Meditaatio ja trialismin näkökulma

Dualistisesta näkökulmasta

Meditaatiota on kuvattu monin tavoin.
On sanottu että meditaatio on
-visualisointia
-itsesuggestiota
-yhteyttä jumalan kanssa
-keskittymistä
-läsnäoloa

Kaikissa niissä on jonkin verran totta. Sehän riippuu aina lähestymiskulmasta.

Monet sekä meditaation harrastajista että niistä jotka vastustavat sitä pakanallisena rituaalina, korostavat kahta ensinmainittua. Harrastajilta löytyy varmasti kokemusperäistä  pohjaa määritelmille, sillä mielikuvilla ja itsesuggestiolla on todellakin mahdollista ohjailla omaa käyttäytymistään toivottuun suuntaan.   Esmes urheilijat tietävät kertoa tästä yhtä ja toista, sillä suggestio on mukana monin tavoin heidän suorituksissaan. Sekä ulkoapäin annettuna että omatoimisena.
He myös puhuvat mielellään keskittymisestä tässä yhteydessä.

Vastustajat taas, joita löytyy lähinnä kirkollisista piireistä, saattavat tunnustaa menetelmät toimiviksi, mutta antavat niille halventavaa sävyä leimaamalla ne korvikkeiksi joilla yritetään paikata puuttuvaa jumalayhteyttä.
Niille taas, jotka ilmoittavatkin hakevansa meditaatiolla jumalayhteyttä, kirkon miehillä ja naisilla on omat terveisensä: meditoijat itseasiassa palvovatkin tietämättään itseään Saatanaa, sillä Raamatussa ei puhuta mitään tällaisista menetelmistä.
Aivan hiljattain kuulin kuinka Nokiamission kellokas Pirkko Jalovaara julkisessa radiolähetyksessä ilmoitti että ei ole ikinä kokenut niin voimakasta pahan läsnäoloa kuin tuona hetkenä -- kyseessä oli rukousilta Radio Deissä, ja teemana oli tuolloin nimenomaan joogan ja meditaation pauloihin joutuneet, joitten puolesta heidän uskovaiset omaisensa ym. olivat lähettäneet rukouspyyntöjä.


Minäkään en näitä määritelmiä pidä aivan oikeina, sen takia, että niissä ihmisen sielu, johon kuuluu persoonallisuus kaikkine siihen vaikuttavine pääasiassa ulkopulisine tahoineen, on ikäänkuin toimeksiantaja. Tämä tosin usein johta siihen "toivottuun" tulokseen, mutta aina jää pimentoon pari oleellista seikkaa: kuka se toivoja oikein on, ja kenelle se toivomuksensa esittää...

Koska monet meditatiojärjestelmät suosivat ns. mantraa, on myös oltu näkevinään että tässä luetaan pakanallisia loitsuja joilla kutsutaan vieraita jumalia taistelemaan TosiJumalaa vastaan. On sanottava, että erinäiset itämaiset gurut ovat kyllä antaneet aihettakin tällaisiin käsityksiin selityksillään sekä mantrojen merkityksistä että niiden funktioista.Mutta koska muita jumalia ei oikeastaan olekaan, niin kunnian saakin itse paholainen, sikäli kuin kirkonmiehet pääsevät asioita selittämään.
Tällainen pelottelu saattaa hyvin ahdistavaa sille joka on tottunut luottamaan sitä esittävään tahoon.

Tämän alan kiistaton klassiko ja auktoriteetti, Patanjali, joka vaikutti Intiassa suunnilleen samaan aikaan kuin Jeesus Palestiinassa, aloittaa tunnetun teoksensa "Jooga-sutrat" näin:

Patanjali

"Seuraavassa on todellakin tarkoitus paljastaa, mitä on jooga eli keskittyminen."
(Älkää panko minun piikkiini käsitteiden sekaannusta; sanaa "jooga" käytetään tässä selvästikin sanan "meditaatio" synonyyminä --  mutta se osoittaa vain, että koko jooga on meillä aivan väärin pinotettu kun sitä pidetään etupäässä  kehon voimisteluna.)
"Keskittyminen eli joga on järkitajunnan modifikaatioiden eli muunnelmien estämistä."

No niin, tästä siis ilmenee että hän piti joogaa samana tai lähes samana kuin keskittyminen, mutta kuvaus, joka seuraa, on tosiasiallisesti meditaation opaskirja. Minun mielestäni vieläpä paras saatavissa oleva; jos ymmärtää keittokirjasta sen verran että sen ohjeiden perusteella pystyy keittämään hernekeiton, ymmärtää Jooga-sutrien ensimmäisestä kirjasta mitä on meditaatio, ja pystyy myös sen aloittamaan. 

En tiedä, missä määrin siinä on kielellistä sekaannusta. Tämä paras suomennos, josta puhun, on Uuno Poreen 100 vuotta sitten englannista (William G. Judge) tekemä, joten sitäkin varmasti on.
Sitä on muuten saatavissa Teosofiselta seuralta uutena painoksena.
Muut suomennokset ovat kehnompia, koska niissä selkeä keittokirjamaisuus on jäänyt liiallisen mystifioinnin alle.

Mutta itse kuvaus, joka esitetään 1. kirjassa, esittää kaikki ne meditaation tunnusmerkit mitkä ovat löydettävissä vaikkapa kristillisten mystikkojen kirjoituksista, ja vaikkapa Oshon mainioista kirjoituksista.  Ja ennen kaikkea, mitkä ovat jokaisen itsensä koettavissa, kunhan vain ryhtyy meditoimaan.

Silti minä en pidä hänenkään kuvausta tyydyttävänä.

Trialismin näkökulma meditaatioon

Koska ajattelen että ihminen on kolmisivuinen olento, jonka kaikki puolet tarvitsevat oman huomionsa, niin tietysti ajattelen myös, että tällaisena olemme itsemme kokeneetkin, ennen dualismista johtuvan sokeudenilmaantumista. Silmäys minkä hyvänsä "luonnonkansan" tapoihin ja elämänfilosofiaan kertoo juuri tästä.

Enkä edes korostaisi tässä ihmistä; elollinen luonto on monessa sunhteessa yhteismitallista ja sen elementit keskenään verrannollisisa.
Niinkuin on ylhäällä, niin on myös alhaalla.
Katsokaa kehräävää kissaa, joka on juuri kotiutunut turkki veressä ja korvat riekaleina pidettyään pihalla puoliaan maailman pahuutta vastaan. Syötyään se istahtaa puhdistamaan tassujaan, kasvojaan ja turkkiaan, kunnes laskeutuu makuulle antaen palttua sille mitä pihalla on tapahtunut ja tulee varmuudella tapahtuman huomennakin.
Kehrääminen alkaa.

Meditoiva Kissa

Voisiko rauhallisuudelle löytää parempaa perikuvaa?
Rauha on tasapainoa. Sisäinen rayha on sisäistä tasapainoa. Juuri tällä kohtaa katti löytää itsestään tasapainon jota ei mikään häritse. Sanalla sanoen, se meditoi.

Mistäkö minä sen tiedän,  vaikka en ole päässyt kokeilemaan elämää kissana?
Tiedän sen siitä, että itselläni on mahdollista päästä samaan olotilaan. Edellytyksenä on se, ja ainoataan se, että pääsen irti "pihalla äsken tapahtuneesta" ja saan suunnattua katseeni sisäänpäin. Siellä vallitsee rauha, siellä on kohta joka on koko ajan ollut täysin tietoinen siitä että koko päivän jatkunut jännittäminen ja  on täysin turha tapahtuma. Niinmuodoin myös odotettavissa olevat vastukset, turhia murheita!
Siihen olotilaan pääsen meditoimalla.
Kokemuksesta tiedän, että kissalta saa jopa inspiraatioita omaan meditointiinsa, kun vain "hyppää kissan kyytiin", sensijaan että alkaisi silittelyillä ja tökkimisillä häititä tätä.

Osho

Osho onkin antanut hyvin selkeän kuvauksen esmes kirjassaan "Meditaatio, ainoa tie vapauteen".

"Vain yksi askel on tarpeen, mutta tuo askel täytyy ottaa oikeaan suuntaan, kohti oikeaa ulottuvuutta..."

Huomiota voi kohdistaa ulkopuolisiin asioihin, mutta sen voi kohdistaa myös sisäänpäin. Olemme tarkkailijoita, mutta kuka on se tarkkailija ja mitä tarkkailee, kun jokin selvästikin näkee jotakin.
Siellä se on, vastaus kysymykseen "kuka minä olen". Löytyy todellinen "itse" kun tähän saakka olemme pitäneet kiinni "minäkuvasta". Ei mitään minäkuvaa tarvita koska itse on olemassa. Sieltä se löytyy, sen etsiminen on meditaatiota.

Eikö tästä jo selviä, että kaikki visualisoinnit ja itsesuggestiot ja keskittymiset ym ulkoapäin annettu eivät sovellu tähän kuvaan, eivät kuulu siihen ollenkaan?

Kyseessä on todella silmä kolmion sisällä, silmä, joka näkee kaikki kolme sivua olematta itse yksikään niistä sivuista, vaan olemalla itse.