Synti ja Roomalaiskirje

Roomalaiskirjeen 7 luku selitettynä

Eräs kristinuskon eksytyksiä pelkistyy
Roomalaiskirjeen synti-käsitteen määrittelyssä.

Tässä selostus sen 7. luvusta jae jakeelta.
Varsinainen epistolateksti on copy-pastettu ja olen kursivoinut jakeet, kun taas
normaaliteksti edustaa minun kommenttejani.

Laki ja synti

7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki
syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan
synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi
sanonut: "Älä himoitse." [2. Moos. 20:17; Room. 3:20]

Pankaa merkille, että P. puhuu minäkohtaisesti,
"tulin tuntemaan synnin".

Siis ilman lakia ei ollut synnin tuntoa! 

Se ei pidä paikkaansa missään mielessä.

Paavalin pohdinta vain johtuu siitä että hänen
oma kokemuksensa ei ulottunut aikaan jolloin ei ollut lakia, koska
sitä oli hänelle paasattu niin kauan kuin muisti ylsi.

Paavali oli syntynyt tämän maailman
_sellaisuuden_ keskelle. Niin kuin me kaikki.

8 Saatuaan lain käskystä aiheen synti
herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut.
[Joh. 15:22; Room. 4:15]

Siis että "minulla" tai ihmisillä
yleesä ei himoja ennen lakia?

Tämä nyt on yksinkertaisesti käsittämätön,
jollei sitten valheellinen, toteamus

9 Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun
lain käsky tuli, synti heräsi eloon

10 ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli
määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman. [3. Moos. 18:5;
Hes. 20:11; Room. 10:5]

Jos ei kuoleminen tarkoita sananmukaisesti
kierrätykseen siirtymistä, niin tämä nyt on tyypillistä
vastaheränneen hihhulointia voimakkailla kielikuvilla.
Konkreettisesta kuolemasta ei P:lla voinut olla kokemusta, jollei hän
sitten ollut sielunvaelluksen kannattajia (ei täytin poissuljettua)

11 Saatuaan lain käskystä aiheen synti
käskyn avulla petti ja surmasi minut. [1. Moos. 3:13]

Tässä synti hiipii tuonpuoleisen kautta kuvaan
mukaan; ei olekaan kysymys minun ominaisuudesta vaan jonkin
ulkopuolisen, hengen..

12 Laki itse on silti pyhä, ja käsky on
pyhä, oikea ja hyvä. [Ps. 19:8,9; 1. Tim. 1:8]

Kipuilua sen johdosta että synnintunnon
todellinen olemus on jäänyt pimentoon. Mihin?

13 Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman?
Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti
minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin
verroin pahemmaksi.

Sen jälkiselittelyä, että synti oli sittenkin
ollut jollakin tavalla läsnä ennen lain saapumista, laki oli vain
paljastanut sen.

14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.
Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty.
[Ps. 51:7; Room. 3:9]

”Laki on hengellinen”, siis jostakin minän
ulkopuolelta tullut, ja yhteiskunnallisella tasolla jostakin yhteisön
ulkopuolelta tullut. Mutta juuri se on täysin epätieteellinen
väittämä, moraalisäännöt (ja niiden myötä synnintunto) ovat
mitä suurimmassa määrin yhteisöjen sisäisiä!

Tarvitseeko tätä selittää?

15 En edes ymmärrä, mitä teen: en tee
sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. [Gal. 5:17]

No nyt katosi ote todellisuuteen tyystin...

16 Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo,
silloin myönnän, että laki on hyvä.

Kun myönnän, siis olen jotain mieltä lain
hyvyydestä, ilmaisen hyväksyväni kollektiivisen synintunnon minua
kohtaan aiheuttaman painostuksen...

17 Niinpä en enää teekään itse sitä,
mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.

..mutta en pysty ratkaisemaan sitä ristiriitaa
että olen sisimmässäni siitä eri mieltä.

Se on todellinen ristiriita, mutta perustana
sille on, että minä, kuten kaikki syntynyt, tuntee itsensä liian
pieneksi. Tämä ilmenee siten, että aina huomaan, kaikki me
huomaamme, tehneeni väärin, koska vaatimus tulee siltä tasolta
jolle emme vielä ole yltäneet. Tämähän on jatkuva olotila, ja
sitä kuvaa lapsen vaatteet jotka ovat kahta numeroa liian isot, kun
ei ole vielä kasvanut niiden mittoihin, mutta odotahan...

18 Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin
minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin
kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. [1. Moos. 6:5]

Kun sitä ei näe omana itseen kuuluvana
ominaisuutena, se on näköjään nähtävä tällä tavalla.
Tahtoisin mutten pysty, no niinhän lapsikin tahtoisi olla isompi
kuin on, vaan ei pysty, ja tässä pystymättömyys on konkreettista
kahta numeroa liian pienenä olemista.

19 En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan
sitä pahaa, mitä en tahdo.

Olisi hyvä havaita ja tunnistaa se "minä"
joka tässä tahtoo ja ei tahdo

20 Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en
tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

Tässä nyt huipentuu se dualismi; synti, joka
aiempana oli hengen toimesta ilmaantunut minuun, onkin nyt sitä
varsinaista minua ja määrää käyttäytymiseni.

21 Huomaan siis, että minua hallitsee
tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti
pahasta.

Tähän nyt voi jo yhtyäkin, onhan tuollainen
laki selvästi havaittavissa...

22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn
Jumalan lain, [Ps. 119:35]

23 mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan
toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen
ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. [Jaak. 4:1; 1. Piet. 2:11]

...mutta mitä mitä, minussa, ts. minun
sisimmässäni, asuu ja vaikuttaa synti, mutta, se sotii "sisimpäni
lakia" vastaan.

Eikö olisi parempi tunnustaa että se hengen
sanoma mitä tässä ajetaan takaa on sittenkin omaa sisintäni, siis
oman henkeni tuotosta!

Koko paavalilainen himphamppu on seurausta siitä
että hänen dualistisessa ajattelussaan ihminen on
fyysis-sielullinen kokonaisuus. 

Trialistinen paradigma 

paljastaa ihmiselle hänen luontonsa kolminaisuuden, ts fyysisen,
psyykkisen ja hengellisen. Se tapahtuu, koska meditaatiossa
nämä puolet ovat yksinkertaisesti läsnä ja näkyvissä, kaikki
yhtä aikaa.