Uuden testamentin katkokohdat

Uuden testamentin sisäiset katkot.

Myös Uusi testamentti sisältää selviä juonen katkoja. Ne on siinä jopa helpompi huomata koska sen synnyn aikajana on paljon lyhyempi kuin Vanhan testamentin vastaava.,

Siiä voi melkein nähdä historian kehityksen siirtymisen uudelle tasolle.

Muistiinmerkitsemistaidon- ja -tekniikan kehittyminen on taustalla.

Mutta ainoastaan taustalla, sillä merkillepantavaa on, että Uudentestamentin kaikkein perustavimmat tapahtumat, evankeliumeissa kuvatut, onnistuttiin muuntamaan muistitiedoksi kansanperinteeksi, muistitiedoksi, ennen päätymistään papyruskääröihin.

Ja vasta paljon sitäkin myöhemmin kristilliseen kuvioon tuli mukaa kuvaamataiteet, kuvanveisto arkkitehtuuri yms, jotka myöhemmin ovat vaikuttaneet sen fiksoitumiseen. Jopa Jeesuksen kasvot tunnistetaan oitis kun ne ilmaantuvat milloin pilveen, milloin talon seinään, milloin taas Torinon käärinliinaan!

On sanottu, että Jeesus-usko olisi jäänyt tulematta jos se olisi jäänyt Jeesuksen puheiden varaan.

Tässä onkin nähtävissä selvä katko aatehistoriassa.

Mutta lisäksi näkyy selvääkin selvemmin, miksi tuollainen katko on tarpeellinen uskonnon kehityksessä

Evankeliumien miehet Johannes kastaja ja Jeesus kristus julistivat määrätynlaista sanomaa, jossa keskeisellä sijalla oli taivasten valtakunta. Juuri taivasten valtakunnan kuvaamiseenhan olivat suunnatut Jeesuksen kuuluisat vertaukset.

Kaikenkaikkiaan tuo termi esiintyy evankeliumeissa ainakin 20 kertaa. Jos ei siitä voi päätellä, että Jeesus julisti oppia Taivasten valtakunnasta, niin ei sitten mistään.

Toiseksi Jeesus puhui paljon konkreettista siitä, miten tuohon valtakuntaan pääsee sisälle. Kun niitä lukee, täytyy olla sokea tai hullu jos ei ymmärrä että kysymys on asianomaisen omasta käyttäytymisestä, niinkuin esmes Luukkaan evankeliumin 18. luvussa:”22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua."  23 Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas. ”

Paavalin kirjeistä termiä ”Taivasten valtakunta” ei tahdo löytyä tikulla kaivelemallakaan muutoin kuin implisiittisesti.

Mistä johtuu että Paavali pystyi esittämään teologiansa kokonaan muilla termeillä, vain etäisesti viittaamalla Taivasten valtakuntaan?

Tässä ilmeneekin aatehistoriallinen katko. Perustana on yksinkertaisesti se, että Jeesus siis esitti korkean moraalin vaatimusta Taivasten valtakuntaan pääsyn edellytyksenä (”Ei jokainen joka huutaa 'Herra Herra' pääse Taivasten valtakuntaan, vaan jokainen joka tekee minun isäni tahdon” ).

Mutta Paavali lienee oivaltanut, että ei tuollainen oppi voi kauaa kestää, koska ihmiset ryntäävät aina tavoittelemaan omaa etuaan, ja muokkasikin oppia niin, että sysäsi taka-alalle Jeesuksen keskeisen opetuksen. Tilalle hän nosti sola gratia- nimellä elämään jääneen oppinsa, jonka mukaan ainoa edellytys on usko Jeesukseen kristukseen. Ei kuitenkaan samassa mielessä kuin Jeesus oli opettanut, siis että uskominen häneen on sitä että uskoo ja tunnustaa oikeiksi hänen opetuksensa, vaan tykkänään uudessa merkityksessä: että Jeesus on ristinkuolemalla sovittanut ”meidän kaikkien” synnit, ja joka ei tätä usko päätyy kadotukseen.

Teot taas... no niin, eihän Paavali niidenkään merkitystä voinut tyystin kieltää, vaan niistä kyllä puhuttiin jo hänen kirjeissään. Siitä kuitenkaan ei pääse yli eikä ympäri että Paavalin opissa ne ovat alisteisessa asemassa yksin armosta-oppiin nähden.

Huhut on kirjattu todeksi

Se katkeamaton ja täyteläinen sanoma jonka eheyttä joka pyhä ja arki sadattuhannet saarnaajat todistelevat, sisältää itse asiassa säröjä ja katkoja lukemattoman määrän.

Niitä on syytä analysoida lähemmin, koska ne ovat täysin kompromettoivia mitä tulee "sanan eheyteen".

Kompromettoiva merkitsee tässä sitä mitä se raskaimmillaan voi merkitä; se ei pelkästään herätä epäilyksiä, vaan saattaa sanoman kyseenalaiseksi osoittamalla että tuo ei voi olla totta, koska myöhemmin sanottu perustuu aikaisemmin esiin tuotuun vain hataraakin hatarampien aasinsiltojen välityksellä.Ja ennen kaikkea, koska aikaisemmin sanottu on todistettavasti fiktiota.

Jonkinlaisena pääkatkona voidaan pitää sitä, että evankeliumien tapahtumia ylipäätään perustellaan Vanhantestamentin kertomuksilla.

Ne nimittäin kumoutuvat itsestään siihen, että ne häipyvät eksiilin, pakkosiirtolaisuuden aikana tapahtuneen kirjaamisen kautta historian, esihistorian ja tarumaailman todistamattomaan hämärään.

Suurin osa ennen pakkosiirtolaisuutta tapahtuneeksi kirjattu on kulkupuhetta tavalla tai toisella..

Ne kirjoitukset, joiden väitetty olevan ajalta ennen pakkosiirtolaisuutta, kertovat usein samoista asioista eri tavoin, sisältäen sellaisia ristiriitoja jotka eivät selity millään muulla kuin muistivirheillä joita vääjäämättä ilmenee kun eri lähteitä ruvetaan yhdistelemään.

Tämä nyt ei olisi kovin vakava asia, mutta kun kaikki nämä kirjoitukset asetetaan kategoriaan "Jumalan sana".
Kohtuudella voisi odottaa, että jumalan ilmoitus olisi johdonmukainen sekä ytimeltään että muodoltaan.
Tämä merkittävä katko aktualisoituu siinä vaiheessa, kun Jeesuksen historiaan liittyviä tapahtumia aletaan niillä perustella.

Juuri nyt on Jukka Norvanto julkaissut kirjan Mooseksesta evankelistana, minkä tarkoituksena on nimenomaan vahvistaa tätä ikivanhaa tulkintatapaa. 

UT:n  harhaviittauksia menneeseen

Uudesta testamentista voidaan osoittaa useitakin viittauksia Vanhaan testamenttiin, jotka lähemmin tarkasteltuina ovatkin viittauksia tyhjään.

Kuten nyt evankeliumin (Matteus 1:22-23) viittaus Jesajan kirjan 7:14 ennustukseen Immanuelista jonka on määrä syntyä neitsyestä näyttää aivan selkeältä, paitsi että Immanuel nimisestä pojasta ei sen koommin kuultu. Mutta kun Jesajan kirjan teksti onkin osoittautunut käännösvirheeksi; Jesaja ei ollutkaan maininnut neitseestä mitään vaan nuoresta naisesta. Sellaisen raskaaksi tulemisessa ei pitäisi olla mitään ihmeen kaltaista.

Jehovan todistajat ovat omassa käännöksessään lieventäneet ”neitsyen” ”neidoksi”, mikä onkin jo jonkin verran toinen asia.

Entä sitten kuvaukset Marian saamasta ilmestyksestä, jonka yhteydessä hänen piti, paitsi ilmoitusta, saada myös itse hedelmöitys. Hartaalla paatoksella kerrotaan täytenä totena, miten Maria totteli jumalan käskyä ja hoiti hommansa kuten tulikin tietoisena siitä että poika joka syntyi oli jotain erityistä.

Mutta missä oli tämä tietoisuus silloin, kun saman kertomuksen puitteissa tullaan ns. tosiasioiden kanssa tekemisiin?

Tosisian kuvauksena voitaneen nimittäin pitää sitä, kun Jeesus oli opettamassa kotikaupungin synagogassa, ja Maria, saatuaan tästä tiedon, tuli hakemaan häntä pois sen varman vakaumuksen vallassa, että poika "oli suunniltaan". Suunniltaan meno on samaa kuin hulluksi tuleminen, jonka perusteella suku on ennen sitä ja sen jälkeen useinkin ryhtynyt vastaavanlaisiin toimenpiteisiin: haetaan poika pois ennen kuin häpäisee koko suvun.

Tämä episodi on otettu evankeliumeihin mukaan ilmeisen merkittävyytensä ansiosta; Marian esiintymisen seurauksena Jeesus nimittäin antoi potkut koko suvulle äitiä itseään poislukematta.  Tämä on tärkeää, koska se on sellaisen pojan vääjäämätön osa, joka lähtee kulkemaan omia polkujaan.

Tässä yhteydessä Jeesus myös sanoo, että hänen sukunsa on siellä synagoogassa niiden keskuudessa jotka häntä kuuntelevat. Tämä on jonkin verran epäjohdonmukaista, sillä alkoi sitten löytyä hänen huomattavimmat vastustajansakin; lisäksi sen kantelupukin joka meni järjestämään perhedraamaa kertomalla Marialle, oli täytynyt olla osana tuota kuulijajoukkoa hetkeä aikaisemmin. 

Mutta epäjohdonmukaisuus onkin hyvin inhimillistä, vaan ei jumalallista.

Juonen katko UT:n sisällä

Uudessa testamentissa on nähtävissä selvänä eräs katkos, joka toteutuu kokonaan sen itsensä puitteissa. Kyseessä on paradigman muutos siirryttäessä Jeesuksen opetuksista Paavalin opetuksiin.

Kun Jeesus saarnasi lähelle tulleesta Taivasten valtakunnasta, jonka hän kehoitti ottamaan täydestä todesta, toisin sanoen uskomaan siihen, niin Paavalin kirjeistä ainoastaan paatuneet teologit pystyvät tätä alkuperäistä sanomaa kaivelemaan esille. Se on siis siellä korkeintaan implisiittisesti, rivien väleissä.

Paavali antaa piut ja paut taivasten valtakunnalle ja sen läheisyydelle, ja kääntää asian niin päin että uskominen tarkoittaakin sitä että Jeesuksen tappio kansanjohtajana käännetään nurin perin ja tehdäänkin voitoksi, ja että tähän sitä on juuri uskottavakin.

Ei Paavali eikä muutkaan hänen teologiaansa uskovat kysele että mihin uskomisesta Jeesus ylisti roomalaista komppanianpäällikköä josta sanoi että "en ole juutalaistenkaan keskuudessa tavannut noin vahvaa uskoa". Ei ollut mitään ristinkuolemaa, tuskin edes näköpiirissä.

Entä foinikialaista naista jota ensiksi haukkui siaksi ja koiraksi, ja joka riiteli takaisin rääväsuisen naisen sinnikkyydellä, "herra, syöväthän penikatkin niitä muruja joita tipahtelee isäntien pöydiltä"... mihin uskoi?

Ilmeisesti Jeesus oli tyytyväinen siihen että nainen oli uskonut hänen puheisiinsa. Mitään muuta ei ainakaan kertomus sisällä.

Mutta tämä tällainen ei kelpaa Paavalille, ja ylipäätäänkin hän käyttäytyy kuin ei olisi ikinä kuullutkaan mistään mitä Jeesus oli sanonut elävänä, historiallisena henkilönä.

Hän sanoikin että vain ristiinnaulitusta kristuksesta hän haluaa tietää . ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1.Kor. 2:2)

Paavalikin vetosi joitakin kertoja  raamatunkohtiin, jotka ilmiselvästi edellytti yleisesti tunnetuiksi.

Nyt meidän kannattaa verrata tätä vetoamista siihen vetoamiseen mitä nykyteologi tekee sanaa selittäessään ja viitatessaan Raamattuun.
Tilanteesta tulee jopa mieletön siitä johtuen, että sitä, mihin nykyteologi kaikkein useimmin viittaa ja vetoaa, ei Paavalille ollut edes olemassa, vaan hän oli juuri itse tekemässä sitä!

Kysyin kerran Jehovan todistajalta, että missä kohtaa Raamattua edes väitetään, että Raamattu, on jumalan sanaa, hän tuota pikaa selaa esiin 2. Timoteuskirjeen 3:16, jossa selitetään että ”koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyötyisä opetuksena, nuhteena, kasvbatuksena vanhurskaudessa.” (vällttääkseni käyttämästä Jehovantodistajien omaa käännöstä jäljensin tämän sitaatin Aapeli Saarisalon ns. sanatarkasta käännöksestä, jossa suomen lauseoppi on jätetty mahdollisimman vähälle).

Näin siis viitataan auktoriteettiin joka ei ollut mikään auktoriteetti syntyessään, vaan yritti kaikin keinoin hakea itselleen auktoriteettia vanhemmista auktoriteeteista.

Syntyy köyden kaltainen punos jossa yksikään säie ei johda sen päästä päähän, vaan näennäinen jatkuvuus syntyy siitä että säikeet takertuvat ja tukeutuvat toinen toisiinsa.

No mikäs siinä, onhan köysi suhteellisen kestävä rakennelma, Mutta sen jatkuvuus on ainoastaan näennäinen.

Yhtä näennäinen on Raamatun yhtenäinen juoni. 
 

Pätkä köyttä