Suhteellisuusteoreettinen näkökulma

Suhteellisuus on universaalia

Suhteellisuusteoria palautuu mielissämme atomifysiikkaan, mutta huomioikaa, että kaikki on suhteellista. Kirjojakin kannattaa katsella suhteellisuusteorian valossa.
Ei yhdessäkää niistä ole absoluuttista totuutta, vaan ne korkeintaan sivuavat suhteellista totuutta. Kirjoittamisen ajankohtaa voidaan pitää ajallisena inertiaalipisteenä, jolloin se mitä "kirjoitettu on" on ehdottomasti ollut totta silloin kun se on kirjoitettu.
Tämä merkitsee sitä että ei kirjoituksissa ole myöskään objektiivista totuutta, vaan subjektiivista, kertojan tai kirjoittajan tajunnan läpi suodattunutta.

Sama koskee niin Raamattua Mooseksen kirjoineen, kuin Stephen Hawkingin ja Richard Dawkinsin loisteliaimpia kuvauksia maailmankaikkeuden ja elämän synnystä.

Se, että alussa jumalat loivat taivaan ja maan itse asiassa ei ollut, silloin kun se kirjattiin, ollenkaan väärä väittämä, vaan piti paikkansa suhteessa siihen tietämykseen joka vallitsi tuona  aikana.
Mitään sen todempaa ei silloisen tietämyksen valossa voitukaan sanoa.
Sanalla sanoen, asia oli niin koska se näytti siltä.
Tarkoitan tässä luomiskertomuksen tapahtumia kaikkina kuutena pivänä.
Totuus oli suhteellinen totuus ( muistetaanhan, että liikekin paljastuu meille vain suhteessa inertiaalipisteeseen mistä sitä tarkastelemme. Ei ole absoluuttista liikettä. On vain liikettä suhteessa muihin kappaleisiin. Inertiaalipistekään ei ole missään tapauksessa mikään absoluutti. Se vain valitaan, ja jokainen piste voidaan tarpeen mukaan valita inertiaalipisteeksi.)
Luomiskertomusten lisäksi kirjoitukset sisälksivät paljon muuta, konkreettisemmin jokapäiväiseen elämäämme liittyvää asiaa, joka varmasti, ja todennettavasti piti piakkansa ja osa ei ole lakannut pitämästä paikkaansa vieläkään.
Esmes se, että ihmiset käyttävät vaatteita on kiistaton totuus yhäti.
Samoin se että tekevät työtä ja hikoilevat--
Tällä tavalla ilmenee totuuden suhteellisuus.

Sen vuoksi on syytä havita vielä yksi jatkumo, joka on siis on vaikuttanut hamasta alusta meidän päiviimme asti, eikä loppua ole - vielä - näkyvissä.
Raamattua ja muita "pyhiä" kirjoituksia on käytetty hartauselämän perustana tähän päivään saakka ja ilmeisesti käytetään tästä eteenpäinkin, osoittaa että kaikki ne sisältävät sen verran totuutta hartauselämästä, että niitä voidaan siinä tehtävässä käyttää. jos ne eivät olisi käyttökelpoisia tähän tehtävään, niitä ei myöskään käytettäisi siihen.

Eksaktien tieteiden mukaan suuntautuneilla näyttää olevan kova hinku kiistää tämä, ja väittää, että koko hartauden tarve on noussut siitä "eksytyksestä" mitä uskonnot ovat tehneet.   
Kyllä niin voi ajatella, ja muuhun tulokseen tuskin voi tullakaan jos ajattelee ihmistä dualistisena rekennelmana. Ja jos ei vaivaudu perehtymään asiaan pintaa syvemmältä.
Elämmehän juuri aikaa jolloin yleisesti tiedetään, että talouselämä teollisuuksineen ja kauppoineen syytää koko ajan ilmoille "tarvikkeita", joita ei kukaan ole kysynyt, vaan joille yritetän keinotekoisesti luoda markkinoita. Ja useimmiten tämä onnistuu.
Mutta ei se onnistuisi, jos ei pohjalla olisi jokin yksi, yleinen inhimillinen tarve. Se tarve pohjautuu kuten muutkin tarpeet, eloonjäämis- itsesuojelu- ja lisääntymistarpeisiin. Kyse on siitä, että ihmiskunnan kehityksen eräs vaikuttavimpia vaiheita on ollut keräilytalouden vaihe, jolloin eloonjääminen oli kiinni siitä mitä löydettiin. Ja alituiseen oltiin etsimässä. 
Sama etsintä jatkuu nyt, muoto vain on muuttunut. Tämä on se markkinarako mihin talouselämä pystyy tunkemaan uusia ennennäkemättömiä tuotteitaan.

No niin, tässä valossa kun tarkastellaan sitä tosiasiaa, että Raamattu ja monet muut pyhät kirjoitukset ovat vuosituhansia tarjonneet hartauden pohjaksi jotakin riittävän kiinteää jotta sitä on voitu tehtävään käyttää, niin mitä sillä on väliä vaikka tarve hartauteen olisikin uskontojen itsensä luomaa (ja onhan se vähintäänkin niiden ylläpitämää). Olisivatko ne voineet toteuttaa tuollaisen harhautusoperaation, joka vastaa hyvinkin kauppiaiden suorittamaa markkinoiden herättämistä, jos ei pohjalla olisi ihmiskunnan jokin perustarve, saman tapainen kuin eloonjäämis- ja suvunjatkamistarve?
Minun mielestäni tuollaista on turha edes kysellä, sillä kaikki merkit viittaavat siihen että sellainen tarve on olemassa.
Juuri saimme katsella televisiosta loistavan ohjelman "Dawkinsin maailma" missä tämä maailmankuulu evolutiobiologi selvitteli olemassaolomme tarkoitusta.
Lopussa hän ylistää lähes hurmioituneesti kehitystä ja sen nykyhuipentumaa (huomioimatta että on itse eräässä inertiaalipisteessä) ja toteaa, että "totuus ei ehkä lohduta kärsimyksissä, mutta sillä on oma majesteettisuutensa.
Ja hän toteaa että näin hän vastaa jos kysytään että miksi hän vaivautuu nousemaan aamuisin sängystä.
Minulle olisi riittänyt toteamus että hän on tyytyväinen ja onnellinen koska on niin ohjelmoitu, ja koska on menestynyt valitsemallaan uralla, pystynyt ja pystyy jatkuvasti toteuttamaan itseään suunnilleen oman mielensä mukaan...
Mutta hartauden tarpeeseen ei päästä aivan tätä kautta, vaan se tulee voimakkaimmin esille akuuteissa kriiseissä sekä pitkäaikaisissa epätasapainotiloissa, joihin niin  moni ajautuu ihan tavallisessa arkielämssään.
Niistä taas on osoituksena vaikkapa liikalihavuus, narkomania ja alkoholismi, itsemurhatilastot, työuupumus, nuorison lisääntyvä henkinen tasapainottomuus, yms, yksilöiden tasolla, ja köyhyys, työttömyys, varallisuuden epätasainen jakautuminen yms. yhteiskunnan ja kansainvälisellä tasolla...

Dualistinen ihmiskäsitys asettaa omat rajansa asian ymmärtämiselle. Paradigmat ovat yleensäkin rajoittavia, ja siksi ne vaihtuvat aika ajoin, muuten ei uuden ymmärtäminen olisi mahdollista.
Jos tässä paradigmaksi valitaan kolminaisuus, trialismi, ymmärretään helposti se aivan ilmeinen asia, että ihmisen pitkälle kehittyneen henkisyyden lisäksi hänessä on myöskin hengellinen puoli, ei ole enää pitkä matka johtopäätökseen, että meillä on fyysisten ja psyykkisten tarpeiden lisäksi myös  spirituaalisia tarpeita.

Nämä tarpeet ovat yksinkertaisesti seuranneet ihmistä hamasta ylimuistoisesta ajasta, eivätkä ota jättääkseen tätä huolimatta kaikesta elintason noususta, tieteen edistymisestä, aivotutkimuksesta jotka kaikki ovat ihan hiljattain edistyneet valtavin harppauksin.
Kaikkina aikoina spirituaalisuus on pyrkinyt ilmenemään hartauselämänä ja ja sitä on haluttu myös kuvata hengellisin menetelmin.
Pieleen on mitä ilmeisimmin menty teologian kautta, jonka piirissä ei ole milloinkaan oikein uskottu tähän spirituaalisuuteen, vaan aina sitä on yritetty pukea psyykkisyyden epäpyhään asuun.
Pitäisiköhän yrittää vielä kerran.

Mystikot ja filosofit

Psyykkisellä tasolla pelaa logiikka, spirituaalisella tasolla usko.
Psyykkisen tason todistelu tapahtuu logiikalla kuten sana "-logia" antaakin ymmärtää. Spirituaalisella tasolla todistellaan uskon keinoin.
Koska parempaakaan sanaa ei ole tätä kuvaamaan, käytän sanaa mystiikka.
Metafysiikkaa on myös tarjottu, mutta koska se vie ajatukset "fysiikan tuolle puolen", se johtaa harhaan.
Tämä mystiikka nimittäin ei ole minkään tuolla puolen, sanalla sanoen, se ei ole tuonpuoleista, vaan se on todellisuutta tässä ja nyt, edustaen yhtä oman olemuksemme kolmesta sivusta.


Vaikka kaikissa kirjauskonnoissa  uskonnon  perustelut ovat väärät, uskonto sinänsä näyttää edenneen vääjäämättä, ilman vakavasti otettvaa kilpailua miltään taholta.

Kirjauskontojen historian tarkastelu osoittaa, että niiden syntyyn on vaikuttanut lähinnä kahdenlaiset tekijät: Yhtäältä varsinainen hengellinen tarve, ja toisaalta tietämättömyys joka aiheuttaa älyllistä pohdiskelua olemassaolon perusteista.
Nämä yhdessä vaikuttavat, että uskonnosta muodostuu vääjäämättä vallankäytön väline, sen johtaminen siirtyy pois hengelisiltä johtajilta. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että hengelliset johtajat "maallistuvat". Nähtävissä on esimerkkejä laidasta laitaan portaattomalla säädöllä...

Niinä myös kristillisessä kulttuurissa vaikuttaa tätä vastaten kaksi toisilleen jonkin verran vastakkaista lähestyä uskontoa ja mieltää se,  nimittäin teologinen ja mystinen.
Karkeasti ottaen teologinen lähestymistapa on melko puhtaasti älyllinen, siis sielullinen, ja teologia onkin käsitettävä filosofian erääksi haaraksi.   Mystinen taas on etupäässä hengellinen, spirituaalinen, ja sen perustana on yksinkertaisesti harjoittajiensa, joita mystikoiksi kutsutaan, henkilökohtaiset kokemukset siitä että maailma ON hengellinen, tarvitsematta mitään loogisia perusteluja. Siis että hengellinen tarkastelutapa on yksinkertaisesti oikea!
Kautta historian on ollut mystikoita jotka tällä hengellisellä otteellaan ovat olleet niin vakuuttavia, että teologisen siiven on ollut pakko heidät noteerata, joskin vainojenkin kohteiksi heitä on joutunut.  Ne  mystikot jotka ovat selvinneet valtavirran suosioon, on sitten vainottu toisella tapaa hiljaisiksi; heidän oppinsa on fiksoitu jähmeiksi teeseiksi joita he tuskin enää tunnistaisivat omikseen. Tämän mahdollistaa se, että teologian edellyttämä psyykkisen tason ensisijaisuus on vallitseva enemmistön keskuudessa.
Kristillistä mystiikkaa edustavat nykyisin lähinnä "karismaattiset" yhteisöt, ja niihin tutustumalla saakin pian selville, että päinvastoin kuin valtakirkon katekismususkovaisuus, niisä uskovaisuus perustuu enemmän henkilökohtaisiin kokemuksiin, "suoraan kontaktiin" jumalan kanssa.
Historiasta tunnetaan sellaisia mystikoita kuin Juan de la Cruz, Avilan Teresa, mestari Eckhart, Hildegard Bingeniläinen, Ingnatsius Loyola (jesuiitta!), Fransiscus Assisilainen, Emanuel Swedenborg jne.

Nykykirkko kunnioittaa mystikoita esmes kirjasarjalla "Hengen tie", jossa on julkaistu monien mystikoiden perusteoksia. 
Minä kunnioitan heitä siksi, että monet heistä esittelevät hartauden harjoituksen menetelmiä jotka eivät millään tavalla poikkea siitä mitä minä ymmärrän meditaatiolla.
No, tähän tulee vastaväitteitä, puhutaan meditaation sisällöstä joka on kristillisillä peräti erilainen kuin esmes buddhalaisilla jne.
Mutta niin se juuri ei olekaan, koska meditaatiolla ei ole sisältöä.
Uskonnot tosin pyrkivät amtamaan sille sisältöä esittämällä ehdotuksia sitä mitä pitäisi meditoida.
Suomen kieleen on lisäksi pesiytynyt vaarllinen ilmaisu, sana "mietiskely" mukamas meditaation synonyyminä.
Pah, ei meditoidessa mietitä mitään, niinkuin tämä sana antaisi ymmärtää, vaan päin vastoin, ollaan miettimättä yhtään mitän.

Minua paremmin tämän on esittänyt juuri eräs näistä Hengen tien mystikoista, tuntemattomaksi jäänyt "Tietämättömyyden pilvi" nimisen kirjan kirjoittaja:
"Meditoidessa ei saa ajatella mitään. Sanoisin, jos voisin sen rienaamatta tehdä, että ei edes Jumalan hyvyyttä saa ajatella!"
Sillä tavalla. Onko ihme että teologit suhtautuvat vähän epäillen mystiikkaan, kun sen ydin on tuollaista :)

Suomalaisten ei tarvitse kuitenkaan etsiä teologian ja mystiikan antagonismia kaukaa ulkoimailta, esimerkkejä on omastakin takaa.
Paavo Ruotsalainen (1777-1852), aivan tavallinen talonpoika,  nousi kokonaisen herätysliikkeen johtoon koettuaan henkilökohtaisen uskoontulon. Merkittävää on, että liikkeeseen tuli mukaan huomattava määrä pappeja, siis kirjanoppineita teologeja, joita Paavo todella johti. Paavon peruskokemus oli, että "Kristuksen sisäinen tunto" on saavutettava, vain se merkitsee jotakin, kirjoitettu sanakin on toissijaista.  Tätä teesiä hän myös alinomaan toisteli.
Ja itse hän selvensi oman oppinsa ja kirkon virallisen opin rajaa syyttämällä kirkon oppia filosofiaksi.
"Te olette sellainen philosophi", oli hänen tokaisunsa useammallakin teologille.

Ja muille oppineille tuomio oli vieläkin suoraukaisempi. "Te herrat tongitte Jumalan Sanaa niinkuin sika pottumaata" oli hän sanonut itselleen J.V. Snellmanille.
Oli odotettua, että "sisäpiirinkin" teologeissa nousi pian vastustusta tällaista heidän omaa arvoaan "alentava" käsitystä kohtaan, ja ennen pitkää H. G. Hedberg ottikin näyttävän irtioton teesillä "sana ja siihen sisältyvä lupaus on kaiken perusta", tästä muodostuikin sitten nykyinen SLEY, luterilainen evankeliumiyhdistys, jonka eräs lempivirsistä yhä vielä toistelee säettä "Jeesus mua rakastaa, niin sana opettaa. Siis ei sisäinen tunto, vaan sanan opetus!
 Ja körttiläisyys näivettyi Paavon mukana. Tosin se herätettiin myöhemmin W Malmivaaran, papin, toimesta henkiin, mutta nyt oltiin jo kaukana Paavon opetuksista.
Sitä todistaa vaikkapa kohtaus Tuntemattomassa Sotilaassa, jossa körttiläinen Mäkilä nuhtelee Hietalaa tämän ryypiskelystä:  
"Ei s'oo sulle sopivaa elämöörä kiljun kanssa. Lähtö on eres. Aamulla on tullu neljän aikahan täysosuma kolmostukikohraskin korsuhun. Pari poikaa on menny ja kolme vietihin heikos kunnos kenttäsairaalahan. Khm... N'oon pikaasia lähtöjä. Mis kunnos sitä sitten vaan ollahan?
Jos Paavo olisi tuon kuullut niin hän olisi ottanut Mäkilän puhutteluun. "Vai ansioita yrität esittää Kristuksen dedessä! Vai tekopyhyydellä meinaat yrittää taivaaseen..."
Mistäkö minä sen tiedän?
Siitä sen tiedän, kun hän oli juuri tällä tavalla nuhdellut pappeja Kalajoella majatalossa, jossa odoteltiin porukalla seuraavana päivänä alkavaa oikeudenkäyntiä jossa he olivat kaikki syytettyinä.
"Sopiiko sitä nyt tällaisena iltana juoda totia" oli eräs pappikysynyt paavolta. "Vai tekopyhyydellä..." oli  Paavo vastaus alkanut.

Niin, kuten sanottu, valtavirroilla näyttää olevan jatkuva taipumus ja kyky panna mystikot matalaksi, jos ei väkisin niin väsyttämällä, ja niin kävi Paavollekin kuolemansa jälkeen. Asiat naulittiin omaan järjestykseensä, eikä aina välttämättä niin miten oppi-isä oli ajatellut.

Nykyaikanakin on mystiikan ja teologian välinen skisma täydessä voimassaan.
 
Mystikoista kannattaa mainita erityisesti ruotsalainen Jonas Gardell.
 
Häntä, kuten monta muutakin mystikkoa, on tituleerattu "harrastelijateologiksi".
Kun lukee hänen kirjojaan "Jumalasta" ja "Jeesuksesta", huoma piankin että ei tämä ole teologiaa, vaan kyse on jostain aivan muusta. Hän repii maan tasalle kaikki ne Raamatun mielikuvitukselliset teoriat ja ajatuisrakennelmat, joiden tueksi teologit ovat vuosisatojen ajan rakentaneet niitäkin mielikuvituksellisempia teorioita ja ajatusrakennelmia.
Ja kuitenkin hän ainakin minun silmissäni näyttäytyy paljon enemmän "uskovaiselta" kuin yksikään tietämäni teologi (en varsinaisesti tunne ainuttakaan henkilökohtaisesti). 
Paavali sanoi että uskonto on hullutusta, mutta hän ei itse uskonut tuohon sanomaansa, vaan päinvastoin, perusti kristillisen teologian perustelemaan järjen asein tuota hullutusta. Siitähän teologia on lähtenyt liikkeelle.
Gardell sensijaan on huomannut, että loogiset perustelut johtavat metsään alusta loppuun, eikä yritäkään niitä selitellä, saati nojautua niihin. Niiden sijaan hän asettaa uskon, jonka riittävyyden todistaa omakohtaisella sisäisellä kokemuksellaan...

Valhe jumalasta

Pidän totena väittämää, että Raamatun "vanhana testmenttina" tunnettu kokonaisuus on saatettu kirjalliseen muotoon Israelin pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen.

Tästä oletusarvosta seuraa, että lähes mitään, mitä Uudentestamentin puolella siteerataan näistä kirjotuksista, ei voida pitää luotettaluotettavana, koska viitataan tapahtumiin, joiden väitetty tapahtuma-aika on kuitenkin paljon ennen tätä pakkosiirtolaisuutta.
Kun siis Jeesus sanoo Saatanalle erämäaassa (Matteuksen evankeliumi 2. luku) että "kirjoitettu on, 'vain Herraa yksin sinun pitää palvoman' " niin tuollainen kirjoitus tosin löytyy 5. Moos... , mutta niin se löytyi Jeesuksen aikanakin, ja alkuperä oli silloin yhtä hämärä kuin nykyisinkin. Sitä vain ei silloin tiedostettu.  Joka tapauksessa Jeesuksen olisi, täsmällisyyden vuoksi, tullut teroittaa Saatanalle, että "Esi isämme Baabelin vankeudessa merkitsivät muistiin Herran sanoneen Exoduksen aikana, että 'vain Herraa yksin pitää sinun palvoman' jne.
Monia muita "kirjoitettu on" sanontoja löytyy evankeliumeista, ja tämä sama kritiikki koskee niitä kaikkia.
Ja Paavalia, kaikkinen Mooseksen erämaasssa käärmeen nostamisineen yms.
Ja mitä merkitystä tällä sitten on meille?
Sitä merkitystä, että nämä ovat niitä puheita joilla meidät on ollut määrä saattaa "uskomaan" kaikki se mitä uskontoon katsotaan sisältyvän.  Kysehän on aineistosta joka, niinkuin väitetään, seisoo tai kaatuu yhtenä kokonaisuutena.  Itse Jeesus korosti krjoitetun sanan merkitystä "Yksikään piirto ei kirjoituksista katoa"...
Kirjoituksista jotka on runoiltu tarkoitushakuisesti suorittamaan erästä silloisen ajan vaatimaa tehtävää, kansallisen identiteetinluomista.
Ja mitä sitten ovat seuraukset?
Stefanus aloittaa puolustuksensa (Ap.t. 7.luku)  esittämällä pitkän kronikan Israelin kansan historiasta  sellaisena kuin se on kirjattu mainittuun vanhaan testamenttiin .
Missä tarkoituksessa?
No aivan ilmeisesti koska oletti muiden paikalla olleiden olleen samaa mieltä; siinä siis toteutui kirjoitusten alkuperäinen tarkoitus, kansallinen identiteetti vallitsi.
Mutta siltikin, tai paremminkin juuri siksi,  sitä koskee aivan sama kritiikki: vuosituhantinen historia on luotu kyhyenä ajanjaksona oman aikansa poliittisiin tarpeisiin, ja kyseessä oli todella eri aika kuin Stefanuksen aika.


Meidän päivinämme on tilanne sellainen, että sitä mukaa kuin etenevä tutkimus ja kehittyvä ajattelu murentaa kirjoitusten jumalallista arvovaltaa, taistelu niiden statuksesta senku kiihtyy.


Ihmisen on näköjän mahdollista "tulla uskoon", ts. ruveta uskomaan lähes mihin hyvänsä.

Monet ovat  tavanneet Marketin pysäköintipaikalla sympaattisia nuoria Hare Krishna-liikkeen missionäärejä, jotka jakelevat, usein ilmaiseksikin, kauniita ja kalliin näköisiä painoksia Bhakavat Gitasta yms.

Entä kuka ei tuntisi sympaattisia nuoria Mormonipoikia, jotka kuuluvat kaupungeissamme lähes katukuvaan.  Monien oven takanakin he ovat pistäytyneet esittelemässä  missiotaan, joka on todistaa että Josef Smith olisi löytänyt erämaasta kultaiset taulut joissa oli ollut todistuksia Jeesuksen vierailusta Amerkikan mantereella, mutta jotka taulut sittemmin katosivat, mutta joiden aitoudesta on kuitenkin ihan riittävästi silminnökijöiden kirjallisia todistuksia jne.

Ehkä kannattaa vielä mainita Jehovan todistajat, joskin heidän kirjoituksensa ei ole (siis tietysti traktaattien lisäksi, joita vuoskymmenten kuluessa on ilmestynyt hyllymetrikaupalla) muuta kuin paranneltu käännös siitä samasta mitä kirkossa käytetään. Heidän sanomansa on että kirkkojen tulkinnat ovat vääriä, jumala ei olekaan pelkkä Herra, vaan hänellä on nimikin, Jehova, ja että Paratiisi pystytetän uudelleen tänne, maan päälle.

Nämä kaikki perustavat missionsa kaikilta osin jollekin joka on kirjoitettu ennen heitä.

Ainakaan minun päähäni ei ole ikinä pälkähtänyt epäilläkään, etteivätkö kaikki nämä uskoisi asiaansa vilpittömästi.

Mihin siis Uudentestamientin mainitut miehet tarvitsivat nimenomaan niitä kirjoituksia joihin he alvariinsa viittailivat?
Jos jätämme Israelin kansa identiteetin sikseen, niin tässä vallitsee toinenkin lainalaisuus.  Asia on yksinkertaisesti niin, että jotakin valmiiksi kiinteää tai aianakin kiinteltä näyttävää tarvitaan 'yhteisen' uskonnon perustaksi. Jeesus ja Paavali  tarvitsivat sitä perustamisasiakirjaksi samaan tapaan kuin Lenin tarvitsi Kommunistisen puolueen manifestia oman oppinsa perustamiseen.

Tässä yhteydessä en puutu  sanomaan, mutta sanoman perustelu evankeliumeissa on himphamppua alusta loppuun.
Jo ensimmäisessä evankeliumissa, Matteuksessa, selitetään että Jeesuksen syntymä tapahtuisi "jotta kävisi toteen mitä Hra oli puhunut profeetan kautta 'Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimi Immanuel, mikä käännettynä on "Jumala meidän kanssamme" '. (Matt.1:22-23)
No niin, siis mitään tuollaista ei mikään profeetta ollut minkään kirjoituksen mukaan edes esittänyt, vaan kyseessä on Jes. 7:14 esiintyvä käännösvirhe (hebreasta kreikkaan).
Sana joka on suomalaisissa käännöksissä "neitsyt", on kuulemma alkutekstissä "alma", mikä tarkoittaa yksinkertaisesti nuorta naista (merkityksessä synnyttämätön nainen, vrt "hieho eläinmaailman puolella), muttei missään tapaukssa neitsyttä, mitä tarkoittava sana olisi "betula".
Tämä kömmähdys on alkanut selviämään, mutta viimeisimmässäkin 1992 käännöksessä se yritetän sekoittaa seuraavan, harhaanjohtavan alaviitteen avulla: "Käännös "neitsyt" perustuu hepreankielisen alkutekstin käännökseen. Heprean alma merkitsee 'nuori nainen'....
Siis selostamieni faktojen valossahan kyseessä onkin roikkuminen vanhassa käännösvirheessä, ja alkuperistekstin merkitystä ei ole yritettykään oikaista.
Mitä tulee nimeen Immanuel, niin ei missään ole edes väitetty Jeesusta kutsutun missään yhteydessä sillä nimellä.

Matt. 4:4 Hän vastasi: "kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka lähtee Herran suusta'."
Tällainen maininta löytyy todella 5.Moos. 8:3-sivulauseena jota on vaikea soveltaa samaan yhteyteen missä Jeesus sen esitti.
Mutta asian ydin on, että tämäkin Exoduksen aikaan viittaava lainaus on lainaus kirjoituksista jotka krjoitettiin vasta Pakkosiirtolaisuuden aikana.
Sama koskee muitankin kirjallisuusviittauksia mitä hän esittää Saatanalle erämaassa.

Ja sama koskee hänen esittämiään kirjallisuusviittauksia yleensä.
Ja Paavalin esittämiä kirjallisuusviittauksia.
Ja Kirkkoisien
Ja kaikkien pappien jotka kirkoissa sununtaista toiseen esittävät noita viittauksia oikein urakalla.

Paitsi että heidän viittauksensa fokusoituvat pahimmassa tapauksessa sekä kirkkoisien että Paavalin että Jeesuksen että pakkosiirtolaisuuden aikana kirjoitetun kautta hamaan maailman alkuun.
Ja joikaisen focuksen takaa avautuu sektori joka on absorboinut itseensä ties mitä aineistoa mitä sektorista ikinä löytyykin. ja sektori on sitä laajempi mitä loitommaksi fokukksen taakse mennään...
Se monipuolinen tarjonta, joka vallitsee "uskon sisältömarkkinoilla" panee kysymään että mihin ihminen lopulta uskoo.
Mitään muuta järjellä tajuttavaa selitystä ei ole löytynyt kuin että luku- ja kirjoitustaito on se jumala ja salainen voima, jonka ympärillä kokoo nykyinen uskontoelämä pyörii.
Jumala onkin pinkka musteella tuhrittua paperia.

Jumalan silmä

"Jumalan silmä" ortodoksen käytössä

"Jumalan silmä"


Kesämatkallani osuin uskonnollisten symbolien näyttelyyn, jossa oli muun ohella myös tämä "jumalan silmänä" tunnettu kuvio.

Kun jätetään pois kaikki ympäröivät ornamentit ym krumeluurit, joita eri uskonto- ja muiden kuppikuntien edustajat ovat siihen lisänneet, kuvattuna on kolmion sisään sijoitettu silmä.
 Miksi se sitten on juuri kolmion sisällä?
No ei varmaankaan minkään erityisen takia, mutta koska tämä vanha symboli on omittu kaukaa kaukaa,  kristinuskoa edeltäneilta ajoilta, ja siinä on sattunut olemaan kolmio, niin mitäs muuta kuin sänanselitys käyntiin:  "Kolmio kuvaa Pyhää Kolminaisuutta".
Tämä on samalla havainnollistus siitä, miten helppoa on keksiä erilaisille "symboleille" erilaisia "merkityksiä".

Onpa-- tietysti USAssa-- eräs kirkko kerännyt sitten kokoon joukon uskonnollisissa yhteyksissä käytettyjä tällaisia kolmiosilmiä, ja havainnut että ne ovat lähes kaikki kuvia vasemmanpuoleisesta silmästä. Siitä onkin suora selkeä linja Ilmestyskirjaan, missä kerrotaan Antikristuksen menettäneen oikean silmänsa,  mitsä puolestaan on aivan suoraa vedettävissä johtopäätös, että kyseessä on Antikristuksen silmä, jota harhaoppiset ovat palvoneet kautta aikojen, kun taas me, oikeaoppiset....
Niin, jälleen kerran uusi oikeaoppinen kuppikunta. Mistä niitä piisaa :(

Vapaamuurarit ovat myös sisällyttäneet sen symbolistoonsa, samoin USA, jolla se on ainakin dollarin setelissä.

Pikainen surfaus  internetin sivuille paljasti, että tutkijat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä että alkuperä olisi Thotin silmä egyptiläisen jumalaistaruston mukaan.
Oli miten oli, kun lukee (vaikkei osaisikaan! ) hieroglyfejä, huomaa pian että varsinainnen silmä (vasen silmä) on hyvinkin yleinen symboli. Ei kuitenkaan yksinään vaan yhdistettynä milloin mihinkin merkkiin (merkkejä on usein 3 päällekkäin).

Horuksen silmä

Kolmioon sijoitettuna minä en sitä kuitenkaan onnistunut hieroglyfeistä löytämään. Kuten en myöskään kolmiota yleensäkään.
Mutta kun Egyptistä lähdetään, niin olisiko kaukaa haettu selitys että kolmiosilmässä on pyramidin sivuun kuvattu Thotin silmä, tällä kertaa ei kuitenkaan kirjoituksen signaalina, kutenkirjoituksissa, vaan nimenomaan symbolina.

Symboliarvoista minulla on oma yhtä ja toista sanottavaa.

Tarkastellaanpa vaikka tunnettua rituaalista symbolia, "ristinmerkkiä".
"Ristinmerkillä kuvataan ihmisen eteen risti, kristillisyyden symboli. Ortodoksit ja katolisen kirkon kreikkalaiskatoliset jäsenet tekevät ristinmerkin koskettamalla otsaa ja rintaa sekä sen jälkeen ensin oikeaa sitten vasenta olkaa ja katolisen kirkon roomalaiskatoliset jäsenet loppuosassa toisin päin: ensin vasen sitten oikea olkapää. Luterilaiset tekevät ristinmerkin läntisen perinteen mukaisesti samoin kuin roomalaiskatoliset."

"Ortodokseilla ja kreikkalaiskatolisilla on ristinmerkkiä tehdessä yhdistetty kolme sormea, roomalaiskatolisilla merkki tehdään usein koko kämmenellä. Itäisessä tavassa käytetään yhteen puristettuja peukaloa, etusormea ja keskisormea, jotka symboloivat Jumalan kolmea persoonaa. Erillään ovat kämmentä vasten puristetut pikkusormi ja nimetön, jotka symboloivat Jeesuksen inhimillistä ja jumalallista olemusta. Venäjän vanhauskoiset tekevät kuitenkin ristinmerkin kahdella sormella."

"Vanhauskoiset pitävät pystyssä etu- ja keskisormen ja painavat peukalolla kämmeneen nimettömän ja pikkusormen. Symbolit näillä sormilla tarkoittavat samaa kuin nykyisessäkin ristinmerkissä, Kolminaisuutta ja Kristuksen kahta luontoa."

E.m. lainaukset ovat suoraa Wikipediasta.  Mutta minulla on tuoreempaakin tietoa ristinmerkin symboliarvosta ja kerron sen tässä koska se kertoo jotain oleellista symboliarvosta yleensä.

Ysävystyin Aunuksenkaupungissa sikäläisen kirkkopapin, batjushkan kanssa. Tuo sympaattinen veikko esitteli minulle laajasti kirkkonsa toimintaa ja osallistuin messuunkin Koska en oikein ymmärtänyt mitä kaikkea merkitystä sen menoilla oli, kysyin, löytyisikö sellaista Katekismuksen tapaista lyhyttä esitystä, jossa kuvattaisin ns. opinkappaleet.
No sellainenhan löytyi, vieläpä nimenomaan iäkkäämmälle väelle suunnattu, sellaiselle, jota vuosikymeniä sivussa oltuaan   alkoi noihin aikoihin juuri hakeutua kirkon helmaan. Paljon siitä selvisikin, ja tuota ristinmerkin symboliikkaa koskien jotain erityisen mielenkiintoista mielenkiintoista.
"Pyhä ristinmerkki tehdään kolmella sormella niin, että peukalolla painetaan pikkusormi kämmentä vasten. Nuo kolme sormea symbolisoivat tietystikin Jeesusta ristillä sekä kahta "ryöväriä" hänen sivuillaan.
Peukalo ja pikkusormi kämmenellä taas luonnollisestikin neitsyt Mariaa sekä Maria Magdalenaa ristin juurella."

(lainaukset ovat muistinvaraisia koska hukkasin valitettavasti tuon kirjasen)

 Selitykiä on siis näköjään lupa muodostaa vaikka uusia jos ei oikeaoppista hakuteost satu olemaan selittäjän ulottuvilla, tai tämä ei viitsi vaivautua selaamaan sitä.

Nämä monet käsitykset ja selitykset osoittavatkin selvästi, että mikään ei sinänsä symboloi mitään, vaan symboliarvo on hyvinkin tahdonvaltainen asia, mutta ei kenen hyvänsä tahdon vaan sen auktoriteetin tahdon joka on ollut vahvoilla sitä muodostettaessa.
Odotan jännittyneenä tuleeko uusi jako uus- ja vanhauskoisiin  jahka tuo "katekismuksen" selitys havaitan konservatiivisella taholla.

Symbolit ovat saaneet niin paljon selityksiä että yhtään uutta ei enää tarvita.
Minä olen kuitenkin viimeajat miettinyt havainnollistavaa kuvitusta sille, mitä tapahtuu meditoidessa, pitäen oletusarvona trialistista ihmiskäsitystä, jota olen yrittänyt edellä kuvata.

Ja kun näin tuon "jumalan silmän", niin koin välähdyksen, että eihän tuo mitään symbolisoi, se yksinkertaisesti kuvaa meditoivaa ihmismieltä.
Jonkin tapahtuman kuvaaminen on jotain aivan muuta kuin jonkin symboloiminen.

Kolmion sivut siis tässä kuvaavat, kuten aikaisemmin olen esittänyt, ihmisen fyysistä, psyykkistä ja spirituaalista puolta. 
Ja silmä kolmion keskellä on ilmiselvästi juuri se "tarkkailija" joka katsoo minua olematta kuitenkaan minä itse.
Onko tämä nyt sitten uusi selitys kolmiosilmän symboliikalle?
Ei suinkaan, minä en yksinkertaisesti ole taipuvainen näkemään symboliikkaa missään mikä on helpommin ymmärrettävissä ilman symboliikkaa, sellaisenaan.

Symboliikka on kaiken huuhaan isoäiti, koska se suuntaa katseet pois kuvasta johonkin mitä ei olekaan, ja juuri siitä syystä mahdolistaa ihmismielen manipuloinnin.

Hermeneuttinen kehä, ymmärtäminen

Kun pohja pettää niin miten jatkaa?

Kuten olen yrittänyt selostaa, nykyaikainen tiede on pystynyt osoittamaan lähes kaiken, jollei peräti ihan kaiken, kristillisyydestä siltä osin kuin se perustuu vanhaan testamenttiin, aivan kuvitteelliseksi.
 Ei ole mitään luotettavaa linkkiä niistä tapahtumista, joihin viitataan ja joihin nojataan, uuden testamentin alkutapahtumiin, jotka nekin on onnistuttu vaivuttamaan unhon peittolaan, josta ne on sitten kaiveltu pala palalta esiin.  Niiden suhteen voidaan siis soveltaa samaa kritiikkiä kuin Vanhan testamentinkin suhteen.

Viimeksi pari päivä sitten kuuntelin Suviseuroihin valmistautuvan kemiläisen saarnamiehen selittävän, miten Jesaja oli profeetallisella näkökyvyllään, ja tietysti Pyhän hengen vaikutuksesta, jo satoja vuosia aikaisemmin nähnyt Jeesuksen sittemmin esittämän julistuksen armosta ja syntien anteeksi antamisesta.

Kemiläisen (kuten muidenkaan teologien) päähän ei pälkähtänyt ollenkaan sellainen mahdollisuus, että Jeesus olisi käyttänyt hyväkseen synagogissa kuulemiansa Jesajan tekstiä, ja, mikä sitäkin todennäköisempää, myös Evankeliumien kirjoittajat olisivat jatkaneet tätä "toimitustyötä".
Ei siihen sen kummempia profeetallisia lahjoja tarvita.
Tämä on pieni episodi siinä prosessissa, missä Vanhan testamentin tematiikka on muodostanut pääosan eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksesta satojen vuosien ajan.  Siihen kuuluivat ennen kaikkea luomiskertomukset, mutta myös Mooseksen viiden kirjan koko sisältö, patriarkkoineen ja Mooseksineen, Egyptistä pakenemisineen ja erämaavaelluksineen, ja Luvattuine maineen, ja ennen kaikkea laintauluineen.  Kaikki tämä  jäytää vieläkin sekä maailmanrauhaa että länsimaisen ihmisen psyykettä.

Olen tullut sanoneeksi tätä kaikkea himphampuksi sen taruksi osoitetun luonteen takia.
Toiselta puolen on kuitenkin pakko todeta, että se todella muodosti pääosan maailmankatsomuksemme aineistoa, ja niin paljon kuin asioden kulusta nyt tiedetäänkin, niin nyt vasta on käynnissä jonkinlainen uudistumisprosessi yleisessä ajattelutavassa.

No, kyse ei oikeastaan olekaan ajattelutavasta sanan varsinaisessa merkityksessä, koska tämä on prosessi missä ajattelu muodostaa vain yhden elementin. 
Onhan todettu että olemme kolmisivuisia olioita, keho, psyyke ja spirito ovat ne mistä koostumme. Siksi ajattelutapaa parempi nimitys onkin suhtautumistapa. Päätöksemme, joiden mukaan suhtautumisemme määrittelemme, eivät muodostu ollenkaan psyykkisellä puolella, vaan siellä mikä tavallisesti on ulottumattomissamme, spirituaalisella puolella.  (puhun "puoelesta" enkä "tasosta", koska taso tuo mieleen hierarkkisen systeemin, kun minä haluan korostaa juuri tätä kolmijakoisuutta, jossa, vaikkakin mikä hyvänsä sivu saattaa olla määräävänä, kuitenkin kaikki ovat periaatteessa tasaveroisina läsnä)

Kehitys liukuu ja hyppii vaiheesta toiseen

Kun sekä historiankäsityksemme että maailmankatsomuksemme on muodostumassa toisenlaiseksi kuin Raamatun tarjoamat, mikä johtopäätös on tehtävä siitä, että pystymme sen tekemään huolimatta Raamatullisten käsitysten painolastista? Käytämme niitä ikäänkuin  rakennusaineina.  Muodostuu dialektinen prosessi missä vanha ja uusi taistelevat rajusti keskenään.
Itse asiassa on todettava, että eivä raamatulliset käsitykset ja niiden pohjalta muodostuneet teoriat täysin vääriä voineet olla.
Asiahan on niin, että vanhat "pyhät" kirjoitukset ovat kaikkialla muodostuneet vastauksena kysymyksiin joita ihmisyhteisö kollektiivisesti esittää tai vähintäänkin hyysää mielessään.  Kuulemma nykyäänkin moni on kysellyt että "mistä me olemme tulleet ja mihin olemme matkalla"-  minä en ole koskaan sellaisia kysellyt koska olen pitänyt olemassaoloa ihan luonnollisena....sain toki suunnatonta lohtua siitä kun kuulin tai luin että Buddha oli tälle kaikelle antanut jopa nimenkin: se on maailman sellaisuutta.

Mutta näitä on kyselty, ja vastailtu on mitä on tiedetty, sellainen ei ole kait tullut kysymykseenkään kollektiivin paineessa, että voi jättää vastaamatta jos ei tiedä.

Sanalla sanoen, voiko tuomita vanhaa sadunkertojaa joka päivän päätteeksi sepitteli iltanuotiolla tarinoita paratiisista, syntiinlakeemukksesta ja paratiisista karkottamisesta jne. 
Nämähän olivat kaikki niistä lähtökohdista lähtien niin todennäköisiä kuin ajatella saattaa,  ihmisen kollektiivinen muisti on kertakaikkiaan sidottu puhetaidon ilmaantumiseen.
Kirjoitustaidon ilmaantuminen itseasiassa vahvistaa tämän tapahtuman ja kiinnittää sen juuri sillä tavalla pysyväksi "jumalan sanaksi " kuin on tapahtunutkin.

Hermeneuttinen kehä

Moderni käsitys  muodostuu aina ja kaikkialla siten, että vanhoja tietoja paikataan uusilla sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu.

Tätä uudistumisprosessia psykologit (Hra heitä siunatkoon) kutsuvat nimellä hermeneuttinen kehä. He tarkoittavat sillä lähinnä omalla alallaan käytössä olevaa menetelmää, mutta minä tässä kohellan ja oikaisen mutkia ja laajennan käsitteen myös historiantutkimukseen yms. se on perusteltua, sillä useinkin on nähty että tutkijan psyykkiset tekijät vaikuttavat siinäkin tulokseen mitä suurimmassa määrin.

Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että että ikäänkuin kierros kierrokselta kuva kohteesta täydellistyy, jolloin prosessia voidaan kuvata vaikkapa tällaisella spiraalilla:

Tämä kuvaa itseasiassa suomalaisen ymmärrystä sellaisenaan :)

Siinä toteutuu vääjäämättä myös sellainen hermeneuttinen paradoksi, että vanhan "tiedon" perusteet, joilta on aluksi lähdetty liikkeelle, romuttuvat ja menevät täysin uusiksi.

Meidän suomalaisten ei itseasiassa tarvitsisi vetää kehiin mitään hermeneuttisia ym. kehiä, kun ajattelemme asiaa tältä kannalta:

På svenska man "förstår", siis sananmukaisesti "seistään edessä"
In english they "understand" , siis "seisotaan alla" , (ilmeisesti kokien kannattavansa jotakin).
Venäjäksi (anteeksi, en viitsi raahata tänne kyrillisiä aakkosia) "oni ponimajut, poimut"
mikä tarkoittaa suunnilleen "saada kiinni, napata".
Espanjalaiset puolestaan "comprender", eli siis "ottavat itselleen".

Kaikki nuo merkitykset kuvaavat joltakin puolelta sitä mistä nyt puhumme, joka suomeksi on "ymmärtää", mutta minun mielestäni tuo suomalainen sana on kaikkein käyttökelpoisempi.
Sanahan on ilmiselvästi samaa juurta kuin esmes "ympyrä","ympäröidä" jne.  Kehä ja ympyrä taas ovat käytännöllisesti katsoen sama asia, joten meillä on ylimuistoisista ajoista ollut käytössä malli joka edustaa juuri tuota hermeneuttista kehää.
Tämä korreloi ihan selvästi kansanluonteemme kanssa mutta en saa selvää kumpi niistä on syy, kumpi seuraus...

Laitan ämän toisenkin hermeneuttista kehää kuvaavan piirroksen koska siinä kehän vaiheita kuvattaesssa on syntynyt eikä sattumalta, ilmiselvä kolmio, mikä on tämän blogini paateema.

Kiitän kaikkia lukijoita jotka olette seuranneet tätä blogia, ja toivon kannanottojanne.




Valitettavasti nyt seuraa pieni tauko koska lähden moottoripyöräretkelle Slovakiaan.
Palattuani aijon jatkaa etsimällä tietä hengellisiin harjoituksiin  muuta kuin uskonnollista tietä, koska näen että tarvitsemme niitä ihan riippumatta kannastamme uskontoon.


Hyvää keskikesää kaikille !

Meditaatio

Minulla ei olisi pienintäkään tarvetta puhua eikä kirjoittaa koko aiheesta, mutta en ole tavannut ainuttakaan perustelua meditaatiolle joka olisi yhteneväinen sen kanssa mitä olen itse kokenut.

Netti on pullollaan artikkeleita aiheesta meditaatio, eikä olisi mitään mieltä minun ryhtyä niitä selostamaan enempää perusteluiden kuin niiden opettamien menetelmienkään osalta.
Mutta sen haluaisin tässä todeta, että ainakin kaikki mitä täällä meidän kulttuuripiirissämme siltä alalta tarjoillaan on omaksunut erään hyvin näkyvän piirteen edellä edespanemastani juutalaiskristillisestä perinteestä: ne ovat enemmän tai vähemmän suvaitsemattomia.

Esmes TM-meditaation edustajat ovat keränneet myönteisiä lausuntoja tieteenharjoittajilta, ja niiden nojalla he todistavat, että "muillakin menetelmillä voi olla myönteisiä vaikutuksia, mutta mikään ei ole niin todistetusti kattava kuin TM"
Sellaisiakin logiikan kukkasia löytyy kuin että "se että TM:n myönteiset vaikutukset on niin hyvin osoitettu, ei merkitse sitä että muut menetelmät olisivat hyviä; jos esim. jonkin lääkkeen hyvyys todistetaan kliinisillä testeillä, ei se merkitse että kaikki muutkin lääkkeet olisivat hyviä"... jne.  

Tässä kaikessahan on siitä kyse, että TM on onnistunut valtavalla vyörytyksellä tuottamaan noita tutkimuksia kun taas monet muut koulukunnat ovat tyytyneet odottamaan että menetelmän myönteiset vaikutukset puhuisivat itse puolestaan.

OSHO, tunnettu meditoinninopettaja (edesmennyt v. 1990) esitteli kokonaisen joukon erilaisia toinen toistaan parempia menetelmiä.Hän muisti toki varoitella, että "älä yritäkään muuttaa mitään näistä menetelmistä, sinä et pysty siihen".

Höpö höpö.
Itse Gautama Buddhakin löysi itse oman menetelmänsä, ja niin on löytävä jokainen joka meditoi.

Ei ole oikein kiitettävää arvosanaa annettavana yhdestäkään meditointioppaasta.

Mutta siltikin lopullinen todistukseni on, että kaikki ne ovat hyviä ja kelpaavat menetelmien esittelyksi.  Kannattaisiko ehkä Oshon varoituksista huolimatta pitää mielessä hänen itsensä lausuma ohje: "mitä hyvänsä matkallasi kohtaatkin, älä samaistu siihen."

Kannattaa ottaa kiitollisuudella vastaan sekä tekniset ohjeet että inspiraatio jota niistä saa. Siinä sivutaan jotain joka on yhteistä kaikille jotka harjoittavat hengellisyyttä, ja kiihkoisimmassa hihhulikokouksessakin voi tuntea tämän hengen yhteyden, niin kauan kun ei joudu tentattavaksi opin kysymyksistä.
Mutta oppikysymykset eivät koskaan olekaan hengellisiä, vaan ne ovat sielullisia. Lihallisia, kuten Paavali asian ilmaisi.

Pärekattoefekti

Pärekaton rakenne. Se koostuu vain muutaman neliödesimetrin kappaleista mutta kattaa satojen neliömetrien tilan, vedenpitävästi, mutta ei saumattomasti!

Arkielämä saattaa jatkua pitkäänkin ilman että joutuu mihinkään tekemisiin sen asian kanssa, onko olemuksemme kaiksi- vai kolmitahoinen.

Mutta sitten tulee tilanteita joissa asialla on mitä suurin merkitys. Eräät tehtävät nimittäin eivät ota onnistuakseen jos ei niiden oikeaa olemusta ymmärrä.
Tai ne onnituvat vain osittain, jos pitäytyy vääriin olettamuksiin.
Idea Grande on hyvä olla selvillä aina, sillä siitä riippuu tehtävän onnistuminen.

Tässä yhteydessä esimerkiksi sopii vaikkapa tupakointi ja sen lopettaminen, sillä sen on todettu olevan vaikutuksiltaan sikäli kokonaisvaltainen että se koskee sekä psyykeä että fysiikkaa.  Jokainen sen kokenut voi vahvistaa näin olevan.
Ja lopettamisen vaikeuden on monesti todettu olevankin juuri siinä että siihen on sidoksissa saman aikaisesti  useammalla kuin yhdellä tasolla.

Kattavuus

Kun lopettaminen tulee ajankohtaiseksi, niin tupakoitsija helposti näkee tulevaisuutensa epälukuisena määränä vuosia. Ja kun tupakan puuttuminen aiheuttaa jonkinasteista puutteen tunnetta, niin tämän koetaan olevan kohtalona lopun elämää. Se on kuin valtavan laaja katto jossa ei näy pienintäkään rakoa.

Siltikin yritetään, johan muidenkin kokemukset viittaavat siihen, että se tulee päivä päivältä helpommaksi. Ja he ovat sanoneetkin että "ota vain päivä kerrallaan"...

Mutta jos näin olisi, miksi sitten enää kuukauden päästä retkahtaisi takaisin paheeseen, sillä tottahan silloin täytyisi olla jo paljon kevyempää kuin vaikkapa ensimmäisellä viikolla, tai ensimmäisenä päivänä.   Miksi todellakaan enää retkahtaa.

Ei kuukausien eikä edes edes vuosien tupakatta olo ole saanut kaikilta himoa  sammumaan.
Kuitenkin esmes tämän kirjoittaja voi kertoa omasta kokemuksesta, että tupakanhimo ei pysy kahta päivää kauempaa voittamattomana. Jos minulle olisi viikon jälkeen tultu sanomaan että "vielä sinä poltat", olisin nauranut, ja vaihteeksi ihan vilpittömästi.

Tämän asian Idea Grande on siinä, että mielemme tuntuu meistä kaiken kattavalta, mutta todellisuudessa se on kun pärekatto tai tiilikatto, tai mikä hyvänsä katto; miten kattavia ne ovatkin niin silti jokainen niistä koostuu pienistä elementeistä.
Ne on koottu elementeistä, mutta käsittelemässämme asiassa olisi kysymys päinvastaisesta prosessista, olisi päästävä käsiksi kattavan järjestelmän yksitttäisiin elementteihin, päreisiin, tiiliin, huoparulliin, minä ne nyt ikinä halutaankin nähdä.

Olemme usein todenneet, että on vaikeaa keskittyä johonkin tehtävään, varsinkin sellaiseen joka ei satu kuulumaan mielipuuhiimme. Se vaatii jonkin verran ponnisteluja, ja toisinaan ei onnistu lainkaan, jos esmes ulkoisia häiriötekijöitä on runsaasti tarjolla. Tai jos sisäiset häiriötekijät tunkevat tehtävän sijasta täyttämään mieltä.

Mieli toimii juuri tuollaisen pärekaton tapaan; se näyttää kaiken kattavalta mutta "koostuukin" juuri yksittäisistä päreistä, ja tämä on hyvä olla tiedossa kun aloittaa niinkin vaativan tehtävän kun tupakoinnin lopettamisen.
Mitäkö sillä tiedolla tekee?
 Sillä tiedolla tekee sitä, että voit olla varma, että aloittamasi tehtävä, joka näyttää loppuelämän kestävältä ja siksi ylivoimaisen vaativalta,  ei todellisuudessa olekaan kuin yhden päreen mittainen.
Se merkitsee, että juuri tästä hetkestä, jolloin tupakan mieliteko on päällä, ei kestä kuin muutaman minuutin (40 vuotta tupakoineena ja 20 vuotta sitten lopettaneena, tahtoisin muistaa että 2-3 min. oli tilanne ensimmäisellä yrittämällä).
No entä sitten? 
No sitten se vain unohtui, ja tämä unohdus merkitsi sitä, että sain viettää ihanan rauhallisen tovin jolloin en muistanut koko tupakkaa.
Väittäisin, että tupakkaa ei edes pysty pitämään mielessään muutamaa minuuttia kauempaa.  Ja jos niiden minuuttien aikana ei sytytyä sitä tai pane nuuskaksi, niin seuraa juuri tuo onnellinen jakso.
Kauanko se sitten kestää, sillä ei ole niin suurta merkitystä. Voi olla yksilöllistäkin, minulla kesti luultavasti aluksi pari minuuttia, sitten tupakantuska palasi.
Mutta olin viettänyt 2 minuuttia tavoittelemaani tupakanhimosta vapaata elämää!


Ja kun tupakka sitten tuon parin minuutin jälkeen palasi mieleeni, niin nyt ei todellakaan ollut vaikeaa olla sytyttämättä, olinhan saanut kokemusperäisen tiedon siitä että ei tämä kestä kuin pari-kolme minuuttia, ei siinä ajassa kannata ratketa!

Ja varsinainen riemastuttava kokemus tuli siitä kun huomasin, että se tupakaton vaihe kestää kerta kerralta yhä pitempään, kun taas himoinen vaihe pysyy  lyhyenä.

Tupakointiriippuvuudesta vapautuminen on vain yksi esimerkkitapaus.
Aivan samoin tämä "pärekattoefekti" toimii vaikkapa baaritiskillä missä alkoholi tuoksuu, pullot kimaltelevat ja lasit kilisevät. 
Vaikka ryyppy olisi mahdollista saada sormeaan koukistamalla, sitä ei ole mitenkään pakko ottaa kun soveltaa seuraavaa: lupaa itselleen että "selvä, otetaan vain mutta ei nyt, vaan tehdään pieni lenkki kadulla ja tullaan takaisin heti kun mieliteko muistuu uudelleen mieleen".  Taas saa kokea edelläkuvatun unohtamisen ihmeen, ja alkaa aivan sama prosessi kuin tupakointitappauksessakin. Loppu tapahtuukin sitten ihan samalla menetelmällä kuin tupakoinnin kopettaminen.

Siis tässä on nyt kyse tapauksesta missä on jonkinasteisia vaikeuksia alkoholin kanssa, ja haluaisi lopettaa tai vähentää.
Jos sen sijaan haluaakin ottaa ryypyn, niin siitä vaan, itsensä ja minun terveydeksi.

Tämä kaikki perustuu siihen, että myrkytön elämä on luonnollista elämää myrkytettyyn verrattuna, ja sisimmässämme on jokin joka tietää tämän.

Monien ihmisten monipuolinen kokemus, mutta harvat teoriat, viittaa siihen, että tämän voiman vapauttaa meidän spirituaalisen puolemme harjoittaminen. Minä kutsun sitä mielelläni hartauselämäksi, vaikka tunnen tarvetta sanoutua irti uskonnollisista hartauksista, koska en näe niihin kuuluvia opinkappaleita mitenkään mielekkäiksi.

Erilainen näkökulma

Nykytiede analysoi toimintojamme eri tasojen paradigmalla. Viimeksi pari päivää sitten  televisio-ohjelmassa "Mikä meitä hallitsee" käytettiin paljon käsiteparia "tietoinen mieli" ja "tiedostamaton mieli", sekä selviteltiin näiden toimintojen yhteyksiä aivojen eri osien toimintaan- sehän on sitä aivootutkimusta, jolla oletetaan selivitettävän viimeisetkin salat ihmisen käyttäytymisestä. (Ohjelma on muuten jonkin aikaa vielä nähtävissä Ylen Areenalla).
Ne ovat ihan hyviä ja varteenotettavia näkökulmia. 
 Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut sellaisista näkökulmista joissa tulokset osoitetaan mittalaitteilla ja monimutkaisilla analyyseilla.
Olen etsimässä näkökulmaa joka kuvaa ihmistä (minua!) sellaisena kuin tämä itsensä kokee.
 Ja tämä on tähän mennessä löytynyt:  ei ole mitään tiedostavaa ja tiedostamatonta mieltä, vaan on mieli, joka on kolmen pinnan rajoittama, ja tähän mieleen tulee alituiseen ehdotuksia kaikilta kolmelta taholta.  Kuvaamissani esimerkeissä tapahtui se, että mieleen, eräänlaisen rentouttamisen keinoin, pääsi nyt tavallista enemmän aineistoa siltä siihen saakka unohduksissa olleelta spirituaaliselta puolelta. Ilmeisesti sitä yrittävät tiedemiehet juuri ahtaa "tiedostamattoman" käsitteen sisään.
Mutta asia on pikemminkin niin, että mieli on määrätyn asteisessa unessa niin kauan kunnes se vapautuu ottamaan vastaan virikkeitä kaikilta tahoilta.
Tämän voinee jokainen uskonnollisen herätyksen kokenut vahvistaa, niin olen ainakin ymmrtänyt monien heidän todistuksistaan.
Mutta meditaatio taitaa siltikin olla lähinnä luonnonmukainen tie sen toteutumisen.