Hartauden synty ja kadotus

Miten hartaus ilmaantui...

Nykyisin tunnetuista uskonnoista vanhin, hindulaisuus, on syntynyt noin 2000 eaa, siis 4-5000 v. taaksepäin. Silläkin oli varmasti esimuotoja edeltävinä aikoina, joten sopii olettaa, että animistista uskontoa on esiintynyt lähes koko sen ajan kuin homo sapiens on ollut olemassa,  On siis mentävä aikaan  3.3 milj.-700000 v. taaksepäin tullakseen sen alkusijoille. On pidettävä mielessä että kaikki mikä on, perustuu aina aikaisemmin olleisiin olomuotoihin, joten animismin voidaan hyvinkin katsoa syntyneen portaattomalla säädöllä yhtä jalkaa tietoisuuden kehityksen kanssa.
Minä pidän varmana, että se ihminen tai ihmisen kaltainen olento, jokka varhaispaleoliittisella kaudella muotoili ensimmäisen kivityökalun ja siirsi taidon perintönä jälkipolville, näki maailman, jossa erilaisten olioiden lisäksi oli erilaisia henkiä!

Tietysti animismi edusti sen aikaista kehityskautta, tapaa mieltää maailma, kuten myöhemmin edusti kirjauskonnoiksi muuntunut ja kiteytynyt jumaluskokin omaansa. 
Oleellista on, että animismi ei perustu pohjimmiltaan mihinkään "ajattelutapaan" vaan sille on olemassa mekanismi suoraan omassa olemuksessamme; se on se kolmas puoli meistä eli hengellinen puolemme, joka peittyi hukkaan vuosituhansiksi uskontojen "hengellisyyden" alle.
 Sanalla sanoen: me olemme animisteja heti kun suljemme silmämme ja hiljennyme meditoimaan sensijaan että syöttäisimme uutta hämäävää suggestiota mieleemme mumisemalla uskontojen rukouksia.
Tämän pitemmälle ei teemamme kannalta ole mielekästä tästä asiasta saivarrella.
 Kyllä sen järjelläkin voi ymmärtää:
Samoin kuin jäävuoren nähdessämme voimme sanoa, että siitä on 10* suurempi osa näkymättömissä, voimme ymmärtää, että sekin on tässä, silmiemme edessä, Häivähdyksen siitä näemme Intuitio), mutta pääteltävissä on, että suurin osa on näkymättömissä.
 Koko olemassaolonsa ajan uskonto on vaikuttanut ihmisen ajattelutapaan. Tuona aikana se iskosti enemmän tai vähemmän dualistisen näkemyksen, jonka mukaan ihminen itse pelkistyi yhä enemmän omissa silmissään sielullisruumiilliseksi kokonaisuudeksi, ja metafyysinen puoli, kolmas substanssimme, ajettiin itsen ulkopuolelle.  

 ...ja mihin se katosi...

Meillä on alunperin kehonkaava, sielunkaava ja hengen kaava, mutta siitä jäi jäljelle vain kaksi Täten sen hyvinvoinnin vaatima  kaikki hartauselämä luisui lopulta uskonnon ja sen institutioiden haltuun ja valtaan nimellä "uskonelämä". Dualistinen paradigma oli vakiintunut.

Dualismin  suoranaisena seurauksena on ollut sielullisen elämän voimistuminen niihin mittasuhteisiin että kaikki siihen kuuluva, kuten tieteet ja taiteet, että ne ihmismielessä yksinkertaisesti ruttaavat alleen hengen, ja sitä edustavan hartauselämän.
Kaikki toimii vielä niin kauan kuin uskonto kykenee onspiroimaan ihmisessä, hartauselämää, mutta kun uskonto lakkaa kiinnostamasta, myös hartauselämä siihen kuuluvana hyälätään. Kun jumalat ovat menneet, on mennyt motiivi hartauden harjoittamiseen.
Vastaavaa tapahtuu esmes  fyysisellä puolella, kun on menetetty tarve käyttää kehoa monipuolisesti eri elintoimintojen vaalimiseen, niin katso: se on lässähtänyt muodottomaksi möhkäleeksi joka ei einää kykene siihenkään vähään mitä siltä vaaditaan.

Yrjö Kallinen, joka oli hylännyt uskonnon sellaisena kuin suomalainen sen käsitti, kyseli, että elämmekö unessa. 
 Hän ei kuitenkaan osannut suosittaa herätykseksi mitään muuta kuin ajattelutavan muutoksen. 
Tavallinen kadunmies löytää hartausvajeen korvaamiseen kaikenlaisia fyysispsyykkisiä konsteja kuten harrastuksia, viihdettä ja kemikaaleja (ryyppääminen, huumeet).
Kognitiivisin konstein kaikkien näiden turmiollisuus havaitaan mutta mitään ei näytä osattavan tehdä. 
Miksi. Siksi koska ajattelutavan muuttaminen vain muuttaa väärät keinot toisenlaisiksi vääriksi keinoiksi, mutta kysymys ei olekaan ajattelutavasta, vaan ajattelusta itsestään
Ajattelulla ei voida ratkaista ongelmaa joka tosiasiassa se itse, ajattelu!
Tähän tarvitaan uutta paradigmaa, tarvitaan sellainen paradigma, joka huomioi sen puolen itsestä joka ei ajattele ja suo sille aikaansa yhtäläisesti, Tarvitaan hartauselämää, jonka ajattelu on uskonnon pesuveden mukana heittänyt pois.

Hartauselämä on löydettävä uudelleen ja tämä vaatii, että on hyökättävä dualismia vastaan. Trialistisen paradigman kautta hartauden harjoittaminen rupeaa näyttäytymään ihmiselle yhtä tarpeellisena kuin on sielunravinnon ja ruumiinravinnon nauttiminenkin.



Dualistinen ajattelutapa on jotakin jonka uskonto on iskostanut yleisinhimilliseen ajattelutapaan.
 Hartaus, joka on mielen sisällön kiireetöntä tarkastelua, on tarpeellista kaikille, mutta se poistuu ohjelmasta uskonnon mukana, kun se on niin lujasti liitety siihen ettei niitä erota toisistaan.
Uskovaiset taas (ne tosisellaiset) eivät muuta teekään kuin kutittelevat hengellistä osaansa, mutta tekevät sen tavalla  joka myös latistaa hartautta: ne suoltavat uutta suggestiota muka hengellisyyden kautta mieleen niin että tämä ei kertakaikkiaan kerkeä sulatella saamaansa. Siinä joutuu ihminen talutusnuoraan.

Olet kappale maailmankaikkeutta, et sen vähempää, kuten Desiderata kertoo. Tämän kokeminen nyt ei vain aivan onnistu sillä että sen tietää. Tietäminen ei ole se rajapinta jonka kautta tämä koetaan, vaan se on metafyysinen, henki on se rajapinta.  
Miten tietäminen voisi tässä auttaa kun sillä tasolla ei edes kykene maailmankaikkeutta hahmottamaan, sitä vain "tietää" että sellainen on olemassa. Siinä liikutaan ja toimitaan, se on meidän kenttä, mutta kokea se.... ei onnistu muuta kuin hengen tietä

Kaksi talousgurua

 Kaksi talousgurua

Yleensä olen sulkenut radion kun sieltä on alkanut tulla Jari Sarasvuon ylipitkää tajunnanvirtaa; mielestäni sellaisen suoltaminen sopisi paremmin johonkin terapiaryhmään.
Tällä kertaa otsikko koukutti minut kuitenkin ottamaan selvää, että mistä nyt oikein puhutaan.
Se oli tällainen: "Käyttöliittymä elämään ei ole mieli vaan aistit". 
Kiinnosti tietää, mitä kautta ja millaisin asiayhteyksin hän oli tullut tuohon tulokseen, joka on lähes päinvastainen sille, mitä itse asiasta ajattelen.  
Minä en tosin ole puhunut käyttöliittymästä, vaan kosketuskohdista todellisuuteen, joita ovat olemuksemme kolme sivua.

Onneksi 10 minuuttia tuosta 1,5 tunnin ohjelmasta riitti asian selviämiseen.
Käsiteltävänä oli asia johon jotenkin löysästi liittyi ns. "kuolemansynnit" joita sitten olivat ylimielisyys, kateus ja ahneus.
Erinäisten aasinsiltojen kautta hän nim. päätteli, että alkamalla mielessään "märehtiä" noita syntejään  ihminen tuomitsee itsensä toimettomuuteen, kun taas aistiensa varassa toimiminen ihmisten parissa johtaisi johonkin myönteiseen ratkaisuun kaikkien niiden ongelmien sunteen, jotka ihmiskuntaa piinaavat.
Puheena olivat kaikki ne uhkakuvat jotka viittaavat siihen että tuhoa kohti ollaan menossa nopeutetulla aikataululla. 
Mikä minut sai takajaloilleni, oli se kun J.S. totesi jossakin loppupuolella, että aistien varassa toimiminen mielen sijasta saattaisi johtaa vihdoinkin järjen voittoon, joka puolestaan johtaisi puheena olevien ongelmien selviämiseen. 

Objektivismi

Juuri olin kerennyt ärsyyntyä objektivismin filosofiasta, jota rappioaatetta eräs kiukkuinen apteekkarintytär oli viime vuosisadan puolivälin paikkeilla kehitellyt kostoksi siitä, että Venäjän vallankumous oli sosialisoinut perheen omaisuuden.
 Puhun nyt Ayn Randista, jonka 1950 luvulla ilmestynyt järkäleromaani  "Atlas shrugged" on juuri viimevuonna julkaistu suomeksi nimellä "Kun maailma järkkyi"
Tämän opin sisältönä on oikeuttaa kaikki se, mikä leimaa nykyistä länsimaista kapitalismia selittämällä jokainen siihen liittyvä ajatus- ja käyttäytymismalli yksinkertaisesti hyveeksi.
Se, että tuota ideologiaa on täällä tekemässä tunnetuksi eräs "talousnero" (Björn Wahlroos), joka ihan ilmeisesti tarvitsee sitä omantuntuntonsa rauhoittamiseen, voidakseen oikeuttaa oman toimintansa finsnssipääoman kontrolloijana, jonka olemassaolo ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen että hän sattuu osaamaan sen, on  hyvin kuvaavaa. 
Juuri tuonlaista tunnonvaivaa potee koko kapitalistinen maailma, koska näkee, että alituisen talouskasvun ideologia muistuttaa huolestuttavasti syöpäsolun ideologiaa, joka valtaa terveen kehon omalla ylikasvullaan.


Liikakasvuun johtava paradigma on vallalla, ja se on palautettavissa dualismiin.
Viimekädessä on näet kyse siitä, että tämä kauan sitten validiteettinsa menettänyt paradigma ei pysty osoittamaan muuta tietä kuin kasvun loputtoman jatkamisen. 
Puuttuu se mekanismi, joka saa minkä hyvänsä kasvin lopettamaan kasvunsa kun se on saavuttanut oman ideaalikokonsa, mitat, jotka riittävät sille. 
Useillakin luonnonkansoilla on nähtävissä käyttäytymismalli joka panee lopettamaan kalastuksen siihen ku oma tarve on tyydytetty. Se on sitä kuuluisaa luonnon kanssa sopusoinnussa elämistä.
Sitä ei hallitse esmes länsimainen dualisti, joka jatkaa kalastusta viimeiseen sinttiin, mädäntykööt sitten vaikka loput joita ei ehdi syömään.

  Sittenkin mieli!

Objektivismi ei ole sovitettavissa trialismin kanssa. 
Mutta ihmekös tuo, ei mikään muukaan filosofia ole. Kaikki ne sisältävät nimenomaan hengen kiistämisen inhimillisenä ominaisuutena.
Asian merkitys on siinä, että yksikään niistä ei kykene näyttämään tietä ulos jatkuvan talouskasvun umpikujasta. Ne ovat sen vankeja.
En tunne yhtään filosofiaa joka ei olisi. Paitsi sen luonnonmukaisen käyttäytymisen jossa mitään filosofiaa ei vielä ole.
Niin nähdään, että tarvitaan henkeä tunnistamaan toinen henki. Trialismi vapauttaa ihmishengen tunnistamaan itsensä ja siten mahdollistaa sen tajuamisen, että tämä maailma koostuu olioista joissa kaikissa asuu henki 

Koko todellisuus nyt vain ei paljastu intellektuaalia, rationaalista tietä.

  Max Ehrman ilmaisi asian Desiderata-runossa näin:
Olet maailmankaikkeuden lapsi, et puita ja tähtiä vähäisempi, sinulla on oikeus olla täällä.