Lempiohjelmiini kuuluu Viron Vikerraadiossa lauantaisin esitettävä "Veel üks maailm", joka käsittelee erilaisia elämään liittyviä uskomuksia ja rituaaleja.
Eilen käsiteltiinkin nimenomaan rituaaleja.
Rituaalien merkityksen todettiin olevan pohjimmiltaan siinä, että ne tuovat turvallisuuden tunentta tarjoamalla ikäänkuin jotakin "kiinteää" tilanteissa, joihin luonon pakosta ilmaantuu aina epävarmuustekijöitä.
Ohjelmassa kuvattiin sitten melko seikkaperäisesti erilaisia rituaaleja joita ihmiset noudattavat.
Ne liittyvät ihan arkipäiväisiin asioihin, niinkuin luontaistaloudessa esmes metsälle tai kalaan lähtöön, kylvöhommien aloitukseen, sadonkorjuuseen, erilaisiin vuodenaikoihin liittyviin juttuihin jne.
Monet rituaalit antavat leimansa yhteisöille, kokonaisille kansoille, mutta pienemmissäkin piireissä, kuten suvuissa, kylissä ja perheisä, muodostuu omia rituaalejaan. Ja yksityisillä ihmsilläkin on omansa (miten usein näkee esmes marketeissa lapsia, joiden menetelmiin kuuluu astua vain joka toiseen ruutuun. Jalkakäytävillä on nähtävissä sama milloin vain jos vain käytävässä on pienintäkään kuviomuodostelmaa.
Ja kuvioita löytyy, muistan omasta lapsuudestani miten metsän polullakin oli joskus tehtävänä astua vain kivien päälle.
Näiden rituaalien merkitys on juuri tuo turvallisuuden tunteen varmistaminen; kun eilen menettelin niin ja kaikki meni hyvin, siis on tänään syytä tehdä samoin.
Sekä lapset että aikuiset alkavat usei "kokemuksensa kautta" alkaa uskoa mitä merkillisimpiin juttuihin joita sivulliset voivat pitää ihan mielettöminä.
Minä en sanoisi tätä toimintaa uskonnolliseksi, enkä edes taikauskoksi (mitä sillä sitten tarkoitetaankaan), sillä ne perustuvat paljon arkisempaan tarpeeseen: asiat on kertakaikkiaan tehtävä jollakin tavalla, ja tehdä tänään samoin kuin eilen merkitsee, että asiaa ei tarvitse enää miettiä ja huomion voi keskittää uusiin asioihin. Jos ei tee tällä tavalla niin sitten toisella, ja jos on jollakin tavalla tehtävä niin miksi ei hyväksi koetulla!
Siinä ilmiön koko logiikka lyhykäisyydessään.
Viehtymys rituaaleihin ei siis ole välttämättä uskonnollista.
 |
| Heldi Normet-Saarna, Vikerraadion toimittaja |
Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että uskonnollisia rituaaleja on, vieläpä paljon.
Salaliittoteoreetikko sanoisi, että "ne" (porvarit, kommunistit, Siionin visaat, Yhdysvaltain tiedustelupalvelu, mikä nyt kellekin edustaa pahan valtkunta) ovat punoneet juonia saadakseen ihmiset näiden rituaalien valtaan.
Asia taitaa kuitenkin olla niine että kaikki tämä liittyy maailman sellaisuuteen, siinä on jotain synnynnäistä, ja jotain mikä etenee yhteiskunnallisten lainalaisuuksien mukaisesti.
Kirkossa käyntiin, virrenveisuuseen, rituaaliseen Raamatun lukuun, Pyhään, aamupäivisin nautittavaan ehtoolliseen yms. on synnynnäisen tarpeen lisäksi vaadittu sekä voimakasta että pitkäkestoista organisaatiota. Jokainen uskonpuhdistus kylläkin uudistaa rituaaleja omalta osaltaan (esmes Jehovan todistajat, jotka ovat siirtäneet Pyhän ehtoollisen illalla, siis ehtoolla, (tosin vain kerran vuodessa) "nautittavaksi". Tuo sana on sitaateissa siksi että nauttimista ei todellisuudessa tapahdu. Seurakuntaa on itseasiassa kielletty koskemasta armonvälineisiin muutoin kuin siirtämällä tarjotut leivän ja viinin seuraavalle, mikä sinänsä on täysin uusi rituaali, joka perustuu johonkin Ilmestyskirjan jakeeseen jota ainakaan minä en ole ymmärtänyt). Mutta heti kun tällainen uusi rituaali on ilmaantunut, se alkaa fiksoitua niin, että siitä ei sitten hevin luovuta, se ikäänkuin ottaa väen valtaansa ja siihen on tyytyminen.
 |
| Ringo Ringvee, rituaalien asiantuntija |
Sitten toimittaja Haldi Normet-Saarna ehdotti, että "meditaatiokin taitaa kuulua samaan sarjaan". Niin kuuluu" sanoi Ringvee.
Tässä kohtaa minulla pyöri rattaat pari kierrosta tyhjää. Niinkö se todella kuuluu?
Minä olin itse asiassa sen syvemmin miettimättä pitänyt selviönä että meditaatio on luku sinänsä, ei ollut tullut mieleenkään niputtaa sitä mihinkään ala- kuin yläkategoriaankaan.
Asia vaatii lähempää tarkastelua.
Siis rituaalien lähtökohdaksi todettiin synnynnäinen tarve. Rituaaleja ovat siis oikeastaan erilaiset tavat tehdä asioita.Ihmisten kesken on kuitenkin vielä muutakin toimintaa, joka ei sovi aivan 1:1 tuohon kaavaan.
Keskinäinen kommunikointi, nimittäin.
Tietysti sekin tapahtuu fiksoituneiden signaalien välityksellä, olkootpa käsimerkkejä, tönäisyjä, silmäniskuja tai mitä muuta hyvänsä.
Puhekielihän on mitä suurimmassa määrin tapa ilmaista asioita, ja miten pinttynyt tapa, selviää viimeistään kun joudutaan ummikkona vieraskielistan keskelle.
Mutta siltikään en pistäisi kieltä samaan koriin vaikkapa ristinmerkin, Mekkaanpäin kumartamisen, pippelin silpomisen, enkä edes joulukuusen sisääntuomisen, huvilakauden päättäjäiskarnevaalien (olivat muuten eilen) yms kanssa.
Kyllä se on nähtävä ihan omana kategorianaan.
No niin, uskonnollisissa rituaaleihin kuuluu myös puhella jumalten kanssa. Sitä kutsutaan rukoiluksi.
Sitä tehdään rituaalien yhteydesä.
Kumpaan se siis kuuluu, rituaalien vai kommunikoinnin kategoriaan?
En oikein pysty ratkaisemaan tuota, mutta olenpa huomannut että tässä maailmassa monikin asia liukuu kategoriasta toiseen portaattomalla säädöllä...
No niin, entä sitten meditointi.
Puhtaimmillaan se ei ole mitään puhetta, vaan se on puheen vaikenemista, jopa ajattelun vaikenemista, se on äänetöntä ja sanatonta itsetarkkailua
Sitä ei siis voi pitää ainakaan kommunikointina.
Toisaalta, siihen pätee kyllä sama mikä todettiin rituaalien aluperästä: Mikä hyvänsä asia on tehtävä jollakin tavalla, jos ei tällä niin toisella .
Enkä ole tavannut meditaation opettajaa joka sanoisi että meditoikaa mutta älkää tehkö sitä millään tavalla.
Asian kuvaamisessa tulee vastaan se tosiasia että edellä mainitut rituaalit kuuluvat ihmiselämän siihen sivustaan joka on määriteltävä psyykkiseksi (sekä myös fyysiseen, soveltuvin osin).
Meditaatiossa sensijaan joudutaan niin likelle spirituaalista sivuamme, että siinä lakkaa pätemästä sama mikä psyykkisellä puolella.
Zeniläiset gurut itse asiassa teroittavatkin, että kaikista rituaaleista on luovuttava.
Mutta sen selittämisen vaikeus ilmenee vaikkapa eräässä koanissa joka kuuluu: Kun kahta kättä lyödään yhteen kuuluu tälläinen ääni: "läps"! Millainen ääni kuuluu kun yhtä kättä lyödään?
Niin, tällaista tulee vastaan, mutta vaikeus on spirituaalisen kuvaamisessa psyykkisellä tasolla. Se ei ole ylipääsemätön ongelma, kunhan totuttelemme hyväksymään tällaisen paradigman:
Jos psyykkinen käsityskykymme tuottaa ja vaatii logiikan siihen kuuluvine ajatusmalleineen, niin spirituaalinen kykymme tuottaa ja vaatii uskon (jota ei saa käsittää niin että on uskottava tähän tai tuohon jumalaan tai yhtään mihinkään. Ei logiikallakaan ole sisältöä, vaan se on kehys johon sisältö asettuu. Niinmuodoin ei uskollakaan ole sisältöä vaan se on kehys, mahdollisuus käsittää asioita sille ominaisella tavalla.)
Tähän kategoriaan meditaatio asettuu.
Jos meditaatio sisältääkin rituaalin tunnusmerkistöä, niin siltikin enemän oikeaan johtaa käänteinen tarkastelutapa:
Entäpä jos kaikki muut rituaalit tähtäävätkin juuri meditaatioon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki on sallittua kunhan vain koskee kulloistakin asiaa.