Sanoilla on tietysti aina oma merkityksensä, ja niiden merkitykset ovat myös jatkuvassa muutoksessa.
En minä eikä kukaan muukaan voi määrätä, miten kukin sana on käsitettävä.
Kuitenkin, kun muistaa että olemme jatkuvasti etsimässä jotakin (totuutta!) joka on sanojen takana, jota sanat vain puutteellisesti voivat edustaa, kannattaa merkityksiä pohtia eri tahoilta.
Eräs suunta merkityksen ymmärtämiselle on lähteä siitä sanaperheestä johon se kuuluu.
Niinpä sana ”mietiskely” on ilmiselvästi sukua sanalle, ”miettiminen”. Viimeksimainittu taas mielletään sanan ”ajattelu” hyvin läheiseksi synonyymiksi.
Niille taas on yhteistä, että kumpikin viittaa enemmän tai vähemmän aktiiviseen toimintaan -Todellakin, enemmän tai vähemmän, sillä ajattelu on yleensä määrätietoista pyrkimistä ratkaista joku ongelma, kun taas miettiminen on paremminkin sitä että sama aineisto pyörii mielessä ilman erityistä päämäärää.
Yhtä kaikki, aktviivisuutta edellyttää myös miettiminen, ja sitä kautta mietiskely, mikä ilmenee, kun niitä verrataan esmes zeniläiseen meditaation määritelmään, joka on kaiken aktiivisen pyrkimyksen täydellinen lopettaminen.
Asiaa on hämmentänyt, että erinäisten oppaiden mukaan meditoidessa on hyvä käyttää mantraa, jota ikäänkuin ”mietiskellään”.
Kuitenkin mantran käyttö on puhtaasti tekninen juttu. Kun on saavutettu todella meditoiva mielentila, hups, mantrasta päästetään irti.
Ollaan tultu siihen, mitä Patanjali kuvaa Jogasutrien 1. kirjan värssyssä 43:
"Kun kontemplaation tasolta häviää mietiskelyn kohteeksi valitun kohteen nimi ja merkitys, -- kun itse se abstrakti asia sen erikoislaatuisuuden määritelmiä vailla, näkyy järkitajunnalle vain tosiolemuksessaan, -- sanotaan sitä mietiskelyn todiseluja kaipaamattomaksi tilaksi.." (Uuno Poreen Joga Sutrien suomennoksesta, joka on selkein, mitä tähän mennessä olen tavannut).
Siellä vilahti sana "kontemplaatio".
Sehän kuvaa hiljentymistä, ja tämä hiljentyminen on juuri se mitä kaikki meditaation olemuksen oivaltaneet kertovat omassa hartauselämässään kokevansa!
Yritys pitää kiinni jostain mantrasta on sama kuin yrittää tavoittaa sen merkitys.
Mitä tulee merkitykseen, niin se löytyy, jos on löytyäkseen, itse sanan takaa, ei itse sanasta, ja sanaan takertuminen merkitsee sinänsä luopumista merkitykseen sisältyvän totuuden etsimisestä.
Tämä taas lähestyy toimintona suggestiota, joka on yksinkertaisesti ulkopuolisten tahtojen päästämistä omaan sisimpäänsä mellastamaan (sama toiminto joka uskonnonharjoituksessa tuodaan ”uskonopin” ja ”rukouksen” kautta tarjolle).
Tässä mielessä vierasperäinen sana ”meditaatio” saattaa sittenkin olla paras mahdollinen tähän tarkoitukseen, koska siihen ei ole ympätty tuota aktiiviseen toimintaan viittaavaa merkitysvivahdetta.
Hartauden kulttuuri
Ihmislaji, kuten useimmat lajit, on sosiaalinen. Ei siksi ole tarpeellista, tuskin edes mahdollista, irrottautua täysin hartauselämän sosiaalisista piirteistä. Minkä kulttuurin siinä sitten omaksummekin, se on yhtä kaikki nimenomaan kulttuuri, siis muiden meihin istuttama!Se vain on niin, että uskonnolliselle dualismille ja sen umpikujalle ei löydy muuta vaihtoehtoa kuin tällainen trialistinen paradigma, ajattelutapa, koska se vapauttaa meidät tunnistamaan oman henkemme ja hoivaamaan sitä aivan kuin hoivaamme kehoamme ja sieluammekin.
