Suhteellisuusteoreettinen näkökulma

Suhteellisuus on universaalia

Suhteellisuusteoria palautuu mielissämme atomifysiikkaan, mutta huomioikaa, että kaikki on suhteellista. Kirjojakin kannattaa katsella suhteellisuusteorian valossa.
Ei yhdessäkää niistä ole absoluuttista totuutta, vaan ne korkeintaan sivuavat suhteellista totuutta. Kirjoittamisen ajankohtaa voidaan pitää ajallisena inertiaalipisteenä, jolloin se mitä "kirjoitettu on" on ehdottomasti ollut totta silloin kun se on kirjoitettu.
Tämä merkitsee sitä että ei kirjoituksissa ole myöskään objektiivista totuutta, vaan subjektiivista, kertojan tai kirjoittajan tajunnan läpi suodattunutta.

Sama koskee niin Raamattua Mooseksen kirjoineen, kuin Stephen Hawkingin ja Richard Dawkinsin loisteliaimpia kuvauksia maailmankaikkeuden ja elämän synnystä.

Se, että alussa jumalat loivat taivaan ja maan itse asiassa ei ollut, silloin kun se kirjattiin, ollenkaan väärä väittämä, vaan piti paikkansa suhteessa siihen tietämykseen joka vallitsi tuona  aikana.
Mitään sen todempaa ei silloisen tietämyksen valossa voitukaan sanoa.
Sanalla sanoen, asia oli niin koska se näytti siltä.
Tarkoitan tässä luomiskertomuksen tapahtumia kaikkina kuutena pivänä.
Totuus oli suhteellinen totuus ( muistetaanhan, että liikekin paljastuu meille vain suhteessa inertiaalipisteeseen mistä sitä tarkastelemme. Ei ole absoluuttista liikettä. On vain liikettä suhteessa muihin kappaleisiin. Inertiaalipistekään ei ole missään tapauksessa mikään absoluutti. Se vain valitaan, ja jokainen piste voidaan tarpeen mukaan valita inertiaalipisteeksi.)
Luomiskertomusten lisäksi kirjoitukset sisälksivät paljon muuta, konkreettisemmin jokapäiväiseen elämäämme liittyvää asiaa, joka varmasti, ja todennettavasti piti piakkansa ja osa ei ole lakannut pitämästä paikkaansa vieläkään.
Esmes se, että ihmiset käyttävät vaatteita on kiistaton totuus yhäti.
Samoin se että tekevät työtä ja hikoilevat--
Tällä tavalla ilmenee totuuden suhteellisuus.

Sen vuoksi on syytä havita vielä yksi jatkumo, joka on siis on vaikuttanut hamasta alusta meidän päiviimme asti, eikä loppua ole - vielä - näkyvissä.
Raamattua ja muita "pyhiä" kirjoituksia on käytetty hartauselämän perustana tähän päivään saakka ja ilmeisesti käytetään tästä eteenpäinkin, osoittaa että kaikki ne sisältävät sen verran totuutta hartauselämästä, että niitä voidaan siinä tehtävässä käyttää. jos ne eivät olisi käyttökelpoisia tähän tehtävään, niitä ei myöskään käytettäisi siihen.

Eksaktien tieteiden mukaan suuntautuneilla näyttää olevan kova hinku kiistää tämä, ja väittää, että koko hartauden tarve on noussut siitä "eksytyksestä" mitä uskonnot ovat tehneet.   
Kyllä niin voi ajatella, ja muuhun tulokseen tuskin voi tullakaan jos ajattelee ihmistä dualistisena rekennelmana. Ja jos ei vaivaudu perehtymään asiaan pintaa syvemmältä.
Elämmehän juuri aikaa jolloin yleisesti tiedetään, että talouselämä teollisuuksineen ja kauppoineen syytää koko ajan ilmoille "tarvikkeita", joita ei kukaan ole kysynyt, vaan joille yritetän keinotekoisesti luoda markkinoita. Ja useimmiten tämä onnistuu.
Mutta ei se onnistuisi, jos ei pohjalla olisi jokin yksi, yleinen inhimillinen tarve. Se tarve pohjautuu kuten muutkin tarpeet, eloonjäämis- itsesuojelu- ja lisääntymistarpeisiin. Kyse on siitä, että ihmiskunnan kehityksen eräs vaikuttavimpia vaiheita on ollut keräilytalouden vaihe, jolloin eloonjääminen oli kiinni siitä mitä löydettiin. Ja alituiseen oltiin etsimässä. 
Sama etsintä jatkuu nyt, muoto vain on muuttunut. Tämä on se markkinarako mihin talouselämä pystyy tunkemaan uusia ennennäkemättömiä tuotteitaan.

No niin, tässä valossa kun tarkastellaan sitä tosiasiaa, että Raamattu ja monet muut pyhät kirjoitukset ovat vuosituhansia tarjonneet hartauden pohjaksi jotakin riittävän kiinteää jotta sitä on voitu tehtävään käyttää, niin mitä sillä on väliä vaikka tarve hartauteen olisikin uskontojen itsensä luomaa (ja onhan se vähintäänkin niiden ylläpitämää). Olisivatko ne voineet toteuttaa tuollaisen harhautusoperaation, joka vastaa hyvinkin kauppiaiden suorittamaa markkinoiden herättämistä, jos ei pohjalla olisi ihmiskunnan jokin perustarve, saman tapainen kuin eloonjäämis- ja suvunjatkamistarve?
Minun mielestäni tuollaista on turha edes kysellä, sillä kaikki merkit viittaavat siihen että sellainen tarve on olemassa.
Juuri saimme katsella televisiosta loistavan ohjelman "Dawkinsin maailma" missä tämä maailmankuulu evolutiobiologi selvitteli olemassaolomme tarkoitusta.
Lopussa hän ylistää lähes hurmioituneesti kehitystä ja sen nykyhuipentumaa (huomioimatta että on itse eräässä inertiaalipisteessä) ja toteaa, että "totuus ei ehkä lohduta kärsimyksissä, mutta sillä on oma majesteettisuutensa.
Ja hän toteaa että näin hän vastaa jos kysytään että miksi hän vaivautuu nousemaan aamuisin sängystä.
Minulle olisi riittänyt toteamus että hän on tyytyväinen ja onnellinen koska on niin ohjelmoitu, ja koska on menestynyt valitsemallaan uralla, pystynyt ja pystyy jatkuvasti toteuttamaan itseään suunnilleen oman mielensä mukaan...
Mutta hartauden tarpeeseen ei päästä aivan tätä kautta, vaan se tulee voimakkaimmin esille akuuteissa kriiseissä sekä pitkäaikaisissa epätasapainotiloissa, joihin niin  moni ajautuu ihan tavallisessa arkielämssään.
Niistä taas on osoituksena vaikkapa liikalihavuus, narkomania ja alkoholismi, itsemurhatilastot, työuupumus, nuorison lisääntyvä henkinen tasapainottomuus, yms, yksilöiden tasolla, ja köyhyys, työttömyys, varallisuuden epätasainen jakautuminen yms. yhteiskunnan ja kansainvälisellä tasolla...

Dualistinen ihmiskäsitys asettaa omat rajansa asian ymmärtämiselle. Paradigmat ovat yleensäkin rajoittavia, ja siksi ne vaihtuvat aika ajoin, muuten ei uuden ymmärtäminen olisi mahdollista.
Jos tässä paradigmaksi valitaan kolminaisuus, trialismi, ymmärretään helposti se aivan ilmeinen asia, että ihmisen pitkälle kehittyneen henkisyyden lisäksi hänessä on myöskin hengellinen puoli, ei ole enää pitkä matka johtopäätökseen, että meillä on fyysisten ja psyykkisten tarpeiden lisäksi myös  spirituaalisia tarpeita.

Nämä tarpeet ovat yksinkertaisesti seuranneet ihmistä hamasta ylimuistoisesta ajasta, eivätkä ota jättääkseen tätä huolimatta kaikesta elintason noususta, tieteen edistymisestä, aivotutkimuksesta jotka kaikki ovat ihan hiljattain edistyneet valtavin harppauksin.
Kaikkina aikoina spirituaalisuus on pyrkinyt ilmenemään hartauselämänä ja ja sitä on haluttu myös kuvata hengellisin menetelmin.
Pieleen on mitä ilmeisimmin menty teologian kautta, jonka piirissä ei ole milloinkaan oikein uskottu tähän spirituaalisuuteen, vaan aina sitä on yritetty pukea psyykkisyyden epäpyhään asuun.
Pitäisiköhän yrittää vielä kerran.