Uskonto ja yhteisöllisyys
Uskonto edustaa ihmisen yhteisöllisyyttä, mutta vain sen erästä puolta. Se on merkittävä osa yhteisöllisyyden kehittymistä ja säilymistä.
Mutta vain osa; eihän muilla laumaeläimillä ole uskontoa!
Tietysti se on olennainen osa historiaamme.
Kristityt, juutalaisista nyt puhumattakaan, näkevät mielellään oman uskontonsa olevan jotakin tämän yli menevää, jotakin kertakaikkiaan uniikkia ja erinomaista.
Uniikkejahan ne, kukin tykönään, tietysti ovatkin omine erityispiirteineen.
Mutta kaikella olevalla on omat erityispiirteensä, sen lisäksi, että kaikki kuuluu myös osana yleisen kategoriaan.
Parasta on siis itse kunkin tunnustaa myös muiden uskontojen "uniikkius".
"Valitun kansan" asennevamma
Erityispiirteistä voi siis huoletta laskea pois sen, mitä kukin niistä itse pitää omana erityispiirteenään, nimittäin että "me olemme jumalan johdattamia, muut ovat eksyneitä epäjumalan palvelijoita".
Tuontapainen näkemys kuitenkin sisältyy ainakin kaikkiin juutalaisperäisiin uskontoihin, nim. juutalaisuuteen itseensä, islamilaisuuteen ja kristinuskoon.
Tämä näkemys ei todellakaan leimaa kaikkia uskontoja. Monet hindulaisperäiset uskonnot nimenomaan korostavat uskonnon merkitystä ihmisen itsetuntemisen välineenä, ja siten näkevät kaikkien uskontojen tähtäävän, ja johtavan, samaan päämäärään.
Kristityt pitävät uskontonsa suurta levinneisyyttä osoituksena siitä että jumala on heidän puolellaan.
Kun kuitenkin Raamattu itse on kompromettoinut tuon näkemyksen perusteellisesti osoittamalla, miten jumalan käsitteeseen on aikojen kuluessa sisällytetty ihmisten kulloisenkin moraalisen tason elementtejä (veriuhrit, jopa ihmisuhrit, uhrit yleensäkin, sotien siunaaminen yms, lopulta jeesuslainen rakkauden ja anteeksiannon idealisointi johtoteemaksi jne,) voidaan tuo näkemys siirtää huoletta kulttuuriantropologian tutkittavien joukkoon, vailla pyhyyden häivääkään.
Mutta jotakin muihin nähden erinomaista on tietysti opissa joka senkun leviää kun kilpailijat kuihtuvat pikkuhiljaa pois.
Juutalaiset olivat tuoneet Egyptistä mukanaan ympärileikkaus-rituaalin. Sen lisäksi, että se on rituaali, se on todella tehokas tapa leimata kokonainen kansanryhmä ulkoisella tunnusmerkillä oloissa, joissa ympäröivillä ryhmillä ei kyseistä tapaa ole.
Olkoonkin, että se koskee ainoastaan miespuolisia (tyttöjen ympärileikkaus on jotakin aivan muuta, koska se ei tietääkseni missään edes väitetä sisältävän uskonnollista merkitystä).
On todella tehokas tapa erottautua silpomalla poikalasten kikkelit sukupolvesta toiseen.
Kun tähän lisätään se keskeinen opinkappale, että me olemme jumalan valittu kansa, joka sitten, yhdessä muiden opinkappaleiden kanssa
kirjoitetaan ylös, mikä merkitsee näiden käytäntöjen säilömistä niin, että ne ovat turvassa unohdukselta, joka koitui kilpailijoiden kohtaloksi, niin luja ydin on valmis.
Koossa on riittävästi tekijöitä selittämään, miksi juuri tämä uskonto selvisi kun muut hävisivät!
Kristillisyyden kehityksen seuraavana vaiheena on sitten mitätöidä "valitun kansan" status, ja se tekee sen siirtämällä tämän statuksen itselleen.
Tämän se tekee käyttämällä tehokkaasti juutalaisilta perittyä käsitteistöä: "ympärileikkaus" ei olekaan kikkelin silpomista, vaan kyseessä on "sydämen ympärileikkaus" , "luvattu maa" onkin taivasten valtakunta", jne.
Monia "luvattuja maita" onkin historian kuluessa esiintynyt, sellaisina ovat olleet mm. Suomi, Amerikka "pyhä" Venäjä jne...
Nykyisistä en mene sanomaan kun en halua sekaantua politiikkaan :)
Trialistisen näkökulma
Leviämisen lopullinen sinetti on paradoksaalinen: kun levikki saadaan alulle "puhtaasti" hengellsienä liikkeenä, niin yhä enemmän alkaa vaikuttaa uskonnon vastavoima ihmismielessä, älyllisyys ja sen kehitys.
Sanalla sanoen, juutalais-kristillinen uskonto on osoittautunut muita paremmaksi vapauttamaan resursseja pois uskonnon harjoittamisen piiristä puhtaati älylliseen askarteluun, jonka seurauksena on syntynyt kapitalismi, on syntynyt valtava teollisuus, joka sinänsä on murskaava voima heikommin tuottaviin järjestelmiin verrattuna, mutta sitä tehostaa vielä ylivoimainen, sotateollisuuden luoma aseistus.
Metafysiikkaa
Myönnän kernaasti, että esittelemäni trialistinen paradigma ei täytä Skepsiksen vaatimaa ja vaalimaa tieteellisyyden kriteeriä.
Sen sulkee pois heti kättelyssä hengellisyyden elementti, joka lähtökohtaisesti ei ole ymmärrettävissä intellektuaalilla tasolla.
Se on siis ilmiselvästi metafysiikan piiriin kuuluva asia
Tässä
ei kuitenkaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, sillä metafysiikka
putkahtaa esiin tämän tuostakin kaikessa nimenomaan ihmistä koskevassa.
Wikipedia:
Metafysiikka
on filosofian abstraktein ja yleisluontoisin osa-alue, ja sen
todellisesta luonteesta ja alasta on kiistelty Aristoteleesta lähtien.
Perinteisesti on ajateltu, että metafysiikka pyrkii pääsemään pelkkien
ihmisille ilmenevien seikkojen, havaintojen ja harhojen ”taakse” ja
kertomaan perimmäisen totuuden asioista. Jotta metafysiikka olisi
lainkaan mahdollista, tämän todellisuuden perimmäisen luonteen olisi
ainakin periaatteessa oltava ihmisen ymmärrettävissä, eli todellisuuden
olisi oltava rakentunut siten, että se voitaisiin hahmottaa
inhimillisellä loogisella ajattelukyvyllä. Tämä on metafysiikan
ensimmäinen todistamaton perusoletus.
Hengellisyys kuuluu metafysiikan piiriin, ja siksi se ei voi olla tiedettä.
Totena sitä kuitenkin voidaan pitää, koska se nyt vain on läsnä ihmisen mielessä. Kokemuksena, olkoonkin että epämääräisenä.
Ajattelulla
ratkotaan yhtälöitä, uskolla uskotaan, ja nämä kohtaavat toisensa
mielessä muodostaen kokemuspiirimme, ollen itse kokemuksia!
Kummankin kohdalla voidaan siis puhua empiirisestä tasosta. Sitä voisi kutsua vaikkapa kokemusmaailmaksi.
Elämämme tapahtuu empiirisellä tasolla. Elämä on kokemista!
Näin nämä elementit kohtaavat paikassa nimeltä mieli:
-Fyysistä minäämme luonnehtii erilaisten tuntemusten ja tilojen kirjo, joita kehossamme tapahtuu.
-Psyykkistä
minäämme luonnehtii kaikkinaiset henkiset riennot, etupäässä tieteet ja
taiteet, sekä kaikki niihin liittyvät asiat. Logiikka on sen tapa
mieltää.
-Spirituaalista minäämme luonnehtii koko se olemassaolon tuntemus mikä ei vaadi selityksiä.
Usko on sen tapa mieltää.
Uskolla ei ole sisältöä, enempää kuin logiikallakaan, kumpikin ovat
kuin myllyjä jotka jauhavat sitä mitä niihin syötetään.
Metafysiikasta on alettu puhua Aristoteleen aikana.
Käsite on siis syntynyt rinnan filosofian kanssa.
Filosofian ilmaantuminen oli määrätynlainen herääminen pohtimaan asioita jotka aikaisemmin otettiin jumalan johdatuksina.
Tapahtui rationaalisen ajattelun esiin tunkeminen, jonka koettiin olevan ristiriidassa siihenastisen uskonnon värittämän mieltämisen kanssa.
Mutta mitä oli ennen uskontoa?
Mieltämisen alkuperäinen malli.
Minun olettamukseni on, että uskonto ilmiönä syntyi oloissa, joissa ihminen koki itsensä fyysisenä, psyykkisenä ja hengellisenä kokonaisuutena, asettamatta mitään ympäröivää kyseenalaiseksi.
Maailma otettiin sellaisena kuin se eteen ilmaantui.
(Tässä on mentävä niin kauas antropologian historiassa että siirrytään sen rajan yli puhtaan biologian puolelle. Ts. aikaan ja kehitysvaiheeseen ennen ihmistä!)
Tämä on alkuperäinen mieltämisen olotila, jonka voi ymmärtää vaikka seuraamalla minkä hyvänsä eläimen toimintaa: esmes kissa saattaa mitä hurjimman tappelun jälkeen tulla ovesta sisään ja alkaa puhdistamaan turkkiaan vaivaamatta päätään sillä mitä oli hetki sitten oven takana.
Se on täydellistä nykyhetkessä elämistä.
Juuri näin eli ihminenkin, kunnes sitten alkoi kantaa huolta huomisesta, ei suinkaan pelkästään varastoimalla toukkia ja juureksia ja riistaa, tai mitä hän nyt söikään, vaan raahaamalla näitä uhriksi jumalalle jotta tämä kostaisi vihamiehelle, antaisi anteeksi minulle ja siunaisi tulevan toiminnan runsailla ravintolöydöksillä.
Uskonto ilmaantui yhdessä kysymysten kanssa: Miksi täällä tapahtuu kaikenlaista, mikä sitä ohjaa, mikä on minun asemani jne.
Järki, sielullinen
elementti siis, vaati mielessä yhä suurempaa tilaa
Tässä tilanteessa
hengellisyys ajautui nurkkaan jossa se pystyi räpiköimään vain
kehittämällä turvakseen jumalten suojeluksen.
Elämään luonnollisena kuulunut hengellisyys ajettiin jumalten hoteisiin sillä, että sillekin vaadittiin järjellistä selitystä, mitä ei rationaalisesta maailmasta löytynyt.
Karl Popperin (ks. Wikipedia) kolmen maailman teoria on mielenkiintoinen paralleeli tälle trialismin teorialle, mutta on tehtävä kertakaikkiaan selväksi, että tässä jako menee toisella tavalla; elämme sellaisuudessa jossa kaikki kolme ovat jatkuvasti läsnä tässä ja nyt, ovat aina olleet, ja tulevat aina olemaan.
Päin vastoin kuin Popperin maailmat, joista fyysinen muodostaa perustan jolle psyykkinen ja kulttuurinen maailma sitten perustuvat.
Filosofiassa tunnetaan kanta nimeltä instrumentalismi, joka, lyhyesti sanottuna, ei piittaa niinkään siitä, onko teoria tai siihen sisältyvä väittämä tosi vai epätosi, vaan pitää tärkeänä vain sitä, miten se vie tutkittavana olevaa asiaa eteenpäin.
Historiahan on täynnä esimerkkejä siitä, miten jokin teorian aukko on paikattu olettamuksella joka on sittemmin osoittautunut epätodeksi.
Radiotekniikassa vallitsi aluksi käsitys "eetteristä", avaruuden väliaineista, jonka täytyi olla todellinen, koskapa auringonvalo ja radioaallot saattoivat siirtyä paikasta toiseen.
Säteilyn luonteen paljastuminen osoitti, että ne voivat edetä tyhjiössäkin, koko eetterin käsite pantiin viralta. Oleellista on, että radiotekniikka oli edistynyt, vieläpä harppauksin, tuon väärän teorian ollessa vielä täysissä voimissaan.
Siinä oiva esimerkki instrumentalismin oikeutuksesta.
Usko instrumenttina
Samanlaisena instrumenttina uskonto (siis metafysiikka) on toiminut kautta koko tieteen historian, olihan ukonilman sähköpurkaus jumalten raivoa, virvoittava sade taas niiden laupeuden osoitus jne, ennen kuin niiden taustalla olevat fysiikan lait alkoivat selvitä.
Oleellista on, että vääriksi osoittautuneet käsitykset eivät estäneet tiedon etenemistä. Näyttää jopa siltä että niitä vaadittiin jotta kehitys voisi edetä!
Metafysiikka ei voi lakata olemasta vain sillä, että jumalat pannaan viralta.
Se tulee esiin yhä uudelleen itsekohtaisena kokemuksena.
Trialistiseen paradigmaan sisältyy ilman muuta instrumentalistinen kanta.
Se ei ole pelkästään lohdullinen oletus siitä, että tämä metafyysinen puoli joskus tulee selviämään ja kaikki alistuu järjellä ymmärrettäväksi.
Päin vastoin. Trialistisen paradigman lähtökohta on, että näin ei tapahdu. Koko trialisinen paradigma on sitä, että ei yritetäkään ymmärtää koko kokonaisutta, ihmistä maailmankaikkeuden osasena, vaan alusta lähtien lähdetään mieltämään siitä lähtökohdasta, että mieltäminen, mielessä tapahtuva tuntemusten, ajattelun ja hengellisen kokemisen synteesi otetaan sellaisenaan.
Mieltäminen on kertakaikkiaan eri asia, ja kysymys on siitä, että ymmärtää kannattaa yrittää vain niitä asioita jotka on ymmärrettävissä, ja uskoa sitten ne asiat jotka ovat uskottavissa ja vain uskottavissa.
Tämä vaatii vain, että tunnistaa mielessään myllertävien asioiden alkulähteet
Psykologia saa rationalisoida sielun toimintaa miten pitkälle hyvänsä, aivotutkimus saa eritellä aivojen toimintaa miten pitkälle hyvänsä, niin niiden paljastukset eivät ikipäivinä tule selittämään ihmiselle sitä, mikä tämä itsessään on.
Siinä asiassa auttaa vain kokemus, ja kokemus on kaiken sen synteesi mikä mielessä on.
