Homo narrationis

 Kertova ihminen

Kaikki mikä ihmisillä on mutta mitä ei ole eläimillä, perustuu yhteen ominaisuuteen joka on vain ihmisellä: tarinan kertominen.
Eläimen yhteisöt perutuvat kaikki laumaviettiin, mikä on luonnonvalinnan seurauksena syntynyt kun yhdessä on pärjätty paremmin.
Ihmisen yhteisörakenteet lähtee siitä mutta saavat lisäksi erikoisen sävyn tarinoista.
Heimosta lähtien kaikki perustuu tarinaan. Itse asiassa j perhekin perustuu tarinaan. Mutta siitä lähtien kaikki yhä mutkikkaammat ja yhä suuremmat yhteisöt perustuvat tarinaan.
Yhteinen uskonto on tarinaa. Valtio on tarinaa
Raha on tarinaa.
Tarina synnyttää jonkinasteisen keskinäisen luottamuksen.
"Jonkin asteinen" tarkoittaa, että se on riittävän vahva pitämään koossa, mutta se on alituiseen hajoamassa.
Kun tarina kertoo että uskomme yhteiseen jumalaan, jokaisen ihmisen sisin sanoo että "vitut, minä uskon omaan jumalaani mutta pitäkööt käsityksensä, että sopu säilyisi".
Ja sopu säilyy niin kauan kuin ulkoapäin tuleva paine on suurempi kuin sisäinen. Mutta sisäinen putkahtaa aina välistä esiin, ja silloin nähdään vallankumouksellisia tapahtumia.
Normaalioloissa sisäinen ääni tuntuu omantunnon pistoksina; itseen ei lopulta luoteta niin paljoa että uskallettaisiin jättäytyä yhteisön ulkopuolelle, mihin omaa tietä seuraaminen vääjäämättä johtaisi.
Omantunnon pistos. Jaa jaa, se on se synnintunto, tunto että minä tai minun syntineen sisimpäni on kapinassa jumalaa vastaan (joka ei lopulta ole muuta kuin tuo tarina jota yhdessä hymistään) .

Raiteissa ajaminen on myös ominaista ihmiselle. 
Se on ehdottomasti vanhempi kuin tarinan kertominen. Onhan se kaikkien laumassa elävien ominaisuus, kaikki seuraavat johtajapässiä.  Kun lauma menettää pässinsä, sen sisältä ilmaantuu tuota pikaa uusi, ja jos ei ole uutta pässiä niin uuhi kelpaa, ne ovat jonossa seuraavina.
Joitakin yrmitään, ja jotkut yrmityt ovat riittävän vahvoja hypätäkseen pois raiteista, ja pysyäkseen omilla teillään; ne ovat niitä jotka vievät kehitystä eteenpäin innovaatioita luomalla ja tuomalla ne sitten yhteiseen käyttöön.

Sapiens

Nämä ajatukset innoitti Yaval Noaah Hararin kirja "Sapiens, ihmisen lyhyt historia".
Harari tarkastelee tilannetta, jossa elämme, sekä menneisyyttä ja tulevaisuutta, suurena kertomuksena.
Oleellisin seikka, joka sen erotti sapiensin muista ihmislajeista, on kertomusten muodostaminen.

Kaikki, mitä ympärillämme näemme, on kertomusta, tavalla tai toisella.
Sellaisuus on lähtökohta, mutta kaikki mitä sen jälkeen seuraa on kertomusta
Ihmiskunnaan historia on  kertomisen historiaa

Kertomus on kertomusta menneisyydestä, mutta siihen liittyy kertomus tulevaisuudesta.
Saumattomastiko?
Ei toki.
Me itse olemme sauma.

Tulee ahdistus kun näkee, mihin kertomus on johtamassa.
Mikään muu laji ei ole johtanut itseään sellaiseen tilanteeseen että olisi määrätietoisesti pyrkinyt käyttämään resurssinsa ympäriltään loppuun.
Ei tosin ole tainnut voidakaan sitä tehdä älyllisen kapasiteettinsa puolesta, mutta toisaalta tuskin on sitä mitenkään tietoisesti vältellytkään.
Hau evöö, ihminen on tilanteessa, missä näin on käymässä ja lisäksi hän tietää sen.
Tämä tietoisuuskin on ainutlaatuinen, ensimmäistä kertaa tapahtuva ilmiö
Harari näkee kertomuksen päätepisteenä mm. ihmisen jumalana, joka ei tiedä mitä oikein haluaa.
Tämä tilanne on nyt kuitenkin meidän sellaisuus.

Kuinka ollakaan,  ”kertova ihminen” tarkastelunäkökulmana, erotukseksi kaikista muista ominaisuuksistamme, johtaa myös yllättävän lähelle toista teemaa, nimittäin suggestion teemaa  sellaisena kuin trialistinen paradigma, (toiselta nimeltä trialistinen näkökulma) sen eteemme lanseeraa.

Sellaisuus, tarina, suggestio, meditaatio

Harari on oikeassa, kaikki on yhtä suurta tarinaa.
Silmäni aukenivat kirjaa lukiessani, kun huomasin, että eivät uskonnon jumalat ole ollenkaan ainoa tarina.
Se kuitenkin poikkeaa muista siinä, että juuri se muutti tavan tarkastella tarinoita dualistiseksi; se nappasi hengellisyyden elementin vieraisiin sfäärehin joihin se jäi -- tämä kuului uskonnon erikoisuuksiin.
Uskonnon pikkuhiljaa poistuessa trialismi ei kuitenkaan ole palannut tavaksi tarkastella tarinaa.   Uskonto on tieteessä jäänyt kauaksi jälkeen, mutta edelleen suhtaudutaan historian kulkuun ja asemaamme siinä ikäänkuin olisimmekin uskonnon kuvaama kaksinapainen kummajainen. Eikö juuri mammonan tavoittelu ja kaiken paisuttaminen ylisuuriin mittoihin ole merkki ja seuraus rauhattomuudesta, joka estää näkemästä päämäärää, ja sopeuttamaan nykytilannetta sen mukaiseksi. 

Sellaisuuteen synnymme, kaikki sen jälkeen tuleva on tarinaa.

Nyt tuleekin juuri näkyviin, se, mikä merkitys sisältyy omaan mielensä ymmärtämiseen.
Mitä muuta kaikki se tarina, mitä kannamme sisällämme, on kuin ulkopuolelta tuotettua suggestiota. Pysähtyminen tarkastelemaan sitä omassa kolminaisessa hiljaisuudessaan meditoiden vapauttaa valitsemaan tarinasta sen, mitä haluamme.
Näin on Hararin tarinan pelottava jumala löytänyt oman todellisen luonteensa, ja tällä se kertaa tietää mitä haluaa.

Oli miten oli, Hararin Sapiens on parasta mitä Jerusalemispäin on ikinä julkaistu.

Meditaation ulottuvuudet

Mitä kaikkea meditaatio paljastaa...

Mieli ja mielteet

Mieli operoi mielteillä. Usein tätä pidetään ajattelemisena, mikä on kuitenkin vain yksi tapa mieltää, ei sen enempää.

Muita ovat esmes mielikuvat, ideat, mielipiteet, käsitykset, tuntemukset jne. Kaikki tämä muodostaa siis mieltämisen kategorian, johon ajattelukin kuuluu. Mutta siihen kuuluu myös ulkopuolinen suggestio, joka valitettavasti on usein jopa vallitsevana.

Mieltäminen on yhdeltä kannalta katsottuna näistä eri lähteistä tulvien mielteiden järjestelyä. Voidaan sanoa, että mieli seuloo mielteitä pyrkien järjestykseen, mutta samalla se sekoittaa niitä, ja järjestys tuleekin ikään kuin ulkopuoleltamme.

Meditaatiossa kohtaavat...

-Ruumis, sielu ja henki.
-Koko biologinen historiamme, aina ensimmäisestä yksisoluisesta alkaen.
-Sisäinen ja ulkoinen.

Meditoinnin tarve itse asiassa syntyy jännityksen tunteesta mielessä, joka on joutunut hämmennyksen tilaan monien eri suuntaan vetävien suggestioiden johdosta.
Minkä hyvänsä kappaleen muoto määräytyy sitä koossa pitävien ja sitä hajottavien voimien jännitteestä. Tasapaino niiden välillä määrää muodon.
 Keho, sielu ja henki ovat niitä voimia joista muodostuu mieli-niminen esine. Kuten kaikki luonnonvoimat, ne hakevat keskinäistä tasapainoa.
Mielen tasapaino on luonnollinen olotila. 
Meditaatio on sen saavuttamisen menetelmä.


 

Meditaatio on itsen sisäisten elementtien saattamista harmoniaan.

Meditaatiossa kohtaa paleontologinen menneisyys nykypäivän   

 Vielä kolmaskin jännite löytyy. Historiamme koostuu monista kehitysvaiheista, ja ne kaikki ovat läsnä nykyisyydessämme.

Jokainen niistä vaatii oman huomionsa.
Voimme ottaa apu simulaattoriksi esmes jonkin paleontologien piirtämän animaation evoluution kehityskulusta. Niissä voi seurata, miten enemmän tai vähemmän kastematoa muistuttavalle eliölle on alkanut ilmaantua erikoistuneita elimiä, aluksi suu ja peräaukko, sitten kidukset, liikuntavälineet, kuten evät, raajat aluksi voimakas pyrstö, joka on sittemmin kutistunut hännäksi, joka sitten vuorostaan on hävinnyt, jne.
Kun tarkastelemme omaa kehoamme, voimme jossain määrin jäljittää näitä kehitysvaiheita. Esmes ihmisen sikiölläkin on jossakin vaiheessa kidukset. Kahdesta alkiosta on ensimmäisissä vaiheissaan  vaikea sanoa kummasta tulee kala, kummasta ihminen :)
Häntäluu meillä on yhäti, samoin umpisuoli. Selkäydinkin on tavallaan yksi rudimenteista, jos ajattelemme aivoja sen jatkeena!

Kun asetumme meditoimaan ja kiinnitämme huomiomme ns. cakroihin, aloittaen useinkin alimmasta, joka sijaitsee jossakin peräaukon tienoilla. 
 
Lähdemme alimmasta ja etenemme kohti ylintä. Samalla tulemme käsitelleeksi biologisen kehityksemme vaiheet, joista jokaiseen kuuluu sekä fyysinen että psyykkinen taso.  

Alkeellisimmat elämänmuodot muistuttavat enemmän matoa kuin ihmistä, niissä toinen pää toteuttaa yhteyttämisen, toinen eriyttämisen (assimilaatio ja dissimilaatio, karkeasti sanoen syöminen ja paskantaminen. Esmes liskoilla vartalo jatkuu vielä takaraajoista taaksepäin vahvana pyrstönä, joka sitten selkärankaisilla on kutistunut vähemmän vahvaksi hännäksi, josta ihmisellä on enää häntäluu muistona. 
Mikään ei estä sijoittamasta alinta cakraa sinne pyrstön päähän, jolloin mukaan tulee vielä pitempi pätkä historiaa.
 
Käsittelyssä on siis kuitenkin koko historiamme, joka on niin pitkä, että se jää tosiasiassa kaiken hahmottamiskykymme ulkopuolelle. Kaikki vaiheet  ovat missä kaiken aikaa läsnä, mutta vain meditaatiossa ne tulevat tietoisuutemme piiriin..

Jos meditaatio on menetelmä, mantra on instrumentti sen menetelmän soveltamiseksi.

OM

Mantrojen sanotaan värähtelevän.
Se puhe ei olekaan tuulesta temmattua.
Monien gurujen suosima "pyhä tavu" OM on jokaisen milloin hyvänsä testattavissa.  
Tavun edetessä tunnemme rinnan kajetossa selvää värinää. Koko ihmiskeho kaikkine onteloineen värähtelee, poskionteloissa, pääkopassa, vatsassa.....
Tässä paljastuukin ensimmäinen suuri meditaation luoma yhteys: Sielullinen ja fyysinen (värähtely on fysiikan piiriin kuuluva tapahtuma!) siinä löytävät toisensa.

Ulkoinen suggestio

  Mutta lisäksi on tarjolla ulkopuolista suggestiota, ja kuten on nähty, ne aikaansaavat lisää epäjärjestystä.
Sitä ovat mm ja nimenomaan kaikki uskonnolliset opit, jotka edellyttävät minkä hyvänsä asian käsittämistä määrätyllä tavalla, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi.
Hämmentävää on, että myös jokainen oppi, jota tyrkytetään perustaksi meditaatiolle, kuuluu tähän kategoriaan. Gurun ja alempien ohjaajien vaikutus on ihan suoranaista suggestiota ohjeineen joita kuiskitaan oppilaan korviin itse aktin aikana. Kyseessä on niin voimakas vaikuttaminen ulkoapäin, että, se estää itsen löytämisen, mikä taas on meditaation päämäärä. 
Tässä tavallaan yksilön ja yhteisön intressit joutuvat ristiriitaan ja mieli joutuu umpikujaan. 
Tästä umpikujasta meditaatio johtaa ulos, koska se kutsuu mukaan hengellisen. Kaiken elollisen yhteys on hengellistä, joten myöskin yhteiskunnallisuus toteutuu tätä kautta.
 Voidaan sanoa, että meditaatiossa se tapahtuu altrtuismin kautta, eikä autoritäärisen manipuloinnin kautta jota kaikkinainen ulkoinen suggestio yksilölle merkitsee.

Nämä näkökulmat auttavat ymmärtämään, mitä meditaatiossa oikein tapahtuu.