Hartauselämä, meditaation tarrpeellisuus

 Hartauselämä, meditaation tarpeellisuus

 

Mainio simulaattori

Tietokoneen rakenne muistuttaa minin tavoin ihmisen rakennetta. Se kelpaa sellaisenaan selventämään käsitteitä joita kuuluu omaan rakenteeseemme.

Siinä on fyysinen puoli, hardware, sekä eräitä vähemmän konkreettisia  mutta välttämättömiä osasia, kuten BIOS, käyttöjärjestelmä, sovellukset, sekä hännänhuippuna eräs kokonaisuutta häiritsevä tekijä, nimittäin käyttäjä, joka panee koneen suorittamaan mitä kummallisimpia tehtäviä.

Tietokone soveltuu siis maniosti simulaattoriksi selventämään ihmisen toimintoja.

Trialistisen paradigman kontekstissa tulee  mieleen vaikkapa tällaiset yhtäläisyydet:
Hardware = fyysinen ihminen
Bios = hengellinen ihminen
Huomio kiinnittyy järjestykseen; hengellinen on totuttu mieltämään psyykkisen kylkiäiseksi, siten viimeisimpänä mainittavaksi.
Siinä näkyy juuri dualismin luoma harha, se, että hengellisyys ei kuuluisikaan kokonaisuuteen sellaisena vaan vasta jumalan siihen tuomana ja oman kilvoituksemme jotenkin saattelemana.
Tosiasiassa se on kaiken aikaa siellä pohjalla perusvireenä meillä jokaisella. Eri asia on, tunnistammeko sitä.
Joka tapauksessa se putkahtaa esille aina kun psyykkinen minämme on saavuttanut jonkin riemuvoiitoistaan, ja meidät haastetaan arvioimaan voiton todellista merkitystä.
Aivan samoin jokainen tietokoneen näytölle putkahtava tai muuten sen outputtina ilmenevä tuloste on mahdollinen vain siten että BIOSista lähtien sen edellytykset on sinne sijoitettu.

Biosin toimintaa voi parannella käyttöjärjestelmässä, jopa hardwaressa (esmes matematiikkaprosessori joka oli taannoin suosittu lisäosa emolevylle asennettavaksi), mutta mikään ei tee tyhjäksi sitä, että joka kerta käynnistettäessä konee lukee ensiksi BIOSin, sen jälkeen vasta muut "tietoisuuden tasot".

Suunnilleen samaa kaavaa noudattelee joka aamuinen heräämisemme, ensimmäisenä tulee jonkinlainen olemassaolon kokemus, sitten alkaa tulvia muistikuvia jotka viittaavat eilen kesken jääneeseen todellisuuteen...
 
Vielä paremmin se kuvaa sitä suurta heräämistä, joka alkoi syntymämme hetkellä!

 Hartauselämä

Hartauselämä on niin uskonnollissävytteistä, että kaikki mieltävät sen uskontoon kuuluvaksi.
Tässä ilmee juuri dualismin vaikutus. 
Koska uskonto on siirtänyt sen pois omasta kokemuspiiristämme jumalan, (jumala ymmärrettynä nimenomaan ulkopuolisena voimana, väliintulijana), ja kun tuon ulkopuolisen väliintulijan "olemassaolo" on todettu kyseenalaiseksi, on tehty johtopäätös, että hartautta ei tarvita. 

"Hartaus liittyy jumalaan, jumalaa ei ole, mihin siis hartautta tarvitaan?".

Näin dualismi polkee jalkoihinsa sen tosiasian, että hengellinen aspekti, so.  elämän kokeminen myös hengellisesti, on ollut ennen uskontoa. 
Toisaalta se on myös ilmiselvästi jäljellä uskonnon poistuttua kuviosta.
Ajallemme ominaisesti ihmisen toiminta pyritään kuvaamaan psykologian ja aivotutkimuksen kautta. Nehän ovat psyykkinen ja fyysinen aspekti siirrettynä toiminnan tasolle. Puuttumaan jää teo... oho, mitä meinaisin sanoa! 
Puuttumaan jää se aspekti joka on mielletty teologiseksi, mutta mikä se on, kun teo ei olekaan totta? 
Voimme toki puhua metafyysisestä ulottuvuudesta, ei se ole ollenkaan väärin. 
En tiedä sille nimeä. Ehdottaisin TAOlogiaa, sillä olemmehan ilmiselvästi tekemisissä saman asian  kanssa Lao Tsen Tao Te King puhuu. "Logia" viittaa kuitenkin vahvasti henkiselle, sielulliselle, puolelle, taon ymmärtämiseen, vaikka me pyrimme pääsemään kiinni kokemuksellisuuteen.
Miten olisi taosofia, sofia gnostilaisittain ymmärrettynä..

Näin trialistisen paradigman elementit ovat koossa:
Fysiologinen, psykologinen ja taosofinen.

 Trialismi ja meditaatio

Hartaus on ensisijainen tarve, uskonnot ovat päällysrakennetta. 
On suoranainen tragedia, että uskonto päässyt kompromettoimaan hartauden

Miten meditoidaan?

Minä en edes yritä antaa siihen mitään ohjeita. 
Hyviä oppaita on jo aivan riittävä määrä.Yksikään niistä ei kuitenkaan ole ylivertainen. 
 Kaikki ne sisältävät, enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti, saman lähetyskäskyn minkä Jeesus antoi: "menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" 
Moinen käskyhän sisältää implisiittisesti käsky tappaa toisinajattelijat, ja siitä ei tarvinne esimerkkejä luetella :(
Minkä hyvänsä ohjeen kuultuaan voi siis ihan perustellusti sanoa: "ei sitä ole pakko noin tehdä".
Mutta yksi on varma: jos sen haluaa tehdä niin jotenkin se on tehtävä!
Tehtävänä on siis päästä yli ja lopettaa se  pitkitetty vastarinta,  joka tuppaa vaivaamaan jälkiuskonnollisen ajan puoliuskovaisia, puoliateisteja ja täysateisteja, jotka kieltäessään hartauden tarpeen todellakin heittävät pois lapsen pesuveden mukana. 
Uskonto peseytyy tieteen toimesta pois, hartaus on lapsi joka uhkaa mennä pesuveden mukana.
-Paras ohje lienisi siis se minkä Osho antoi: "mitä ikinä matkallasi kohtaatkin,  älä samaistu siihen" 
Samaistumatta pitäisi osata olla nimenomaan opettajiin. 
Miksi? 
Siksi, koska tarve on vain ja ainoastaan sisäsyntyinen, ja yhteenkin opettajaan samaistuminen tekee irtipääsemättömän liitoksen, jollaisista juuri jokainen uskonto ja muu kuppikunta on saanut alkunsa !

Trialistinen paradigma ei ole lainkaan mikään uusi meditatiotekniikka, se on vain uusi näkökulma joka paljastaa sen, miksi meditaatiota tarvitaan.
Sen uniikkius on siinä, että lähtökohta pyritään näkemään sellaisena kuin se on, sellaisuutena. 

Jumala ja kirjoitukset

Miksi hartauselämä

 Nykyisin kinataan siitä, onko jumala olemassa vai ei.
Kun piispa Henrik tuli tänne meitä käännyttämään, sen todistaminen ei ollut hänelle ollenkaan ongelma.
Riitaa tuli vain siitä, mikä niistä on se oikea, ja hänellä oli käytössään tehokas ase, kirjoitettu sana. 
Ei tarvinnut edes kansan osata lukea, riitti kun hän itse, ja myöhemmin yhä kasvava joukko edusmiehiä, luki tuota sanaa, joka selitettiin jumalan ilmoitukseksi.
"Raamatun sanassa jumala ilmoittaa itsensä" on kehäpäätelmä jota yhä vielä toistellaan. 

Missään vaiheessa meitä ei ole vaadittu uskomaan jumalaan.
Riittää kun uskomme Raamattuun, kirjoituksiin!

Kirjoituksiin, joiden historia on ihmiskunnan koko historian rinnalla surkean lyhyt, ollen kokoelman laatiminen alkanut n. 700 v. ennen ajanlaskumme alkua.


Kirkko julkaisi v. 2000 tutkimuksen, jonka mukaan 27 suomalaisista uskoo jumalaan niin kuin kirkko opettaa. 
Kun kirkon jäsenistö oli tuolloin 78% kansasta (nykyisin sitäkin vähemmän), luku on paljonpuhuva. 
Suurin osa uskoo mutta "toisin kuin kirkko opettaa".
 Kirkolla on muokattu uskontunnustuksensa, jonka tietysti voi ulkomuistista ladella, jos on tullut sen mieleensä painaneeksi, mutta ainakin minun oppimani on sanamuodoltaankin niin vanhahtava, etten edes ymmärrä siitä kaikkea.
Siksi se ulkoläksynä opetettiinkin.

Epäilen myös, että ei sitä moni muukaan ymmärrä, ja tämä epäilyni perustuu siihen, että harrastettuani vuosikymmenet hartauselämän, tämän blogini aihepiirin, tutkimista, kerta toisensa jälkeen on seurannut vaivautunut hiljaisuus, kun olen yrittänyt avata keskustelua siitä.
"Uskonto on jokaisen yksityisasia" on usein kuulemani kommentti. 
Sitähän se ei ole.  
Päin vastoin, uskonto on yhteiskunnallinen ilmiö, ja haluttomuus siitä keskustella on tulkittavissa niin, että puuttuu valmius käsitellä aihetta.
Tämä ongelma on seurausta dualismista, jonka uskonto on matkaan saattanut. 
Ja nimenomaan juuri kirjauskonto. 
Vanhan karhunkansan aikana ihminen sai olla vapaasti hengellinen olio, mutta kirjauskonto eristi hänet omasta hengellisyydestään. 
Puheet "yksityisasiasta" kuvastavat sitä, että hengellisyys koetaan, mutta vain epämääräisenä tarpeena, ja se puetaan juurikin uskontunnustuksen muotoon, kun sen täydellinen sanoiksi saattaminen vaatisi teologin opintoja.
Siitä aukenee yksinkertaisesti aivan liian vaivalloinen työmaa.

Menettelytapa

Hartaus vaatii  menettelytapaa, yhtä tai toista, aivan samoin kuin aamuvoimistelu vaatii jotain menettelytapaa tullakseen suoritetuksi. 
 Vetäytyminen virallisten uskontunnustusten suojiin on lähinnä turvautumista lähimpään piilopaikkaan välttyäkseen tekemästä tositoimia asian eteen. 


 Eksegetiikka on tuonut kiitettävästi aineistoa kompromettoimaan selittämiensä kirjoitusten luotettavuutta.
Tästä on seurannut niin sanottu jälkiuskonnollinen kulttuuri, jossa tämä "toisin kuin kirkko opettaa" väki huomaa olevansa. 
Se jättää yhä kasvavan määrän ihmisiä tyhjän päälle, koska tutkimustulokset nakertavat kirjoitusten arvovaltaa, sitä, jolla alunperin voitettiin luonnonuskonton kuulunut luonnollistakin luonnollisempi hartauselämä. 
Saavat pitää kirjoituksia miten jumalalta annettuina hyvänsä, mutta kasvava joukko ihmisiä kokee ne ontoiksi, koska rationaalinen ajattelu jatkaa voittokulkuaan.
Näin rationaalinen ihminen herää tilanteesta missä hartauden tarve tunnetaan selvästi sisäisenä paineena, mutta menettelytapa sen harjoittamiseksi puuttuu, kun ei ole enää mihin uskoa.
Tämä on seurausta nimenomaan dualismista, joka on sitonut hartauden perusteet ihmisen ulkopuolelle.

 Lääketieteen sana

Lääketiede  ym on alkanut tarjota omia, uskontoon perustumattomia, menettelytapojaan. 

Ne eivät kuitenkaan kelpaa, koska kaikissa niissä on säilynyt uskonnon dualismi.
Ne näkevät ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena. 
Hengellisyydestäki kyllä puhutaan vielä, mutta vain jonakin henkisyyden, siis sielullisuuden, alalajina.

Tieteen piirissä siis hyysätään uskonnon mukanaan tuomaa dualismia.

 Meditaatiokoulukunnat

Oman vastauksensa hartauden tarpeeseen antaa erilaiset meditaatio-koulukunnat. 

Teosofian piirissä itse asiassa on edustava kokoelma tämän puolen koulukuntia. 
Siellä on okkultistit.
Siellä on buddhalaisuus (sellaisena kuin he sen käsittävät)
Taolaisuuskin sieltä löytyy.
Hare Krshna tuntuu viihtyvän hyvin hengen ja tiedon messuilla. 
Tantralaisuus on eräs jonka olemusta ei oikeastaan ole kukaan yrittänytkään selittää, mutta joka elää ja voi hyvin, ehkä siksi, että se tarjoaa hengellisyyttä ja aineellista hyvinvointia, todella siis jokaiselle jotakin.
Lisäksi aika ajoin ilmaantuu menestyviäkin liikkeitä jotka tuntuvat ainakin aluksi elinvoimaisilta. 
Tiedän ainakin yhden, nim. TM-liikkeenä tunnetun meditointiyrityksen, joka on jollakin tavoin onnistunut selittämään meditaation tarvetta. Siinä on kuitenkin häiritsevän paljon liikeyrityksen piirteitä joita ei edes yritetä salailla...

Kaikki nämä voidaan sulautuu mielessäni uskontojen kanssa yhteen ja samaan nippuun, jolle minä annan nimeksi huuhaa.