Sivu lyhenee, mieli kapenee

Jos ajattelemme rakennettamme kolmiona jonka sivut kuvaavat fyysistä, psyykkistä ja spirituaalista,  jäljellä on kysymys, mikä on sitten näin muodostuvan kolmion pinta, joka alkaa näyttää kolmion muotoiselta taululta.
Minä en voi olla näkemättä, että mieli sijaitsee juuri siinä.  Itseasiassa, jos minun on kuvattava --ei tieteen sanastolla vaan oman tuntemukseni perusteella-- mikä on MINÄ, niin en voisi keksiä sille mitään osuvampaa ilmaisua kuin juuri tuollainen kolmio.
(Jos minun pitäisi osoittaa sormellani, kuka minä olen, niin etusormeni sojottaisi suoraa tuon kolmion keskelle.
Käytännön  syistä siinä nyt on kappale kehoa välissä, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan; sormeni ei osoittaisi suinkaan ainakaan päähän, vaan rintaan sen verran keskikohdasta oikealle että sitä ei voisi mitenkään tulkita sydämeksi...ei, siinä on mieli sellaisena kuin se tuntuu kun suljen silmäni.)
 Sana "taulu" sopiikin hyvin kuvaamaan mielen tehtävää. Siihen tulee vaikutteita milloin miltäkin taholta; asia jota ei tarvitse todistella sen pitempään, jos on ihmisiä jotka eivät tätä tunnusta niin minä lasken aseeni, tämä on juttu joka ymmärretään niinkuin sävelmä tai värit, jos ei ole silmää tai korvaa niille, niin todistelu on turhaa.
Sen lisäksi että vaikutelmia mieleen tulee näiltä kolmelta taholta, kultakin taholta voi tulla mitä moninaisimman laatuisia vaikutelmia.
Patanjali kutsuu Joga-sutrissa psyykettä "järkitajunnaksi", ja hän nimeää 5 eri lajia "muunnelmia" joita tässä järkitajunnassa esiintyy. Ne ovat oikea toteamus, väärinkäsitys, mielikuvitus, uni ja muisti.
Kukapa ei tunnistaisi itse olleensa milloin minkin näistä vallassa.
Patanjali kuvailee myös, miten mieli mukautuu sen muotoiseksi, mikä kulloinkin on sitä täyttämässä.
Sen enempää Patanjaliin ja hänen  sutriinsa menemättä voitaneen todeta, että tuo mielen muktautuminen kulloisenkin ärsykkeen muotoon soveltuu hyvin tähän trialistiseen tarkastelutapaankin.
Fyysinen psyykkinen ja spirituaalinen ovat tietystikin yhtä kokonaisuutta, mutta silti toisistaan eroavia elementtejä. Eivät ne muutoin eri sivuja olisikaan. Kun niitä kuvataan sivuina, voitaneen sanoa että kulmat ovat rajapintoja joilla ne liittyvät toisiinsa, ja lisäksi jokaisella niistä on oma rajapintansa mielen kanssa. Mieli on se missä  ne yhtyvät ja saavat -toivottavasti- meidät tuntemaan itsemme tasapainoiseksi.
Valitettavasti niin ei aina ole. Valitettavasti useinkaan ei ole niin. Kun kasvatuksellisista ja kulttuurisista  syistä joudumme ahtaalle ja jokin puolistamme saa liiallista korostusta osakseen, vastaavasti muitten painoarvo vähenee ja seurauksena on, että mieli saa yhä vähemmän tilaa.  Mistään tasapainosta saati sen

tunteesta ei voi olla puhettakaan, jos kolmiomme litistetään tämäntapaiseen tilaan.

Paitsi yksityisen ihmisen, kolmio soveltuu selventämään myös yhteisöjen ja kokonaisten kulttuurien vallitsevaa tilannetta.  Yllä olevan kaltaisen tilanteen voisi katsoa olleen esmes keskiajan Euroopassa, missä hengellinen institutio kaikkine seuraamuksineen oli ainakin suurimman osan ajasta dominoivana.

Toisenlaisiakin kolmioita on nähty. Vallankumouksen jälkeisellä Venäjällä, Neuvostoliittossa, vallitsi pikemminkin tämän kaltainen tilanne: Mieli ahdistettiin hyvin pieneen tilaan korostamalla fyysisten ja psyykkisten suoritusten merkitystä, muta kiistämällä spirituaalinen lähes tyystin. "Lähes" on hyvin relevantti attribuutti, sillä sen lisäksi että monenlaiset muslimi-, kristilliset ja muut yhteisöt elivät koko ajan kituliasta mutta sitkeää elämäänsä eri puolilla, niin spirituaalisuus putkahteli esiin siellä täällä myös uusissa muodoissa. Tätä ei muuksi muuta se että sitä aina yritettiin perustella "järkisyin".
Eikä muu olisi mahdollistakaan, se mikä on luonteeltaan kolmio ei  voi säilyä hengissä kahden tukipisteen varassa.



Kaikkialla, missä ihmisen, yhteiskunnan tai kulttuurin kaikki kolme puolta eivät pääse toteutumaan, koetaan ahdistusta.
Vaikka tässä otettiin esimerkeiksi Keskiajan Eurooppa ja Neuvostoliitto, niin ei ole mitään syytä tuntea erityistä moraalista närkästystä kumpaakaan kohtaan, sillä mielen kaventumisesta ja sitä seuraavasta ahdistuksesta meillä on aivan tarpeeksi esimerkkejä sekä ympäristössämme että omassa itsessämme. Sen toteamiseksi ei tarvitse muuta kuin avata silmänsä. Mutta on muistettava, että jos oma mieli on ahtautunut kovin kapeaksi, se saattaa sinänsä  olla näkemäeste.
Olisikohan asialle jotain tehtävissä?