrännyt kokonaisen sukukunnan, leeviläiset, temppelipalvelukseen, joten tungosta olisi tullut jos tilat olisivat täyttyneet lisäksi tiheään syntyneistä esikoisista. Siispä lihoiksi vaan esikoiset, ja savuna ilmaan!
Mikä siis on todellisuudessa ollut parjattu Moolok?
Ei suinkaan mikään muu kuin Herra itse.

Näistä, kuten monista muistakin tavoista joita "Raamattu ankarasti tuomitsee" pakanallisina, on todettava, että jutut kirjattiin vasta Babyloniassa exiilissä, jolloin oli kulunut satoja vuosia viimeistenkin kuvattujen tapahtumien ajoista, ja kirjaus aivan ilmeisesti tapahtui, kuten kirjaukset aina tapahtuvat, kirjaajien senhetkisen moraalin viitekehyksestä lähtien.

Senhetkinen, vallitseva, moraali onkin avainsana, ja
myös kristityn moraali on joustanut vaikka millä mitalla.
Orjuuskin oli sallittua vielä aivan äskettäin, mutta nyt ei ole. Sitä ei kuitenkaan saanut lakkaamaan kristillinen eikä muu moraali, vaan taloudelliset lait: kapitalismin kehitys vaati vapaata tyäväenluokkaa, koska se tarvitsi paitsi työvoimaa, myös väkeä jolle myydä tuotteita. Orjille ei voint myydä mitään, sillä "eihän orja voi mitään omistaa", kuten taannoinen Cumuluksen kaunis laulu kertoi.

Jumalan sulatusuuni

On selvääkin selvempi, että se moniniminen jumala josta Raamattu puhuu, Elohim etunenässä joka oli ei jumala vaan jumalat, Jehovan, hra Sebaotin yms. kautta "isämeitään" joka on taivaassa, on käsittänyt ja siten sisäänsä imenyt kaikki mahdolliset historiansa aikana kohtaamansa naapurijumalat, mukaan lukien Moolokin, Astarten, Baalin jne,. 

 Myös Baal, joka vilahtelee samoilla sivuilla, tarkoittaa yksinkertaisesti herraa. Joten tarvitseeko enää tarkemmin selittää...?

Ihme olisi jos ei Egyptinreissulta olisi mitään tarttunut mukaan, ja kuinka ollakaan, eräs hartaushetkissä tiheään käytetty sana on aamen. Kun tiedetään, että Egyptin pääjumala oli Amon Ra, kun tiedetään, että enempää Egyptin kuin vanhan hepreankaan kielissä ei vokaaleja kirjoitettu, on jopa selvää että Amen on sama kuin Amon.  Kun siis rukouksen loppuun liitetään tämä sana, niin mikä se muu voi olla kuin osoite taholle mihin rukous on tarkoitettu.

Wikipedian mukaan heprealaisesssa Raamatussa . Vanhassa testamentissa sanaa Amen käytetään: 
lauseen alussa, jolloin se viittaa edeltävään asiaan ja suomennetaan esimerkiksi "silloin", lauseen keskellä, tai lauseen lopussa vahvistussanana.
Kuvaavaa on, että Uuteentestamenttiin sana on otettu sellaisenaan, edes yrittämättä kääntää sitä.  
Kun Jeesus usein aloitti  puheensa , kuten suomeksi luemme, sanoilla "totisesti, totisesti", niin alkuperäistekstissä hän onkin sanonut  "amen, amen" . Mistä hyvänsä uskonnosta löytyy paralleeleja sille, että jumalan nimeä toistellaan juuri tällaisissa yhteyksissä.
Ja varsinainen huipennus onkin sitten Ilmestyskirjan 3:14 :
  "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
"Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku..."
Taidatko sen selvemmin sanoa!



 Sellaisesta sulatusuunista on siis noussut se jumala, jonka toimia Jukka Norvanto viikoittain selittää parhain päin Radio Deissä.
On sanomatta selvää, että jos se on niistä muodostunut, se myös sisältää kaikki ne!

Monet ovat todenneet, että Jeesuksen lanseeraama Uudentestamentin rakastava jumala on täysin eri asia kuin kuin Vanhantestamentin sivuilla mekastava oikukas ja julma tyrannijumala.
Tämä on selvää, mutta on lisäksi huomioitava, että Jeesus itse olikin vain eräs lenkki sananselityksen pitkässä ketjussa joka muovaa sitä hirvittävää ajatusrakennelmaa, jota uskonnoksi kutsutaan.
Kokonaisuus sisältää vain yhden totuuden: on vain yksi jumala. 

 Sellaisuus, hiljaa tosi

Tämänhän tiesi myös LaoTse, mutta ei alkanut riidellä asiasta vaan kirjoitti Tao Te Kingin.
Tämä asiantila tulee hiljaa meditoijan mieleen hänen itsensä sisäistä kautta, se ei vaadi perusteluja, sen vain kokee.
 

Huuhaan kartoitus

Huuhaa.

 Huuhaa on sana, jota käytetään perättömistä, epätieteellisistä väitteistä ja uskomuksista. Skepsis myöntää vuosittain Huuhaa-palkinnon taholle, joka on vakiinnuttanut näennäistieteiden asemaa. -Wikipedia

Minä käytän sanaa vähän toisessa merkityksessä kuin Skepsis ja Wikipedia.
En ota kantaa siihen, mitä tieteessä tapahtuu. 
Huuhaata on minulle kaikki sellaiset hartauselämän kuvaukset, jotka perustelevat sitä millä hyvänsä ihmisen ulkopuolisella syyllä.
Hartauselämä ei yksinkertaisesti tarvitse näitä perusteluja, koska sen tarve on koettavissa ilman niitäkin. Perusteluksi riittää, että se on todellinen tarve. Aivan kuten nälkä, jano, ja vaikkapa pätemisen tarve.

Miten paljon usko Jeesukseen onkin tarpeen hartauselämälle, se on sitä kuitenkin vain niille, jotka ovat ns. tulleet tuohon uskoon.
 Niille, joilla ei tuota kokemusta ole, se puoli asiasta on yhdentekevä. 
Sama koskee reinkarnaatio-kokemuksia.

  
Meille, joilla ei ole pelastuskokemusta, ei jälleensyntymän kokemusta, ei toisesta aurinkokunnasta tulemisen kokemuksia, ei mitään muuta kokemusta kuin kokemus tästä sellaisuuksien maailmasta, johon olemme jostain putkahtaneet, ei näyttäisi olevan mitään syytä minkäänlaiseen hartauteen. 
Mutta silti meillä on tarve. 
Syy on ulkokohtainen. Tarve on sisäinen.

Hartauselämää ei tee tarpeelliseksi mikään oppirakennelma, vaan se on  universaali, kaikkia koskeva.

Tämä selittyy vain trialistisen paradigman kautta.

 
Tiede psykologioineen ja varsinkin aivotutkimuksineen on osoittanut määrätynlaista kiinnostusta hartauselämään liittyviin kokemuksiin.
Kun tutkitaan aivosähkökäyriä, aivojen kemiallisia toimintoja, yhteyksien muodostumista aivoissa, ja verenpaineen muutoksia hartauden harjoittamisen aikana, on kaiketi pakko nähdä, että jotakin todellista tapahtuu hartauden harjoittajan sisimmässä.

 Tieteellinen hartaus

Tiede on jopa ryhtynyt kehittelemään omia menetelmiään sen toteuttamiseksi. Sellaisia ovat erilaiset keskittymisharjoitukset, jotka todella ovat sekä koettavissa että kokein osoitettavissa elämää rikastuttaviksi.

Tieteen huuhaa

Valitettavasti minun on sijoitettava myös nämä tieteen tarjoilemat menetelmät huuhaan piiriin kuuluviksi. 
Miksi?
Siksi, että kun ihminen asettuu kokemaan itseään, mikä meditaatiossa nimenomaan tapahtuu, hän ei siinä tilanteessa tarvitse mitään tieteen paljastamaa. Hän ei tee kerrassaan mitään tiedoilla siitä, missä aivolohkojen sokkeloissa tapahtuu mitäkin kemiallisia reaktioita, mikä psyykkinen syy on hänen hiljaisuudenkaipuunsa taustalla, jne.


Syyt, tarkemmin sanottuna tieto syistä,  eivät ole ollenkaan relevantteja siinä tilanteessa kun koetaan tarvetta johonkin! Tarve vain tuntuu sisällä. Samoin kuin nälkä ja jano, väsymys...

Mieli ei ole yksiselitteinen asia. Wikipediasta voi lukea hahmotelman siitä, miten mikäkin aikakausi on mielen käsittänyt, ja mitä mieltä (hah!) kukin filosofi on ollut mielestä, ts. mitä katsonut siihen kuuluvaksi ja mitä poissulkenut.
Hiljattain on ilmestynyt kirja, kokoomateos nimeltä Ihmisen mieli, toimittanut prof. Riitta Hari.
Kirjan punaisena lankana on näkemys, että ihmismieli ei ole vain aivotoimintaa, vaan se on kokonaisvaltainen tapahtuma joka käsittää kaikki kehon osat.
Minä kannatan tätä näkemystä.

 Koska mieli käsitetään monella tavalla, otan vapauden käsittää sen omallani:
Teemani mukaisesti tarkoitan mielellä vain ja ainoastaan sitä sisäistä olemustamme, mihin ilmestyy, kuin tauluun ikään, kuvia ja tuntemuksia, suggestioita, niiltä kolmelta taholta joista kokonaisuutemme muodostuu: ruumis, sielu ja henki.
 Meditaatio merkitsee näiltä kolmelta taholta tulevien suggestioiden vaimenemista niin, että mieli kykenee tarkkailemaan tätä kokonaisuutta todella kokonaisuutena, eikä kaaoksena. Tavanomainen mielentilammehan on juurikin kaoottinen, loputtomalta tuntuva "tajunnanvirta".

 Mutta toiseksi, ja ennen kaikkea, kysymykseen tulee myös ulkopuolisten suggestioiden vaimentamista minimiin.

 Ulkoiset suggestiot

 Jokainen ymmärtää mitä ulkopuoliset vaikutteet ovat.
Kolmioasetelmasta, joka on trialistisen paradigman ydin, selviää heti, että uskonnot ja muut opit on luettava kategoriaan "ulkoinen suggestio".

Jos ollaan yksimielisiä siitä, että mielen rauha on tavoitteena, herää kysymys, että miksi niin usein hartauselämästä tulee riitaa. Näyttää siltä, että uskonnot on sisältä käsin miinoitettu aiheuttamaan konflikteja juuri tässä asiassa.
Ja se tulee ymmärrettäväksi nimenomaan kun kristityn kanssa tulee puhe meditaatiosa ja mielenrauhasta.
"Meditaatiolla, tällä ihmisen keksimällä menetelmällä, saavutetaan korkeintaan hetkellinen rauha, mutta todellinen rauha tulee vain Jeesuksen kristuksen kautta, sillä niin Sana opettaa".

 Hartauden alkuasetelmassa vain sillä on merkitystä mitä koetaan sisällä. Mieli on toiminnassa ja sen toimiessa ei siihen itseensä voi kiinnittää huomiota, vaan se on havainnoitsijan osassa.
Se meditaation tehtävä, että "mieli on tarkkailijan tilassa jossa ei ole tarkkailtavaa" mitätöityy, jos siihen aletaan tuomaan selityksiä yhtään miltään taholta. 
 Hartauselämä ilman huhaata on vain sellaisuudesta käsin lähtevä hartauselämä.
Lääketieteelliset teoriat ovat ulkopuolisia suggestioita siinä kun niskaan hengittävä hypnotisoija, tai niskaan hengittävä esirukoilija, tai niskaan hengittävä joogan opettajakin. 

Trialistinen paradigmakin voidaan ajatella suggestioiksi. Paino on tässä sanalla "voidaan".
Sitä ei nimittäin tarvitsekaan ajatella, se paljastuu empiiristä tietä itse meditaatiossa. 
Kaiken a ja o on, että päästään hiljentymisen alkuun. Sisäinen tarkkailu paljastaa lopulta itse oman olemuksensa, ja juuri se onkin syy miksi se ei tahdo oikein uskonnolle kelvata. Se pyyhkii mielestä ulkoista suggestiota.

Jumala ja kirjoitukset

Miksi hartauselämä

 Nykyisin kinataan siitä, onko jumala olemassa vai ei.
Kun piispa Henrik tuli tänne meitä käännyttämään, sen todistaminen ei ollut hänelle ollenkaan ongelma.
Riitaa tuli vain siitä, mikä niistä on se oikea, ja hänellä oli käytössään tehokas ase, kirjoitettu sana. 
Ei tarvinnut edes kansan osata lukea, riitti kun hän itse, ja myöhemmin yhä kasvava joukko edusmiehiä, luki tuota sanaa, joka selitettiin jumalan ilmoitukseksi.
"Raamatun sanassa jumala ilmoittaa itsensä" on kehäpäätelmä jota yhä vielä toistellaan. 

Missään vaiheessa meitä ei ole vaadittu uskomaan jumalaan.
Riittää kun uskomme Raamattuun, kirjoituksiin!

Kirjoituksiin, joiden historia on ihmiskunnan koko historian rinnalla surkean lyhyt, ollen kokoelman laatiminen alkanut n. 700 v. ennen ajanlaskumme alkua.


Kirkko julkaisi v. 2000 tutkimuksen, jonka mukaan 27 suomalaisista uskoo jumalaan niin kuin kirkko opettaa. 
Kun kirkon jäsenistö oli tuolloin 78% kansasta (nykyisin sitäkin vähemmän), luku on paljonpuhuva. 
Suurin osa uskoo mutta "toisin kuin kirkko opettaa".
 Kirkolla on muokattu uskontunnustuksensa, jonka tietysti voi ulkomuistista ladella, jos on tullut sen mieleensä painaneeksi, mutta ainakin minun oppimani on sanamuodoltaankin niin vanhahtava, etten edes ymmärrä siitä kaikkea.
Siksi se ulkoläksynä opetettiinkin.

Epäilen myös, että ei sitä moni muukaan ymmärrä, ja tämä epäilyni perustuu siihen, että harrastettuani vuosikymmenet hartauselämän, tämän blogini aihepiirin, tutkimista, kerta toisensa jälkeen on seurannut vaivautunut hiljaisuus, kun olen yrittänyt avata keskustelua siitä.
"Uskonto on jokaisen yksityisasia" on usein kuulemani kommentti. 
Sitähän se ei ole.  
Päin vastoin, uskonto on yhteiskunnallinen ilmiö, ja haluttomuus siitä keskustella on tulkittavissa niin, että puuttuu valmius käsitellä aihetta.
Tämä ongelma on seurausta dualismista, jonka uskonto on matkaan saattanut. 
Ja nimenomaan juuri kirjauskonto. 
Vanhan karhunkansan aikana ihminen sai olla vapaasti hengellinen olio, mutta kirjauskonto eristi hänet omasta hengellisyydestään. 
Puheet "yksityisasiasta" kuvastavat sitä, että hengellisyys koetaan, mutta vain epämääräisenä tarpeena, ja se puetaan juurikin uskontunnustuksen muotoon, kun sen täydellinen sanoiksi saattaminen vaatisi teologin opintoja.
Siitä aukenee yksinkertaisesti aivan liian vaivalloinen työmaa.

Menettelytapa

Hartaus vaatii  menettelytapaa, yhtä tai toista, aivan samoin kuin aamuvoimistelu vaatii jotain menettelytapaa tullakseen suoritetuksi. 
 Vetäytyminen virallisten uskontunnustusten suojiin on lähinnä turvautumista lähimpään piilopaikkaan välttyäkseen tekemästä tositoimia asian eteen. 


 Eksegetiikka on tuonut kiitettävästi aineistoa kompromettoimaan selittämiensä kirjoitusten luotettavuutta.
Tästä on seurannut niin sanottu jälkiuskonnollinen kulttuuri, jossa tämä "toisin kuin kirkko opettaa" väki huomaa olevansa. 
Se jättää yhä kasvavan määrän ihmisiä tyhjän päälle, koska tutkimustulokset nakertavat kirjoitusten arvovaltaa, sitä, jolla alunperin voitettiin luonnonuskonton kuulunut luonnollistakin luonnollisempi hartauselämä. 
Saavat pitää kirjoituksia miten jumalalta annettuina hyvänsä, mutta kasvava joukko ihmisiä kokee ne ontoiksi, koska rationaalinen ajattelu jatkaa voittokulkuaan.
Näin rationaalinen ihminen herää tilanteesta missä hartauden tarve tunnetaan selvästi sisäisenä paineena, mutta menettelytapa sen harjoittamiseksi puuttuu, kun ei ole enää mihin uskoa.
Tämä on seurausta nimenomaan dualismista, joka on sitonut hartauden perusteet ihmisen ulkopuolelle.

 Lääketieteen sana

Lääketiede  ym on alkanut tarjota omia, uskontoon perustumattomia, menettelytapojaan. 

Ne eivät kuitenkaan kelpaa, koska kaikissa niissä on säilynyt uskonnon dualismi.
Ne näkevät ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena. 
Hengellisyydestäki kyllä puhutaan vielä, mutta vain jonakin henkisyyden, siis sielullisuuden, alalajina.

Tieteen piirissä siis hyysätään uskonnon mukanaan tuomaa dualismia.

 Meditaatiokoulukunnat

Oman vastauksensa hartauden tarpeeseen antaa erilaiset meditaatio-koulukunnat. 

Teosofian piirissä itse asiassa on edustava kokoelma tämän puolen koulukuntia. 
Siellä on okkultistit.
Siellä on buddhalaisuus (sellaisena kuin he sen käsittävät)
Taolaisuuskin sieltä löytyy.
Hare Krshna tuntuu viihtyvän hyvin hengen ja tiedon messuilla. 
Tantralaisuus on eräs jonka olemusta ei oikeastaan ole kukaan yrittänytkään selittää, mutta joka elää ja voi hyvin, ehkä siksi, että se tarjoaa hengellisyyttä ja aineellista hyvinvointia, todella siis jokaiselle jotakin.
Lisäksi aika ajoin ilmaantuu menestyviäkin liikkeitä jotka tuntuvat ainakin aluksi elinvoimaisilta. 
Tiedän ainakin yhden, nim. TM-liikkeenä tunnetun meditointiyrityksen, joka on jollakin tavoin onnistunut selittämään meditaation tarvetta. Siinä on kuitenkin häiritsevän paljon liikeyrityksen piirteitä joita ei edes yritetä salailla...

Kaikki nämä voidaan sulautuu mielessäni uskontojen kanssa yhteen ja samaan nippuun, jolle minä annan nimeksi huuhaa.