Viittaukset kriittisessä valossa

Jos se esittämäni väittämä, että Vanha Testamentti on saatettu kirjalliseen muotoon pääosin pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen, pitää paikkansa, se merkitsee, että kaikki viittaukset Mooseksen kirjoihin ym. kirjoihin, jotka kertovat ajasta ennen pakkosiirtolaisuutta, ovatkin viittauksia lähes tyhjyyteen.

”Lähes”-sanlla tarkoitan, että kyllä kaikissa suullisen perimän tiedoissa täytyy jotakin tosiperäistä olla, jolle muuta niin käsiteltävä aihe.

Kaikki kokemukset viittaavat siihen, että suullisesti periytyvä tieto värittyy sukupolvien kuluessa. Se saa sakraalin sädekehän ympärilleen, ja koska se sen saa, niin polvi polvelta uudet kuulijat ja perinteen edelleen siirtäjät alkavat hyväksyä enemmän ja enemmän yliluonnollisia tulkintoja tapauksille jotka ovat mitä todennäköisimmin olleet täysin luonnollisia.

Meidän Kalevalamme tarjoaa oivan mahdollisuuden vertailuun. Ja taas korostan sitä että on ihan sama, kumman perimätieto on vanhempaa perua, Raamatun vai Kalevalan, sillä kuten on todettu, kaavoilla on tapana toteutua.

Ehkä tätäkin merkittävämpi vaikutus on sillä, että kun tulee kansallisen identiteetin kriisi joka laukaisee alkuun kirjallisen toimitustyön – kuten tapahtui pakkosiirtolaisuudessa israelilaisille, ja miehitysvallan alaisena suomalaisille, niin itse toimittajilla on vahva tarve valikoida aineistoa sen mukaisesti, mitä he haluavat osoittaa.

Pakkosiirtolaisuuden raamatuntoimitystyössä tarpeena oli muodostaa monijumalaisuuden kirjavuudesta niin uskonto joka olisi leimallista yksinomaan israelilaisille, ja sille taas antoi leimansa se, että kyseinen toimittajakunta muodostui jahvelaisesta papistosta.

Leimanhan olivat alunperin lyöneet babylonialaiset eristämällä juuri tämän kansanosan muusta rahvaasta.

Ja tämä muu rahvas olikin eräässä mielessä kohderyhmänä, tai ainakin siitä tuli pian sellainen, jota silmälläpitäen koko toimitustyö tehtiin.

Ja niin punaiseksi langaksi muodostui Jahven mustasukkaisuus muita jumalia kohtaan, ja sen osoittaminen, että koko historiassa kaikki vastoinkäymiset olivat johtuneet siitä, että oli sorruttu palvelemaan muita jumalia.

Korostan sitä, että arkeologian mukaan rauhanomainen rinnakkaiselo oli todellisuudessa vallinnut uskontojen välillä. Itse asiassa kriittisesti katsoen eivät ne edes niin kovin eri uskontoja kaikin ajoin olleetkaan, kyse oli paremminkin eri jumalten taistelusta kansanryhmien mielissä. Viimekädessä itse oli oikeastaan kysymys vain siitä, millä nimellä jumalaa pitäisi kutsuttaman.

Viittaamisen kaavio.

Voimme puheemme tehosteeksi viitata vaikka mihin. Mutta jos sanomme, että ”Koska olet noin tyhmä, minä laulan sinut suohon aivan kuin Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon”, viittaamme todellisuudessa siihen että Elias Lönnrot oli näin kirjalliseen muotoon ikuistanut vanhoilta muistitietoa esittäneiltä runonlaulajilta.

Siis todellisuudessahan ei kukaan ole laulanut ketään suohon. Se, että tuolla kuvitteellisella tapahtumalla on iso symboliarvo, on toinen juttu.

Mutta myös jokainen viittaus esmes Mooseksen kirjoihin on samalla tavoin viittaus tyhjään.

Lieneeköhän itse Jeesus ajatellut asiaa tältäkin kantilta kun hän useinkin sanoi että ”on kirjoitettu”.

Sillä kaikki mitä voidaan sanoa esmes. Jeesuksen Saatanalle sanomasta käskystä että ” kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'.” on että näin todella oli kirjoitettu pakkosiirtolaisuuden aikana, kerättäessä yhteen vanhaa perimätietoa.

Tarkkoja ollakse, tuollaisen kirjallisuusviittauksen pitäisikin sisältää viittaus myös oloihin missä oli kirjoitettu, sekä myös niihin oloihin, mihin kirjoittaja sanoo viittaavansa.

Kirjoitettu teksti on nimittäin mitä suurimmassa määrin fyysisen ja sielullisen maailman piiriin kuuluva asia, mutta se, että mies tulee vuorelta ylimaallista valoa loistaen kaksi Jumalan sanaksi väittämäänsä kivitaulua kainalossa, alkaa siirtyä jo toiselle puolelle.

Ja minun näkemykseni mukaan ei niinkään uskon kuin uskomusten puolelle.

Samoin on syytä kritisoida monia muita viittauksia. Kuten Heprealaiskirjeen monia mainintoja Melkidedekistä ja tämän pappeudesta.

Kyseessähän oli taruhohteinen figuuri, jonka 1. Mooseksen kirjan 14. luvun mukaan Abram kohtasi nykyisen Palestiinan keskeisellä alueella siinä vaiheessa kun itse vielä oli Abram eikä Abraham. Kirja kertoo tämän ”Saalemin kuninkaan” olleen”Jumalan, Korkeimman pappi”. Voidaanko kritiikittä niellä väittämää, että alueella, johon Abram oli kerrotun mukaan lähetetty vähän niinkuin uudisraivaajana, vallitsikin jo se uskonto joka hänen oli määrä sinne tuoda?

 (Reliefi Abramin ja Melkisedekin kohtaamisesta)

Minun mielestäni kertomus vahvistaa vain sitä mihin aikaisemmin on jo viitattu; paikalliset uskonnot eri jumalineen viettivät suhteellisen sopuisaa yhteiseloa.

Se taas viittaa vahvasti siihen myöskin aikaisemmin väittämääni, että mustasukkainen, kaiken huomion itselleen vaativa Jahve-jumala luotiin pakkosiirtolaisuuden aikana.

Lisää mutkia viittaamisiin tulee, kun me viittaamme näihin tapahtumiin omissa puheissamme.

Emme pääse alkulähteille, joten voimme viitata ainoastaan tietolähteidemme kautta. Siis Heprealaiskirjeen ja Matteuksen evankeliumin. Jotka puolestaan, vaikka eivät sitä välitä mainostaakaan, viittaavat pakkosiirtolaisuuden aikana kirjalliseen asuun saatetun folkloren kautta.

Ja kun ainakin minä olen joutunut niin monta kertaa muuttamaan mielipidettäni näistä ja kaikista muistakin asioista, etten voi edes toivoa, että nykyinen mielipiteeni olisi se oikea...

Ja kun tähän lisää sen, että jokainen mainituista linkeistä on pääpiirteissään inhimillinen kuten minäkin...

Niin siitä saakin kokolailla hyvän kuvan noiden asioiden totuusarvosta.