Sellaisuus ja meditaatio.

Miksi meditoida?

Meditaatio

Wikipediassa on asiallinen ja kattava kuvaus meditaatiosta.

Se toteaa aluksi, että "meditaatio terminä viittaa suureen kirjoon erilaisia harjoituksia...."
ja että "päämääränä voi olla saavuttaa hyötyä, oppia tiedostamaan mielen sisältö..., tai pelkkä harjoitus itsessään voi jo olla pämäärä."
Listasta on vielä jäänyt pois yksi yleisesti mielletty päämäärä, nimittäin uskonnollinen, mikä usein ilmaistaan "tietoisena pyrkimisenä lähelle jumalaa" .


Nämä käsitykset ovat syntyneet pitkän historian kuluessa vuorovaikutussuhteessa, mikä selittää niiden lukuisuuden.

Karkeasti ottaen päämäärän voi kuvata joko mielen hallinnaksi, tai alistumiseksi jumalalle, mutta kumpi valitaankin, yksi on aina kuvassa mukana, nimittäin hiljentyminen.

Meditaation oppaita on tietysti myös saatavilla runsas kirjo.
Meditaation tekniikan kannalta ottaen ne ovat kaikki hyviä.
Vaarana niissä kaikissa on juuri tuo päämäärien kuvaus, joka sisältää ideologisia aspekteja.

Miksi todellakin meditoida?

Tämän karikon voi parhaiten kiertää kun pitää mielessä sen universaalin perustelun, joka varmasti yhdistää kaikkia meditoijia:
Minä tarvitsen sitä.
On havaittu, että mikään inhimillinen toiminta ei ole ymmärrettävissä jos sitä ei voi yhdistää johonkin joka sanelee, että on käyttäydyttävä juuri noin eikä toisin; tämä pätee läpi yhteiskunnan ja sovellettuna koko luomakuntaan. Sekä biologia että yhteiskuntatieteet sisältävät katkeamattomina ketjuina erilaisia syy-seuraus-suhteita. Jokainen niistä on palautettavissa käsitteeseen tarve:
Kun syy-seuraussuhteen jäljille päästään millä hyvänsä tasolla, on varmaa, että sen päästä löytyy aina jotakin jota voidaan kuvata sanalla "tarve". Olkoonpa sitten inhimillinen tai eläimellinen.
Maailmankaikkeuden tapahtumat on kiedottu toisiinsa syy-seuraussuhteilla.

Kun meditaatiotakin ajattelee tästä tarpeen lähtökohdasta käsin, voi helposti sivuuttaa ideologiset perustelut, ja yksinkertaisesti etsiä sellainen opas joka itseä miellyttää!

Löysin kerran netistä sivuston "Huuhaavapaa meditointi".
Valitettavasti tämä saitti näyttää sittemmin kätketyn Facebookin uumeniin.
Ei olisi kannattanut, se oli hyvä sivu ja sisälsi käyttökelpoisia ohjeita ilman teologisia ja teosofisia kommervenkkejä.

En tiedä, miten helppoa tai vaikeata kullakin meditaation suunnalla tai koulukunnalla on perustella omaa näkemystään meditaation tarpeesta.
Minkäänlaista yksimielisyyttä ei asiasta kuitenkaan nä'ytä saavutetun.
Selitykset ja perustelut kumoavat toinen toisiaan.

Meditaatio ja trialistinen paradigma

Trialistisen paradigman kautta tarkasteltuna asia on niin yksinkertainen, että meditaatio on juuri tasapainon tavoittelua kolmion sivujen välillä.
Kun trialistinen paradigma paljastaa sisäisen kolminaisuutemme, se herättää heti kysymyksen, missä piilee se kolmas sivu jota ei näytä kun kaikkialla puhutaan henkisestä (joskus toki henkis-hengellisestä) ja lihallisesta ts fyysisestä.

Rautalangasta:

-Kun kokonaisuus "ihminen" on kolmio, joka muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä sivusata,
-kun nämä vaativat kaikki alinomaan mielen huomion kukin itselleen, ja
-kun jokin niistä on mielessä aina voitolla,
-niin meditaatio on yksinkertaisesti harmoninen tila missä mieli rauhoittuu aistimaan nämä kolme sivuaan samanaikaisesti ja tasapuolisesti. 
Toisin sanoen kokee koko olemassaolonsa, eikä vain jotakin senhetkistä tunnelmaa.


"Joogaan" kuuluu fyysisiä ja henkisiä harjoituksia.
Tosin asia on moneen kertaan sekoitettu aikojen kuluessa.
Kun Patanjali kirjoitti Joga Sutransa, syntyi yksinkertainen opaskirja, joka oli selkeydessään verrattavissa keittokirjaan (ja sisälsi myös yhtä vähän tai paljon mitään filosofiaa kuin keittokirja).
Mutta kun intialaiset ylihengellistyneet gurut pääsivät sitä tulkitsemaan, siihen ympättiin ties mitä tarustosta johdettuja postulaatteja. Ja kun sitten länsimaiset lähetyssaarnaajat pääsivät sitä kääntämään, he näkivät kaiken oman mystiikkansa silmälasien läpi, eikä muuta tarvittu: jooga yksinkertaisena menetelmänä peittyi mystiikan alle. Samaan syssyyn se muuttui suurelle yleisölle käsittämättömäksi höpinäksi.
Tästä on mm. sellainen seuraus, että tänäkin päivänä kristillisissä piireissä ihmisiä pelotellaan meditaation vaaroilla, selittämällä, että se on eräs muoto paholaisen palvontaa, ja niinollen suurinta syntiä mitä voi tehdä.

Kaikki olisi tietysti käynyt hyvin jos toimittajina olisi kaikissa vaiheissa ollut omakohtaisesti meditaation tarpeen tuntevia ihmisiä.
Mutta kun ei ollut.

Kaiken väärinkäsityksen perustana on kuitenkin ihmiskäsityksen dualisoituminen, joka päätyy oman olemassaolon kaksinapaiseen tulkintaan: Kolmio oli kadotettu, sen yksi kulma oli kahta ääripäätä yhdistävän janan takana. Ja tämähän on tapahtunut sekä idässä että lännessä, sillä Patanjalin kuten muidenki meditaation kuvaajien maailmankuvat ovat selvästi dualistiset.

Me olemme kaikki syntyneet sellaisuuteen.
Tätä sellaisuutta ympäröivät kulttuurit eivät kuitenkaan ole antaneet kenenkään meistä kokea, vaan sellaisuuden sijaan minun ja useimpien lukijoiden tajuntaa on alkanut herättelemään liperikaulainen mies joka, kaataen napolla vettä päähämme, selitti läsnäolevalle pienjoukolle miten sellaisuus on käsitettävä, ja vannotti kaikkia parhaansa mukaan opettamaan sen meille itse kullekin.

Selitetty, tulkittu sellaisuus ei kuitenkaan ole sellaisuutta ensinkään.

Selittely on hälyä joka estää kokemasta sellaisuutta.

Tähän siis tarvitsemme meditaatiota:

Vaientamalla kaiken ulkopuolisen hälyn meditaatio palauttaa meille sellaisuuden.