Johdatus animismiin

 Johdatus animismiin

Piilevää synkretismiä

En ole kristitty, mutta ei minulla mitään erityistä ole heitä vastaankaan.
Tunnen sen vain parhaiten kaikista uskonnoista ja arvostelu juontuu näin tuntemistani yksityiskohdista käsin.
Ei siis mitään erityistä kristinuskoa vastaan, mutta koko uskontolaitosta vastaan sitäkin enemmän.

Uskonto vesittyy

Monet ovat sanoneet, että jokainen uskonto tähtää samaa päämäärään, ja että kaikki usknnot ovat pohjimmiltaan oikeassa.
Mitä tulee päämäärään (jos nyt sellaisesta voidaan edes puhua), yhdyn tähän mielipiteeseen. 
Mitä taas tulee oikeassa olemiseen, niin minun mielestäni ne ovat kaikki täydellisen väärässä-

Ne ovat jostakin (hatusta!) temmanneet itselleen tehtävän, että on palvottava jotakin erityistä jumalaa, jollei peräti useampia, ja että tehtävänanto tulee itseltään palvonnan koohteelta.
Höpöä tämä.
Siis mikään merkki ei osoita todeksi  heidän perustelujaan. Kukaan elossaoleva ihminen ei edes väitä nähneensä jumalaa, ja varmuuden vuoksi on vielä laadittu dogmi että ei jumalaa saa, eikä voikaan nähdä.  "Uskonnolliset kokemukset" ,  kuten jumalalliset ilmestykset, rukoousvastaukset yms., voidaan ihan tilastollisesti sivuuttaa, kun tiedetään, miten altis tavallinen ihminen on suggestiolle, ja kun tiedetään, että jokaista todellisesta vaarasta jumalan avulla pelastumisen kokeneesta on kymmmenen, sata ja tuhatkertainen määrä väkeä joka ei ole pelastunut.
Johdatukset sikseen, tässä maailmassa kaikki toteutuu satunnaisotannalla, jota tapahtuu luonnossa joka hetki aivan silmiemme edessä.
 Kun tähän vielä lisätään kirjallisuushistoriallinen kaava, joka paljastaa legendakirjallisuuden synnyn lainalaisuudet, niin "pyhien kirjoitustenkin" todistusarvo putoaa nollaan.
Vanhojen kirjoitusten -- joita monikin uskonto pitää jumalan itselleen antamana ilmoituksena -- alkuperä johtaa normaaleja teitään aivan yksinkertaisen kansatieteen, historiatieteen jne välityksellä kirjoitustaidon keksimisen kautta aikoihin, jolloin kirjoistustaitoa ei oltu keksitty. Se taas merkitsee suoranaisesti: alkuaikojen hämärään.
"Alkuaikojen hämärä" taas on suorastaan käsittämättömän pitkä ajanjakso verrattuna niihin vaivaisiin muutamaan tunahteen vuoteen jotka kirjoitustaidon historia peittää alleen.

Synkretismin totuus

Mutta sille väittämälle, että kaikki uskonnot ovat samaa alkuperää ja tähtäävät samaan päämäärään, on kyllä olemassa selkeitä perusteitakin.
Esmes etiikan piiriin kuuluvissa kysymyksissä niiden vastaukset muistuttavat paljonkin toisiaan.
Huomiota herättävää suorastaan on kunkin uskonnon piiriin kuuluvien viisasten kannanotot moraalisiin kysymyksiin. Tämähän se pani Paavalinkin tunnustamaan, että pakanatkin voivat vahingossa käyttäytyä eettisesti oikein.

Minä uskon

 Jos ei voi sanoa ilman epiteettejä ja attribuutteja että "minä uskon", niin silloin ei olekaan kysymys uskon tunnustamisesta, vaan silloin pitää sanoa, että "minä olen sitä mieltä, että jne".

Monet tokaisut, aforismit ja ns. rukoukset sisältävät uskontunnustuksen.
Useat niistä ovat vastaansanomattomia.
En voisi kuvitellakaan, miten joku voisi kiistää vaikkapa Lao Tsen uskontunnustuksen Tao-te-king- kirjan alkusanissa: "Se Tao joka voidaan kuvailla, ei ole oikea Tao."
Entä muslimien "La ilaha il Allah" hokema. Olen kyllä kuullut kristittyjen sitä kritisoivan, mutta kunnon perusteluja kritiikille en ole kuullut. Jos kerran uskoo yhteen jumalaan, eli on monoteisti, niin tuo on suorastaan pakko hyväksyä!

Se pitkä litania, jota luterilaisessa ja ilmeisesti katolisissakin kirkoissa hoilataan kuorossa nimellä uskontunustus (olkoon kyse Nikean tai Apostolien tai muusta, yhtä kaikki), on liian sekava kantaakseen uskotunnustuksen otsikkoa; niin moneen asiaan uskominen vaatii jo hyvää ulkomuistia ja pitkää harjoittelua.

Niin ei yksinkertaisesti uskota. Usko ei yksinkertaisesti ole sitä.

Mutta suurista miehistä Jeesus, jonka osuus kristinopissa on jäänyt valitettavan vähäiseksi Paavalin asetuttua keulakuvaksi, on tullut sanoneeksi jotain mikä on vastaansanomattomasti totta.
"Isä meidän joka olet taivaassa.........sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti, Amen" .
Jos ajatellaan, että tämä "isä meidän" on sama kuin Allah, sama kuin Tao, niin mitä voisi enää jäädä väliin jos pitäisi tunnustaa nämä kaikki?
Ainakin minä, nykypakana, tuunnustaisin tämän kaiken suorin vartaloin, kuitenkin vain yhdellä ehdolla: pois kaikki lähemmät määritteet, kuten "Ja Mohamma on hänen suurin profeettansa", tai "pyhitetty olkoon" tai "tulkoon sinun" tai "anna meille", tai "äläkä saata meitä" jne. 
Tao Te King:ssä ei näitä kommervenkkejä liiemmälti olekaan, ja pidänkin siitä kakkista eniten :)

Sanalla sanoen, uskontunnustuksessa ei tarvita mitään oppeja, koska usko on olemukseltaan hengen tapa yhtyä ympäröivään henkeen, animaan, eikä mikään nippu mielipiteitä yhtän mistään asiasta. 
Sanalla sanoen, uskolla ei ole sisältöä.

Mantrat ja uskontunnustus

Näin uskontunnustus on kuin työkalu... eikä vain kuin tykalu,  se on työkalu, jota voi käyttää aina kun haluaa vetäytyä selvittämään mietään hälinän keskellä.
Hälinää on kaikki se mikä häiritsee omana itsenä nykyhetkessä olemista.
Minä, nykypakana, sanon usein mielessäni, yksin ollessa jopa ääneenkin, että "Isä meidän joka olet taivaassa, sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti, Amen".
Minulla ei ole mitään vaikeuksia mieltää, että kansamme ylijumala Ukko on nimenomaan taivaassa. Sieltä kait hänet löytää suurin osa suomalaisista, koska esmes äitini, rouva Lahtinen, koskaan puhunut muusta jumalasta kuin Taivaan Isästä.
Luultavasti käytän juuri tätä mantraa juuri siksi, että se äidin opettamana sopii suuhuni paremmin kuin nuo muut, sisällöltään käytännössä samat. Mutta se ei estä minua ymmärtämästä muita, jotka käyttävät toisia uskontunnustuksia ja hokevat muita mantroja.

Niin juuri, mantroista siinä on kysymys.
Mielessä vallitseee alituinen liike, ja asia on niin, että Patanjalin järkitajunnaksi nimeämä elementti on siinä alituisesti pyrkimässä päällimmäiseksi.
Se on paljon sitoutunut sanoihin, joten erilaisia sanoja pyrkii mieleemme kaiken aikaa.
Mantra on sana joka voidaan ottaa käyttöön työkaluksi vaientamaan muut sanat. Mutta se toimii siten, että kun lopulta mielessä on vain yksi sana, siis juuri tämä mantra, niin siitäkin päästetään irti, jolloin, toivottavasti, mielessä ei ole mitään :)
Mutta erilaiset rukoukset ja muut höpötykset pyrkivät pitämään yllä sanahelinää senkin jälkeen, ja niin ei mieleen muodostukaan mitään todellista rauhaa, ne vain valtaavat mielen omaan käyttöönsä. Se käyttö taas on säännelty ulkoa käsin.
 Sääntelyä suorittavat apostolit ja papit ja kaikki jotka tällä tavalla päästetään syöttämään mieleen "uskon sisältöa". (ks. Paavalin 2. kirje korinttilaisille, missä hän näyttää malliesimerkin, miten seurakuntaa ohjataan "uskomaan oikein")

Mikä siinä on vikana?

Vikana on se, että uskolla ei ole sisältöä, se on mielen substanssi joka on, on ja on.
Mantran käyttö kuvaamallani tavalla onkin kaikkien uskontojen piirissä syntilistan kärkipäässä, se kun putsaa pois kaikki turhat välikädet. Siinä pääsee ihminen ikäänkuin kahdenkesken jumalansa kanssa.
Ja mihin silloin enää pappeja tarvitaan!

Minulle tuotti suurta hämmennystä ja mielipahaa kun havaitsin, että tämä koskee myös buddhalaisia yhteisöjä. Mutta ymmärrän nyt, miksi. 
Kyseessä on se dualistinen paradigma minkä uskontolaitos on ihmiskunnan kollektiiviseen tajuntaan iskostanut, ja siitä oli Siddartha Gautamakin osallinen eikä pystynyt sitä vapautumaan. Hänen metodissaan siitä muistuttaa se dualismi mikä jää  elämänjanon ja hengen vapautumisen, nirvanan, väliin, kun se Paavalilla yms esiintyi syntisen minän ja pyhän jumalan välisenä.
Tästä tällaisestahan pääsee yli vain trialistisen paradigman omaksumalla: me emme ole kaksinaisia, vaan kolminaisia, ja koska henki on olennainen osa itseämme siinä kuin sielu ja ruumiskin, sen on saatava toteutua vapaasti.

Animismi ja huuhaa-vapaa meditaatio

Näin on moderni ihminen tilanteessa, että ei anoastaan vanhat uskonnot vaan sitäkin vanhemmat meditointimenetelmät jättävät pulaan koska nekään eivät ole vapaita dualismista.
Siksi myös siinä olisi tarpeen vapautuminen huuhaasta. 
Mitä voi olla huuha-vapaa meditaatio?
Se on meditaatiota, jossa lähtökohdaksi otetaan meidän oma tarve hartauselämään, ja se taas on ihan selvä asia, kun lakataan ottamasta vanhoja tyrkyllä olevia mienetelmiä annettuina ja etsitään itsestä meissä jokaisessa asuva  alkuperäinen sallaisuus. 
Se ei ole edes vaikeata, koska sellaisuuden keskelle olemme jokainen syntyneet.
Näin, ajassa taaksepäin mennen, löydämme huuhaa-vapaan meditaation vasta animismista, kaikkein alkuperäisimmästä uskonnosta.