Metafysiikkaa
Myönnän kernaasti, että esittelemäni trialistinen paradigma ei täytä Skepsiksen vaatimaa ja vaalimaa tieteellisyyden kriteeriä.Sen sulkee pois heti kättelyssä hengellisyyden elementti, joka lähtökohtaisesti ei ole ymmärrettävissä intellektuaalilla tasolla.
Se on siis ilmiselvästi metafysiikan piiriin kuuluva asia
Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, sillä metafysiikka putkahtaa esiin tämän tuostakin kaikessa nimenomaan ihmistä koskevassa.
Wikipedia:
Metafysiikka on filosofian abstraktein ja yleisluontoisin osa-alue, ja sen todellisesta luonteesta ja alasta on kiistelty Aristoteleesta lähtien. Perinteisesti on ajateltu, että metafysiikka pyrkii pääsemään pelkkien ihmisille ilmenevien seikkojen, havaintojen ja harhojen ”taakse” ja kertomaan perimmäisen totuuden asioista. Jotta metafysiikka olisi lainkaan mahdollista, tämän todellisuuden perimmäisen luonteen olisi ainakin periaatteessa oltava ihmisen ymmärrettävissä, eli todellisuuden olisi oltava rakentunut siten, että se voitaisiin hahmottaa inhimillisellä loogisella ajattelukyvyllä. Tämä on metafysiikan ensimmäinen todistamaton perusoletus.
Hengellisyys kuuluu metafysiikan piiriin, ja siksi se ei voi olla tiedettä.
Totena sitä kuitenkin voidaan pitää, koska se nyt vain on läsnä ihmisen mielessä. Kokemuksena, olkoonkin että epämääräisenä.
Ajattelulla ratkotaan yhtälöitä, uskolla uskotaan, ja nämä kohtaavat toisensa mielessä muodostaen kokemuspiirimme, ollen itse kokemuksia!
Kummankin kohdalla voidaan siis puhua empiirisestä tasosta. Sitä voisi kutsua vaikkapa kokemusmaailmaksi.
Elämämme tapahtuu empiirisellä tasolla. Elämä on kokemista!
Näin nämä elementit kohtaavat paikassa nimeltä mieli:
-Fyysistä minäämme luonnehtii erilaisten tuntemusten ja tilojen kirjo, joita kehossamme tapahtuu.
-Psyykkistä minäämme luonnehtii kaikkinaiset henkiset riennot, etupäässä tieteet ja taiteet, sekä kaikki niihin liittyvät asiat. Logiikka on sen tapa mieltää.
-Spirituaalista minäämme luonnehtii koko se olemassaolon tuntemus mikä ei vaadi selityksiä.
Usko on sen tapa mieltää.
Uskolla ei ole sisältöä, enempää kuin logiikallakaan, kumpikin ovat kuin myllyjä jotka jauhavat sitä mitä niihin syötetään.
Metafysiikasta on alettu puhua Aristoteleen aikana.
Käsite on siis syntynyt rinnan filosofian kanssa.
Filosofian ilmaantuminen oli määrätynlainen herääminen pohtimaan asioita jotka aikaisemmin otettiin jumalan johdatuksina.
Tapahtui rationaalisen ajattelun esiin tunkeminen, jonka koettiin olevan ristiriidassa siihenastisen uskonnon värittämän mieltämisen kanssa.
Mutta mitä oli ennen uskontoa?
Mieltämisen alkuperäinen malli.
Minun olettamukseni on, että uskonto ilmiönä syntyi oloissa, joissa ihminen koki itsensä fyysisenä, psyykkisenä ja hengellisenä kokonaisuutena, asettamatta mitään ympäröivää kyseenalaiseksi.Maailma otettiin sellaisena kuin se eteen ilmaantui.
(Tässä on mentävä niin kauas antropologian historiassa että siirrytään sen rajan yli puhtaan biologian puolelle. Ts. aikaan ja kehitysvaiheeseen ennen ihmistä!)
Tämä on alkuperäinen mieltämisen olotila, jonka voi ymmärtää vaikka seuraamalla minkä hyvänsä eläimen toimintaa: esmes kissa saattaa mitä hurjimman tappelun jälkeen tulla ovesta sisään ja alkaa puhdistamaan turkkiaan vaivaamatta päätään sillä mitä oli hetki sitten oven takana.
Se on täydellistä nykyhetkessä elämistä.
Juuri näin eli ihminenkin, kunnes sitten alkoi kantaa huolta huomisesta, ei suinkaan pelkästään varastoimalla toukkia ja juureksia ja riistaa, tai mitä hän nyt söikään, vaan raahaamalla näitä uhriksi jumalalle jotta tämä kostaisi vihamiehelle, antaisi anteeksi minulle ja siunaisi tulevan toiminnan runsailla ravintolöydöksillä.
Uskonto ilmaantui yhdessä kysymysten kanssa: Miksi täällä tapahtuu kaikenlaista, mikä sitä ohjaa, mikä on minun asemani jne.
Järki, sielullinen elementti siis, vaati mielessä yhä suurempaa tilaa
Tässä tilanteessa hengellisyys ajautui nurkkaan jossa se pystyi räpiköimään vain kehittämällä turvakseen jumalten suojeluksen.
Elämään luonnollisena kuulunut hengellisyys ajettiin jumalten hoteisiin sillä, että sillekin vaadittiin järjellistä selitystä, mitä ei rationaalisesta maailmasta löytynyt.
Karl Popperin (ks. Wikipedia) kolmen maailman teoria on mielenkiintoinen paralleeli tälle trialismin teorialle, mutta on tehtävä kertakaikkiaan selväksi, että tässä jako menee toisella tavalla; elämme sellaisuudessa jossa kaikki kolme ovat jatkuvasti läsnä tässä ja nyt, ovat aina olleet, ja tulevat aina olemaan.
Päin vastoin kuin Popperin maailmat, joista fyysinen muodostaa perustan jolle psyykkinen ja kulttuurinen maailma sitten perustuvat.
Filosofiassa tunnetaan kanta nimeltä instrumentalismi, joka, lyhyesti sanottuna, ei piittaa niinkään siitä, onko teoria tai siihen sisältyvä väittämä tosi vai epätosi, vaan pitää tärkeänä vain sitä, miten se vie tutkittavana olevaa asiaa eteenpäin.
Historiahan on täynnä esimerkkejä siitä, miten jokin teorian aukko on paikattu olettamuksella joka on sittemmin osoittautunut epätodeksi.
Radiotekniikassa vallitsi aluksi käsitys "eetteristä", avaruuden väliaineista, jonka täytyi olla todellinen, koskapa auringonvalo ja radioaallot saattoivat siirtyä paikasta toiseen.
Säteilyn luonteen paljastuminen osoitti, että ne voivat edetä tyhjiössäkin, koko eetterin käsite pantiin viralta. Oleellista on, että radiotekniikka oli edistynyt, vieläpä harppauksin, tuon väärän teorian ollessa vielä täysissä voimissaan.
Siinä oiva esimerkki instrumentalismin oikeutuksesta.
Usko instrumenttina
Samanlaisena instrumenttina uskonto (siis metafysiikka) on toiminut kautta koko tieteen historian, olihan ukonilman sähköpurkaus jumalten raivoa, virvoittava sade taas niiden laupeuden osoitus jne, ennen kuin niiden taustalla olevat fysiikan lait alkoivat selvitä.Oleellista on, että vääriksi osoittautuneet käsitykset eivät estäneet tiedon etenemistä. Näyttää jopa siltä että niitä vaadittiin jotta kehitys voisi edetä!
Metafysiikka ei voi lakata olemasta vain sillä, että jumalat pannaan viralta.
Se tulee esiin yhä uudelleen itsekohtaisena kokemuksena.
Trialistiseen paradigmaan sisältyy ilman muuta instrumentalistinen kanta.
Se ei ole pelkästään lohdullinen oletus siitä, että tämä metafyysinen puoli joskus tulee selviämään ja kaikki alistuu järjellä ymmärrettäväksi.
Päin vastoin. Trialistisen paradigman lähtökohta on, että näin ei tapahdu. Koko trialisinen paradigma on sitä, että ei yritetäkään ymmärtää koko kokonaisutta, ihmistä maailmankaikkeuden osasena, vaan alusta lähtien lähdetään mieltämään siitä lähtökohdasta, että mieltäminen, mielessä tapahtuva tuntemusten, ajattelun ja hengellisen kokemisen synteesi otetaan sellaisenaan.
Mieltäminen on kertakaikkiaan eri asia, ja kysymys on siitä, että ymmärtää kannattaa yrittää vain niitä asioita jotka on ymmärrettävissä, ja uskoa sitten ne asiat jotka ovat uskottavissa ja vain uskottavissa.
Tämä vaatii vain, että tunnistaa mielessään myllertävien asioiden alkulähteet
Psykologia saa rationalisoida sielun toimintaa miten pitkälle hyvänsä, aivotutkimus saa eritellä aivojen toimintaa miten pitkälle hyvänsä, niin niiden paljastukset eivät ikipäivinä tule selittämään ihmiselle sitä, mikä tämä itsessään on.
Siinä asiassa auttaa vain kokemus, ja kokemus on kaiken sen synteesi mikä mielessä on.
