Uskolla ei ole sisältöä.
Usko ei tarvitse sisältöä.Kun katsotaan niitä epäkohtia mitä uskonto on tuonut mukanaan ja aiheuttanut, voisi luulla, että siitä luopuminen olisi ratkaisu.
Mutta ei olekaan. Se on nähty. Kun uskonnosta luovutaan, mikä merkitsee että sen harjoittamisesta lakataan, herätäänkin keskellä tyhjää tilaa.
Sitä yritetään sitten täyttää vaikka millä ja yksi seuraus on että kapakat täyttyvät.
Ristiriita on alkanut jo uskonnon aikana, sen siemen ja alku on itsensä uskonnon olemuksessa, siinä, kun ei "tyydytä" uskomaan, vaan aletaan heti järkeistämään sitä.
Uskonoppi on kaiken pahan alku ja juuri tässä suhteessa.
Opilla viekoitellaan ihminen pois elämästä yhtä oman olemuksensa puolista, viekoitellaan perustelemaan itselleen, että miksi uskoo.
Mutta "miksi" ja muut kysymykset kuuluvat sielulliselle puolelle meissä, järkitajuntaan, (eikä patanjalilaisessa mielessä, vaan trialistisen katsomuksen mielessä joka näkee sekä molemmat, järkitajunnan että uskon, tasaveroisina itsemme puolina).
Sielu järkeilee, henki uskoo, sillä siisti. keholla on sitten omat tuntemuksensa, ja tässä tarkastelussa sielu ja henki tuntuvat usein olevan kaksi vastakkaista napaa. Mutta ei ole vastakkaisia napoja, kolmiossa on kolme sivua ja kolme kulmaa, jotka liittyvät toisiinsa toisin kuin kyynäräkepin kaksi päätä. Kolmiossa toteutuu se "portaaton säätö" joka loppujenlopuksi onkin juuri olennaista kaikessa luonnossa.
