Paavali ja Kiesus

  Vääränlainen kolmio.
Ihmisen olemuksen eri puolet ovat keskeistä aineistoa eri uskonnoissa.
Esimerkkinä siitä, miten kristinusko tätä asiaa lähestyy, laitan tähän pätkän Paavalin toisen korinttilaiskirjeen 2. luvusta, jossa apostoli yrittää selittää hengellisen olemusta:

"10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. 11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. 12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. 16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli."

Ensi lukemalta kaikki näyttää olevan kohdallaan.  Mutta otetaanpa 14. ja 15 jakeet lähempään tarkasteluun:
 
""14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

Mikä kummajainen on tämä "luonnollinen ihminen", joka tehtävänä on ilmeisesti toimia kontrastina "hengelliselle ihmiselle tässä v.:n -38 raamatuunkäännöksessä, jota nyt luen.
Vuoden -92 käänös on turvautunut kiertoilmaisuun: "Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta..."
En osaa kreikkaa, mutta Aapeli Saarisalon laatima ns. sanantarkka käännös osoittaisi, että v:n 38 käännös olisi paremmin alkutekstiä vastaava.
Alun perin huomioni kiintyi tähän probleemiin vuosia sitten, kun kuuntelin jostain kristillisestä radiosta venäläistä "Raamattu kannesta kanteen" ohjelmaa, silloin kun radio Deitä ei vielä ollut olemassakaan.
Tässä kohtaa nimittäin käytettiin sanoja "dushevnii" ja "duhovnii".
Osasin venäjää sen verran huonosti että piti katsoa sanakirjasta, mitä eroa näillä sanoilla oikein onkaan. Ja sain tietää, että dushevnii tarkoittaa samaa kuin sielullinen, duhovnii-sanalle taas annettiin pitkä jono merkityksiä, joista yksi oli sama kuin hengellinen (hyvin relevanttia on, että siinä jonossa oli kyllä mukana myös "sielullinen")
Sielullinen ja hengellinen on minusta ihan ymmärrettävä käsitepari, jos sitä johdonmukaisesti käytettäsiin.
Mutta kun ei käytetä.
Lisää sekavuutta ilmenee, kun lukee muita kohtia, missä hengellisyydestä puhutaan, ja tämä koskee sekä tätä nimeomaista kirjettä että myös muita ja muiden kirjoittamia.
Sekoilua on esmes 1.Kor 15:46 "Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä"

Tässä on luonnollinen vaihtunut sielulliseksi, mutta ei suinkaan kaikissa käännöksissä. Esmes King James :"Howbeit that was not first which is spiritual, but that which is natural; and afterward that which is spiritual."
Kummajaisemme on tähän mennessä esitelty luonnollisena ja sielullisena.
Vielä kolmaskin ilmenemismuoto löytyy, nim. lihallinen.
Otan pitemmän lainauksen Galatalaiskirjeen luvusta 5., koska siitä ilmenee suoraa, että lihallisella ei todellakaan tarkoiteta sitä konkreettista massaa josta kehomme koostuu, vaan sillä on tässä hyvinkin samoja ominaisuuksia kuin kahdella edellä esitellylläkin:

" Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. 18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. 19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. 22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen"

Uudempi suomalainen käännös on tässä kohtaa vaihteeksi samaa mieltä, samoin kuin King James, mutta eripuraakin löytyy; Nev International version, jonka statusta en tarkemmin tunne, käyttä tällaista kieltä:
"17.For the sinful nature desires what is contrary to the Spirit,.."
Siis sama asia on milloin mitenkin ja miten missäkin...
Näitä tällaisia ristiriitaisuuksia löytyy Uuden testamentin epistoloista vaikka millä mitalla, ja nykyään niitä on helppo vertailla kukin osaamillaan kielillä vaikkapa Biblos-ohjelmalla. Toivotan rattoisia surffailuhetkiä sen parissa

Ja mitäkö tällä kaikella sitten on merkitystä.
No sitä vain, että kyseessähän on hartauskirjallisuus. Mielenrauhaa ja tasapainoa ihmiset siitä etsivät. Kuinka se voisikaan onnistua jos sanat merkitsevät milloin mitäkin.
Sensijaan että ihmiselle annettaisiin käyttökelpoinen malli ja eväät rakentaa omaa eheyttään, kristinusko Paavalin johdolla näyttääkin meille kaksiulotteisen kuvion, janan, jonka toisessa päässä on luonnolllis-sielullis-lihallinen ihminen ja toisessa päässä hengellinen ihminen.
Mitäs sellainen muuta voi synnyttää kuin lisää sekaannusta...