Tieto, usko, henki, sielu
Olemme voineet pelkistää ihmismielen toiminnan seuraavasti:
Mieli toimii siten, että siihen virtaa erilaisia ehdotuksia, suggestioita, olemuksemme eri osista, joita on kolme, nimittäin keho, sielu ja henki. Mieli muodostaa näistä oman synteesinsä, joka on sitten se, millaisena me (lukemattomat pikku "minät") koemme itsemme, ja jonka perusteella ilmennämme itseämme.
Suggestioita tulee lisäksi jatkuvana virtana myös ulkoa päin, meihin yritetään (ja onnistutaan!) vaikuttamaan.
Tähän liittyvät käsitteet eivät ole selkeitä.
"Tieto on filosofian tietoteorian perinteisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämä tiedon määritelmä on peräisin Platonin Theaitetos-dialogista. Niin kutsutun heikon määritelmän mukaan väittämä (propositio) on tietoa, jos se on tosi"
"Usko tarkoittaa uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista"
Näin johdattaa Wikipedia näihin kahteen käsitteeseen.
Wikipediaa ei toki voi pitää minään ehdottomana auktoriteettina, mutta tosiasia on, että edellisen tapaisia määritelmiä ovat sanakirjat väärällään.
Huomio kiintyy tässä siihen, että, aivan samoin kuin "henkisen" ja "hengellisen" käsitteet löytyvät sanakirjoista suloisesti toisiinsa sekoitettuna, niin että välistä ne ovat synonyymeja, välistä toinen selitetään toisella jne, niin samoin on laita myös "tiedon" ja "uskon", sekä niistä johdettujen verbien, kanssa.
Tässä trialismin kuvauksessamme pidämme tietona yksinkertaisesti sitä informaatiota, mikä mieleen ilmaantuu psyykkistä tietä, usko taas on hengen tapa hoitaa osuutensa mielen toiminnasta.
Siis, tiedon karsinaan on sysättävä kaikki, mikä on tullut mielemme sisällöksi psyykkistä tietä. Sinne menee tietysti sekä tieteen että taiteen saavutukset, mutta sinne on tuupattava myös kaikki se "kuulemisen kautta tullut" uskoknnollinen aineisto mitä arkikielessä pidetään ns. uskon asiana. Kaikki ne käsitykset jumalista ja paholaisista, joita eri uskonopit vilisevät, ovat jokaisen yksilön kannalta ulkopuolisen suggestion tuotetta, ei niinkään henkilökohtaisen uskon kautta koettua.
Ei siis ole olemassakaan mitään hengellistä kirjallisuutta. Ei myöskään hengellistä musiikkia tai muuta taiteeksi luokiteltavaa.
Jos jossakin olen Paavalin kanssa yhtä mieltä, niin siinä, kun hän 1.Kor.2:10 todistelee, miten "henki tutkii hengen"
(Saman luvun 12. jakeessa tulee esiin sekin, missä dualismi menee pieleen; kun ei tunnista omaa henkeään suvereeniksi toimijaksi, joutuu hakemaan siihen sitten "jumalan hengen" avuksi!)
Mutta trialismin mukaan hengellinen aspekti on aksiooma, totisinta totta, kuten kaksi muuta aksioomaakin, mistä seuraa, että myös sen kokeminen on yhtä todellista kuin kahden muunkin.
Pelkistettynä: keholla tutaan, sielulla tiedetään hengellä uskotaan.
Henkinen ja hengellinen. Tieto ja usko.
Sitä, miten henkisen ja hengellisen käsitteiden sekaantuminen (vai pitääkö sanoa peräti sekoittaminen) pääpiirteittäin tapahtuu, kuvaa hyvin seuraava omakohtainen kokemukseni.Minua oli pitkään askarruttanut kysymys, mistä meikäläiset lähetyssaarnaajat oikein ammentavat varmuutensa jolla he matkustavat saarnaamaan "evankeliumia" esmes Intiaan ja muihin Aasian maihin, joissa tiedetään olevan rikas ja monipuolinen uskontojen kirjo omasta takaakin.
Kun meilläkin liikkuu esmes mormoni-sarnaajia, kutsuin (toki heidän aloitteestaaan!) kotiini pari sellaista selvittääkseni, mikä voima heitä elähdytti.
He kertoivat Joseph Smithin erämaasta löytämistä kultaisista tauluista.
Kun vilpittömästi ilmoitin heille, että en voi parhaalla tahdollanikaan alkaa pitämään totena (siis uskoa) hänen ja Mormonin kirjan kertomusta siitä, miten Joseph Smith löysi erämaasta kultaisia tauluja, joissa oli kirjoitettuna se, mikä sittemmin jäljennettiin ko. kirjaan, miten taulut kirjoittamisen jälkeen hävisivät, mutta jäljelle jäi muutaman kaverin todistus siitä, että kyllä ne oli todella nähty.
Sain kuulla, että asia ei voikaan minulle valjeta, jos ei henki sitä minulle valaise, ja ehdottikin, että pyytäisimme sitäyhdessä polvillamme rukoillen siinä paikassa, silloin ymmärrykseni heräisi.
Sillä tavalla.
Usko on siis tässä heidän konstekstissaan jonkin asian yhtäkkinen valkeneminen tavalla, joka on ihan selvästi metafyysistä laatua.
(Olen kyllä kokenut tuon sittemmin useaankin kertaan, mutta vähän toisella tavalla kuin hän ehdotti. Olen meditaation kautta kokenut selkiytymisen joka on vaikuttanut hiemen toiseen suuntaan; kaikki riippuu siitä mikä suggestio mieleen vaikuttaa :) )
Varmemmaksi vakuudeksi sain vielä lukeakseni Alman kirjan 32. luvun 26 jakeesta alkaen:
"26 Nyt, kuten sanoin uskosta -- että se ei ollut täydellistä tietoa -- aivan samoin on minun sanojeni laita. Te ette voi aluksi tietää niiden olevan täydellisen varmasti totta, sen enempää kuin usko on täydellistä tietoa.
27. Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani."
Voiko ulkipuolista suggestiota selvemmin kuvata!
Minun tulisi haluta uskoa jotta voisin pyytää että voisin uskoa.
Lähetyssaarnaajalla oli tietysti täysi syy olettaa, että minussa olisi viriämässä tuo "halu uskoa", koskapa olin hänet kutsunut.
Itse asiassa uteliaisuuteni tuli täysin tyydytetyksi: Pääsin perille tuosta Paavalinkin kuvaamasta mekanismista ("usko tulee kuulemisesta")
"Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room.10:17)
Sarnaajan on siis löydettävä sinusta jokin myötäsukainen vire, joka mahdollistaa uuden suggestion sisään ujuttamisen, ja oma mielesi mekanismit pitävät lopusta huolen.
Juuri tässä kohtaa on hyötyä mielen todellisen, trialistisen, toimintatavan tunnistamisesta, koska se mahdollistaa ulkopuolelta tulevan suggestion kontrollin.
Oikea usko
Ei tarvitse pelätä, että usko näin katoaa; se päinvastoin löytyy, kun pystytään eliminoimaan kaikki ulkoa syötetty, joka ei edes ole uskoa, vaan sarja mielipiteitä!Oikea usko onkin itseasiassa se elämän perusvire, jonka varassa täällä heilumme; ei tarvitse selittää mikä on elämän tarkoitus, sen vain uskoo sellaisena kuin se on.
Oikean siitä tekee se, että se on uskoa, eikä mielipiteitä.
