Luonto on alituista muuttumista
Kehitysvaihe liittyy toiseen, loputtomasti.
Tätä ei ole vaikeaa ymmärtää fyysisen maailman osalta. On selvää, että jokaisessa paperiarkissa on jäljellä paljonkin siitä puusta, joka on sen tekemiseksi hakattu metsästä. Jokaisessa auton romussa on jäljellä metallia, ja juuri sitä metallia joka on peräisin kaivoksista, mistä se on louhittu juuri niitä varten.
Hermeettinen laki
Kun näin on elottomassa maailmassa, niin samoin täytyy olla myös elollisessa, biologisessa maailmassa. Se on hermeettinen laki.On, kuten Juice Leskinen runoili, että "ihminen on sitä mitä hän syö". Samaten nauttimamme henkinen ravinto määrää sen mitä olemme.
Se ilmenee alituiseen kulttuuriperimänä, jonka mukaan orientoidumme, ja joka ilmenee viimeistään sitten kun tekemisiämme aletaan postuumisti analysoida.
Jos ja kun näin joudumme pitämään elollisen evolutiivista kehitystä totena, siitä seuraa, että myös itsessämme on läsnä kaikki lajimme aikaisemmat kehitysvaiheet.
Ei siis ainoastaan se kulttuuriperimä jonka kukin meistä on itseensä elinaikanaan kerennyt imeä, vaan todella se kokonaisuus minkä biologinen historiamme muodostaa.
Ja siihen historiaan kuuluu valtaisa määrä muutoksia sekä fyysisessä että psyykkisessä rakenteessamme
Tässä ei ole siis kyseessä ainoastaan se "sukupolvien ketju", jolla ymmärrämme lähinnä kehitysvaiheitamme ihmislajina, vaan jotakin joka on todella alkanut kauempaa kuin 200 000 v sitten, jolloin (erään laskelman mukaan) ihmiskunnan elinkaari on alkanut. Kysymys ei siis ole satojen tuhansien vuosien kehityksestä, vaan miljoonien, tuhansien miljoonien...
Lyhyesti sanottuna ja karkeasti jaoteltuna meissä on saman aikaisesti läsnä mato, nelijalkainen hännällinen eläin ja nykyihminen..
"Ne löytyvät sieltä, vaikka sitten olisivat ilmi sodassa keskenään", totesi Eino Kaila kirjassa Persoonallisuus (muistinvarainen lainaus).
Kaila totesi myös, että kun regressio alkaa, niin ensimmäisenä häipyvät viimeksi muodostuneet kerrostumat, joita ovat tietysti kaikki kulttuuristamme omaksuttu kuten verbaaliset kykymme.
Dualismin vaikutus
Dualistinen ihmiskäsitys syrjäyttää fataalilla tavalla edellä mainitun tosiasia-aineiston.Dualismi alkaa siitä, kun sellaisuuteen syntynyt ihminen vaatii yhtäkkistä ja kertakaikkista selitystä kaikelle havaitsemalleen. Omaa kyky tutkia ei riitä pitkälle kenelläkään meistä, ja siksi kulttuuriperimä on tarpeen.
Mutta niin välttämätön kuin se onkin kehityksen kannalta, niin sen mukana hyväksytään selityksiä ja käsityksiä, jotka ovat muodostuneet aikaisemman, puutteellisemman aineiston perusteella.
Tieteellinen kehitys on tukeutunut muutokseen, uskonnollinen vastustaa sitä.
Edistyksellisimmät ihmiset ovat aina kyseenalaistaneet aikaisemmat saavutukset, ja kerta toisensa jälkeen on paljastunut että senkin on tuottanut kaltaisemme sellaisuuden keskelle syntyneet ihmiset, joilla ei ole ollut kykyä yhtään sen laajempiin näkemyksiin kuin mitä meillä itsellämme nyt on.
Tiedämme, että kaikki mekaanisetkin keksinnöt ja innovaatiot ovat vaatineet tekijöiltään suunnattoman määrän ponnistuksia, taistelua ja uhrauksia tullakseen lopulta hyväksytyiksi.
Mutta uskontojen saralla kehitys on toisenlaista; siinä suorastaan edellytetään, että vanhoista käsityksistä pidetään kiinni.
Kun tulen, pyörän, auran ja automobiilin vastustajat voidaan rauhassa unohtaa, niin uskontoon suorastaan ympätään näitä edistyksen vastustajia. Ne ovat juuri niitä pyhiä miehiä, joiden uskon lujuutta ylistetään kaunein sanakääntein.
Perusteellisempi tarkastelu osoittaa, että esmes kymmenenä käskynä tutuksi tullut Mooseksen lain katkelma on, kiistämättömästä kaunokirjallisesta arvostaan huolimatta, todellinen taantumuksen vakiinnuttamis-asiakirja.
"Minä olen Herra, sinun jumalasi, älä pidä muita jumalia" "Kunnioita isääsi ja äitiäsi"
jne.
Mitä tämä on muuta kuin väite, että uskokaa iankaikkisesti se, mitä me, tämän kirjoittajat, uskomme ja teille.
Johonkin lehtien väliin piiloutuu se fakta, että myös he olivat sellaisuuteen syntyneitä.
Siten I, II, III, IV ja V Mooseksen kirja, Koraani, Dhammapada, Gilgames, Bhagavad gita ja mitä kaikkia niitä onkaan, on sijoitettava kansatieteelliseen hyllyyn kirjastossa. Mitään jumalallista ilmoitusta ei yksikään niistä sisällä.
Tarkasti ottaen, ei yksikään niistä edes yritä todistaa sitä tavalla joka täyttäisi todistamisen kriteerit, ne vain esittävät kukin oman tarinansa.
Sitäkään tosiasiaa ei voi kiistää, että kyseiset teokset ovat, ja ovat olleet kautta historian, isossa osassa ihmisten hartauselämässä. Nykyisin koko tämä osa kulttuuriamme kietoutuu niihin.
Ja ne ovat kietoneet hartauselämän niihin jumaliin, joista ne kertovat.
Koska hartauselämällä on tällainen kytkös, niin sitä mukaa kun kirjoitusten välittämän tiedon totuusarvo jumalineen ja ihmeineen on jouduttu kiistämään, on myös hartauselämä heitetty historian roskatunkiolle.
Trialismin pyrkimys: tasapuolista huoltoa
Kolme puoltamme vaatii kukin oman osansa.
Siihen ei kuulu pelkästään niiden puolien ravitseminen, vaan myös niiden käyttäminen, harjoitus.
Ei keho pelkästään ravitsemalla pysy kunnossa, se vaatii myös liikuntaa.
Ei yksikään ns. sielullisista l. henkisistä kyvyistämme pysy kuosissaan jos sitä pelkästään ruokitaan yhä uusilla virikkeillä, mutta ei koskaan käytetä.
Ei ole mahdollista, että henkemme kukoistaisi pelkästään sitä ravitsemalla.
Sitä kuitenkin tekee jatkuvalla syötöllä tämä dualistinen kulttuurimme.
Dualistinen tarkastelukulma on jättänyt pimentoon sen, mitä harauselämässä ollaan tekemässä, siirtämällä se nimikkeen "jumalan palvominen" alle.
Siitä syystä tasapainoinen ihminen on niin harvinainen ilmiö nykymaailmassa.