Kolmio elävässä elämässä

Abstraktit asiat vaativat avautuakseen aina jonkin verran ns. mielikuvitusta.
Paradigma muodostuukin juuri siitä, kun omaksuttua mielikuvaa aletaan pitää itsestäänselvyytenä.
Siten trialismin ymmärtäminen ei poikkea millään tavalla dualismin tai monismin ymmärtämisestä.

Mielikuvitus on aina ymmärtämisen välttämätön edellytys, se sisältyy ymmärtämisen mekanismiin.
Sen vuoksi tuskin mitään kaavaa voidaan selittää turvautumatta allegorioihin.

Taapero piinaa Äitiä kysymyksillä

Ajattelun alkutilahan biologisessa historiassamme on se, että ei ole ajateltu yhtään mitään, vaan kaikki havaittu on otettu annettuna. Jokainen meistä on lapsuudessa tajunnan herätessä kokenut tuon vaiheen, ja joidenkin muisti yltää seuraaman tuon tajnnan heräämisen vaiheita.  Sitähän juuri saamme todistaa vastaillessamme "miksi-ikäiseten " lasten kysymyksiin.

Trialismia kannattaa siis lähestyä pitäen mielessä, että dualistinen ajattelumalli on osoittautunut riittämättömäksi, ja tarvitaan paradigman muutos, uusi ajattelumalli, jotta päästään ulos umpikujasta.

Vai väittääkö joku että emme ole umpikujassa kun esmes joudumme joka päivä miettimään miten  tuotantoa saataisiin lisättyä saman aikaisesti kun tiedämme että maapallon kuormituskyky on jo ylitetty ja parhaat voimat pitäisi olla pohtimassa miten sen riiston asetetta saataisiin  supistettua.

Kuvata ihmistä piirtämällä kolmio ja nimeämällä sen sivut ja kulmat ihmisen eri puoliksi on allegorian käyttöä tyypillisimmillään.

Kun suljemme silmämme tarkkaillaksemme itseämme dualistisen paradigman läpi, niin mielemme, siis se mikä tarkkailee, on kahden navan välissä, sanoisiko putkessa, ja ärsykkeitä tulee kummastakin päästä, fyysiseltä ja psyykkiseltä puolelta. Näin miellämme itsemme kaksinaiseksi (kaksinapaiseksi!) kokonaisuudeksi.

Sensijaan, kun trialistisen paradigman omaksunut tarkkailee itseään, hän kokee oman mielensä ikäänkuin kolmen seinän ympäröimässä tilassa. Näistä fyysinen ja psyykkinen ovat välittömästi havaittavissa ja voimme suoralta kädeltä sanoa miltä ne kumpikin tuntuvat.
Kolmas seinä, spirituaalinen, käyttäytyy niinkuin se olisi lasia, vieläpä niin kirkasta lasia, että sitä ei sellaisenaan voi lainkaan havainnoida.

Tämä asiantila on johtanut siihen, että melkoinen osa kansasta sekä "tiedeyhteisö"  kokonaisuudessaan kiistää sen olemassaolon, pyrkien selittämään kaikki sen ilmentymät aivotutkimuksella ja psykologialla, siis psyykkisin ja fyysisin keinoin.

Mistä sitten voi tietää, että tuo "kolmas seinä" ylipäätään on todellinen?

Itse asiassa meillä on vaikka miten paljon sekä viitteitä että kokemusta olemuksemme spirituaalisen puolen todellisuudesta. Koko ihmisen tunnettu tajuinen historia on täynnä merkkejä kipuilusta tuon asian kanssa. Säilyneet todisteet varhaisista uskonnonharjoittamisesta usein julmine ja meistä kummallisine tapoineen ovat yksi niistä.  Ennen uskontoja tod. näk. asia on hyväksytty mitään selityksiä vaatimatta, niinkuin sen hyväksyvät eläimet. 
Paavalin yritykset ahtaa kolminaista olemustamme kaksinaiseen muottiin paljastuu tämän saman kipuilun jatkoksi, ja vaikutelma senkun vahvistuu kun tarkastelemme, mitä vaikutuksia tuolla dualismilla on historian kuluessa ollut.

Ja meidän päivinämme dualistinen kipuilu jatkuu talouselämässä, kansallisessa ja kansainvälisessä politiikassa, kaikkialla.


Kaikki olemme ajoittain tekemisissä asioiden kanssa joiden selittämiseen kaksinapa ajattelu ei kertakaikkiaan riitä, kaikki tunnemme sisäiset ristiriidat jotka eivät ota asettuakseen millään järkeilyllä. Osalle on tuttua sisäisten  ristiriitojen kärjistyminen huumeriippuvuudeksi, jota vastaan taistelleessa viimeistään huomaa, että psyykkiset voimavarat eivät riitä mihinkään, kun on kyse oman elämänsä hallinnasta.
Mistään maneerista ei tarhdo päästä irti sillä, että *tietää  sen vääräksi ja *tahtoo siitä irti.

Käy ilmeiseksi että ongelmat ovat jossain aivan muualla kuin siellä missä tieto ja tahto sijaitsevat.
Ne ovat siis täysin vääriä työkaluja k.o. tehtävään.


Ja sitten mieleen vain yhtäkkiä putkahtaa ratkaisu, ja usein täydellinen varmuus sen oikeellisuudesta. Siellä se sitten vain odottaa toimeenpanoa, joka onkin tässä vaiheessa suhteellisen helppoa, onhan päätös tehty.
Tässä on kysymys hengellisen tason toiminnasta. Juuri tätä *mielenvoiman kanavoimista pitää kaikkinainen  dualistinen ajattelu itsemem ulkopuolisten henkiolentojen aikaansaannoksena.

Kolmio herää eloon

Kolmio on jähmeän oloinen kohde, kun sen näkee paperille piirrettynä.

Elävässä elämässä, kaikkialla missä trigonometrisia funktioita käytetään ilmiöiden kuvaamiseen, sen sivut ja kulmat ovat kuitenkin alituisessa muutoksen tilassa, niin että jokaisen muutos näyttää vaikuttavan kaikkiin muihin.

Tapausta "ihminen" tarkasteltaessa tästä on mielenkiintoisia seuraamuksia.

Tavallinen arkipuhe (näytteleminen poislukien)  määritellä kuuluvaksi tiettyyn tyylilajiin jolle ominaista on ymmärrettävyys. Tämä koskee rupattelua kahvipöydässä siinä kuin  tieteellistä esitelmääkin
Tietysti riippuu puhujasta ja kuuntelijasta miten hyvin tämä onnistuu, mutta vaikka ei onnistuisikaan, se ei itse tapahtumaa siirrä mihinkään muulle tasolle. Se on ja pysyy sielullisena, psyykkisenä.

Papeilla saarnamiehillä "itse teossa" äänikin muuttuu sellaiseksi jota kukaan ihminen ei käytä normaalipuheessaan, eivät he itsekään. Tämä koskee sekä liturgiaa että saarnaa.
Selitys on ilmeinen: ollaan selittämässä psyykkisellä tasolla sellaista mikä ei ollenkaan taivu psyykkisen käsitteistön piiriin, siitä aiheutuu ristiriita jota yritetään sovittaa tyypillisesti luonnottomalla elehtimisellä ja ilmehtimisellä sekä kummallisilla, arkielämälle vierailla, äänenpainoilla.

Saarnamies vauhdissa.

Hengellinen asia ei ole kuvattavissa psyykkisin menetelmin.

Selitystä suorituksen jälkeen. Miten mielenkiintoista!

Aivan samoin urheilijain haastattelut ovat useimmiten käsittämätöntä mongerrusta, eikä tämä riipu ollenkaan a.o. urheilijan sivistystasosta.
Tässä ei nyt puhuta siitä etteikö urheilija ja valmentaja tekisi useinkin sekä älyllisiä että älykkäitä analyysejä eri suorituksista, vieläpä niin että asiaan vihkiytymätönkin sen ymnmärtää. Tarkoitan niitä pukukopin ovella tapahtuvia pikahaastatteluja, joissa on tarkoitus välittää äsken tapahtuneen suorituksen tunnelmia suuren yleisön
tietoon.
Mutta urheilusuoritus nyt kertakaikkiaan on niin puhtaasti fyysinen tapahtuma, että kokemuksena sen siirtäminen psyykkiselle kielelle ei onnistu.
Monenlaisia töksähdyksiäkin on näissä yhteyksissä kuultu, kerrotaan erään tunnetun mäkihyppääjän vastanneen turhautuneena tuollaiseen "mitä mielessä"-kysymykseen että "pilluhan se on aina mielessä"

Näin sekä hengellinen että fyysinen tapahtuma poikkeavat niin paljon psyykkisestä, että ne eivät taivu sille kielelle mitä ihminen tavallisesti puhuu.

Edellisissä  esimerkeissä ilmenee, miten hengellinen ja fyysinen puoli joutuvat ristiriitaan psyykksisen puolen kanssa.

Mutta voivat ne joutua keskenäänkin ristiriitaan.  Selkeän osoituksen siitä saa kun menee vaikka katoliseen katedraaliin messun aikana. Ne paheksuvat silmäykset joita saa osakseen kun polvistuu tai tekee ristinmerkin (fyysisiä suorituksia kumpikin!) väärällä tavalla puhuvat omaa  kieltään.

Islamilaisiin moskeijoihin  en uskaltaisi mennä edes kokeilemaan.
---






. 

Trialismi

 Trialismin paikka

Dualismi on yleisesti tunnettu malli filosofiassa. Sen mukaan maailma ja kaikki olevainen siinä jakaantuu selkeästi kahteen kategoriaan, nim. aineelliseen ja henkiseen. Tässä sitten sekoillaan käsitteidenkanssa, milloin puhutaan henkisestä, milloin hengellisestä, milloin "henkisestä ja hengellisestä niinkuin aineellisen vastakohtana. Sekoilu johtuu siitä, että tiede ei tunnusta edes olemassaolevaksi sellaista "hengellisyyttä" joka jotenkin poikkeaa olemukseltaan "henkisestä", mutta kun tiedeyhteisö ei pääse, demokratian nimessä, yksin päättämään käytettävästä käsitteistöstä niin tilanne on se mikä on.

Dualismin vastakohtana on pidettävä monismia, ajattelutapaa jonka mukaan kaikki on yhtä ja samaa alkuperää.
Kristillistä kulttuuria voidaan pitää dualistisena sen voimakas ruumis-sielu asetelman kautta jota se ylläpitää.
Monistisesta käy esimerkiksi vaikka marxilainen dialektinen materialismi, sillä sen mukaan materia on ainoa mitä on olemassa. "Ainoa kriteeri johon olemme materian sitoneet on, että se on objektiivisesti olemassa" kirjoitti Lenin.

Lenin

Tämän mukaan kaikki aatteet ja uskonot ja ihmisen henkiset savutukset ja ideologiat ym. ovat ilmiselvästi materiaa kaikki, koska niiden objektiivista olemassaoloa ei voida kiistää. Myöskin niitä voidaan käsitellä ja ymmärtää tyystin materiaalisten lakien perusteella.

Sekä dualismista että monismista löytyy Wikipediasta riittävästi aineistoa jotta sanojen merkityssisältö ja käyttö tulee selväksi.

Samoin ei ole trialismin laita.
Kun esim. pistätte Googleen hakusanaksi "trialismi", olette vaarassa ohjautua vaikkapa juuri tähän minun blogiini.

Suomenkielisessä Wikipediasa siitä ei sanota mitään.
Sensijaan esmes espanhjankielisestä löytyy artikkeli koskien Saksasta juutalaisvainoja Argentiinaan paennutta immigranttia nimeltä Werner Goldschmidt, lakitieteilijää, joka kehitti juridisena *trialismina tunnetun* (?) opin.  Sen mukaan

Werner Goldschmidt

John Cottingham

juridiikan maailmassa vallitsee kolminaisuus käyttäytyminen, normit ja arvot.

Lähtökohta vaikuttaa järkevältä, mutta en tiedä että teoria olisi saavuttanut sen kummempaa suosiota, koskapa siitä ei muualta edes mainintoja löydy.

Englanninkielisessä Wikipediassa taas, jonne ohjautuu kun jättää suomelle tyypillisen vokaalin pois hakusanan perästä, kerrotaan hyvin lyhyesti trialismista seurtaavaa:
Itse kääntämääni:

René saa kyytiä

"Filosofisen trialismin esitteli John Cottingham vaihtoehtona René Descartesin edustamalle dualistiselle sielu-ruumis tulkinnalle.
Trialismi säilyttää sielun ja ruumiin  substanssit, mutta lisää kolmannen, tunteen, joka esiintyy liitossa yhdessä sielun ja ruumiin kanssa.Tämä mahdollistaa eläinten, joilta puuttuu ajattelukyky, tarkastelun tuntevina olioina eikä pelkkinä koneina.

Kristillinen trialismin on oppi jonka mukaan ihminen koostuu kolmesta ydinosasta (essence) nimittäin ruumiista sielusta ja hengestä, perustuen 1. Tessalonkalaiskalaiskirjeen 5:23 kirjaimelliseen tulkintaan:
"mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."
Tämä oppi katsoo sielun ja hengen ja ruumiin kuuluvan samaan unioniin, jne.. "

Filosofisessa trialismissa huomio kiintyy lähinnä seuraavaan:
Kun ajattelee, että Rene Descartes vaikutti 1600- luvun alkupuoliskolla, ja John Cottingham taas on käytännöllisesti katsoen meidän aikalaisemme (tietääkseni tämä
brittiläinen yliopistomies on yhäti elossa!)  niin on sanottava että kovin kiivasta vauhtia ei filosofinen trialismi ole pitänyt ilmaantumisellaan
.

Melkeinpä samaa on sanottava kristillisestä trialismista.

Kuten huomasittekin, tuossa Wikipedian selostuksessa mainitaan sama

Paavali

Tessaloknikalaiskirjeen kohta, jonka minäkin olin tonkinut esiin jo edelliseen kirjoitukseeni.

Aikaisemmin olen maininnut, että Paavalin oli täytynyt olla kosketuksissa johonkin antiikin aikana vaikuttaneeseen trialismin aatteeseen, tai ainakin sellaisen itumuotoon, siksi johdonmukaisesti hänen käyttämänsä käsitteistö sivuaa trialismia.
Mutta ainoastaan sivuaa, ei päädy siihen puhumattakaan että olisi johdonmukaisesti trialistinen.
Kuten aikaisemmin sanoin, tuo Tess. 5:23 on yksi ainoa, siis mitä ilmeisimmin satunnaisesti esiintyvä ilmaus asiasta josta yhtä satunnaisesti on käytetty viittä kuutta toisenlaista ilmaisua muissa yhteyksissä

Minusta näyttää siltä, että Paavali on vain puolittain tiedostanut olevansa tekemisissä trialismin kanssa, ja on joutunut käyttämään paljon energiaansa sen ahtamiseksi dualismin asuun.
Voisi melkein sanoa, että tämän kristillisen teologian perustajan opissa trialistisen ihmiskäsityksen peittely on peräti johtava teema.
---

Sen paremmin ei onnistunut kirkkoisä Augustinuskaan.

 Augustinuksen merkittävin opetus kulminoituu ns. illuminaatio-oppiin, jonka mukaan kaikki tietäminen ja ajattelu perustuu näkymättömiin ideoihin, jotka voidaan tuntea vain Logokselta tulevan valaisun kautta.
Tässä näkyy miten hänellä trialismi muuttuu dualismiksi.
Mitä ne sellaiset "näkymättömät ideat" nimittäin ovat?
No ihan yksinkertaisen arkitodellisuuden kokemuksen perusteella (puhun jokaisen meditoijan kokemuksista)  niitä ehdotuksia jotka eivät tule ihmisen itsensä psyykkiseltä taholta, vaan spirituaaliselta taholta. Ja kyse on nimenomaan tahoista, ei tasoista, sillä yksi kolmion sivu ei voi olla toisen alla eikä päällä.


Myös pakanat pystyvät Augustinuksen mukaan tietämään mikä on hyvää ja tuntemaan Jumalan näkymättömän olemuksen...
Miksi eivät pystyisi, olemmehan me pakanatkin kolmitahoisia :)

Augustinus piispana

 Augustinuksella siis kaiken tiedon lähtökohta olivat Jumalalla olevat ideat. Tämän ajattelutavan hän oli omaksunut Platonilta.

Tieto ideoista tuli ihmiseen Jumalalta "illuminaation" kautta eli valon kaltaisesti – jumalallinen henki (mundus intelligibilis) säteilee nämä ideat suoraan ihmismieleen.

Niin niin, katsokaa, miten oikeassa hän olikaan, sinne ne mieleen ilmaantuvat.

 Näin tieto voitiin löytää ihmisestä itsestään, ei hänen ulkopuoleltaan.


    »Älä mene ulkopuolellesi, vaan palaa itseesi. Totuus asuu ihmisen sisällä, ja jos havaitset luontosi muuttuvaksi, nouse yläpuolellesi. Mutta muista noustessasi, että nostat itsesi järkisielusi yläpuolelle. Pyri siis tavoittamaan paikka, jossa järjen tosi valo sytytetään. Sillä mihin jokainen hyvä järkensä käyttäjä pyrkisi, ellei totuuteen?[»
(lainaus Wikipedian mukaan kirjoituksestaan 'Oikeasta uskosta", ei liene suomennettu.)
Miten oikeassa hän olikaan totuuden asuinsijaa määritellessään.

Kolminaisuusoppi

Trialismin kanssa ollaan tekemisissä myös ns. kolminaisuusopissa, jonka muotoilijana Augustinusta pidetään.

Ja miten läheltä hän sivuaakaan varsinaista trialistista ihmiskäsitystä
käyttäessään kolminaisuusopin selventämisessä mallina ihmissielua. Isä, kaiken olemisen lähde, vastasi hänen mukaansa ihmisen muistia, poika ihmisen aktiivista ajattelua ja kommunikaatiota ja pyhä henki ihmisen tahtoa ja rakkautta.

Mutta tässä näkyy miten johdonmukainen trialismi sysätään syrjään. Kun Paavali puhui tessalonikalaiskirjeessä hengestä, sielusta ja ruumiista ihmisen sisäisinä substansseina, niin tässä on koko konkkaronkka heijastettu ihmisen ulkopuolelle, siihen ajatushirviöön joka tunnetaan nimellä "pyhä kolminaisuus". Sen opin tulkintaristiriidat aiheuttivatkin sitten koko krist. kirkon hajoamisen itäiseen, ortodoksiseen ja läntiseen, katoliseen osaan.
Niin tapaa käydä ajatusrakennelmien kanssa sillä ne kasvavat aina ylisuuriksi kuunes sortuvat, ja mielenrauhaa niistä ei löydy.

Mielenrauha olisi löytynyt Augustinuksellekin sisäistä kautta, meditaation kautta, jos hän olisi seurannut jo löytämäänsä oikeaa jälkeä...

Paavalin ja Augustinuksen dualismi

Paavali

Minuun on tehnyt suuren, tosin negatiivisen, vaikutuksen Paavalin Roomalaiskirjeen 7:14:sta alkava ja luvun loppuun jatkuva selostus siitä, miten Paavali kokee itsensä.
Jäljennän sen tähän kokonaan kirkkoraamatun v. 1938 käännöksen mukaan, mutta poistaen typerät numeroinnit, jotka häiritsevät lukemista, ja typerääkin typerämmät väliviittaukset, joiden tarkoituksena on suoranaisesti huijata esittämällä, että käsillä olevassa tekstissä olisi muka jotain rinnakkaisuuksia Vanhan testamentin kirjoituksen kanssa.

Pate neuloo. Taustalla Aqvila ja Priscilla

Siis, siinä toivossa että edes joku viitsisi lukaista sen ihan niinkuin kirjaa normaalisti luetaan:


"... me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."

Tämä on oma kokonaisuutensa, jota ei ole irrotettu mistään asiayhteydestä. 
Jos joku väittää, että se on täysin ymmärrettävää tekstiä, niin pyydän selittämään mitä tarkoittaa esmes se, että "minä en tunne omakseni sitä mitä teen,  koska en toteuta sitä  mitä tahdon vaan mitä minä vihaan sitä minä teen".
Entä sitten tämä: "niin en tee sitä enää minä vaan synti joka minussa asuu.."
Ja: "..tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."

Kyllä minä tiedän että tämä on Raamatun eräs eniten seliteltyjä kohtia, mutta vaatiiko sellainen selittelyä joka on per se selkeästi sanottu?

Tekee mieleni sanoa niinkuin Erich v. Däniken: Ei tätä tarvitse selittää, osaanhan minä lukea.

Ja mitä siitä sitten on luettavissa?
Sen vain, että äänessä on (ts. kirjoittaja on) henkilö joka on kokenut oman sisäisen ristiriitaisuutensa ja, sensijaan että tarkastelisi niitä kaikessa rauhassa trialismin kannalta (ts. tunnustaisi itsensä kolmitahoiseksi ja pitäisi myöskin spirituaalista puoltaan itseensä kuuluvana),  alkaa tunkea koko soppaa dualismin kaksipäiseen putkeen. Siinä on käynyt niin, että minkä hyvänsä seikan hän ottaa esille, niin milloinkaan ei käytettävissä oleva viitekehys tunnu vastaavan tarvetta.
Se johtaa umpikujaan. Vai mitä sanotaan tästä:  "Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu."
Tuota kaavaa noudattaen päädytään nim. siihen, että jos satun tekemään hyvää, vaikkapa ajattelemaan hyvää, niin sitä en teekään tai ajattelekaan minä, vaan hyvä, jumala, Jeesus, tai mikä se synnin vastakohta nyt voisikaan olla, joka asustaa minussa.
Summa summarum: Minua tuskin on olemassakaan, on vain jonkinlainen taistelutanner jossa ulkopuoliset voimat taistelevat keskenään.

No hyvä, myönnän että meissä on ristiriitoja, minussa on ristiriitoja.
Mutta sitä vain ajan takaa, että ei niistä Paavalin keinoin ole toivoakaan päästä yli.
Hänellä ongelman kuvaus on yksinkertaisesti väärä, ja siksi tuloksena on himphamppu joka ei lopultakaan  anna todellista ohjetta sisäisen tasapainon saavuttamiseksi.

Valitettavinta on, että tuo paavalilainen dualismi on pesiytynyt kaikkeen länsimaiseen filosofiaan, myöskin ateistiseen
Dualistinen ajattelu jakaa maailman "hyvään" ja "pahaan".

Augustinus

Kirkkoisä Augustinus, 300-400 lukujen taitteessa elänyt filosofi, kehitteli edellä siteerattua Paavalin synkän yksinpuhelun ajatusrakennelmaa omaksumansa kreikkalaisroomalaisen filosofian perustalta, soveltaen sitä omassa elämäs-

Augustinus ja äitinsä Monica

säänkin tragikoomisella tavalla.
Hän oli potran pojan isä, jonka oli saanut rakastamansa avovaimon kanssa. Hän hylkäsi tämän "tultuaan uskoon", ja suunnitteli "laillisen" vaimon ottamista. Koska piti kuitenkin odottaa, että morsian tulee lailliseen naimaikään, ts. täyttää 12 vuotta, hän harrasti ns. avioliiton ulkopuolista seksiä, josta piti paljon.  Noilta ajoilta
häneltä on kirjoitettu muistiin rukous joka ehkä vastaa hyvin kirkon nykytodellisuuttakin:

"Herra, anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä".

Ennen kuin avioliitto ehti toteutua, hän tuli vielä lisää uskoon, ja tällä kertaa siveys eteni niin pitkälle että ei enää vain täydellinen selibaatti tuli kysymykseen, ja niin pikkutyttö pääsi, ehkäpä suureksi helpotuksekseen, jatkamaan nukeilla leikkimistä.
 Augustinus pohtikin paljon tuota Paavalin kuvaamaa ongelmaa, jota minä kutsuisin tahdon ja halun ristiriidaksi.
Hän ei onnistunut loppuun saakka erittelemään mistä nuo ristiriitaiset voimat kumpuavat, ja miten olisi voinutkaan kun oli ottanut tehtäväkseen dualistisen uskonnon palvelemisen.  Niinpä hän kehitteli hirviömäisen ajatusrakennelman "haluamisen haluamisesta" ja totesi että jos ylipäätään voi tehdä hyvää on ensin haluttava haluta sitä. Tähän sitten tähdättiin rukouksilla.

Itse asiassa tämä on hyvin lähellä "kymmeneen laskemisen menetelmää" jota suositellaan kiivaille ihmisille: jos onnistuu laskemaan kymmeneen ennenkuin reagoi, seurauksena on useimmiten maltillisempi reaktio kuin miten olisi jos olisi reagoinut välittömästi.

Minä olen sitä mieltä että tuollainen sisäinen ristiriita on ihan todellinen.
Se on juuri se ristiriita että mieleen tulee aineistoa eri tahoilta, ja psyykkinen suggestio on tavan mukaan lyhytnäköistä, se ei voi tähdätä pitemmälle kuin mihin ajattelumme yltää. Ja se yltää, niinkuin on nähty,
-talouselämässä vuosineljänneksen loppuun,
-energiataloudessa tämän sukupolven tarpeisiin,
-ammattiliitoissa seuraaviin palkkaneuvotteluihin
-valtiollisessa ja kunnallispolitiikassa seuraaviin vaaleihin
Ja niin edelleen.
Lyhytnäköisyys on leimaa antavaa psyykkiselle .
Sensijaan spirituaalista tietä tuleva suggestio saa meidät näkemään kokonaisuuksia.
Sillä tasolla jokainen meistä tietää että kestävyysvaje on realiteetti, mutta ei toki se kestävyysvaje jonka perusteella eläkeikää pitäisi nostaa, vaan se kestävyysvaje, joka aiheutuu siitä, että koko talouselämä tuottaa pääasiassa tarpeetonta paskaa.

Henki tietää sen, ja se mieltämme kaihertaa.

Eipä ihme, että dualistisessa ajattelussa tätä spirituaalista näkökulmaa on ruvettu pitämään itsensä Jumalan näkökulmana.

Meditaatiossa nämä suggestiot saatetaan kohtaamaan toisensa, ja niiden seurauksena käyttäytymisemme muuttuu vääjäämättömästi.
Ja sitähän me pelkäämme aivan samoin kuin Augustinus pelkäsi että Hra ottaa irstailun ilot pois kesken nautinnon.

Meditaatiossa, eikä missään muussa, tapahtuu juuri se mitä sekä Paavali että Augustinus turhaa rukoilivat...

Trialismi

Minulta kysyttiin, mistä trialismin idea on alun perin pälkähtänyt päähäni.
Minun täytyi vastata että en muista.
Mutta nykytilanteesta lähtien on aivan selvä: Se paljastuu meditaatiossa "sielun silmille", ts. mieleen.

Niin yksinkertaista se on. Kun sulkee silmänsä ja kysyy "kuka minä olen", vastauksia alkaa tulla kolmelta taholta: kehosta, sielusta ja kolmannelta taholta joka on niin herkkä että sitä on mahdotonta edes tunnistaa muutoin kuin ehdottoman hiljaisuuden oloissa.  Se on spirito. Henki.

Kyllähän muutakin aineistoa on olemassa.  Apostoli Paavali, se vanha kunnon riitapukari, ajoi kuin käärmettä pyssyyn ajatusta jostakin "hengestä" joka tutkii hengen siinä kuin sielu tutkii sielun jne.
Tämä löytyy 1. korinttolaiskirjeen 2. luvussa, varsinkin jakeesta 11 alkaen.
Pieleen meni vain siinä kun hän yritti osoittaa, että nimenomaan tämä henki tulee jostakin meidän ulkopuoleltamme, kun taas ihmisen luonto, jota hän ei vaivaudu sen kummemmin erittelemään, on meitä itseämme.

Paavali ikonimaalarin silmin

Katkelma Korinttolaiskirjeestä, tosin toisesta.

Paavalin kirjeissä nämä asiat sekoitetaan niin perusteellisesti että samasta asiasta käytetään milloin nimitystä sielullinen, milloin lihallinen, milloin taas luonnollinen, ja nämä kaikki siis kuvaavat meitä sellaisena kuin olemme, kun taas henki on jumalan, joka taas on tyystin meidän ulkopuolellamme.

Näyttää siltä että Paavali on tavalla tai toisella tullut kosketuksiin jonkinlaisen trialistisen ajattelun kanssa. Ehkä hellenistisen kulttuurin piirissä.  Sehän oli huomattavan avoin itsensä ulkopuolisille vaikutteille.  Mutta koska trialismi ei soveltunut hänen missioonsa, joka suorastaan vaati dualistista mallia pohjakseen, hänen täytyi hukata saamansa parempi tieto edellä mainittuihin kommervenkkeihin.
Että kyse on suuresta periaattellisesta asiasta käy ilmi siitä, että tämä lähes tahalliselta näyttävä sekoilu on havaittavissa läpi koko uuden testmentin, alkaen Matt 26:41 missä itse Jeesus sanoo: "Valvokaa ja rukoilkaa ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis mutta liha on heikko", päättyen Juudaan kirjeen 19 jakeeseen "...Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia mutta henkeä heillä ei ole."

Ainoa minua tyydyttävä jaottelu on 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:23, missä sanotaan näin:

Tessalonikan kartta

"Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

Kyllähän teologitkin ovat tämän kaivaneet esille, ja mielellään juuri tätä kohtaa käyttävät argumenttina ryhtyessään kumoamaan minun dualismikritiikkiäni. Lisäksi teologipiireissä on herätetty ns. kristillinen trialismi, juuri tämän saman jakeen  perusteella, mutta se on nyttemmin pääosin vaiettu kuoliaaksi, ainakin siitä päätellen että tietoja siitä ei edes löydy kuin englanninkielisestä Wikipediasta, ja sielläkin on aiheesta vain ns. tynkä-artikkeli, jota toivotaan täydennettäväksi.

Mutta tuo kohta on todellisuudessa vain lopputervehdys kirjeen päätteeksi. Kaikki tietävät miten vaikeata on keksiä hyviä päätössanoja kirjeeseen!   Näkemykseni on, että se on vain sattumalta tullut tuohon muotoon. Kun ajattelee miten käsitteitä on roiskittu aikaisempien kirjeiden varsinaisissa teksteissä (esmes 1.Korinttolaiskirjeessä), niin  mikään ei osoita että juuri tämä edustaisi johdonmukaisesti paavalilaista ajattelua.
Mutta default'han onkin se että kaikki mitä Raamatussa on, on jumalan sanaa.


Kirjoitan lisää hengestä, sielusta ja ruumiista, sekä myös trialismista seuraavalla kerralla.

Suggestio ja meditaatio

Suggestio.

Tunnettu suomalainen hypnotisoija

 Sana "suggestio" tuo useimmiten mieleen mutkikkaalta vaikuttavann psyykkisen prosessin missä toisen tai omaan (itsesuggestio) mieleen ja tahtoon pyritään vaikuttamaan jos jonkinlaisilla menetelmillä.
"Suggestio on psykologiassa mikä tahansa yksinkertainen tai monimutkainen kommunikaation muoto, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asioita tai toimimaan tietyllä tavalla. Se voi olla sanallista tai sitten ei. Se voi pyrkiä saamaan ihmisen toimimaan tahtonsa mukaisesti tai sen vastaisesti. Yleisiä, jokapäiväisiä suggestioita ovat mainokset.
Puhekielessä suggestio sekoitetaan usein suggestiota edistäviin toimiin kuten sosiaalisiin paineisiin tai hypnoosiin.", kirjoittaa asiasta suomenkielinen Wikipedia.

Sana tarkoittaa kuitenkin monessa Euroopan kielessä, kuten englannissa ja ranskassa, yksinkertaisesti samaa kuin "ehdotus" suomessa.

Kolmisivuisen mielen toimintaa on mahdotonta kuvata ilman suggestion käsitettä.
Asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, että mieleemme tulvii joka hetki aineistoa, juurikin suggestioita eli ehdotuksia eli virikkeitä, kaikista kolmesta suunnasta.
Asiaa mutkistaa se, että myös ulkopuolinen taho voi sekaantua asiaan.
Useimmiten sekaantuukin. Itse asiassa olemme jatkuvasti alttiina kaikenlaiselle ulkoapäin tulevalle aineistolle.
 Nämä taas ovat fyysisiä.
Ennen mieleen tulemista vaikutteet vielä suodattuvat psyyken läpi.
Lisäksi osa fyysisistä aistimuksista saavuttaa mielen suoraa, tai ainakin lähes suoraa, kuten esmes kipu ja fyysinen mielihyvä.


"Mieleenjuolahdukset" ja "päähänpälkähdykset", joita koemme tämän tästä, eivät tietenkään tule tyhjästä, vaan ne ovat juuri niitä suggestioita, ehdotuksia, joita muistimme varastoi ja alitajuntamme jauhaa hitaassa myllyssään.
Sieltä ne sitten juolahtelevat ja pälkähtelevät milloin missäkin yhteydessä, hyvin usein sellaisessa jota emme lainkaan ymmärrä. Ne eivät silloin ole käyttökelpoisia.
Itse asiassa ihmisen onnellisuus on siitä kiinni miten hyvin hän pystyy käyttämään mieleen tulevia suggestioita.

Alitajunnan mylly, joka näitä mielen suggestioita tuottaa, on käsitellyt ne usein alkuperältään tuntemattomiksi. Siten voimme esittää omana ideanamme jotain mikä on meille syötetty ulkoa, joko tahattomasti tai sitten ovelan tarkoitushakuisesti.

Satusetä Topelius

Kerrotaan että Z. Topelius jr. oli herännyt eräänä aamuna mieli tulvillaan säveliä, jotka hän sitten soitti pianolla lähipiirilleen kertoen itse säveltäneensä.  Musiikkia tuntevat ystävät kuitenkin ilmoittivat, että valitettavasti tämän on W. A. Mozart jos säveltänyt aikaisemmin. (Kyse oli tietääkseni laulusta joka on julkaistu ja levytettykin Topeliuksen sanoituksella nimellä Tuhantein rantain partahilla, reipas  laulu jonka W. A. oli säveltänyt posetiiville!)

Helen Keller

Tämänkin pani paremmaksi Helen Keller, joka kirjoitti kokonaisen romaanin, joka sitten paljastui täydelliseksi plagiaatiksi.
Helen pystyi kuitenkin helposti todistamaan tekonsa tahattomuuden; tämä syntymästään saakka kuuro-sokea nainen oli yksinkertaisesti kuullut kirjan luettuna ja autuaasti unohtanut kuulemansa, kunnes...

Näissä on siis kyse alitajunnan jalostamista ulkopuolelta tulleista suggestioista.


Koskaan emme voi tietää miten paljon mikäkin mielle on saanut vaikutteita ulkoapäin.
Joka tapauksessa suggestioita tulee mieleen jatkuvasti, ja nimensä mukaisesti kaikki ne  ehdottavat meille toimintaa.  Ne ovat siis ilmisodassa keskenään. Itse kukin joutuu joskus, kuka pitemmäksi kuka lyhyemmäksi aikaa lamaannuksen tilaan suggestioiden runsauden takia.

Mielteiden saapumista on usein helppo seurata, tuntuu siltä kuin ajatus seuraisi toista jne pitkänä ketjuna.  On vain muistettava että eivät ne mitään ajatuksia ole, ne ovat mielteitä, jotka toisinaan ovat ketjussa, toisinaan taas nousevat yksittäin,  selittämättömästä syystä, esiin, ja vaivaavat sitten kiusallisen pitkään.

Jatkuva suggestioiden ristituli merkitsee suunnatonta rasitusta mielelle.  Siksi se luonnollisesti pyrkii etsimään vapautusta tästä tilanteesta.

Eräs tunnettu uususkonto, scientologia, perustuu juuri siihen sinänsä oikeaan olettamukseen että olemme alati alttiina tällaisille suggestioille. (L. Ron Hubbard: Scientologia.)
Heidän keinonsa niiden torjumiseen on kuitenkin uusi, heidän itsensä toteuttama suggestio, jonka täytyy olla todella tehokasta; jäsenet nimittäin pulittavat iloisin mielin tuhansia euroja päästäkseen autuudesta osallisiksi, ja monet laittautuvat perheineen elinkautiseen pakkotyöhön.

Onneksi tarjolla on halvempiakin menetelmiä.

Meditaatio on suggestioiden pyyhkimistä.

Yrjö Kallinen

Yrjö Kalliselta, joka koko elämänsä etsi ja myös löysi meditaatiosta mielenrauhaa, kysyttiin eräässä haastattelussa, että eikö hän meditoimalla suggeroi mieleensä kaikenlaista vierasta ainesta.
Kallinen vastasi, että meditaatio ei ole mitään itsesuggestiota, vaan päin vastoin kaiken vieraan  suggestion pois pyyhkimistä mielestä.

Tuo Kallisen määritelmä on minun mielestäni suorastaan tyhjentävä kuvaus meditaatiosta, siinä kun kerrotaan, mitä meditoidessa tapahtuu. Sen lisäksi se on myös sen indikaattori, ilmaisin, onko meditoinut oikein.
"Oikein" ei tässä tarkoita jonkin opin mukaisesti oikein tehtyä, vaan sitä, onko se vaikuttanut, onko mielenrauhaa tullut, ja ovatko ne vieraat suggestiot todella poistuneet.
Tässä voi joutua huomaamaan, että asioiden  tärkeysjärjestys muuttuu ja aikaisemmat tavoitteet eivät enää tunnukaan mielekkäiltä.
Mutta varma voi olla siitä, että uusia tulee tilalle!

Eräs käytännön sovellus

Suggestioiden runsautta on mahdollista käyttää hyväkseen esmes jos haluaa irti tupakasta tai muuusta haitallsieksi kokemastaan tavasta.

Himokkaat kädet hamuavat kessuja

Aikaisemmin oli kyse mielen pirstaleisuudesta jota kuvasin nimellä "pärekattoefekti".
Siinähän on kyse nimenomaan tästä nyt kuvatusta ilmiöstä.
Kun tupakan mieliteko iskee, se on hyvin voimakas.
Mutta johtuen juuri tuosta suggestioiden runsaudesta se ei ole kovin pitkäikäinen, vaan muut suggestiot sysäävät sen sivuun tuota pikaa.
Jos siis todella haluaa irti tupakasta, ei tarvitse kuin odottaa että näin tapahtuu. Repaleinen mielemme ei pysty pitämään mitään, ei edes tupakan himoa, kuin tuokion.
Tuleehan se tietysti takaisin, mutta mitäs siitä. Kun takaisintulo kestää kerta kerralta pitempään, niin siinä vaiheessa näkee ehkä ensi kerran elämässään, mitä turhaa höpötystä on ollut puhe tahdonvoimasta, johon aikaisemmin on yrittänyt tukeutua.
Mukaan tulee aivan uusi mahti, mielen voima, mikä on meditaatiolla otettavissa käyttöön. Sillä tottahan sisimmässämme on jokinkohta joka tietää että tupakointi on turmiollista! Se on se spirituaalinen puoelemme, joka näin pikkuisella tempulla selättää sekä kehon että psyyken, joissa todistetusti tupakantuska ja moni muukin turha himo asustavat.

Rituaalit uskonnossa

Rituaalien kaksi puolta

On nähty, miten tietyt rituaalit ovat omian helpottamaan päivittäistä elämäämme.
Tämä on kuitenkin pettävä ensivaikutelma. Koska rituaalit on voima, niillä täytyy olla vastavoima, ja näin se toimii: Samalla kun rituaalit auttavat selviytymään pienimmällä energialla rutiineista, ne myös muodostavat erittäin tehokkaan jarrun kehitykselle.

Olisi senvuoksi hyvä olla tietoinen kunkin rituaalin sisällöstä.  Rituaaleja voi todellakin hallita, ja on hyvä pyrkiä hallitsemaan niitä, sillä muutoin ne hallitsevat meitä.
On esmes hyvä olla tietoinen, että mikään arvanheitto, joista edellä oli puhetta, ei perustu vaikutuksiltaan mihinkään yliluonnolliseen, vaan kyse on puhtaasti omassa mielessämme tapahtuvasta toiminnasta. Rituaalien avulla voimme helpottaa mielemme toimintaa ja suunnata voimavarojamme arkirutiineista erityisongelmiin joita tiellämme riittää...

Rituaalit uskonnossa

Kaikki edellä sanottu koskee tietysti myös uskonnollisia rituaaleja.
Ja juuri uskonnollisissa tunkee yliluonnollisuus-efekti erityisen voimakkaasti mukaan. 
Itse asiassa uskonnon tärkeimpänä elementtinä voidaan pitää juuri tätä yliluonnollisuus-efektiä. Uskonnoissa edellytetään alistuttavan jumalan tahtoon.
Ja sen sanojia, mikä se jumalan tahto oikein on, piisaa näköjään ihan kiitettävästi ympärillämme.

 Pidän aksioomana, eräänlaisena oletusasetuksena sitä, että kaikkinainen "iäisuyyskapipuu", "etsikkoaika", "jumalan kutsuminen", jne, mitä nimeä siitä käytetäänkin, perustuu meidän henkilökohtaiseen tarpeeseemme tunnistaa ja sitä kautta tiedostaa oma spiritualiteettimme, hengellisyytemme.

Tähän tulee sitten hämmentävänä tekijänä mukaan se, että meidän ei useinkaan anneta edes joutua sellaiseen tilanteeseen missä pääsisimme punnitsemaan näitä oman itsemme tarpeita, vaan olemme syntyneet uskonnon sisälle,  ja siellä meidät on kasvatettu.
Ja siellä meille ei kertakaikkian tahdota antaa vapaata aikaa jotta voisimme tutustua itseemme, vaan kaiken aikaa läsnä on ulkopuolisia voimia kuiskimassa omia ehdotuksiaan, joit he pitävät jumalan tahtona.


Ns. karismaattisissa uskonnollisissa yhteisöissä on jatkuva voimakas käännytystyö, "missio", käynnissä. Tätä silmällä pitäen ne toivottavat kokouksiinsa tervetulleiksi aina uusia ja uusia tulokkaita.
Kokousten aikana esitetään ohjelmaa joka kaikkine saarnoineen ja liturgioineen ja ylistyslauluineen on hyvin voimakkaasti suggeroivaa, siinä todella lähestytään hengellisyyttä ja annetaan läsnäolijoille mahdollisuus kokea jotain joka uudelle tulokkaalle on ennen kokematonta.
Enkä minä ollenkaan kiistä sitä, etteikö tämä olisi hengellinen kokemus .

Loppuhuipentumaksi on sitten varattu rituali jossa kehotetaan kaikkia, jotka tuntevat jumalan kutsuvan, "tuleman eteen", ts salin etuosaan mistä kaikki puheet ja suurin osa muustakin ohjelmasta on esitetty.
Siellä on jonkinlainen "alttari", siten rakennettu että se kaikessa karuudessaan mahdollistaa polvistumisen. Tähän nyt sitten edellytetään eteen tulleiden polvistuvan, ja olenpa tottavieköön nähnyt usein niin tapahtuvankin.
Mutta seuraako nyt sitten se "syntisen" nöyrtyminen jumalan edessä mistä edeltäneissä saarnoissa on puhuttu?
Ei suinkaan, vaan tähän kohtaan on varattu ns. "rukouspalvelu", mikä merkitsee, että jokaisen nöyrtyneen syntiseen niskassa -- ihan sanan mukaisesti -- on vanhempi veli tai sisar, joka tarjoaa rukouspalvelua niin että syntinen ei nyt varmasti pääse hiljentymään, vaan joutuu tässä herkässä mielentilassa kuuntelemaan asianomaisen puhetta tai kuiskintaa,  missä sitten "synnit" "tunnustetaan" yhdessä jne.

Vanhempi veli niskassa

Monet tuntevat tämän rituaalin jälkeen olonsa hyvin katarttiseksi, puhdistuneeksi. Mutta se on tilapäistä.

Asia ei nimittäin tähän jää.
Edellä kuvattu rukouspalvelu on, lähellä hengellisyyttä, mutta vain lähellä; sen perimmäinen funktio on rakentaa silta spirituaalisen ja psyykkisen välille niin että spirituaalinen jää taka alalle ja psyykkinen sittenkin pääsee voitolle.
 Tähän tarvitaan ns. jälkihoitoa. Siihen kuuluu sen varmistaminen tavalla tai toisella, että syntinen tulee vastakin näihin  kokouksiin, mutta kaikkein parhaiten tämä varmistuu jos syntinen saadaan mukaan ns. opetukseen.
 

Raamattupiiri

Monet lähtevätkin "uskoon tultuaan" erilaisille kursseille raamattuopistoihin, joita pisaa, osa peräti lukemaan teologiaa vuosikausiksi jne. Suurin osa toki tyytyy käymään iltaisin raamattupiireissä.

Siinä vaiheessa alkuperäinen spirituaalinen kokemus viimeistään jää psyykkisen jalkoihin, sillä juuri tämän opetuksen tarkoitus on varmistaa että koko seurkunta "uskoo" samalla tavalla.
Sana "usko" sitaateissa siksi, että eihän tällä ole uskon kanss. mitään tekemistä, vaan kyse on mielipiteestä, kyse on siitä että määrätynlainen paradigma, ajattelumalli, iskostetan syntisen päähän, ja riippuen tapauksesta, tätä hän sitten puolustaa "omana käsityksenään" hamaan elämänsä loppuun.


Tämä kaikki muodostaa erittäin kehnot puitteet oman sisäisen tasapainonsa löytämiseen, ja näyttää siltä että suuren osan meistä kohtalona on koko elämäniän jatkuvat pakerrus "uskonasioiden" kimpussa, "kilvoittelu", kuten monet  sitä kutsuvat.
Joudutaan tosiasiallisesti tilanteeseen missä tasapaino tosin saavutetaan, mutta se ei ole aitoa sisäistä tasapainoa, koska siinä mieli vaatii jatkuvaa tai toistuvaa ulkopuolista suggestiota, se tulee siitä riippuvaksi.
Voidaan sanoa että nyt on rituaali alkanut hallita mieltä.

Kaiken tämän perustana on dualistinen ajattelumalli jolla spiritualiteetti siirretään ihmisen ulkopuolelle.


Tästä on myös monenlaisia seurauksia yhteiskunnan tasolla, sillä hengellisyyden valekaapuun pukeutunut uskonto on on yleensä vahvana tekijänä ns. kansallisen identiteetin rakenteissa.

Minun ei kannattane tässä enää viitata uskonsotiin eikä sotin yleensäkään.
Luullakseni jokainen tätä lukeva ajattelee niitä jo itsekin...