Arkeologia paljastaa kirjoitukset

Eksegetiikka (muinaiskreikaksi ἐξηγέομαι eksēgeomai "johdattaa", "selittää", "kuvata yksityiskohtaisesti") on teologian osa-alue, joka tutkii ja tulkitsee kirjoituksia, erityisesti uskontojen pyhiä kirjoituksia, kriittisesti.

Eero Junkkaala on kirjoittanut seuraavan luonnehdinnan suomalaisen raamattu-eksegetiikan tilanteesta 1990-luvulla. Otaksun että se kuvaa tilannetta kokolailla maailmanlaajuisestikin. Se on julkaistu Teologisessa aikakausilehdessä:

"Vähän yleistäen voidaan sanoa, että 1950-luvulla Israelin historian
oppikirjat aloitettiin Abrahamin ajasta, 1960-luvulla Mooseksen ja
Joosuan ajasta, 1970-luvulla Tuomarien tai Daavidin ajasta ja 1980-
luvulla tuota historiaa ei enää löytynyt lainkaan ennen pakkosiirto-
laisuuden aikaa. 1990-luvulla eväät ovat täysin levällään. Vaikka yk-
sinkertaistukset eivät koskaan täysin vastaa todellisuutta, luonnehdinta kuvaa kehityksen suuntaa ja erityisesti sen erästä haaraa. Viime vuosina on julkaistu niin monta perinteisen Israelin historian täysin romuttavaa kirjaa, että vanhan näkemyksen edustajat ovat joutuneet altavastaajiksi."

2000-luvulla on alalla myös kerennyt tapahtua yhtä ja toista mielenkiintoista.

 Lukutaito ja raamatunlukutaito

On osoittautunut, että "raamatunlukutaito" on jotain aivan muuta kuin sitä, mitä lukutaidolla tavallisesti ymmärretään. Siinä ei nimittäin ole lupa ymmärtää lukemaansa kirjaimellisesti, vaan kaikella on symbolinen merkitys. Ei siis ole lupa tehdä sellaisia johtopäätöksiä kuin tavallisesti luetusta tehdään, vaan aina on huomioitava että Jumala on puuttunut asioihin kesken kaiken ja aikaansaada oman mielensä mukaisen tuloksen.
Todellisuudessa jumalallisen vaikutuksen on vetänyt siihen kirjoittaja ajaakseen oman kantansa tulkinnassa läpi.

Sellaiselle ei-uskovaiselle, joka vaivautuu lukemaan Raamatusta sen osan joka käsittelee Israelin historiaa pakkosiirtolaisuuteen saakka, sekä tutustumaan siihen, mitä arkeologinen tutkimus on siitä paljastanut, aukenee kuitenkin asioista seuraavanlainen kuva:

Noina kaukaisina aikoina Lähi-itä, jonka keskeisiä alueita juuri Palestiina on, eli vilkasta kehityskautta.  Väestönkasvu näyttää olleen sen verran  intensiivistä, että maista ja alueista tuli ajoittain pulaa, mikä aiheutti jatkuvaa nahinointia eri kansojen ja kansanryhmien välillä. Niitä kertomuksiahan Raamattukin on tulvillaan.
Myöskin rauhallisia aikoja näyttää olleen, ja niiden kaikki hyvät seuraukset ovat luettavissa sekä Raamatusta että arkeologien todistuksista: ihmiset näyttivät pyrkineen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.
Siitä kertovat tiedot ristiinnaimisista, josta on lukuisia tietoja sekä Raamatussa että arkeologisissa todisteissa. Myös uskontojen rinnakkaiselo näyttää olleen ajoittain aivan saumatonta. Siitä myös sekä Raamattu että arkeologia todistavat yhtäpitävästi. Arkeologiset todisteet ovat pakottaneet ottamaan nämä tiedot vakavasti, kun ne on aikaisemmin pystytty selittämään merkityksettömiksi.
Sanalla sanoen näyttää olleen maan tapa, vai pitääkö sanoa maanosan tapa, että jokaisella heimolla oli omat jumalansa, ja että tämä tunnustettiin myös naapurien keskuudessa. Ja sitä kunnioitettiin, ilmeni myös siten, että ristiinnaineiden perhepiireissä saatettiin  jopa palvoa useita eri jumalia ilman, että perhesopu siitä kärsi. Tästäkin on todisteita Raamatussa vaikka millä mitalla, ja tämänkin on arkeologia vahvistanut ja pakottanut vihdoinkin ottamaan todesta.
 On syytä painottaa, puhumme tapahtumista alueella minkä kuitenkin Vanhan testamentin mukaan katsotaan kuuluneen Jahve-uskonnon valtapiiriin.

Tietoja edellämainituista on päässyt pujahtamaan kertomuksiin aina patriarkkataruista lähtien. Jaakobin ei mainita nähneen mitenkään uskonnollisena ongelmana sitä, että hänen lempivaimonsa Raakel oli varastanut isänsä kotijumalat, vaikka asiasta muuten melkoinen mekkala nousikin.
Suorastaan liikuttava on kertomus Salomon temppelinrakennuspuuhista ja yhteistyöstä Tyyron kuninkaan Huuramin kanssa.  Mittavien setripuukauppojen lisäksi kuningas ilomielin lähettää avuksi Huuram-Aabin, monitaitoisen rakennusmestarin, jonka mainitaan olleen daanilaisen (siis israelilaisen) naisen seka-avioliitossa syntynyt poika. Ja kaikki tämä kauniiden ja siunaavien sanojen saattamana. Teemamme kannalta kuvaavaa on, että Huuram (joka ei siis varmuudella ollut itse jahvelainen) ylistää Israelin jumalaa, joka on antanut Daavidille niin viisaan pojan joka on päättänyt rakentaa temppelin Jahvelle.
Mitään ristiriitaa ei nähty Salomon eikä Huuramin puolelta siinä, että siltikin palvottiin eri jumalia. Se kertakaikkiaan suotiin toiselle!

Kaiken kaikkiaan, saarnoihin ja sanaselityksiin perustunut kuvamme Israelin historiasta oli sellainen, että Jehova oli alusta asti laatinut selväpiirteiset säännöt palvoa vain itseään, ja kaikki vastoinkäymiset jotka kohtasivat kansaa ja yksityisiä kansalaisia, aiheutuivat juuri siitä että se oli alvariinsa rikkomassa tätä käskyä.

Arkeologian terästämän historiantuntemuksen ja Raamatun lähdekriittisen tutkimisen perusteella muotoutuva kuva sitävastoin on sellainen, että ainakin ajalla ennen pakkosiirtolaisuutta Palestiinassa vallitsi aivan samanlainen status quo kuin missä muualla hyvänsä asuinalueiden ja jumalten suhteen; asuinalueista väliin tapeltiin, väliin neuvoteltiin rauhallisesti, ja jumalat olivat paikallisia ja kansallisia, eivätkä edes pyrkineet tunkemaan toistensa tontille.
Se, että 5. Moos.:ta vanhemmat tiedot kertovat joskus Jahven mustasukkaisuudesta, saattaa olla ihan yleinen maan tapa sekin; onko tietoja siitä mitä muiden kansojen paikallisjumalat vaativat a.o. kansalaisilta, ehkä ne olivat yhtä mustasukkaisia omistaan kuin Jehova konsanaan.  Tietoja ei ole kun ei ole kirjoituksia.

Mutta se näyttääkin tälle mustasukkaisuudelle olevan ominaista, että sitä vaadittiin määrättyjen rajojen sisällä, ja varsinkin rauhallisina aikoina sen ei annettu häiritä kanssakäymistä muukalaisten kanssa. Tämähän merkitsi ilman muuta toisten jumalten kunnioittamista!
Kaikki mihin juutalaisuus ja kristillisyys perustaa, on lanseerattu Mooseksen kirjoissa.
 Ja niiden toimitustyö on tehty objektiivisuuden kannalta kompromettoivissa oloissa pakkosiirtolaisuuden ajalla.

Mooses tauluineen.