Pärekattoefekti

Pärekaton rakenne. Se koostuu vain muutaman neliödesimetrin kappaleista mutta kattaa satojen neliömetrien tilan, vedenpitävästi, mutta ei saumattomasti!

Arkielämä saattaa jatkua pitkäänkin ilman että joutuu mihinkään tekemisiin sen asian kanssa, onko olemuksemme kaiksi- vai kolmitahoinen.

Mutta sitten tulee tilanteita joissa asialla on mitä suurin merkitys. Eräät tehtävät nimittäin eivät ota onnistuakseen jos ei niiden oikeaa olemusta ymmärrä.
Tai ne onnituvat vain osittain, jos pitäytyy vääriin olettamuksiin.
Idea Grande on hyvä olla selvillä aina, sillä siitä riippuu tehtävän onnistuminen.

Tässä yhteydessä esimerkiksi sopii vaikkapa tupakointi ja sen lopettaminen, sillä sen on todettu olevan vaikutuksiltaan sikäli kokonaisvaltainen että se koskee sekä psyykeä että fysiikkaa.  Jokainen sen kokenut voi vahvistaa näin olevan.
Ja lopettamisen vaikeuden on monesti todettu olevankin juuri siinä että siihen on sidoksissa saman aikaisesti  useammalla kuin yhdellä tasolla.

Kattavuus

Kun lopettaminen tulee ajankohtaiseksi, niin tupakoitsija helposti näkee tulevaisuutensa epälukuisena määränä vuosia. Ja kun tupakan puuttuminen aiheuttaa jonkinasteista puutteen tunnetta, niin tämän koetaan olevan kohtalona lopun elämää. Se on kuin valtavan laaja katto jossa ei näy pienintäkään rakoa.

Siltikin yritetään, johan muidenkin kokemukset viittaavat siihen, että se tulee päivä päivältä helpommaksi. Ja he ovat sanoneetkin että "ota vain päivä kerrallaan"...

Mutta jos näin olisi, miksi sitten enää kuukauden päästä retkahtaisi takaisin paheeseen, sillä tottahan silloin täytyisi olla jo paljon kevyempää kuin vaikkapa ensimmäisellä viikolla, tai ensimmäisenä päivänä.   Miksi todellakaan enää retkahtaa.

Ei kuukausien eikä edes edes vuosien tupakatta olo ole saanut kaikilta himoa  sammumaan.
Kuitenkin esmes tämän kirjoittaja voi kertoa omasta kokemuksesta, että tupakanhimo ei pysy kahta päivää kauempaa voittamattomana. Jos minulle olisi viikon jälkeen tultu sanomaan että "vielä sinä poltat", olisin nauranut, ja vaihteeksi ihan vilpittömästi.

Tämän asian Idea Grande on siinä, että mielemme tuntuu meistä kaiken kattavalta, mutta todellisuudessa se on kun pärekatto tai tiilikatto, tai mikä hyvänsä katto; miten kattavia ne ovatkin niin silti jokainen niistä koostuu pienistä elementeistä.
Ne on koottu elementeistä, mutta käsittelemässämme asiassa olisi kysymys päinvastaisesta prosessista, olisi päästävä käsiksi kattavan järjestelmän yksitttäisiin elementteihin, päreisiin, tiiliin, huoparulliin, minä ne nyt ikinä halutaankin nähdä.

Olemme usein todenneet, että on vaikeaa keskittyä johonkin tehtävään, varsinkin sellaiseen joka ei satu kuulumaan mielipuuhiimme. Se vaatii jonkin verran ponnisteluja, ja toisinaan ei onnistu lainkaan, jos esmes ulkoisia häiriötekijöitä on runsaasti tarjolla. Tai jos sisäiset häiriötekijät tunkevat tehtävän sijasta täyttämään mieltä.

Mieli toimii juuri tuollaisen pärekaton tapaan; se näyttää kaiken kattavalta mutta "koostuukin" juuri yksittäisistä päreistä, ja tämä on hyvä olla tiedossa kun aloittaa niinkin vaativan tehtävän kun tupakoinnin lopettamisen.
Mitäkö sillä tiedolla tekee?
 Sillä tiedolla tekee sitä, että voit olla varma, että aloittamasi tehtävä, joka näyttää loppuelämän kestävältä ja siksi ylivoimaisen vaativalta,  ei todellisuudessa olekaan kuin yhden päreen mittainen.
Se merkitsee, että juuri tästä hetkestä, jolloin tupakan mieliteko on päällä, ei kestä kuin muutaman minuutin (40 vuotta tupakoineena ja 20 vuotta sitten lopettaneena, tahtoisin muistaa että 2-3 min. oli tilanne ensimmäisellä yrittämällä).
No entä sitten? 
No sitten se vain unohtui, ja tämä unohdus merkitsi sitä, että sain viettää ihanan rauhallisen tovin jolloin en muistanut koko tupakkaa.
Väittäisin, että tupakkaa ei edes pysty pitämään mielessään muutamaa minuuttia kauempaa.  Ja jos niiden minuuttien aikana ei sytytyä sitä tai pane nuuskaksi, niin seuraa juuri tuo onnellinen jakso.
Kauanko se sitten kestää, sillä ei ole niin suurta merkitystä. Voi olla yksilöllistäkin, minulla kesti luultavasti aluksi pari minuuttia, sitten tupakantuska palasi.
Mutta olin viettänyt 2 minuuttia tavoittelemaani tupakanhimosta vapaata elämää!


Ja kun tupakka sitten tuon parin minuutin jälkeen palasi mieleeni, niin nyt ei todellakaan ollut vaikeaa olla sytyttämättä, olinhan saanut kokemusperäisen tiedon siitä että ei tämä kestä kuin pari-kolme minuuttia, ei siinä ajassa kannata ratketa!

Ja varsinainen riemastuttava kokemus tuli siitä kun huomasin, että se tupakaton vaihe kestää kerta kerralta yhä pitempään, kun taas himoinen vaihe pysyy  lyhyenä.

Tupakointiriippuvuudesta vapautuminen on vain yksi esimerkkitapaus.
Aivan samoin tämä "pärekattoefekti" toimii vaikkapa baaritiskillä missä alkoholi tuoksuu, pullot kimaltelevat ja lasit kilisevät. 
Vaikka ryyppy olisi mahdollista saada sormeaan koukistamalla, sitä ei ole mitenkään pakko ottaa kun soveltaa seuraavaa: lupaa itselleen että "selvä, otetaan vain mutta ei nyt, vaan tehdään pieni lenkki kadulla ja tullaan takaisin heti kun mieliteko muistuu uudelleen mieleen".  Taas saa kokea edelläkuvatun unohtamisen ihmeen, ja alkaa aivan sama prosessi kuin tupakointitappauksessakin. Loppu tapahtuukin sitten ihan samalla menetelmällä kuin tupakoinnin kopettaminen.

Siis tässä on nyt kyse tapauksesta missä on jonkinasteisia vaikeuksia alkoholin kanssa, ja haluaisi lopettaa tai vähentää.
Jos sen sijaan haluaakin ottaa ryypyn, niin siitä vaan, itsensä ja minun terveydeksi.

Tämä kaikki perustuu siihen, että myrkytön elämä on luonnollista elämää myrkytettyyn verrattuna, ja sisimmässämme on jokin joka tietää tämän.

Monien ihmisten monipuolinen kokemus, mutta harvat teoriat, viittaa siihen, että tämän voiman vapauttaa meidän spirituaalisen puolemme harjoittaminen. Minä kutsun sitä mielelläni hartauselämäksi, vaikka tunnen tarvetta sanoutua irti uskonnollisista hartauksista, koska en näe niihin kuuluvia opinkappaleita mitenkään mielekkäiksi.

Erilainen näkökulma

Nykytiede analysoi toimintojamme eri tasojen paradigmalla. Viimeksi pari päivää sitten  televisio-ohjelmassa "Mikä meitä hallitsee" käytettiin paljon käsiteparia "tietoinen mieli" ja "tiedostamaton mieli", sekä selviteltiin näiden toimintojen yhteyksiä aivojen eri osien toimintaan- sehän on sitä aivootutkimusta, jolla oletetaan selivitettävän viimeisetkin salat ihmisen käyttäytymisestä. (Ohjelma on muuten jonkin aikaa vielä nähtävissä Ylen Areenalla).
Ne ovat ihan hyviä ja varteenotettavia näkökulmia. 
 Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut sellaisista näkökulmista joissa tulokset osoitetaan mittalaitteilla ja monimutkaisilla analyyseilla.
Olen etsimässä näkökulmaa joka kuvaa ihmistä (minua!) sellaisena kuin tämä itsensä kokee.
 Ja tämä on tähän mennessä löytynyt:  ei ole mitään tiedostavaa ja tiedostamatonta mieltä, vaan on mieli, joka on kolmen pinnan rajoittama, ja tähän mieleen tulee alituiseen ehdotuksia kaikilta kolmelta taholta.  Kuvaamissani esimerkeissä tapahtui se, että mieleen, eräänlaisen rentouttamisen keinoin, pääsi nyt tavallista enemmän aineistoa siltä siihen saakka unohduksissa olleelta spirituaaliselta puolelta. Ilmeisesti sitä yrittävät tiedemiehet juuri ahtaa "tiedostamattoman" käsitteen sisään.
Mutta asia on pikemminkin niin, että mieli on määrätyn asteisessa unessa niin kauan kunnes se vapautuu ottamaan vastaan virikkeitä kaikilta tahoilta.
Tämän voinee jokainen uskonnollisen herätyksen kokenut vahvistaa, niin olen ainakin ymmrtänyt monien heidän todistuksistaan.
Mutta meditaatio taitaa siltikin olla lähinnä luonnonmukainen tie sen toteutumisen.