Eräässä haastattelussa hän kertoi useinkin kuulleensa venäläisten vanhusten toteavan, että ainoa vika neuvostoyhteiskunnassa on se, että jumala on unohdettu.
"Miten paljon olen näkemiäni epäkohtia pohtinutkin", hän sanoi, "en voi muuta kuin yhtyä tähän mielipiteeseen".
Uskonnon mekanismi
Uskonnossa on aivan selkeä mekanismi.Sitä voidaan havainnoida sekä yksilön että yhteiskunnan kautta, ts. kaikilla niillä tieteenhaaroilla, jotka osaavat tavalla tai toisella kuvata ihmistä ja yhteiskuntaa.
Teologia ei tässä ole tieteenhaara, vaan uskonnon itse uskonnon pitkälle viety sovellus, siis paremminkin tieteen objekti kuin subjekti.
Uskonnon maaperä
Yksilön kannalta se lähtee sellaisuudesta.Sellaisuus asettaa omat vaatimuksensa, joiden kanssa joudutaan piankin ristiriitaan. Havaitaan nimittäin, että niitä vaatimuksia ei pystytäkään koskaan täyttämään.
Maailma voittaa aina; kerta toisensa jälkeen joudumme toteamaan että olemme liian pieniä täyttämään sen aukon mitä meidän pitäisi.
Tämä sinänsä on sellaisuutta, siinähän ilmenee vain se luonnossa yleisesti vallitseva tosiasia, että kaikki syntyy pienenä ja kasvaa suuremmaksi, mutta vain havaitakseen, että sekään ei riitä. Kun yksi reikä täytetään, edessä onkin lisää vaatimuksia.
Kyseessä on jatkuva kierre.
Siinä perusta synnintunnolle.
Synnintunto on sitten uskonno(i)ssa mielletty ja käännetty perisynniksi.
Sen aiheuttaa toinen vääjäämätön (siis sellainen!), asiantila, nim. tietämättömyys.
Yhteiskunnallinen aspekti astuu mukaan inhimillisen vuorovaikutuksen kautta siinä, kun yhteisö (äidit vain, nuo toivossa väkevät!) tuo mukaan aikaisempaa kokemusta tietona.
Mutta se ei olekaan todellista tietoa, vaan sitä on vain alettu pitää tietona, koska sen alkuperä on unohtunut. Ja kun siihen aikaisemman koettuun on ammoisina aikoina liitetty jumala, niin siinä se sitten on, ja uskonto on valmis. Ota ja omaksu.
Tämä on suunnilleen uskonnon mekanismi.
Maaperää yksilötasolla edustavat siis
-Turvattomuus, joka ei ole pelkästään turvattomuuden tunne, vaan vallitseva tosiasia, kappale sellaisuutta, joka koetaan jatkuvasti jokapäiväisessä elämässä -- kukaan meistä ei todellakaan ole turvassa yhtään miltään!
-Tietämättömyys, joka niinikään on todellista,
-Synnintunto, joka on sublimoitunut yhteiskunnan vaikutuksesta tähän uskonnolliseen muotoon.
Yhteiskunnallisella tasolla maaperään kuuluu
-yhteisön lujittaminen, mikä vaatii yhtenäisiä käsityksiä paitsi jokapäiväisen toimeentulon kysymyksissä, myös edellä kuvatuilla mekanismeilla uskonnon piiriin siirtyneissä asioissa, sekä
-suoranainen poliittinen laskelmointi; jokaisesta pappishenkilöstä löytyy sen verran poliittista pyrkyä, että on valmis, kuka enemmän kuka vähemmän, siirtämään käsityksensä vaikkapa nyt "pyhiin kirjoituksiin", kuten juutalaiskristillinen traditio osoittaa.
Tällainen kehityskulku on vääjäämätön siitä syystä, että mielteemme, koskivat ne sitten mitä hyvänsä asioita minkä kanssa ihminen yleensä on tekemisissä, ilmaantuvat mystistä tietä, irrationaalilla tavalla, joka mahdollistaa minkä hyvänsä tulkitsemisen jumalan ilmoitukseksi.
Uskontoa ei ole ennen ihmistä, mutta paljon muuta on: koko se maaperä mihin se on syntynyt, tavoitetaan itumuodossa eläinkunnasta, kasvikunnasta jne. Aste-eroista on kysymys, ei periaattellisista laatueroista.
Alkeellinen luonto kait tajuaa oman olemuksensa sellaisuuden,mutta sellaisuuteen kuuluu kokeminen kolmella tasolla, trialistisena. Sen ihminen on vaihtanut uskonnossa kaksinapaisuudeksi, dualismiksi.
Trialismin kannalta kyse on siitä, että ihminen on kadottanut uskontoon oman kolminaisen itsensä, ja jos hän ei löydä omaa kolmatta puoltaan, omaa hengellisyyttään, hän joutuu pistämään hupun takaisin silmilleen ja pakenemaan takaisin uskontoon.
Sieltä taas ei löydy mitään mitä ei ennenkään ole löytynyt, joten voi Venäjää, voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki on sallittua kunhan vain koskee kulloistakin asiaa.