Hermeneuttinen kehä, ymmärtäminen

Kun pohja pettää niin miten jatkaa?

Kuten olen yrittänyt selostaa, nykyaikainen tiede on pystynyt osoittamaan lähes kaiken, jollei peräti ihan kaiken, kristillisyydestä siltä osin kuin se perustuu vanhaan testamenttiin, aivan kuvitteelliseksi.
 Ei ole mitään luotettavaa linkkiä niistä tapahtumista, joihin viitataan ja joihin nojataan, uuden testamentin alkutapahtumiin, jotka nekin on onnistuttu vaivuttamaan unhon peittolaan, josta ne on sitten kaiveltu pala palalta esiin.  Niiden suhteen voidaan siis soveltaa samaa kritiikkiä kuin Vanhan testamentinkin suhteen.

Viimeksi pari päivä sitten kuuntelin Suviseuroihin valmistautuvan kemiläisen saarnamiehen selittävän, miten Jesaja oli profeetallisella näkökyvyllään, ja tietysti Pyhän hengen vaikutuksesta, jo satoja vuosia aikaisemmin nähnyt Jeesuksen sittemmin esittämän julistuksen armosta ja syntien anteeksi antamisesta.

Kemiläisen (kuten muidenkaan teologien) päähän ei pälkähtänyt ollenkaan sellainen mahdollisuus, että Jeesus olisi käyttänyt hyväkseen synagogissa kuulemiansa Jesajan tekstiä, ja, mikä sitäkin todennäköisempää, myös Evankeliumien kirjoittajat olisivat jatkaneet tätä "toimitustyötä".
Ei siihen sen kummempia profeetallisia lahjoja tarvita.
Tämä on pieni episodi siinä prosessissa, missä Vanhan testamentin tematiikka on muodostanut pääosan eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksesta satojen vuosien ajan.  Siihen kuuluivat ennen kaikkea luomiskertomukset, mutta myös Mooseksen viiden kirjan koko sisältö, patriarkkoineen ja Mooseksineen, Egyptistä pakenemisineen ja erämaavaelluksineen, ja Luvattuine maineen, ja ennen kaikkea laintauluineen.  Kaikki tämä  jäytää vieläkin sekä maailmanrauhaa että länsimaisen ihmisen psyykettä.

Olen tullut sanoneeksi tätä kaikkea himphampuksi sen taruksi osoitetun luonteen takia.
Toiselta puolen on kuitenkin pakko todeta, että se todella muodosti pääosan maailmankatsomuksemme aineistoa, ja niin paljon kuin asioden kulusta nyt tiedetäänkin, niin nyt vasta on käynnissä jonkinlainen uudistumisprosessi yleisessä ajattelutavassa.

No, kyse ei oikeastaan olekaan ajattelutavasta sanan varsinaisessa merkityksessä, koska tämä on prosessi missä ajattelu muodostaa vain yhden elementin. 
Onhan todettu että olemme kolmisivuisia olioita, keho, psyyke ja spirito ovat ne mistä koostumme. Siksi ajattelutapaa parempi nimitys onkin suhtautumistapa. Päätöksemme, joiden mukaan suhtautumisemme määrittelemme, eivät muodostu ollenkaan psyykkisellä puolella, vaan siellä mikä tavallisesti on ulottumattomissamme, spirituaalisella puolella.  (puhun "puoelesta" enkä "tasosta", koska taso tuo mieleen hierarkkisen systeemin, kun minä haluan korostaa juuri tätä kolmijakoisuutta, jossa, vaikkakin mikä hyvänsä sivu saattaa olla määräävänä, kuitenkin kaikki ovat periaatteessa tasaveroisina läsnä)

Kehitys liukuu ja hyppii vaiheesta toiseen

Kun sekä historiankäsityksemme että maailmankatsomuksemme on muodostumassa toisenlaiseksi kuin Raamatun tarjoamat, mikä johtopäätös on tehtävä siitä, että pystymme sen tekemään huolimatta Raamatullisten käsitysten painolastista? Käytämme niitä ikäänkuin  rakennusaineina.  Muodostuu dialektinen prosessi missä vanha ja uusi taistelevat rajusti keskenään.
Itse asiassa on todettava, että eivä raamatulliset käsitykset ja niiden pohjalta muodostuneet teoriat täysin vääriä voineet olla.
Asiahan on niin, että vanhat "pyhät" kirjoitukset ovat kaikkialla muodostuneet vastauksena kysymyksiin joita ihmisyhteisö kollektiivisesti esittää tai vähintäänkin hyysää mielessään.  Kuulemma nykyäänkin moni on kysellyt että "mistä me olemme tulleet ja mihin olemme matkalla"-  minä en ole koskaan sellaisia kysellyt koska olen pitänyt olemassaoloa ihan luonnollisena....sain toki suunnatonta lohtua siitä kun kuulin tai luin että Buddha oli tälle kaikelle antanut jopa nimenkin: se on maailman sellaisuutta.

Mutta näitä on kyselty, ja vastailtu on mitä on tiedetty, sellainen ei ole kait tullut kysymykseenkään kollektiivin paineessa, että voi jättää vastaamatta jos ei tiedä.

Sanalla sanoen, voiko tuomita vanhaa sadunkertojaa joka päivän päätteeksi sepitteli iltanuotiolla tarinoita paratiisista, syntiinlakeemukksesta ja paratiisista karkottamisesta jne. 
Nämähän olivat kaikki niistä lähtökohdista lähtien niin todennäköisiä kuin ajatella saattaa,  ihmisen kollektiivinen muisti on kertakaikkiaan sidottu puhetaidon ilmaantumiseen.
Kirjoitustaidon ilmaantuminen itseasiassa vahvistaa tämän tapahtuman ja kiinnittää sen juuri sillä tavalla pysyväksi "jumalan sanaksi " kuin on tapahtunutkin.

Hermeneuttinen kehä

Moderni käsitys  muodostuu aina ja kaikkialla siten, että vanhoja tietoja paikataan uusilla sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu.

Tätä uudistumisprosessia psykologit (Hra heitä siunatkoon) kutsuvat nimellä hermeneuttinen kehä. He tarkoittavat sillä lähinnä omalla alallaan käytössä olevaa menetelmää, mutta minä tässä kohellan ja oikaisen mutkia ja laajennan käsitteen myös historiantutkimukseen yms. se on perusteltua, sillä useinkin on nähty että tutkijan psyykkiset tekijät vaikuttavat siinäkin tulokseen mitä suurimmassa määrin.

Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että että ikäänkuin kierros kierrokselta kuva kohteesta täydellistyy, jolloin prosessia voidaan kuvata vaikkapa tällaisella spiraalilla:

Tämä kuvaa itseasiassa suomalaisen ymmärrystä sellaisenaan :)

Siinä toteutuu vääjäämättä myös sellainen hermeneuttinen paradoksi, että vanhan "tiedon" perusteet, joilta on aluksi lähdetty liikkeelle, romuttuvat ja menevät täysin uusiksi.

Meidän suomalaisten ei itseasiassa tarvitsisi vetää kehiin mitään hermeneuttisia ym. kehiä, kun ajattelemme asiaa tältä kannalta:

På svenska man "förstår", siis sananmukaisesti "seistään edessä"
In english they "understand" , siis "seisotaan alla" , (ilmeisesti kokien kannattavansa jotakin).
Venäjäksi (anteeksi, en viitsi raahata tänne kyrillisiä aakkosia) "oni ponimajut, poimut"
mikä tarkoittaa suunnilleen "saada kiinni, napata".
Espanjalaiset puolestaan "comprender", eli siis "ottavat itselleen".

Kaikki nuo merkitykset kuvaavat joltakin puolelta sitä mistä nyt puhumme, joka suomeksi on "ymmärtää", mutta minun mielestäni tuo suomalainen sana on kaikkein käyttökelpoisempi.
Sanahan on ilmiselvästi samaa juurta kuin esmes "ympyrä","ympäröidä" jne.  Kehä ja ympyrä taas ovat käytännöllisesti katsoen sama asia, joten meillä on ylimuistoisista ajoista ollut käytössä malli joka edustaa juuri tuota hermeneuttista kehää.
Tämä korreloi ihan selvästi kansanluonteemme kanssa mutta en saa selvää kumpi niistä on syy, kumpi seuraus...

Laitan ämän toisenkin hermeneuttista kehää kuvaavan piirroksen koska siinä kehän vaiheita kuvattaesssa on syntynyt eikä sattumalta, ilmiselvä kolmio, mikä on tämän blogini paateema.

Kiitän kaikkia lukijoita jotka olette seuranneet tätä blogia, ja toivon kannanottojanne.




Valitettavasti nyt seuraa pieni tauko koska lähden moottoripyöräretkelle Slovakiaan.
Palattuani aijon jatkaa etsimällä tietä hengellisiin harjoituksiin  muuta kuin uskonnollista tietä, koska näen että tarvitsemme niitä ihan riippumatta kannastamme uskontoon.


Hyvää keskikesää kaikille !

Meditaatio

Minulla ei olisi pienintäkään tarvetta puhua eikä kirjoittaa koko aiheesta, mutta en ole tavannut ainuttakaan perustelua meditaatiolle joka olisi yhteneväinen sen kanssa mitä olen itse kokenut.

Netti on pullollaan artikkeleita aiheesta meditaatio, eikä olisi mitään mieltä minun ryhtyä niitä selostamaan enempää perusteluiden kuin niiden opettamien menetelmienkään osalta.
Mutta sen haluaisin tässä todeta, että ainakin kaikki mitä täällä meidän kulttuuripiirissämme siltä alalta tarjoillaan on omaksunut erään hyvin näkyvän piirteen edellä edespanemastani juutalaiskristillisestä perinteestä: ne ovat enemmän tai vähemmän suvaitsemattomia.

Esmes TM-meditaation edustajat ovat keränneet myönteisiä lausuntoja tieteenharjoittajilta, ja niiden nojalla he todistavat, että "muillakin menetelmillä voi olla myönteisiä vaikutuksia, mutta mikään ei ole niin todistetusti kattava kuin TM"
Sellaisiakin logiikan kukkasia löytyy kuin että "se että TM:n myönteiset vaikutukset on niin hyvin osoitettu, ei merkitse sitä että muut menetelmät olisivat hyviä; jos esim. jonkin lääkkeen hyvyys todistetaan kliinisillä testeillä, ei se merkitse että kaikki muutkin lääkkeet olisivat hyviä"... jne.  

Tässä kaikessahan on siitä kyse, että TM on onnistunut valtavalla vyörytyksellä tuottamaan noita tutkimuksia kun taas monet muut koulukunnat ovat tyytyneet odottamaan että menetelmän myönteiset vaikutukset puhuisivat itse puolestaan.

OSHO, tunnettu meditoinninopettaja (edesmennyt v. 1990) esitteli kokonaisen joukon erilaisia toinen toistaan parempia menetelmiä.Hän muisti toki varoitella, että "älä yritäkään muuttaa mitään näistä menetelmistä, sinä et pysty siihen".

Höpö höpö.
Itse Gautama Buddhakin löysi itse oman menetelmänsä, ja niin on löytävä jokainen joka meditoi.

Ei ole oikein kiitettävää arvosanaa annettavana yhdestäkään meditointioppaasta.

Mutta siltikin lopullinen todistukseni on, että kaikki ne ovat hyviä ja kelpaavat menetelmien esittelyksi.  Kannattaisiko ehkä Oshon varoituksista huolimatta pitää mielessä hänen itsensä lausuma ohje: "mitä hyvänsä matkallasi kohtaatkin, älä samaistu siihen."

Kannattaa ottaa kiitollisuudella vastaan sekä tekniset ohjeet että inspiraatio jota niistä saa. Siinä sivutaan jotain joka on yhteistä kaikille jotka harjoittavat hengellisyyttä, ja kiihkoisimmassa hihhulikokouksessakin voi tuntea tämän hengen yhteyden, niin kauan kun ei joudu tentattavaksi opin kysymyksistä.
Mutta oppikysymykset eivät koskaan olekaan hengellisiä, vaan ne ovat sielullisia. Lihallisia, kuten Paavali asian ilmaisi.

Pärekattoefekti

Pärekaton rakenne. Se koostuu vain muutaman neliödesimetrin kappaleista mutta kattaa satojen neliömetrien tilan, vedenpitävästi, mutta ei saumattomasti!

Arkielämä saattaa jatkua pitkäänkin ilman että joutuu mihinkään tekemisiin sen asian kanssa, onko olemuksemme kaiksi- vai kolmitahoinen.

Mutta sitten tulee tilanteita joissa asialla on mitä suurin merkitys. Eräät tehtävät nimittäin eivät ota onnistuakseen jos ei niiden oikeaa olemusta ymmärrä.
Tai ne onnituvat vain osittain, jos pitäytyy vääriin olettamuksiin.
Idea Grande on hyvä olla selvillä aina, sillä siitä riippuu tehtävän onnistuminen.

Tässä yhteydessä esimerkiksi sopii vaikkapa tupakointi ja sen lopettaminen, sillä sen on todettu olevan vaikutuksiltaan sikäli kokonaisvaltainen että se koskee sekä psyykeä että fysiikkaa.  Jokainen sen kokenut voi vahvistaa näin olevan.
Ja lopettamisen vaikeuden on monesti todettu olevankin juuri siinä että siihen on sidoksissa saman aikaisesti  useammalla kuin yhdellä tasolla.

Kattavuus

Kun lopettaminen tulee ajankohtaiseksi, niin tupakoitsija helposti näkee tulevaisuutensa epälukuisena määränä vuosia. Ja kun tupakan puuttuminen aiheuttaa jonkinasteista puutteen tunnetta, niin tämän koetaan olevan kohtalona lopun elämää. Se on kuin valtavan laaja katto jossa ei näy pienintäkään rakoa.

Siltikin yritetään, johan muidenkin kokemukset viittaavat siihen, että se tulee päivä päivältä helpommaksi. Ja he ovat sanoneetkin että "ota vain päivä kerrallaan"...

Mutta jos näin olisi, miksi sitten enää kuukauden päästä retkahtaisi takaisin paheeseen, sillä tottahan silloin täytyisi olla jo paljon kevyempää kuin vaikkapa ensimmäisellä viikolla, tai ensimmäisenä päivänä.   Miksi todellakaan enää retkahtaa.

Ei kuukausien eikä edes edes vuosien tupakatta olo ole saanut kaikilta himoa  sammumaan.
Kuitenkin esmes tämän kirjoittaja voi kertoa omasta kokemuksesta, että tupakanhimo ei pysy kahta päivää kauempaa voittamattomana. Jos minulle olisi viikon jälkeen tultu sanomaan että "vielä sinä poltat", olisin nauranut, ja vaihteeksi ihan vilpittömästi.

Tämän asian Idea Grande on siinä, että mielemme tuntuu meistä kaiken kattavalta, mutta todellisuudessa se on kun pärekatto tai tiilikatto, tai mikä hyvänsä katto; miten kattavia ne ovatkin niin silti jokainen niistä koostuu pienistä elementeistä.
Ne on koottu elementeistä, mutta käsittelemässämme asiassa olisi kysymys päinvastaisesta prosessista, olisi päästävä käsiksi kattavan järjestelmän yksitttäisiin elementteihin, päreisiin, tiiliin, huoparulliin, minä ne nyt ikinä halutaankin nähdä.

Olemme usein todenneet, että on vaikeaa keskittyä johonkin tehtävään, varsinkin sellaiseen joka ei satu kuulumaan mielipuuhiimme. Se vaatii jonkin verran ponnisteluja, ja toisinaan ei onnistu lainkaan, jos esmes ulkoisia häiriötekijöitä on runsaasti tarjolla. Tai jos sisäiset häiriötekijät tunkevat tehtävän sijasta täyttämään mieltä.

Mieli toimii juuri tuollaisen pärekaton tapaan; se näyttää kaiken kattavalta mutta "koostuukin" juuri yksittäisistä päreistä, ja tämä on hyvä olla tiedossa kun aloittaa niinkin vaativan tehtävän kun tupakoinnin lopettamisen.
Mitäkö sillä tiedolla tekee?
 Sillä tiedolla tekee sitä, että voit olla varma, että aloittamasi tehtävä, joka näyttää loppuelämän kestävältä ja siksi ylivoimaisen vaativalta,  ei todellisuudessa olekaan kuin yhden päreen mittainen.
Se merkitsee, että juuri tästä hetkestä, jolloin tupakan mieliteko on päällä, ei kestä kuin muutaman minuutin (40 vuotta tupakoineena ja 20 vuotta sitten lopettaneena, tahtoisin muistaa että 2-3 min. oli tilanne ensimmäisellä yrittämällä).
No entä sitten? 
No sitten se vain unohtui, ja tämä unohdus merkitsi sitä, että sain viettää ihanan rauhallisen tovin jolloin en muistanut koko tupakkaa.
Väittäisin, että tupakkaa ei edes pysty pitämään mielessään muutamaa minuuttia kauempaa.  Ja jos niiden minuuttien aikana ei sytytyä sitä tai pane nuuskaksi, niin seuraa juuri tuo onnellinen jakso.
Kauanko se sitten kestää, sillä ei ole niin suurta merkitystä. Voi olla yksilöllistäkin, minulla kesti luultavasti aluksi pari minuuttia, sitten tupakantuska palasi.
Mutta olin viettänyt 2 minuuttia tavoittelemaani tupakanhimosta vapaata elämää!


Ja kun tupakka sitten tuon parin minuutin jälkeen palasi mieleeni, niin nyt ei todellakaan ollut vaikeaa olla sytyttämättä, olinhan saanut kokemusperäisen tiedon siitä että ei tämä kestä kuin pari-kolme minuuttia, ei siinä ajassa kannata ratketa!

Ja varsinainen riemastuttava kokemus tuli siitä kun huomasin, että se tupakaton vaihe kestää kerta kerralta yhä pitempään, kun taas himoinen vaihe pysyy  lyhyenä.

Tupakointiriippuvuudesta vapautuminen on vain yksi esimerkkitapaus.
Aivan samoin tämä "pärekattoefekti" toimii vaikkapa baaritiskillä missä alkoholi tuoksuu, pullot kimaltelevat ja lasit kilisevät. 
Vaikka ryyppy olisi mahdollista saada sormeaan koukistamalla, sitä ei ole mitenkään pakko ottaa kun soveltaa seuraavaa: lupaa itselleen että "selvä, otetaan vain mutta ei nyt, vaan tehdään pieni lenkki kadulla ja tullaan takaisin heti kun mieliteko muistuu uudelleen mieleen".  Taas saa kokea edelläkuvatun unohtamisen ihmeen, ja alkaa aivan sama prosessi kuin tupakointitappauksessakin. Loppu tapahtuukin sitten ihan samalla menetelmällä kuin tupakoinnin kopettaminen.

Siis tässä on nyt kyse tapauksesta missä on jonkinasteisia vaikeuksia alkoholin kanssa, ja haluaisi lopettaa tai vähentää.
Jos sen sijaan haluaakin ottaa ryypyn, niin siitä vaan, itsensä ja minun terveydeksi.

Tämä kaikki perustuu siihen, että myrkytön elämä on luonnollista elämää myrkytettyyn verrattuna, ja sisimmässämme on jokin joka tietää tämän.

Monien ihmisten monipuolinen kokemus, mutta harvat teoriat, viittaa siihen, että tämän voiman vapauttaa meidän spirituaalisen puolemme harjoittaminen. Minä kutsun sitä mielelläni hartauselämäksi, vaikka tunnen tarvetta sanoutua irti uskonnollisista hartauksista, koska en näe niihin kuuluvia opinkappaleita mitenkään mielekkäiksi.

Erilainen näkökulma

Nykytiede analysoi toimintojamme eri tasojen paradigmalla. Viimeksi pari päivää sitten  televisio-ohjelmassa "Mikä meitä hallitsee" käytettiin paljon käsiteparia "tietoinen mieli" ja "tiedostamaton mieli", sekä selviteltiin näiden toimintojen yhteyksiä aivojen eri osien toimintaan- sehän on sitä aivootutkimusta, jolla oletetaan selivitettävän viimeisetkin salat ihmisen käyttäytymisestä. (Ohjelma on muuten jonkin aikaa vielä nähtävissä Ylen Areenalla).
Ne ovat ihan hyviä ja varteenotettavia näkökulmia. 
 Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut sellaisista näkökulmista joissa tulokset osoitetaan mittalaitteilla ja monimutkaisilla analyyseilla.
Olen etsimässä näkökulmaa joka kuvaa ihmistä (minua!) sellaisena kuin tämä itsensä kokee.
 Ja tämä on tähän mennessä löytynyt:  ei ole mitään tiedostavaa ja tiedostamatonta mieltä, vaan on mieli, joka on kolmen pinnan rajoittama, ja tähän mieleen tulee alituiseen ehdotuksia kaikilta kolmelta taholta.  Kuvaamissani esimerkeissä tapahtui se, että mieleen, eräänlaisen rentouttamisen keinoin, pääsi nyt tavallista enemmän aineistoa siltä siihen saakka unohduksissa olleelta spirituaaliselta puolelta. Ilmeisesti sitä yrittävät tiedemiehet juuri ahtaa "tiedostamattoman" käsitteen sisään.
Mutta asia on pikemminkin niin, että mieli on määrätyn asteisessa unessa niin kauan kunnes se vapautuu ottamaan vastaan virikkeitä kaikilta tahoilta.
Tämän voinee jokainen uskonnollisen herätyksen kokenut vahvistaa, niin olen ainakin ymmrtänyt monien heidän todistuksistaan.
Mutta meditaatio taitaa siltikin olla lähinnä luonnonmukainen tie sen toteutumisen.