Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiljaa tosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiljaa tosi. Näytä kaikki tekstit

31.10.2017

Jumala muuttuu

 Jumala muuttuu


Rippikoulussa, kun me oppilaat hyväksyimme edistyksellisen papin mielestä liian kiltisti Lutherin katekismuksen opinkappaleet (olimme oivaltaneet, että "ulkoläksyistähän" tässä on kysekin!), tämä ryhtyi itse problematisoimaan asiaa. Hän kysyi meiltä, olemmeko koskaan ajatelleet, miksi jumala sallii kaiken pahuuden maailmassa.
Minua tuo provosointi ei saanut syttymään. En todellakaan ollut ajatellut, tai paremminkin en ottanut asiaa siltä kannalta. 
Maailma nyt vain oli sellainen, ja sen olin nähnyt.
Tuo jumalan sallimiskysymys ei ole kertaakaan sen jälkeenkään juolahtanut mieleeni.
Uskovainen olin silloin, ja olen vieläkin; minä uskon sellaisuuteen.



Sen sijaan olen palon miettinyt sallimusta hieman toiselta kannalta.
Esmes jumalan katsotaan kieltävän tappamasta. Sanotaanhan näin Mooseksen laissa.
Tappamista on kuitenkin myös eläinten tappaminen, mikä ei tunnu häiritsevän ollenkaan, vaatiihan sama jumala "uhraamaan" itselleen eläimiä. 
Tuo sama piirre löytyy kaikista uskonnoista,  sitä voimakkaampana mitä primitiivisempi on kyseessä.

Ihmisuhrit

Selviönä pidetään, että jumala ei salli, saati vaadi ihmisuhreja.
Se on kuitenkin korostus, jonka ihmisen kehittyvä moraali on aikojen kuluessa aikaansaanut. 
Kieltäähän samainen tappamisen kieltävä laki tekemästä kuvia.  Silti niitä tehdään puhtain omintunnoin (muslimit ovat tämän lainkohdan sisäistäneet perusteellisemmin, ja koristelevat seinänsä pelkästään ornamentein).
Näyttöä on siitä, että kyllä ihmisuhrit hänelle ne kelpasivat.
Esmes kun käsky kävi Abrahamille uhrata Isak, niin hänellä näyttää olleen valmius sisäistää käsky oitis!
Jefta tuli luvanneeksi uhrata Hralle, ja kuinka ollakaan,  joutuikin sitten uhraamaan oman tyttärensä (Tuomarien kirja 11:30). Tämän tapahtuman kuvaus kertoo, että koko tointa pidettiin täysin luonnollisena, joskin harmillisena. Joka tapauksessa ajatukseen oltiin jo valmiiksi totuttu, ja missäs muualla voi tottua kuin käytännön elämässä.
Mooseksen laissa on myös säännös esikoisen "erottamisesta" Herralle.
Eläinesikoisten suhteen ei ole epäilty etteikö kyse olisi suoranaisesta lihoiksi pistämisestä. Ihmisesikoisten suhteen on selitelty, että esikoisten tuli mennä Herran palvelukseen.
Edellisen kuvauksen valossa ei ole kaukana ajatus että kyse oli suoranainen kehotus uhrata ihmisiä.
Sitäpaitsi Herra oli aikaisemmin määrännyt kokonaisen sukukunnan, leeviläiset, temppelipalvelukseen, joten tungosta olisi tullut jos tilat olisivat täyttyneet lisäksi tiheään syntyneistä esikoisista. Siispä lihoiksi vaan esikoiset, ja savuna ilmaan!
Mikä siis on todellisuudessa ollut parjattu Moolok?
Ei suinkaan mikään muu kuin Herra itse.

Näistä, kuten monista muistakin tavoista joita "Raamattu ankarasti tuomitsee" pakanallisina, on todettava, että jutut kirjattiin vasta Babyloniassa exiilissä, jolloin oli kulunut satoja vuosia viimeistenkin kuvattujen tapahtumien ajoista, ja kirjaus aivan ilmeisesti tapahtui, kuten kirjaukset aina tapahtuvat, kirjaajien senhetkisen moraalin viitekehyksestä lähtien.

Senhetkinen, vallitseva, moraali onkin avainsana, ja
myös kristityn moraali on joustanut vaikka millä mitalla.
Orjuuskin oli sallittua vielä aivan äskettäin, mutta nyt ei ole. Sitä ei kuitenkaan saanut lakkaamaan kristillinen eikä muu moraali, vaan taloudelliset lait: kapitalismin kehitys vaati vapaata tyäväenluokkaa, koska se tarvitsi paitsi työvoimaa, myös väkeä jolle myydä tuotteita. Orjille ei voint myydä mitään, sillä "eihän orja voi mitään omistaa", kuten taannoinen Cumuluksen kaunis laulu kertoi.

Jumalan sulatusuuni

On selvääkin selvempi, että se moniniminen jumala josta Raamattu puhuu, Elohim etunenässä joka oli ei jumala vaan jumalat, Jehovan, hra Sebaotin yms. kautta "isämeitään" joka on taivaassa, on käsittänyt ja siten sisäänsä imenyt kaikki mahdolliset historiansa aikana kohtaamansa naapurijumalat, mukaan lukien Moolokin, Astarten, Baalin jne,. 

 Myös Baal, joka vilahtelee samoilla sivuilla, tarkoittaa yksinkertaisesti herraa. Joten tarvitseeko enää tarkemmin selittää...?

Ihme olisi jos ei Egyptinreissulta olisi mitään tarttunut mukaan, ja kuinka ollakaan, eräs hartaushetkissä tiheään käytetty sana on aamen. Kun tiedetään, että Egyptin pääjumala oli Amon Ra, kun tiedetään, että enempää Egyptin kuin vanhan hepreankaan kielissä ei vokaaleja kirjoitettu, on jopa selvää että Amen on sama kuin Amon.  Kun siis rukouksen loppuun liitetään tämä sana, niin mikä se muu voi olla kuin osoite taholle mihin rukous on tarkoitettu.

Wikipedian mukaan heprealaisesssa Raamatussa . Vanhassa testamentissa sanaa Amen käytetään: 
lauseen alussa, jolloin se viittaa edeltävään asiaan ja suomennetaan esimerkiksi "silloin", lauseen keskellä, tai lauseen lopussa vahvistussanana.
Kuvaavaa on, että Uuteentestamenttiin sana on otettu sellaisenaan, edes yrittämättä kääntää sitä.  
Kun Jeesus usein aloitti  puheensa , kuten suomeksi luemme, sanoilla "totisesti, totisesti", niin alkuperäistekstissä hän onkin sanonut  "amen, amen" . Mistä hyvänsä uskonnosta löytyy paralleeleja sille, että jumalan nimeä toistellaan juuri tällaisissa yhteyksissä.
Ja varsinainen huipennus onkin sitten Ilmestyskirjan 3:14 :
  "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
"Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku..."
Taidatko sen selvemmin sanoa!



 Sellaisesta sulatusuunista on siis noussut se jumala, jonka toimia Jukka Norvanto viikoittain selittää parhain päin Radio Deissä.
On sanomatta selvää, että jos se on niistä muodostunut, se myös sisältää kaikki ne!

Monet ovat todenneet, että Jeesuksen lanseeraama Uudentestamentin rakastava jumala on täysin eri asia kuin kuin Vanhantestamentin sivuilla mekastava oikukas ja julma tyrannijumala.
Tämä on selvää, mutta on lisäksi huomioitava, että Jeesus itse olikin vain eräs lenkki sananselityksen pitkässä ketjussa joka muovaa sitä hirvittävää ajatusrakennelmaa, jota uskonnoksi kutsutaan.
Kokonaisuus sisältää vain yhden totuuden: on vain yksi jumala. 

 Sellaisuus, hiljaa tosi

Tämänhän tiesi myös LaoTse, mutta ei alkanut riidellä asiasta vaan kirjoitti Tao Te Kingin.
Tämä asiantila tulee hiljaa meditoijan mieleen hänen itsensä sisäistä kautta, se ei vaadi perusteluja, sen vain kokee.
 

22.9.2017

Sellaisuus

  Sellaisuuden dilemma




Maailma on sellainen kuin se on.
Tämä on faktinen asiantila, joka vallitsee siitä riippumatta miten kukin sen kokee.
 Jokaisen maailma on kuitenkin sellainen kuin sen itse kokee olevan.
Se on siis saman aikaisesti subjektiivinen ja objektiivinen: jokainen kokee sen omanaan, mutta keskellä kaikkien miljoonien väärin tulkittujen sellaisuuksien paljoutta sellaisuus olla jököttää kenenkään mielipiteistä piittaamatta, ja paljastuu sitten itse kullekin.
Tämä taitaa olla se TAO josta Lao Tse kirjoitti. 
Hän sanoi, että "Se Tao joka voidaan määritellä, ei ole oikea Tao."  Siitä on kysymys, että kaikki määritelmät ovat subjektiivisia näkemyksiä, mutta todellinen Tao (todellinen sellaisuus), vallitsee siitä riippumatta miten kukin sen määrittelee.

Tässä ilmenee tietämisen ja uskomisen ero, ja kun mielessämme joudumme kantamaan niitä kumpaakin saman aikaisesti, on tasapaino niiden välillä löydettävä.
Ja toinenkin dilemma paljastuu: vaikka jokainen kokee sellaisuuden omalla tavallaan, vallitsee kuitenkin yksimielisyys siitä, että totuus on objektiivinen. 

 Jos joku ei koe jumalaa omakseen, on väkivaltaa käydä sitä tälle  perustelemaan.  Jos joku ei koe re-inkarnaatiota itseään koskevaksi, on väkivaltaa käydä sitä tälle perustelemaan.
Sillä olipa nyt kuka hyvänsä kokenut mitä hyvänsä, niin yksi kokemus on ylitse muiden, kaikille yhteinen, ja siis universaali. Se nimittäin, että  oma kokemuksemme on viimekädessä vajavainen, mikä ilmenee siinä, että kukin meistä on kymmeniä kertoja joutunut muuttamaan käsityksiään.

Hiljaa tosi

Sellaisuuteen sisältyy siis dilemma: Maailma on sellainen kuin se on, se mikä on totta, on sitä taustalla hiljaa, kun taas henkilökohtaiset käsityksemme riepottelevat sitä kukin omaan suuntaansa. 
Kaikkein lähimmäksi tätä hiljaista totuutta pääsee  hiljentymällä itsekin, mikä meditaatiossa juuri tapahtuukin. 

Tältä kannalta näkyy selvästi, että meditaatioon on sisäinen ja henkilökohtainen tarve.
Uskonto on tämän tarpeen muuttanut palvonnan tarpeeksi, joka ei enää ole sisäsyntyinen vaan ulkoinen, koskapa sen ehdoksi asetetaan jotakin jota sellaisena ei löydy sisältämme, ei siis kuulu meihin: jumala.
Näin dualismi on vieraannuttanut meidät omasta itsestämme.



Sellaisuus ja meditaatio

Sellaisuuden käsitettä on siis lanseerattu kautta aikojen eri yhteyksissä. Uskonnon dualismi on kuitenkin aiheuttanut sen, että sitä ei missään ole otettu maailmankatsomuksen peruslähtökohdaksi. Per se, latinankielinen ilmaus, tarkoittaakin juuri sellaisuutta, asiaa sellaisena kuin se itsessään on. Immanuel Kant lanseerasi käsitteen nimellä an sich.

Uskonto, ja siis dualismi yksinkertaisesti pimittää sen tyrkyttämällä alituiseen meidän havaitsijoiden ja maailman sellaisuuden väliin ylimääräistä toimijaa, jumalaa, joka muka jatkuvasti puuttuu asioihin pyrkien saamaan ne oman mielensä mukaisiksi meidän syntisten vastustaessa tätä jumalan tahtoa kynsin hampain.
Tällaisessa tilanteessa ei voi nöyrtyä tunnustamaan sitä minkä näkee ja kokee, ts. että maailma on sellainen kuin se on, ja pyrkiä sitten elämään sen mukaisesti.
"Jumalan tahdon mukainen" on esmes luterilaisessa kielenkäytössä niin vakiintunut käsite, että se toimii sananselityksessä jo kuin yksi sana. Esmes Jukka Norvanto ääntää sen ihan selvästi, ei suinkaan jumalan tahdon mukainen, vaan jumalantahdonmukainen!

 Itsen sallaisuus

Sellaisuuden elementit omassa itsessämme ovat ruumis, sielu ja henki.
Ruumis ja sielu ovat olevinaan  helposti sellaisenaan koettavia, mutta entä henki.
Sen suhteen käsitykset vaihtelevat nykyään siten, että eri uskonnoissa se ymmärretään eri tavoin ja tiede kiistää tyystin sen olemassaolon.
Materialistinen historiankäsitys ei juuri hengestä piittaa, mutta samaa on sanottava myöskin "tieteellisestä" maailmankuvasta. Usein näkeekin käytettävän rinnakkain määreitä "henkinen" ja "hengellinen", ja vilkaisu mihin hyvänsä (kieli)sanakirjaan osoittaa että sanoja eri kielissä pidetään toistensa synonyymeina. Juuri tässä ilmenee dualismin vääristävä vaikutus: koskaan ei voi tietää kumpaa tarkoitetaan!
Hengen objektiivisuutta onkin mahdoton tajuta dualistisesta paradigmasta käsin.
Se ei paljastu intellektuaalia tietä, koska se kuuluu eri kategoriaan. 
Näkökulman vaihtuessa trialistiseksi se putkahtaa oitis näköpiiriin.

Kehomme tuntee fyysisiä aistimuksia.
Sielumme ymmärtää asiainyhteyksiä. Se on se intellektuaali taso.
Henkemme aistii hengellisiä asiantiloja, sitä voidaan hyvin kutsua uskomiseksi.


Mielen funktio


Mielessä nämä kolme kohtaavat 
Siitä on kysymys meditaatiossa. Mutta uskonnollisissa yhteyksissä. 
Sitä mukaa kuin uskonto on väistynyt jokapäiväisistä toimistamme, on koko hengellisyys saanut lähtöpassit jokapäiväisestä kielenkäytöstämme.  Tämä on seurausta siitä, kun henki on siirretty ihmisen ulkopuolelle, jumalten asiaksi. Logiikka on se, että kun jumalia ei ole, ei ole henkeäkään.
Hartauselämä on sitten heitetty romukoppaan samaa myötä.
Nyt on kuitenkin herätty siihen, että uskonnollisten kokemusten ja  sisällön puutteessa monet kokevat kuitenkin tarvetta johonkin joka korvaisi sen, mutta koska hartaus, henki ja uskonto on niputettu yhteen, on vaikea löytää tätä korvaavaa.
Ongelmaa voisi kuvata vaikka niin, että dualismi ei voi löytää hengellisyyttä koska se etsii sitä sielullisen l. henkisen kautta.
Tunnetaan selvää tarvetta, mutta ulkoisen attribuutin, jumalan, puuttuessa ei osatakaan määritellä, mikä se tarve on, ja siten tyydyttää sitä. 

 Asia on niin, että meditaatiossa henki yksinkertaisesti ilmenee. 
 Kun keho ja sielu hiljenevät, niin paljastuu että paikalla on kolmas elementti. 
Tämä kerrotaan esmes oshon meditaation määritelmässä: mieli on tilassa jossa se tarkkailee mutta ei ole mitään tarkkailtavaa....
Käy epäselväksi kuka siinä oikein tarkkailee, ja mitä. Epäselvyys johtuu siitä, että kun ei ole totuttu näkemään hengellistä puoltansa, ja kun se näin ilmenee, seurauksena on alkuun hämmennys, joka hälvenee yksinkertaisesti tunnistamalla tuon hengen. 
Siinä ollaan tekemisissä itsen kanssa ja kun itse tiedostaa itsensä, mitä siinä voi muuta kuin jättäytyä kaikkien määritelmien ulkopuolelle ja vain kokea miten on.
Kokea sellaisuuden.