Suggestio.
![]() |
Tunnettu suomalainen hypnotisoija |
"Suggestio on psykologiassa mikä tahansa yksinkertainen tai monimutkainen kommunikaation muoto, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asioita tai toimimaan tietyllä tavalla. Se voi olla sanallista tai sitten ei. Se voi pyrkiä saamaan ihmisen toimimaan tahtonsa mukaisesti tai sen vastaisesti. Yleisiä, jokapäiväisiä suggestioita ovat mainokset.
Puhekielessä suggestio sekoitetaan usein suggestiota edistäviin toimiin kuten sosiaalisiin paineisiin tai hypnoosiin.", kirjoittaa asiasta suomenkielinen Wikipedia.
Sana tarkoittaa kuitenkin monessa Euroopan kielessä, kuten englannissa ja ranskassa, yksinkertaisesti samaa kuin "ehdotus" suomessa.
Kolmisivuisen mielen toimintaa on mahdotonta kuvata ilman suggestion käsitettä.
Asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, että mieleemme tulvii joka hetki aineistoa, juurikin suggestioita eli ehdotuksia eli virikkeitä, kaikista kolmesta suunnasta.
Asiaa mutkistaa se, että myös ulkopuolinen taho voi sekaantua asiaan.
Useimmiten sekaantuukin. Itse asiassa olemme jatkuvasti alttiina kaikenlaiselle ulkoapäin tulevalle aineistolle.
Nämä taas ovat fyysisiä.
Ennen mieleen tulemista vaikutteet vielä suodattuvat psyyken läpi.
Lisäksi osa fyysisistä aistimuksista saavuttaa mielen suoraa, tai ainakin lähes suoraa, kuten esmes kipu ja fyysinen mielihyvä.
"Mieleenjuolahdukset" ja "päähänpälkähdykset", joita koemme tämän tästä, eivät tietenkään tule tyhjästä, vaan ne ovat juuri niitä suggestioita, ehdotuksia, joita muistimme varastoi ja alitajuntamme jauhaa hitaassa myllyssään.
Sieltä ne sitten juolahtelevat ja pälkähtelevät milloin missäkin yhteydessä, hyvin usein sellaisessa jota emme lainkaan ymmärrä. Ne eivät silloin ole käyttökelpoisia.
Itse asiassa ihmisen onnellisuus on siitä kiinni miten hyvin hän pystyy käyttämään mieleen tulevia suggestioita.
Alitajunnan mylly, joka näitä mielen suggestioita tuottaa, on käsitellyt ne usein alkuperältään tuntemattomiksi. Siten voimme esittää omana ideanamme jotain mikä on meille syötetty ulkoa, joko tahattomasti tai sitten ovelan tarkoitushakuisesti.
![]() |
Satusetä Topelius |
![]() |
Helen Keller |
Tämänkin pani paremmaksi Helen Keller, joka kirjoitti kokonaisen romaanin, joka sitten paljastui täydelliseksi plagiaatiksi.
Helen pystyi kuitenkin helposti todistamaan tekonsa tahattomuuden; tämä syntymästään saakka kuuro-sokea nainen oli yksinkertaisesti kuullut kirjan luettuna ja autuaasti unohtanut kuulemansa, kunnes...
Näissä on siis kyse alitajunnan jalostamista ulkopuolelta tulleista suggestioista.
Koskaan emme voi tietää miten paljon mikäkin mielle on saanut vaikutteita ulkoapäin.
Joka tapauksessa suggestioita tulee mieleen jatkuvasti, ja nimensä mukaisesti kaikki ne ehdottavat meille toimintaa. Ne ovat siis ilmisodassa keskenään. Itse kukin joutuu joskus, kuka pitemmäksi kuka lyhyemmäksi aikaa lamaannuksen tilaan suggestioiden runsauden takia.
Mielteiden saapumista on usein helppo seurata, tuntuu siltä kuin ajatus seuraisi toista jne pitkänä ketjuna. On vain muistettava että eivät ne mitään ajatuksia ole, ne ovat mielteitä, jotka toisinaan ovat ketjussa, toisinaan taas nousevat yksittäin, selittämättömästä syystä, esiin, ja vaivaavat sitten kiusallisen pitkään.
Jatkuva suggestioiden ristituli merkitsee suunnatonta rasitusta mielelle. Siksi se luonnollisesti pyrkii etsimään vapautusta tästä tilanteesta.
Eräs tunnettu uususkonto, scientologia, perustuu juuri siihen sinänsä oikeaan olettamukseen että olemme alati alttiina tällaisille suggestioille. (L. Ron Hubbard: Scientologia.)
Heidän keinonsa niiden torjumiseen on kuitenkin uusi, heidän itsensä toteuttama suggestio, jonka täytyy olla todella tehokasta; jäsenet nimittäin pulittavat iloisin mielin tuhansia euroja päästäkseen autuudesta osallisiksi, ja monet laittautuvat perheineen elinkautiseen pakkotyöhön.
Onneksi tarjolla on halvempiakin menetelmiä.
Meditaatio on suggestioiden pyyhkimistä.
![]() |
Yrjö Kallinen |
Kallinen vastasi, että meditaatio ei ole mitään itsesuggestiota, vaan päin vastoin kaiken vieraan suggestion pois pyyhkimistä mielestä.
Tuo Kallisen määritelmä on minun mielestäni suorastaan tyhjentävä kuvaus meditaatiosta, siinä kun kerrotaan, mitä meditoidessa tapahtuu. Sen lisäksi se on myös sen indikaattori, ilmaisin, onko meditoinut oikein.
"Oikein" ei tässä tarkoita jonkin opin mukaisesti oikein tehtyä, vaan sitä, onko se vaikuttanut, onko mielenrauhaa tullut, ja ovatko ne vieraat suggestiot todella poistuneet.
Tässä voi joutua huomaamaan, että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu ja aikaisemmat tavoitteet eivät enää tunnukaan mielekkäiltä.
Mutta varma voi olla siitä, että uusia tulee tilalle!
Eräs käytännön sovellus
Suggestioiden runsautta on mahdollista käyttää hyväkseen esmes jos haluaa irti tupakasta tai muuusta haitallsieksi kokemastaan tavasta.![]() |
Himokkaat kädet hamuavat kessuja |
Siinähän on kyse nimenomaan tästä nyt kuvatusta ilmiöstä.
Kun tupakan mieliteko iskee, se on hyvin voimakas.
Mutta johtuen juuri tuosta suggestioiden runsaudesta se ei ole kovin pitkäikäinen, vaan muut suggestiot sysäävät sen sivuun tuota pikaa.
Jos siis todella haluaa irti tupakasta, ei tarvitse kuin odottaa että näin tapahtuu. Repaleinen mielemme ei pysty pitämään mitään, ei edes tupakan himoa, kuin tuokion.
Tuleehan se tietysti takaisin, mutta mitäs siitä. Kun takaisintulo kestää kerta kerralta pitempään, niin siinä vaiheessa näkee ehkä ensi kerran elämässään, mitä turhaa höpötystä on ollut puhe tahdonvoimasta, johon aikaisemmin on yrittänyt tukeutua.
Mukaan tulee aivan uusi mahti, mielen voima, mikä on meditaatiolla otettavissa käyttöön. Sillä tottahan sisimmässämme on jokinkohta joka tietää että tupakointi on turmiollista! Se on se spirituaalinen puoelemme, joka näin pikkuisella tempulla selättää sekä kehon että psyyken, joissa todistetusti tupakantuska ja moni muukin turha himo asustavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki on sallittua kunhan vain koskee kulloistakin asiaa.