Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baal. Näytä kaikki tekstit

14.1.2018

Itsetajuisuus

  Itsetajuisuus

Puu tietää alkaneensa taimesta, taimi siemenestä.
 Tietääkö puu sitä?
 Tietääkö ihminen omat vaiheensa?
 Mitä se itsetietoisuus sitten olisi, jos ei tietäisi? Olipa kyse puusta tai ihmisestä, tai mistä hyvänsä siltä väliltä?
Mutta mitä me sitten tiedämme?
Emme juuri mitään. 
Omasta itsestämme.
Kuitenkin väitämme olevamme itsetietoisia. Siis että niinkuin ihminen olisi, vaan ei esmes puu.
Mutta eikö siinä ole kyse itseuskoisuudesta.
Keho tuntee, sielu tietää ja henki uskoo, niinhän tulimme todenneeksi.
 Eikö siitä siis seuraa, että ne kaikki ovat läsnä, itsetunto, itsetieto ja itseusko.
Tietysti ovat, ja että tämä on ongelma, näkyy ensimmäisenä siitä, että tälle yhdistelmälle ei ole edes nimeä olemassa. 
Tähän on dualismi johtanut.
  Kunnes parempaa keksitään, ehdotan termiä itsetajuisuus.

 Ajankohtainen Descartes 

Hiljattain nähtiin  Ylen Teemalla elokuva Tyttökuningas, kertoen Ruotsin kunagatar Kristiinan ja Rene Descartesin harvinaislaatuisesta kanssakäymisestä. 
Valistusmielinen nuori kuningatar kutsui kuuluisan filosofin ja tiedemiehen Tukholmaan tarkoituksenaan nimenomaan oppia tältä mannermaista kulttuuria, mikä sitten osittain toteutuikin. 
Pitemmittä selostuksitta, Descartesin ensimmäinen ohje Christinalle oli, että tärkeää on hylätä aikaisemmin oppimansa ja rakentaa ajatusmaailmansa uudelleen.

Jos käsitän edes suunnilleen mitä Rene on tarkoittanut, niin näen, että Christinalle tuossa opetettin paradigman muutosta.


"Ajattelen, siis olen",  linjasi filosofi Rene Descartes. Tätä lausumaa pidetään "länsimaisen rationalismin" kulmakivenä.
Laitan tähän pitemmän lainauksen Descartesin Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta-kirjasta.

"Mutta olen vakuuttanut itselleni, että maailmassa ei ole kerrassaan mitään, ei taivasta, ei maata, ei mieliä, ei ruumiita; eikö siis seuraa, ettei minuakaan ole? Ei, jos vakuutin itselleni jotain, niin varmasti minä olin olemassa. Mutta on joku pettäjä, äärimmäisen mahtava ja ovela, joka aina varta vasten pettää minua. Epäilemättä siis myös minä olen, jos hän minua pettää. Ja pettäköön hän minua kuinka paljon vain voi, hän ei koskaan saa aikaan, että minä en ole mitään niin kauan kuin ajattelen olevani jotakin. Niinpä, kun kaikkea on kylliksi harkittu, on vihdoin todettava, että tämä lausuma, 'Minä olen, minä olen olemassa', on välttämättä tosi aina kun minä sen esitän tai mielessäni ajattelen"

Aiheen pohdiskeluunsa hän oli saanut siitä havainnostaan, että aistit olivat kerta toisensa jälkeen pettäneet hänet johtamalla virheellisiin päätelmiin, joita oli tavan takaa korjailtava. Miten siis voisi edes oma olemassaolo olla todistettu, kun kaikki muutkin päätelmät olivat osoittautuneet vähintäänkin puutteellisiksi!
Descartes ei ollut edes ensimmäinenm, samaan tapaan oli ajatellut  jo Augustinus (kirkkoisä!) ja häntäkin ennen Aristoteles, ja häntä ennen ties kuka; näyttää selvältä että koko kysymys on ilmaantunut siinä vaiheessa kun usko on  menetetty. Ja nyt ei puhuta uskosta Baaliin, ei Sebaotiin, ei Amoniin eikä Zeusiin, vaan yhdestä, yleisestä elämänuskosta, siitä joka on sisäisenä tajuisuutena mielessämme yhtenä sen kolmesta sivusta. 
 Tuossa kartesiolaisessa yleistyksessä on nähtävissä dualistinen paradigma, ja minun puolestani se sopiikin hyvin kuvaamaan jotakin nykynäkemyksille perityypillistä: Ajattelu, tuo sielullinen toiminto, on kaken mitta, jopa olemassaolon!

Näen siinä kuitenkin heti onnahduksen, joka, sen lisäksi että se häärtää olemassaolon määritelmän, myös näyttä, mistä tämä käsitys on tullut: henki ja siihen liittyvä usko on sysätty syrjään uskonnon toimesta, ja rationaalinen tiede, joka on puhtaasti sielullista, ei ole sitä edes osannut kaivata, vaan yksinkertaisesti yrittää sen kiertää tuolla selityksellän. 
Ajattelen, siis olen. 
Pieleen menee siinä, että olemassaoloaan ei kukaan koe ajattelemalla. Se, mikä mielessä joskus herää, olemassaolon kokemus, vain sisältää ajattelun yhtenä elementtinään.  Ja senkin vain ajoittain.
Todellisuudessa olemassaolon kokemus on, ja sen täytyy olla jotakin kokonaisvaltaisempaa, siinä täytyy esiintyä samanaikaisesti kaikki mikä olemassaoloon kuuluu.  Siinä on oltava mukana keho, sielu ja henki! 

Ei olemassaoloa tarvitse perustella, se sisältyy sellaisuuteen, ja kysymys ei tule edes mieleen, jos ei elämänusko ole horjunut. 
Mikä sitä sitten horjuttaa? 
Uskonto horjuttaa sitä.

 Mitään muuta ei Descarteskaan  loppujen lopuksi tullut sanoneeksi itsestään kuin että sellainenhan se maailma on jolta se näyttää. Rene siis yksinkertaisesti ajoi takaa sellaisuuden käsitettä, mutta hukkasi sen saman tien, sillä sehän  ei perusteluja vaadi muuta kuin dualismin kannalta; trialismin kannalta trio on aksiooma joka selittää tämän ongelman niin pitkälle kuin se on selitettävissä, ja pitemmällehän ei ole tarpeen eikä mahdollista mennä!




Tunto, tieto ja usko eivät yksinkertaisesti voi ylittää omia rajojaan ja mennä toistensa alueelle; miksi pitäisikään kun kukin niistä on koettavissa saman aikaisesti, ja tämä muodostaa itsetajuisuuden, jonka yksi puoli on itsetietoisuus.  Sen tuottama "hyvä hedelmä" on mielenrauha.


31.10.2017

Jumala muuttuu

 Jumala muuttuu


Rippikoulussa, kun me oppilaat hyväksyimme edistyksellisen papin mielestä liian kiltisti Lutherin katekismuksen opinkappaleet (olimme oivaltaneet, että "ulkoläksyistähän" tässä on kysekin!), tämä ryhtyi itse problematisoimaan asiaa. Hän kysyi meiltä, olemmeko koskaan ajatelleet, miksi jumala sallii kaiken pahuuden maailmassa.
Minua tuo provosointi ei saanut syttymään. En todellakaan ollut ajatellut, tai paremminkin en ottanut asiaa siltä kannalta. 
Maailma nyt vain oli sellainen, ja sen olin nähnyt.
Tuo jumalan sallimiskysymys ei ole kertaakaan sen jälkeenkään juolahtanut mieleeni.
Uskovainen olin silloin, ja olen vieläkin; minä uskon sellaisuuteen.



Sen sijaan olen palon miettinyt sallimusta hieman toiselta kannalta.
Esmes jumalan katsotaan kieltävän tappamasta. Sanotaanhan näin Mooseksen laissa.
Tappamista on kuitenkin myös eläinten tappaminen, mikä ei tunnu häiritsevän ollenkaan, vaatiihan sama jumala "uhraamaan" itselleen eläimiä. 
Tuo sama piirre löytyy kaikista uskonnoista,  sitä voimakkaampana mitä primitiivisempi on kyseessä.

Ihmisuhrit

Selviönä pidetään, että jumala ei salli, saati vaadi ihmisuhreja.
Se on kuitenkin korostus, jonka ihmisen kehittyvä moraali on aikojen kuluessa aikaansaanut. 
Kieltäähän samainen tappamisen kieltävä laki tekemästä kuvia.  Silti niitä tehdään puhtain omintunnoin (muslimit ovat tämän lainkohdan sisäistäneet perusteellisemmin, ja koristelevat seinänsä pelkästään ornamentein).
Näyttöä on siitä, että kyllä ihmisuhrit hänelle ne kelpasivat.
Esmes kun käsky kävi Abrahamille uhrata Isak, niin hänellä näyttää olleen valmius sisäistää käsky oitis!
Jefta tuli luvanneeksi uhrata Hralle, ja kuinka ollakaan,  joutuikin sitten uhraamaan oman tyttärensä (Tuomarien kirja 11:30). Tämän tapahtuman kuvaus kertoo, että koko tointa pidettiin täysin luonnollisena, joskin harmillisena. Joka tapauksessa ajatukseen oltiin jo valmiiksi totuttu, ja missäs muualla voi tottua kuin käytännön elämässä.
Mooseksen laissa on myös säännös esikoisen "erottamisesta" Herralle.
Eläinesikoisten suhteen ei ole epäilty etteikö kyse olisi suoranaisesta lihoiksi pistämisestä. Ihmisesikoisten suhteen on selitelty, että esikoisten tuli mennä Herran palvelukseen.
Edellisen kuvauksen valossa ei ole kaukana ajatus että kyse oli suoranainen kehotus uhrata ihmisiä.
Sitäpaitsi Herra oli aikaisemmin määrännyt kokonaisen sukukunnan, leeviläiset, temppelipalvelukseen, joten tungosta olisi tullut jos tilat olisivat täyttyneet lisäksi tiheään syntyneistä esikoisista. Siispä lihoiksi vaan esikoiset, ja savuna ilmaan!
Mikä siis on todellisuudessa ollut parjattu Moolok?
Ei suinkaan mikään muu kuin Herra itse.

Näistä, kuten monista muistakin tavoista joita "Raamattu ankarasti tuomitsee" pakanallisina, on todettava, että jutut kirjattiin vasta Babyloniassa exiilissä, jolloin oli kulunut satoja vuosia viimeistenkin kuvattujen tapahtumien ajoista, ja kirjaus aivan ilmeisesti tapahtui, kuten kirjaukset aina tapahtuvat, kirjaajien senhetkisen moraalin viitekehyksestä lähtien.

Senhetkinen, vallitseva, moraali onkin avainsana, ja
myös kristityn moraali on joustanut vaikka millä mitalla.
Orjuuskin oli sallittua vielä aivan äskettäin, mutta nyt ei ole. Sitä ei kuitenkaan saanut lakkaamaan kristillinen eikä muu moraali, vaan taloudelliset lait: kapitalismin kehitys vaati vapaata tyäväenluokkaa, koska se tarvitsi paitsi työvoimaa, myös väkeä jolle myydä tuotteita. Orjille ei voint myydä mitään, sillä "eihän orja voi mitään omistaa", kuten taannoinen Cumuluksen kaunis laulu kertoi.

Jumalan sulatusuuni

On selvääkin selvempi, että se moniniminen jumala josta Raamattu puhuu, Elohim etunenässä joka oli ei jumala vaan jumalat, Jehovan, hra Sebaotin yms. kautta "isämeitään" joka on taivaassa, on käsittänyt ja siten sisäänsä imenyt kaikki mahdolliset historiansa aikana kohtaamansa naapurijumalat, mukaan lukien Moolokin, Astarten, Baalin jne,. 

 Myös Baal, joka vilahtelee samoilla sivuilla, tarkoittaa yksinkertaisesti herraa. Joten tarvitseeko enää tarkemmin selittää...?

Ihme olisi jos ei Egyptinreissulta olisi mitään tarttunut mukaan, ja kuinka ollakaan, eräs hartaushetkissä tiheään käytetty sana on aamen. Kun tiedetään, että Egyptin pääjumala oli Amon Ra, kun tiedetään, että enempää Egyptin kuin vanhan hepreankaan kielissä ei vokaaleja kirjoitettu, on jopa selvää että Amen on sama kuin Amon.  Kun siis rukouksen loppuun liitetään tämä sana, niin mikä se muu voi olla kuin osoite taholle mihin rukous on tarkoitettu.

Wikipedian mukaan heprealaisesssa Raamatussa . Vanhassa testamentissa sanaa Amen käytetään: 
lauseen alussa, jolloin se viittaa edeltävään asiaan ja suomennetaan esimerkiksi "silloin", lauseen keskellä, tai lauseen lopussa vahvistussanana.
Kuvaavaa on, että Uuteentestamenttiin sana on otettu sellaisenaan, edes yrittämättä kääntää sitä.  
Kun Jeesus usein aloitti  puheensa , kuten suomeksi luemme, sanoilla "totisesti, totisesti", niin alkuperäistekstissä hän onkin sanonut  "amen, amen" . Mistä hyvänsä uskonnosta löytyy paralleeleja sille, että jumalan nimeä toistellaan juuri tällaisissa yhteyksissä.
Ja varsinainen huipennus onkin sitten Ilmestyskirjan 3:14 :
  "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
"Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku..."
Taidatko sen selvemmin sanoa!



 Sellaisesta sulatusuunista on siis noussut se jumala, jonka toimia Jukka Norvanto viikoittain selittää parhain päin Radio Deissä.
On sanomatta selvää, että jos se on niistä muodostunut, se myös sisältää kaikki ne!

Monet ovat todenneet, että Jeesuksen lanseeraama Uudentestamentin rakastava jumala on täysin eri asia kuin kuin Vanhantestamentin sivuilla mekastava oikukas ja julma tyrannijumala.
Tämä on selvää, mutta on lisäksi huomioitava, että Jeesus itse olikin vain eräs lenkki sananselityksen pitkässä ketjussa joka muovaa sitä hirvittävää ajatusrakennelmaa, jota uskonnoksi kutsutaan.
Kokonaisuus sisältää vain yhden totuuden: on vain yksi jumala. 

 Sellaisuus, hiljaa tosi

Tämänhän tiesi myös LaoTse, mutta ei alkanut riidellä asiasta vaan kirjoitti Tao Te Kingin.
Tämä asiantila tulee hiljaa meditoijan mieleen hänen itsensä sisäistä kautta, se ei vaadi perusteluja, sen vain kokee.