Intuitio mielen toimintona

Heureka

Monikin on kokenut kauan vaivanneen ongelman yht'äkkisen selviämisen tavalla, jota tuntuu ylittävän kaiken sen mitä on pitänyt omina resursseinaan.
Toiset ovat kokeneet raitistumisen, ja riippuvuudesta  vapautumisen juuri tällaisena välähdyksenä. Tunnetaan paljon tapauksia jolloin merkittävä tieteellinen keksintö on tullut tällä tavoin. Jotkut ovat kokeneet raitistumisen tällaisena välähdyksenä. Ja tietenkin uskovaiset kokevat "tulleensa uskoon" juuri siten.
Yhteistä näille että kaikki tuntuu yht'äkkiä todella selvältä, ja ennen vallinnutta tilannetta ei enää tahdo edes ymmärtää: miten niin saattoi ajatellakin!
Uskovaiset ovat kauan ”tienneet”, että tässä on kyseessä se pyhän hengen työ, mistä kirjat puhuvat.
Psykologit taas ovat yhtä vakuuttuneita siitä, että kyseessä on intuitio, jonka perimmäistä syytä tosin ei tiedetä, mutta josta empiirinen tutkimus on antanut riittävästi näyttöä, jotta esitä ei ole voitu sulkea pois tutkimuksen piiristä.
Ja eikö vain aivotutkimus, nykyajan muotitiede, ehtinyt jo materialisoimaan tämänkin asian osoittamalla aivoista alueen joka aktivoituu kun intuitio tapahtuu.

Intuitiossa on kyse ilmiöstä, että ongelma, olkoon sitten looginen, taiteellinen, omantunnonasia, tai mikä muu hyvänsä, on vallinnut aikansa tajunnassani, siis tietoisessa mielessäni, siis juuri siinä tajunnassa, jota pidän varsinaisena itsenäni, yhtäkkisesti selkenee. Ja sitten kun selkeneminen tapahtuu, tuntuu siltä, kuin ratkaisu olisi lopulta tapahtunut jossakin muualla kuin mielessäni.
Tämä on hengen kosketus. Tämä on intuitio.

 Aivotutkija on jo ennättänyt huomata, että silloin tapahtuu aktivoitumista tietyssä aivolohkossa. 
Trialistisen paradigman mukaisesti tarkasteltuna tämä ei ole mitään muuta kuin itsemme eri puolten kohtaamista tietoisessa mielessämme. Mieli käsittelee suggestioita, ehdotuksia joita tulee eri tahoilta.
Koska uskovainen on projisoinut koko oman hengellisen aspektinsa jumaliin ja ikoneihin, onko ihme, että hän ei voi sitä nähdä itsensä sisäisenä tapahtumana vaan ulkoapäin tulevana. 
Kysymyksiä saattaa herättää, miksi sitten intuitio on niin mystisen tuntuinen tieteelliselle tutkimukselle. On kuitenkin muistettava, että dualismi on edelleen kaiken tieteellisen toiminnan, niin myös psykologian, vallitseva viitekehys.
Sama koskee aivotutkimusta; psykologian kautta aivotutkimukseen johtava linja ei suinkaan ole vapautunut dualismista, se on sen paradigma jatkuvasti.
Dualismilla on taipumus etsiä vastakohtapareja.
Niinpä arkiajattelussa  paljon käytetty paradigma on puhua järki-ihmisistä ja tunneihmisistä, ollen kummallakin ryhmällä omanlaisensa tapa lähestyä kohtaamiaan haasteita.
Jaottelulla on tietty oikeutuksensa kun puhutaan tietyistä asioista, mutta jos intuition käsitettä yritetään selittää tunne-reaktion avulla, niin se jää yritykseksi; historia tuntee aivan liikaa kuivan älykeskeisiä neroja jotka kuitenkin ovat kertoneet mitä merkillisimpiä tarinoita kokemistaan intuitioista.  Niitten valossa intuitiota ei suinkaan voida pitää tunne-elämään kuuluvana.
Näyttää yksinkertaisesti siltä, että luovuus edellyttää intuitiota, onpa kysymys mistä hyvänsä inhimillisen toiminnan alasta.

Trialistinen tarkastelu paljastaa tässä kolmiyhteisen prosessin,  missä mielen taululle tulee suggestioita sen eri sivustoilta, ja ratkaisut niiden pohjalta ovat useimmiten onnistuneita.Asiaa voidaan lähestyä vaikkapa tarkastelemalla, miten erilaisista pakkomielteisistä riippuvuuksista vapaudutaan.

Hyvän lähtökohdan tarkastella tätä päätöksentekoprosessia tarjoaa vaikkapa maailmanlaajuinen Anonyymnit Alkoholisit- järjestö ohjelmineen. 

"Tästä johtaa tie uskoon joka tehoaa".

Jos ei protestiliikkeitä oteta lukuun, niin yhteistä kristillisissä kirkoissa on sola gratia – oppi. Sen mukaan "pelastuminen" tapahtuu yksinomaan jumalan armosta (tietysti edellytyksenä on että on vastaanottanut herran Jeesuksen kristuksen henkilökohtaisena vapahtajanaan).  
Virkistävää onkin kohdata sellainen liike, missä selvästi ymmärretään uskon funktio, mutta asetetaan asiat vähän uuteen järjestykseen.
Kyseinen liike on kirjannut keskeiseen peruskirjaansa kuvauksen ovesta, jonka edessä seisomme, ja sitten ”..Sisään katsoessamme näemme polun, jonka vierellä on seuraava tienviitta: 'Tästä johtaa tie uskoon joka tehoaa' ”.
Kyseessä ei ole aivan julkinen seurakunta, vaan eräänlainen yhden asian liike, johon avoimesti ilmaistaan vain määrätynlaisten jäsenten olevan tervetulleita.
Ja heidän muotoilunsa perustuu laajaan elämänkokemukseen joka on lopulta kiteytetty noihin muutamiin sanoihin.
Tämä yhteisö on Anonyymit Alkoholistit – järjestö, joka on muotonsa saavuttanut, sanoisiko, riittävän monen lankeemuksen kautta, jotta sille on käynyt täysin selväksi, että mistään aikaisemmin noudatetuista periaatteista ei kannata pitää kovin tiukasti kiinni..
Mitä sillä sitten on niiden tilalle antaa ?
Äskeinen lainaus on AA:n ohjelman 3. askeleesta. Lähes jokaisessa sen kahdestatoista askeleesta korostetaan uskon merkitystä tai ainakin mainitaan siitä. Esmes toinen askel kuuluu näin: ”Opimme uskomaan, että jokin itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme”
Ensimmäisessä askeleessa jo oltiin parahdettu, että ”Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään."
Kuudennessa askeleessa ”olimme valmiita antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet".
Sitten seisemännessä jo ”nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme”.

Yhdennessätoista askeleessa sanotaan näin: ”pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa hänen tahdostaan ja voimaa sen toteuttamiseen.
Kahdennessatoista askeleessa puhutaan sitten jo ”kokemastamme hengellisestä heräämisestä”.
Askelten tekstit ovat pääpiirteissään sellaisia, että voisivat aivan hyvin sijaita baptisteista luterilaiseen valtionkirkkoon minkä hyvänsä yhteisön kirjoissa.
Mutta näitä kahta eivät teologit hyväksy:  ”usko joka tehoaa” ja ”jumala sellaisena kuin hänet käsitimme” 
Ei siis mikä hyvänsä usko.
Osoittautuu, että "usko joka tehoaa" on juuri sitä uskoa jota minkään kirkon teologit eivät hyväksy.
Se on uskoa "jumalaan sellaisena kuin kukin hänet käsittää".
Ja juuri tämä on se, minkä seurauksena AA-yhteisössä tapahtuu todellisia, määrätietoisia raitistumisia, ts. riippuvuudesta vapautumisia.

Puheena oleva  teksti on ohjelman kolmannessa askeleessa, jossa sitä perustellaan seuraavasti:

"..meidän on ikäänkuin avattava ovi, joka kaikesta päättäen on vielä suljettu ja lukittu. Emme muuta tarvitse kuin avaimen ja päätöksen avata ovi selkoselälleen. On olemassa yksi ainoa avain, ja se on oma halumme. Kun tämä avain on kerran kiertynyt lukossa, ovi avautuu melkein itsestään, ja siitä sisään katsoessamme näemme polun" ...jonka vieressä siis on e.m. tienviitta.
Tässä ollaankin asian ytimessä. Niin paljon kuin ohjelmassa uskosta puhutaankin, siinä korostuu asia, joka eräässä kohtaa mainitaankin: oma osuus.
Usko joka tehoaa on sitä, että on valmis tekemään oman osuutensa, ja se on aina tehtykin silloin kun tuloksia on näkyvissä.
Ei kuitenkaan pelkästään oma osuus, vaan se yhdessä uskon kanssa.
Trialismin näkökulmasta asia on tällainen: Oma halu on fyysisen ja psyykkisen puolemme yksimielinen päätös yrittää ulos umpikujasta, riippuvuudesta. Ja usko on spirituaalisen puolemme tietoinen kutsuminen mieleen osallistumaan asian käsittelyyn.
Kun tämä tapahtuu, niin loistavana hedelmänä on raittius.
Jos näin löydetty hengellisyys voi korvata riippuvuuden, niin eikö riippuvuus ole silloin syntynyt alunperin korvamaan kadotettua hengellisyyttä!

Trialisti näkee, että kyse on siitä ahtaudesta mikä vallitsee kun mielen kolmio on litistetty niin että se näyttää suoralta viivalta.
Ja miten asiaa analysoikin, tuloksena voi olla vain, että juuri hengellisyys on se mikä on hukassa. 
Jotain tällaista onkin uumoiltavissa juuri vaikkapa AA:n hengellisyyttä korostavassa ohjelmassa. 

Sama pätee riippuvuuksiin yleensä

Kuten sanottu, edellinen on siis hyvä lähtökohta tutkia sitä, missä kohtaa sisimmässämme päätöksemme teemme.
Todellisuudessa koko addiktion käsitteen selviäminen nykyisessä määrin on tapahtunut juuri samassa järjestyksessä. AA:n ohjelma oli ensimmäinen ohjelma joka johti tilastoitavissa oleviin tuloksiin. Voitiin esittää lukuja, tosin epävirallisia, siitä, kuinka moni oli vapautunut addiktiosta ohjelman avulla.
Tämä johti hyvin nopeasti yleistykseen, että eri addiktiot toimivat soveltuvin osin samoilla mekanismeilla, ja niistä vapautumiseen alettiinkin eri tahoilla käyttää saman tapaisia menetelmiä.
Craig Nakken on kirjoittanut aiheesta erinomaisen esityksen "The Addictive Personality". En tiedä onko se suomeksi saatavissa, ruotsinnoksen olen kyllä nähnyt, nimellä "Jaget och Missbrukaren"
C. Nakken  kuvaakin riippuvuuden mekanismia transsitilana, jonka sukulaisuus uskonnollisen kokemuksen kanssa on ilmeinen:
"On helppo nähdä juopumus pyrkimyksenä transsendenttiin tilaan, yhteyteen jumalten kanssa.
Vasta muiden riippuvuuksien tarkastelu paljastaa mitä on tekeillä.
Niissä näkyy kuinka on mahdollista elellä kahdessa maailmassa, todellisessa sekä siinä mihin on addiktoitunut, saman aikaisesti, ilman, että muut edes huomaavat mitään.
Transsi mahdollistaa addiktin  vapautua paineista, syyllisyydestä, häpeästä joita hän tuntee, josta syystä se on erittäin houkuttelevaa ja koukuttavaa.
Addikti tuntee tässä tilassa valtaa ja voimantunnetta, mutta tulee siitä yhä enemmän riippuvaiseksi. "
(vapaa suomennos  originaalista, joka löytyy Google-kirjastosta)

Kirjassa otetaan siis addiktio lehempään käsittelyyn yleisenä ilmiönä, ts. tutkitaan piirteitä jotka ovat yhteisiä addikteille henkilöille riippumatta siitä mihin kukin heistä on koukussa.
Ja koukkujahan on monia: alkoholi, huumeet, pelit, kleptomania, anoreksia, jne


Kirjoittaja antaa suuren arvon AA:n piirissä toimitetulle aineiston keruulle. Sitähän ei voi pitää tutkimustuloksena, koska sen perustajien tähtäimessä ei ollutkaan ollutkaan tieteellinen työ, vaan heillä lähtökohtana oli ihan konkreettinen ongelma, omakohtainen alkoholiriippuvuus.
Johtopäätöksiä he kuitenkin tekivät paljon, kuten ihmiset yleensäkin tekevät, ja että nuo johtopäätökset ovat olleet oikean suuntaisia, käy ilmi mm. siitä, että miljoonat ovat sen avulla raitistuneet sen 80- vuotisen historian aikana ja itse liike on edelleen hyvissä voimissa, antaen päivittäin käytännön tukea alkoholiriippuvuudesta eroon pyrkiville.
Tällä tavalla koko vakava riippuvuuksien tutkiminen on saanut alkunsa "induktiivista"tietä: piankin AA:n v. -35 tapahtuneen perustamisen jälkeen huomattiin, että kaikki riippuvaiset ovat jollakin tavalla verrattavissa alkoholistiin, ja yhteinen tekijä on se, että , huolimatta kaikista loogis järjellisistä perusteluista he vain ovat ja ovat kiinni kukin omassa koukussaan.

Että suggestio on oikea nimitys mielen saamille virikkeille, ilmenee siitäkin, että Mesmerin ajoista lähtien ulkopuolista suggerointia on käytetty vaihtelevalla menestyksellä juurikin pyristeltäessä riippuvuuksista eroon.

Ulkoapäin tuleva suggestio on asia erikseen, mutta koska sillä on aina tendenssinä manipuloida käyttäytymistämme johonkin haluttuun suuntaan,  se on syytä nähdä häiriötekijänä sisäisen tasapainomme kannalta.

Mikään ei vedä vertoja mielen tasapainolle joka lähtee sisältä päin ja saattaa kolmiomme jälleen tasasivuiseksi.