Sellaisuus ja meditaatio.

Miksi meditoida?

Meditaatio

Wikipediassa on asiallinen ja kattava kuvaus meditaatiosta.

Se toteaa aluksi, että "meditaatio terminä viittaa suureen kirjoon erilaisia harjoituksia...."
ja että "päämääränä voi olla saavuttaa hyötyä, oppia tiedostamaan mielen sisältö..., tai pelkkä harjoitus itsessään voi jo olla pämäärä."
Listasta on vielä jäänyt pois yksi yleisesti mielletty päämäärä, nimittäin uskonnollinen, mikä usein ilmaistaan "tietoisena pyrkimisenä lähelle jumalaa" .


Nämä käsitykset ovat syntyneet pitkän historian kuluessa vuorovaikutussuhteessa, mikä selittää niiden lukuisuuden.

Karkeasti ottaen päämäärän voi kuvata joko mielen hallinnaksi, tai alistumiseksi jumalalle, mutta kumpi valitaankin, yksi on aina kuvassa mukana, nimittäin hiljentyminen.

Meditaation oppaita on tietysti myös saatavilla runsas kirjo.
Meditaation tekniikan kannalta ottaen ne ovat kaikki hyviä.
Vaarana niissä kaikissa on juuri tuo päämäärien kuvaus, joka sisältää ideologisia aspekteja.

Miksi todellakin meditoida?

Tämän karikon voi parhaiten kiertää kun pitää mielessä sen universaalin perustelun, joka varmasti yhdistää kaikkia meditoijia:
Minä tarvitsen sitä.
On havaittu, että mikään inhimillinen toiminta ei ole ymmärrettävissä jos sitä ei voi yhdistää johonkin joka sanelee, että on käyttäydyttävä juuri noin eikä toisin; tämä pätee läpi yhteiskunnan ja sovellettuna koko luomakuntaan. Sekä biologia että yhteiskuntatieteet sisältävät katkeamattomina ketjuina erilaisia syy-seuraus-suhteita. Jokainen niistä on palautettavissa käsitteeseen tarve:
Kun syy-seuraussuhteen jäljille päästään millä hyvänsä tasolla, on varmaa, että sen päästä löytyy aina jotakin jota voidaan kuvata sanalla "tarve". Olkoonpa sitten inhimillinen tai eläimellinen.
Maailmankaikkeuden tapahtumat on kiedottu toisiinsa syy-seuraussuhteilla.

Kun meditaatiotakin ajattelee tästä tarpeen lähtökohdasta käsin, voi helposti sivuuttaa ideologiset perustelut, ja yksinkertaisesti etsiä sellainen opas joka itseä miellyttää!

Löysin kerran netistä sivuston "Huuhaavapaa meditointi".
Valitettavasti tämä saitti näyttää sittemmin kätketyn Facebookin uumeniin.
Ei olisi kannattanut, se oli hyvä sivu ja sisälsi käyttökelpoisia ohjeita ilman teologisia ja teosofisia kommervenkkejä.

En tiedä, miten helppoa tai vaikeata kullakin meditaation suunnalla tai koulukunnalla on perustella omaa näkemystään meditaation tarpeesta.
Minkäänlaista yksimielisyyttä ei asiasta kuitenkaan nä'ytä saavutetun.
Selitykset ja perustelut kumoavat toinen toisiaan.

Meditaatio ja trialistinen paradigma

Trialistisen paradigman kautta tarkasteltuna asia on niin yksinkertainen, että meditaatio on juuri tasapainon tavoittelua kolmion sivujen välillä.
Kun trialistinen paradigma paljastaa sisäisen kolminaisuutemme, se herättää heti kysymyksen, missä piilee se kolmas sivu jota ei näytä kun kaikkialla puhutaan henkisestä (joskus toki henkis-hengellisestä) ja lihallisesta ts fyysisestä.

Rautalangasta:

-Kun kokonaisuus "ihminen" on kolmio, joka muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä sivusata,
-kun nämä vaativat kaikki alinomaan mielen huomion kukin itselleen, ja
-kun jokin niistä on mielessä aina voitolla,
-niin meditaatio on yksinkertaisesti harmoninen tila missä mieli rauhoittuu aistimaan nämä kolme sivuaan samanaikaisesti ja tasapuolisesti. 
Toisin sanoen kokee koko olemassaolonsa, eikä vain jotakin senhetkistä tunnelmaa.


"Joogaan" kuuluu fyysisiä ja henkisiä harjoituksia.
Tosin asia on moneen kertaan sekoitettu aikojen kuluessa.
Kun Patanjali kirjoitti Joga Sutransa, syntyi yksinkertainen opaskirja, joka oli selkeydessään verrattavissa keittokirjaan (ja sisälsi myös yhtä vähän tai paljon mitään filosofiaa kuin keittokirja).
Mutta kun intialaiset ylihengellistyneet gurut pääsivät sitä tulkitsemaan, siihen ympättiin ties mitä tarustosta johdettuja postulaatteja. Ja kun sitten länsimaiset lähetyssaarnaajat pääsivät sitä kääntämään, he näkivät kaiken oman mystiikkansa silmälasien läpi, eikä muuta tarvittu: jooga yksinkertaisena menetelmänä peittyi mystiikan alle. Samaan syssyyn se muuttui suurelle yleisölle käsittämättömäksi höpinäksi.
Tästä on mm. sellainen seuraus, että tänäkin päivänä kristillisissä piireissä ihmisiä pelotellaan meditaation vaaroilla, selittämällä, että se on eräs muoto paholaisen palvontaa, ja niinollen suurinta syntiä mitä voi tehdä.

Kaikki olisi tietysti käynyt hyvin jos toimittajina olisi kaikissa vaiheissa ollut omakohtaisesti meditaation tarpeen tuntevia ihmisiä.
Mutta kun ei ollut.

Kaiken väärinkäsityksen perustana on kuitenkin ihmiskäsityksen dualisoituminen, joka päätyy oman olemassaolon kaksinapaiseen tulkintaan: Kolmio oli kadotettu, sen yksi kulma oli kahta ääripäätä yhdistävän janan takana. Ja tämähän on tapahtunut sekä idässä että lännessä, sillä Patanjalin kuten muidenki meditaation kuvaajien maailmankuvat ovat selvästi dualistiset.

Me olemme kaikki syntyneet sellaisuuteen.
Tätä sellaisuutta ympäröivät kulttuurit eivät kuitenkaan ole antaneet kenenkään meistä kokea, vaan sellaisuuden sijaan minun ja useimpien lukijoiden tajuntaa on alkanut herättelemään liperikaulainen mies joka, kaataen napolla vettä päähämme, selitti läsnäolevalle pienjoukolle miten sellaisuus on käsitettävä, ja vannotti kaikkia parhaansa mukaan opettamaan sen meille itse kullekin.

Selitetty, tulkittu sellaisuus ei kuitenkaan ole sellaisuutta ensinkään.

Selittely on hälyä joka estää kokemasta sellaisuutta.

Tähän siis tarvitsemme meditaatiota:

Vaientamalla kaiken ulkopuolisen hälyn meditaatio palauttaa meille sellaisuuden.

Patanjali, Jooga ja Trialismi

 Joga - sutrien arviointia

Patanjalin Joga sutrat - vihkosta pidetään meditaatiokirjojen klassikkona.
Siitä on monenlaisia suomenneoksia, ja suurimmassa osassa niistä häiritsee se, että kääntäjinä on eri vaiheissa ollut sekä lähetyssaarnaajia että itämaiseen mytologiaan viehättyneitä "hengen miehiä", jotka kaikki ovat taipuvaisia näkemään suurta symboliikkaa ja salattuja merkityksiä sielläkin missä on vain selvää käytännön ohjetta.

Minä hoksasin ensimmäisen kerran jutun juonen, kun sain käsiini Uuno Poreen suomennoksen. 
Siitä huolimatta, että se on teosofien julkaisuja, siinä on nähtävissä selvä opaskirja luonne. Teksti on yhtä selkeää ohjeistusta meditaation tekemiseen kuin keittokirja on selkeää ohjeistusta ruuan valmistamiseen.

Olen varma, että jos täysin mihinkään huuhaaseen sitoutumaton, sanskritia täydellisesti hallitseva suomentaja ottaisi tehtäväkseen sen kääntämisen vielä kerran suomeksi, niin tulos olisi tätäkin selkeämpi.
Tämä koskee vihkosen ensimmäistä ja toista osaa, missä kaikki menettelytapaa koskeva on kuvattu. Loput kuuluvat sitten selvästi eri sarjaan, ja, kuten arvata saattaa, niiden suhteen ei olla aivan yksimielisiä siitä, onko ne kirjoittanut Patanjali vai joku myöhempi toimittaja.

Miksi otan kantaa...

Itse en taida sanskritia, enkä ole meditaation opettaja, joten pätevyyteni ei oikeastaan riitä ollenkaan syvällisen arvion tekemiseen.
Mutta kun olen löytänyt siitä selkeän selostuksen meditaation olemuksesta ja sen käytännön suorittamisesta, niin minulla on jokamiehen oikeus kertoa, millainen on oma käsitykseni Patanjalin Jooga-sutrista, olletikin kun olen voinut käyttää niitä omana opaskirjanani :

Ensinnäkin, sen  nimi johtaa suomalaisia vähän harhaan. Asanoista, joita täällä pidetään joogan perustana, mainitaan parilla kolmella rivillä ohimennen.

Sutrat eli ajatelmat on numeroitu virke virkkeeltä ollen niitä kaikkiaan 51 kappaletta.
Aivan suotta sekin, se tuo vain joutavaa mystiikan tuntua, ja häiritsee lukemista, parempi onkin yrittää olla välittämättä niistä, lisäarvoa numeroinnista saa suunnilleen yhtä paljon kuin Raamatun numeroiduista jakeista, ts. ei mitään.

Liikkeelle lähdetään tomerasti tokaisulla, että tässä on nyt tarkoitus selittää mitä on meditaatio (käännöksestä riippuen käytetään sanaa jooga tai keskittyminen.

P. toteaa, että ihmisen mieli on täynnänsä erilaisia virikkeitä, jotka kukin vaativat alituiseen huomiota.
Mielellä on taipumus P:n mukaan muuntua kunkin virikkeen mukaiseksi, ja meditaatiossa nämä virikkeet yksinkertaisesti hiljennetään niin, että mieli pääsee täysin liikkumattomaan tilaan.
Siinä tilassa mieli tarkkailee, mitä siinä itsessä, siis mielessä, tapahtuu.
Tarkkailun seurauksena nousee esiin kysymys, kuka se oikein on joka tarkkailee, ja ketä!
Patanjali kuvaa sitä että "keskittymisen aikana sielu on tarkkailijan tilassa jossa ei ole tarkkailtavaa".
Tavallisessa tilassaan mieli aina samaistuu näihin virikkeisiin.
P. kuvaa näiden mieleen vaikuttavien virikkeiden luonetta ja eroja. Niitä ovat esim. oikea tieto, sisäinen pohdiskelu, päättely, suorat havainnot jne.
Kaikki nämä sananmukaisesti taistelevat keskenään mielen huomiosta, ja siitä seuraakin, että tavanomainen mielentilamme on sekavuudessamme juurikin taistelukenttää muistuttava, ja teemme ällistyttäviä temppuja saadaksemme sen edes hetkeksi rauhoittumaan.

Trialismin näkökulma

"Sielu on tarkkailijan tilassa, jossa ei ole tarkkailtavaa", sanoo Patanjali.

Patanjalilla, päinvastoin kuin myöhemmin Paavalilla, ei näytä olleen vaikeuksia nähdä ja ymmärtää mitä mielessä tapahtuu.
Kuitenkin hänen kuvaustaan hallitsee dualistinen näkökulma, mikä ilmenee mm. siinä, että sielu ja henki, niin myös sielullinen ja hengellinen, sekoittuvat aivan yhtä sekavaksi vyyhdeksi kuin Paavalilla sitten myöhemmin.
Itse mieli, missä kaiken kuvatun nähdään tapahtuvan, on ainakin Poreen suomennoksessa "järkitajunta".
Eräässä toisesa suomennoksessa se on käännetty sanalla "mieli".
Ilmeisesti siis alkutekstissä on käytetty sanoja, joita on tulkittavissa monella tavalla.
Kyllä ne silti siinä pääasian ympärillä pyörivät.
Mutta että tuo järkitajunta sitten jossakin lauseissa selvästi samaistetaan sielun kanssa, ja implisiittisesti jätetään henki sen ulkopuolella olevaksi substanssiksi, niin sehän on lähes samaa mitä Paavalin 1.Kor. on luettavissa, tarkoitan lihallisen, luonnollisen, sielullisen ja hengellisen sekamelskaa joka hämmentyy vielä lisää kun toisissa kohdissa käytetään toisia ilmaisuja aivan ilmeisen samoista asioista.

Trialismin näkökulmasta katsottuna ei suinkaan sielu, vaan mieli on tarkkailijan tilassa missä kolme sitä ympäröivää viivaa, fyysinen, psyykkinen ja hengellinen ovat täydelisessä tasapainossa keskenään.

Trialismin näkökulma mahdollistaa tämän asian oikeamman ymmärtämisen, kun se näkee mitä tuossa "joogassa eli keskittymisessä" todella tapahtuu.
Siinähän Patanjalin tarjoamilla menetelmillä, jotka ovat itse asiassa helposti ymmärrettäviä ja helposti sovellettavia, hiljennetään mieli (puhukaamme mielestä, koska "järkitajunta" on harhaanjohtava; järkihän on itseasiassa aivotoimintaa, siis fyysistä, ja sen tuotokset ovat sielullisia, joskin niitä usein väärin "hengen hedelmiksi kutsutaan!)

Minä en näe oikeastaan ollenkaan huuhaata Patanjalin ohjeissa. Lähtökohta on yhtä "materialistinen" kuin Koskimies - Somersalon Keittotaidossa.
Alussa ei oteta kantaa ollenkaan siihen, miksi tuota kaikkea pitäisi tehdä, siis miksi ylipäätään pitäisi tai olisi syytä meditoida tai keskittyä tai joogata tai miksi sitä nyt halutaan kutsua, vaan siinä on oletusarvona, että lukija sen jo tietää, ja ylipäätään lukemaan alkaessaan on hakemassa ratkaisua oman mielensä sekavaan ja hallitsemattomaan käyttäytymiseen.
Kyse on kertakaikkiaan käytännöllisestä ohjeistosta.
Sutrien myöhemmisssä luvuissa sivutaan usein milloin mitäkin henkiolennoksi käsitettävää taruston hahmoa.
Uuno Pore on lisännyt suomennoksensa loppuun, siis lopetussanojen jälkeen, seuraavan toivotuksen:
"Olkoon Iishvara läsnä ja auttakoon niitä, jotka lukevat tämän kirjan."

Wikipedian (engl) mukaan Isvara on hindulaisen käsityksen mukaan "ylisielu".

 Minä nimittäisin sitä nimenomaan tässä yhteydessä siksi hengelliseksi aspektiksi, joka tasaveroisena komion sivuna rajaa mieltä ydessä fyysisen ja psyykkisen kanssa. 

Käsittääkseni juuri dualistinen lähtökohta estää vielä nykyisiäkin tutkijoita tätä havaitsemasta.
Samaisen Wikipedian artikkelin mukaan Ishvaran merkitys hinduteksteissä vihtelee aikakaudesta, koulukunnasta yms. riippuen. Joissakin teksteissä se ihan selvästi tarkoittaa jotain jumalolentoa.
Mitä Patanjali sillä on tarkoittanut, se ei tärkeää, koska ohjeisto on kokonaisuutena todella hyvä.

On myös hyvä muistaa, että kaikki se, mitä nykyään kutsutaan tieteeksi, on saanut alkunsa uskonnon piirissä, tai ainakin sen intensiivisen vaikutuksen alla.
Kehitys on vain pikkuhiljaa kuorinut kerroksen kerrokselta uskonnon huuhtaata pois.
Huomattava osa mystiikkaa poistui esim. silloin, kun ukkosen alkuperä opittiin jäljittämään sähköön.
Tähtäimenä näyttää siis olevan se, että ymmärrys lisääntyy kierros kierrokselta hermeneuttisessa kehässä.
Huuhaankaan ei siis pidä antaa häiritä, joskaan sitä ei ole mitään syytä hyysätä.
Kaikkein tärkeintä on tiedostaa, mitä on tekemässä ja mihin on pyrkimässä.

Mainitsin, että teosofit tekevät parhaansa saadakseen huuhaan säilymään ja lisääntymään ympätessään mm Joogasutria omiin oppeihinsa. Mutta kun heitä siitä moittii, pitää myös antaa tunnustusta jopa ylistystä siitä, että nimenomaan  juuri he ovat pitäneet huolta, että uusia käännöksiä ja vanhojen uusia painoksia on ollut saatavilla.

 Tärkein ohje: samaistumattomuus..

Tärkeimpänä ohjeena omalta osaltani sanon, että ei pidä samaistua mihinkään mitä lukee ja kuulee, vaan meditoida se omassa mielessään niin että mieli on avoimena, ja kaikki ennakkoasenteet ja ulkoiset suggestiot väistyvät.