Vieraantuminen

  Kaksi tähestymistapaa

  Marxilainen vieraantuminen

Vieraantuminen löytyy suomenkielisestä Wikipediasta nimellä "Sosiaalinen vieraantuminen", ja asiaa selostetaan sofistikoitunein sanakääntein, joita ainakin minun on vaikea ymmärtää.

Se, että eri kielisissä selostuksissa mainitaan Karl Marxin nimi osoittaa kuitenkin, että termi ja käsite, jollei peräti tarkoita, niin ainakin sivuaa sitä, mitä Karl Marx lanseerasi nimellä "vieraantuminen".

Sehän ei missään nimessä ollut marxilainen keksintö, vaan monet barokin valistusmiehet, Rousseau etunenässä, ryhtyivät setvimään sitä, miten ihminen näytti joka suhteessa olevan jotain muuta kuin alkuperäinen, itseään toteuttava luonnon osa.

"Ihminen on syntynyt vapaana, mutta silti hän on kaikkialla kahleissa" aloitti Rousseau kirjansa "Yhteiskuntasopimuksesta".

Pankaa merkille, että hän sanoi "ihminen" eikä "sorretut ihmiset", siis jokainen, sekä Marxin riistetty että riistäjä, vetää roolia joka ei ole hänen omansa.

Marx lähestyi vieraantumisen taloustieteellisin perustein, tähän tapaan:


"Vieraantuminen..on objektiivinen sosiaalinen prosessi, jossa ihmisen toiminta ja sen tulokset irtoavat (vieraantuvat) ihmisestä ja tulevat luonnostaan vieraiksi ja hallitseviksi .

Termi "vieraantuminen" oli yksi Karl Marxin yhteiskuntatieteiden perusajatuksista. Hän viittasi käsitteeseen, että yksityinen omistus ja markkinataloudessa työntekijä vieraantuu tuotteestaan, työprosessistaan, omasta inhimillisestä luonteestaan ja myös muista ihmisistä, koska markkinataloudessa ihminen on yksinkertaisesti voittoa tuottava väline." (lainauksessa virolaisesta Wikipediasta vapaasti käännetty pätkä").

 Paavalilainen vieraantuminen

Tietääkseni ensimmäinen vieraantumista käsitellyt teos maailmankirjallisuudessa on apostoli Paavalin Kirje roomalasisille l Roomalaiskirje, joka kuvaa asiaa näin:


”15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.

16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
 
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.(lihavointi minun)

21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”

(Paavalin kirje roomalaisille, Copypaste 1933 käännöksestä)


Voiko riipaisevammin kuvata totaalista vieraantumisen tunnetta!

Vieraantuminen ei ole pelkästään yhteiskunnallinen tapahtuma, vaan se on syvällä ihmisen sisimmässä, ja se on juuri sitä, että ihmisen hengellinen elämä on päässyt vieraantumaan hänen muusta elämästään. Sanalla sanoen, rinnan tuotantovälineiden kehittymisen kanssa, teki välttämättömäksi ammattien muodostumisen, muodostui ”hengellinen ammattikunta” papisto, joka nappasi hengellisen ihmisen otteeseensa.

 Neuvostoliitto, mitä siinä oikein tapahtui?

Marx ei siis ollut ollenkaan väärässä suunnatessaan katseensa uskontojen lamaannuttavaan vaikutukseen, mutta sen vaikutuksen todellista olemusta hän ei ymmärtänyt alkuunsakaan.

Niinpä lähti hän kieltämään tyystin sitä, mikä olisi päinvastoin pitänyt ottaa haltuun.

Näin pääsi käymään siksi, että Marx, kuten kaikki muutkin aihepiiriä käsitelleet filosofit, miten kovia ateisteja sitten omasta mielestään olivatkaan, olivat ihmiskäsityksessään dualisteja, siis itse uskontolaitoksen tuotteita ja siitä sentrifuugivoimasta ulos sinkoutuneita.

Heidän näkökenttäänsä oli jäänyt sokea piste, mikä sisältyy siihen, että kieltäessään hengen he tutkivat kokonaisuutta ihminen järjen, ts. sielun, näkövinkkelistä.


Neuvostoliitto oli eräänlainen marxilaisuuden testi

Siinä olisi viimeinkin pitänyt tulla näkyviin kaikki se, mitä kapitalistisessa riistotaloudessa tehdään väärin ja mikä sovelletussa marxilaisuudessa korjaantuu.

Osittain niin kävikin, mutta vain osittain.

Talouselämä pyöri ja kasvoi useita vuosikymmeniä, saavutti osittain kapitalismia, mutta vauhti hidastui piankin. Vieraantuneisuuden katoamisesta vaan ei näkynyt mitään merkkejä.  Ei ilmaantunutkaan ihmistä, joka olisi viimeinkin tuntenut olevansa yhtä tuotteidensa kanssa; rahatalous säilyi, ja ennen kaikkea pisti silmään työn tahti, tulokset ja laatu. En muista nähneeni ainoatakaan neuvostotuotetta, joka olisi laadussa voittanut länstituotteen, ja se aistittiin sen maan sisälläkin ja ilmeni pimeinä markkinoina, jotka nielivät käsittämättömän kalliilla hinnoilla lähes kaiken lännestä salakuljetetun.

Eikä yhtä ainoata innovaatiota tehty sillä suunnalla (missä sentään oli tsaarien aikana tapahtunut tieteenkin saralla yhtä ja toista). Sotakoneet migeineen, sotkineen ja kalasnikoveineen on poikkeus, mutta nekin olivat vain paranneltuja painoksia länsimaisista.


Kaikkein suurin katastrofi tässä suhteessa oli tietotekniikan, kybernetiikan, luisuminen käsistä. Missään ei siitä puhuttu niin paljon kuin Neuvostoliiton kouluissa ja yliopistoissa, mutta vain filosofian tunneilla. Kun lännessä jokainen koulupoika kulki pitkin katuja jonkinlainen tietokonepeli takataskussaan, ja kyvykkäimmät lintsasivat koulusta voidakseen isänsä autotallissa rakennella koneita komponenteista sekä ohjelmoida niitä, niin Neuvostoliiton nuoriso ahdettiin Pioneeripalatseihin leikkimään sotaleikkejä sulkeisten yms. muodossa ja laulamaan Suuren Isänmaallisen Sodan muistolauluja..…

Lopputulemana tästä politiikasta oli, että samoin kuin kansa kerjäsi turisteilta sukkahousuja, purukumia ja froteevaatteita, valtio kerjäsi pian länsivalloilta kybernetiikan saavutuksia.

Kaikessa tässä heidän olisi pitänyt olla edelläkävijöitä, mutta laahustivatkin perässä. Häpeällistä!
Osottautui, että siellä missä oopiumia kansalle jaettiin, oli tarjolla muutakin, nim. jonkinasteinen valinnan vapaus tehdä sitä mitä itse halusi.Neuvostodualismi oli vielä pahempaa kuin länsidualismi, missä hengen elämä sentään saa toteutua, joskin vieraantuneena.

Mutta Marx, enempää kuin valistusfilosofitkaan, ei koskaan päässyt asian ytimeen.

Kun hän lausui kuuluisan sloganinsa "uskonto on oopiumia kansalle", oli hän nimittäin itsekin tarkoittamassaan oopiumhumalassa, joka esti näkemästä sitä, että dualismi, eikä mikään muu, on se mikä erottaa ihmisen siitä mitä hänen "pitäisi" olla.

Tämän surullista seurausta olikin sitten koko Neuvostoliiton kehityskaari.  Sen valtiollisessa politiikassa sovellettiin hyvin yksioikoisesti opiksi korotettua Marxin slogania: uskontoa yksinkertaisesti kiellettiin harjoittamasta.
Hedelmällistä olisi ollut tutkia, millä tavalla uskonto "huumaa" kansan, mutta se oli yhtä mahdotonta kuin panna juopunut ihminen tekemään tutkimusta alkoholismin syistä.


Sillä eikö juri koko uskonnon historia ole yhtä pitkää vieraantumisen historiaa, joka vieraantuminen muuttui tuota pikaa itseään ruokkivaksi noidankehäksi.
Tältä kannalta ajateltuna Marxin näkemä ja Leninin vandalisoima taloudellinen vieraantuminen onkin vain eräs ilmenemismuoto sille vieraantumiselle, missä uskonto on hajoittanut ihmisen sisimmän henkiseen ja hengelliseen, sanalla sanoen, dualismille!
Niin siis ydinkysymys ei olekaan, tehdäänkö valintga materialismin ja idealismin välillä, vaan valitaanko dualismi vai trialismi ihmiskäsityksen perustaksi.