Roomalaiskirjeen 7 luku selitettynä
Eräs kristinuskon eksytyksiä pelkistyy Roomalaiskirjeen synti-käsitteen määrittelyssä.
Tässä selostus sen 7. luvusta jae jakeelta. Varsinainen epistolateksti on copy-pastettu ja olen kursivoinut jakeet, kun taas normaaliteksti edustaa minun kommenttejani.
Laki ja synti
7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse." [2. Moos. 20:17; Room. 3:20]
Pankaa merkille, että P. puhuu minäkohtaisesti, "tulin tuntemaan synnin".
Siis ilman lakia ei ollut synnin tuntoa!
Se ei pidä paikkaansa missään mielessä.
Paavalin pohdinta vain johtuu siitä että hänen oma kokemuksensa ei ulottunut aikaan jolloin ei ollut lakia, koska sitä oli hänelle paasattu niin kauan kuin muisti ylsi.
Paavali oli syntynyt tämän maailman _sellaisuuden_ keskelle. Niin kuin me kaikki.
8 Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. [Joh. 15:22; Room. 4:15]
Siis että "minulla" tai ihmisillä yleesä ei himoja ennen lakia?
Tämä nyt on yksinkertaisesti käsittämätön, jollei sitten valheellinen, toteamus
9 Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon
10 ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman. [3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]
Jos ei kuoleminen tarkoita sananmukaisesti kierrätykseen siirtymistä, niin tämä nyt on tyypillistä vastaheränneen hihhulointia voimakkailla kielikuvilla. Konkreettisesta kuolemasta ei P:lla voinut olla kokemusta, jollei hän sitten ollut sielunvaelluksen kannattajia (ei täytin poissuljettua)
11 Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut. [1. Moos. 3:13]
Tässä synti hiipii tuonpuoleisen kautta kuvaan mukaan; ei olekaan kysymys minun ominaisuudesta vaan jonkin ulkopuolisen, hengen..
12 Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä. [Ps. 19:8,9; 1. Tim. 1:8]
Kipuilua sen johdosta että synnintunnon todellinen olemus on jäänyt pimentoon. Mihin?
13 Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman? Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi.
Sen jälkiselittelyä, että synti oli sittenkin ollut jollakin tavalla läsnä ennen lain saapumista, laki oli vain paljastanut sen.
14 Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. [Ps. 51:7; Room. 3:9]
”Laki on hengellinen”, siis jostakin minän ulkopuolelta tullut, ja yhteiskunnallisella tasolla jostakin yhteisön ulkopuolelta tullut. Mutta juuri se on täysin epätieteellinen väittämä, moraalisäännöt (ja niiden myötä synnintunto) ovat mitä suurimmassa määrin yhteisöjen sisäisiä!
Tarvitseeko tätä selittää?
15 En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. [Gal. 5:17]
No nyt katosi ote todellisuuteen tyystin...
16 Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä.
Kun myönnän, siis olen jotain mieltä lain hyvyydestä, ilmaisen hyväksyväni kollektiivisen synintunnon minua kohtaan aiheuttaman painostuksen...
17 Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.
..mutta en pysty ratkaisemaan sitä ristiriitaa että olen sisimmässäni siitä eri mieltä.
Se on todellinen ristiriita, mutta perustana sille on, että minä, kuten kaikki syntynyt, tuntee itsensä liian pieneksi. Tämä ilmenee siten, että aina huomaan, kaikki me huomaamme, tehneeni väärin, koska vaatimus tulee siltä tasolta jolle emme vielä ole yltäneet. Tämähän on jatkuva olotila, ja sitä kuvaa lapsen vaatteet jotka ovat kahta numeroa liian isot, kun ei ole vielä kasvanut niiden mittoihin, mutta odotahan...
18 Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. [1. Moos. 6:5]
Kun sitä ei näe omana itseen kuuluvana ominaisuutena, se on näköjään nähtävä tällä tavalla. Tahtoisin mutten pysty, no niinhän lapsikin tahtoisi olla isompi kuin on, vaan ei pysty, ja tässä pystymättömyys on konkreettista kahta numeroa liian pienenä olemista.
19 En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
Olisi hyvä havaita ja tunnistaa se "minä" joka tässä tahtoo ja ei tahdo
20 Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Tässä nyt huipentuu se dualismi; synti, joka aiempana oli hengen toimesta ilmaantunut minuun, onkin nyt sitä varsinaista minua ja määrää käyttäytymiseni.
21 Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.
Tähän nyt voi jo yhtyäkin, onhan tuollainen laki selvästi havaittavissa...
22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, [Ps. 119:35]
23 mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. [Jaak. 4:1; 1. Piet. 2:11]
...mutta mitä mitä, minussa, ts. minun sisimmässäni, asuu ja vaikuttaa synti, mutta, se sotii "sisimpäni lakia" vastaan.
Eikö olisi parempi tunnustaa että se hengen sanoma mitä tässä ajetaan takaa on sittenkin omaa sisintäni, siis oman henkeni tuotosta!
Koko paavalilainen himphamppu on seurausta siitä että hänen dualistisessa ajattelussaan ihminen on fyysis-sielullinen kokonaisuus.
Trialistinen paradigma
paljastaa ihmiselle hänen luontonsa kolminaisuuden, ts fyysisen, psyykkisen ja hengellisen. Se tapahtuu, koska meditaatiossa nämä puolet ovat yksinkertaisesti läsnä ja näkyvissä, kaikki yhtä aikaa.
